Tex Willerin suuralbumeista

[Pelkone]

Claudio Villan Armottomat rantautui lehtipisteisiin. Ensi vilkaisulta näyttää hyvältä. Onhan tätä tehty kuin Iisakin kirkkoa, niin pakosta jonkinlaista kehitystä suuntaan tai toiseen luulisi näkyvän.

Alun omakuvasta pystyy aistimaan Texin ja varsinkin Carsonin valituksen väärin piirretyistä ryppyjen määrästä 

Pitää lukea ensin loppuun Villan piirtämä Kadonnut poliisipäällikkö. Pääsee siitäkin vertailemaan töiden jälkiä.

Tähän saakka päätös jättää keräily muiden Texien kuin suuralbumien osalta on vielä pitänyt, ja kyllähän tämä Villan taiteilema tarina kuulostaa niin kovalta että mieluusti sen hommaakin. Täytyy pitää silmät auki.

Kadonnut poliisipäällikkö ainakin omien muistikuvien mukaan oli tiukka. Eikös tarinassa tuotu takaisinkin se pahansuinen merikapteenihahmo, joka oli pikkupahiksena joskus 70-luvulla Suomessa julkaistussa tarinassa.

[Janne]

Kadonnut poliisipäällikkö ainakin omien muistikuvien mukaan oli tiukka. Eikös tarinassa tuotu takaisinkin se pahansuinen merikapteenihahmo, joka oli pikkupahiksena joskus 70-luvulla Suomessa julkaistussa tarinassa.

Juuri näin  .

[milepla]

Aivan käsittämättömän upea on kyllä uusin albumi. Ihan timanttista suorittamista Villalta. Tätä kelpasi kyllä odottaa, ei nyt ehkä ihan 18 vuotta, mutta hienoa, että tuli lopulta ulos. Toivottavasti Villa sais vielä muutamia tarinoita kuvitettua.

[Janne]

No, mitäs muut ovat tykänneet? Tätä on odotettu melkein 20 vuotta, joten kaikki ovat kai vaipuneet jonkinlaiseen nirvanaan pyyhkimään onnenkyyneleitään, kun on vain muutama kommentti.

[Janne]

Tähän vielä kertauksena taannoiset kommenttini italialaisen erikoisjulkaisun pohjalta. Suomeksi luettuna ei tuntunut olevan liikaa dialogia ja tässä pienemmässä koossa en huomannut samaa kuvituksen lievää heikkenemistä loppua kohti. Yleisesti huomioin, että Villan kuvituksessa oli nyt jotain vähän luonnosmaisempia kohtia, mitä tervehdin ilolla. Se teki kuvituksesta jollain tapaa elävämpää. Bosellin käsikirjoituksessa oli mielestäni varsin elokuvamainen juoni. Tykkäsin. Mutta en nyt ole varma, räjäyttikö tämä potin nousemalla saman tien kaikkien aikojen TOP 5 -tarinoiden joukkoon.

Tuli hommattua Villan suuralbumin erikoispainos Italiasta. Eli se karvalakkiversio ilman numerointia ja signeerausta. Itse sarajakuvasivut ovat käsittääkseni identtiset noihin deluxe-versioihin, joita on jo kolmea väriä: punainen, sininen ja ruskea.

Aika majasteetillinen opus normaalia suuralbumia reilusti isommassa koossa. Lukemiseenkin meni pari päivää, kun tuo italian tankkaaminen on sen verran kankeaa. Toisaalta kiva, että lukemiseen piti keskittyä, niin tuli silmäiltyä kuvitustakin normaalia intensiivisemmin.

Hienosti onnistunut tarina kaikkineen. Dialogia tuntui olevan uuvuttavuuteen saakka, mutta se todennäköisesti johtui pitkälti vieraasta kielestä. Boselli oli onnistunut mielestäni hyvin kirjoitustyössä; seikkailu vaikutti tuoreelta, vaikka se on kirjoitettu jo melkein 20 vuotta sitten. Tarina oli periaatteessa aika perinteinen lännen seikkailu, jossa oli intiaaneja, länkkäreitä ja meksikolaisia. Boselli oli kuitenkin onnistunut välttämään kliseisimmät karikot. Erityisen ilahduttavaa

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

oli, että tämä ei ollut Bloody-Maurolle tyypillinen veriooppera, vaan suorastaan yllättäen sarjan sankarit näkivät jopa vaivaa, etteivät olisi passittaneet vähäisempiä rikollisia suoraan hiilenluontihommiin.

Sitten se tärkein: Villan taide. Tarinan alkupuoli, joka onkin kai piirretty heti Mefisto-tarinan jälkeen n. 15 vuotta sitten, oli Villalle tyypillistä tarkkaa ja upeaa työtä. Albumin loppupuolella aloin kiinnittää joissakin kohdissa huomiota, että viiva muuttui vähän luonnosmaisemmaksi. Tiedä sitten, johtuiko asia Villan ikääntymisestä - onhan hän jo yli 60-vuotias patu - vai mahdollisesta loppumetreillä yllättäneestä kiireestä. Jännä päästä havainnoimaan, että huomaako näitä luonnosmaisuuksia normaalissa suuralbumikoosa lainkaan. Antaisin albumin alkupuolen kuvitukselle kouluarvosanaksi 10 ja loppupuolelle 9,5. Ja muutenkin koko albumi menee komeasti kiitettävän puolelle.

[Kujis]

Ei tämä Villan albumi esim. Doc!:ia voittanut, mutta reilusti parempi, kuin keskikastin tekeleet. Miellyttävä lukukokemus jäi.

[J.T.Chance]

Bosellin ja Villan suuralbumin kuvitus on ehdottomasti klassisen taiteen riemujuhlaa. Luonnollisesti tuli tiirailtua ruutuja keskimääräistä tarkemmin josko sieltä voisi havaita joitain Villalle epätyypillisiä epäonnistumisia. Löytämisen ”ilo” typistyi vain pariin ruutuun, joista ilmeni yksittäisiä anatomisia virheitä. Vaikka Villan kuvittamia tarinoita on valitettavan vähän, riittänee näyttö todisteeksi siitä, että hän on taitavin Tex-taiteilija ikinä. Koko kuvassa pidän kuitenkin edelleen Ticciä ykkösenä, sillä hänen taiteestaan välittyy sellaista tunnelmaa, jota muut kuvittajat eivät useinkaan ole onnistuneet tavoittamaan. Tosin ehkä Ticcin pitkä ura ja siihen kytkeytyneet kymmenet klassikkotarinat horjuttavat objektiivisuuttani.

Sen sijaan Bosellin tarina jättää toivomisen varaa. Lupaavasti alkanut tarina hyytyy noin viisikymmentä sivua kestäneeseen yhteenottoon apassien kanssa. Raaka taistelu ei vie tarinaa yhtään eteenpäin, sillä se jää vain Bosellin pakonomaiseksi maneeriksi pitkittää tarinaa. Kuinka monta kertaa sankarimme ovat tuhonneet näitä ”reservaatista karanneita kuumapäisiä apassikoplia”. Kyllästyttää.
Vaikka ymmärrän, että käsikirjoitus on tehty jo ennen Isis-järjestön syntyä  ja äärimuslimien keskuudessa syntynyttä pään irroittelu -muotia, oli tarinassa esitetty päänheittelykohtaus tässä ajassa mautonta. Etenkin kun lihanleikkaajana toimi jokseenkin tuttu henkilö. Perusverikarnevaali ei sitten riittänyt. Toimii ehkä muissa genreissä, mutta ei Texissä.

Tarina aktiivisempi loppuosa pienine yllätyksineen pelastaa tarinasta paljon ja lukukokemus ylsi plussan puolelle. Jos albumin olisi kuvittanut joku muu kuin Villa, en palaisi tämän albumin äärelle enää koskaan. Edellinen Doc-suuralbumi oli klassikko, tämä ei siihen kategoriaan yllä.

[Lurker]

Armottomat arvosteltu etusivulla: "Armottomat on taiteelliselta anniltaan A-luokan westerniä, mutta tarina itsessään pudottaa sen B-sarjaan."

[Lurker]

Armottomissa jäi harmittamaan, kuinka aivan ihme haahuiluun haaskattiin loistava idea - Loganin veljet olivat messevä pahisverhio sankarinelikosta, mutta idean kehittely melkein unohtui, loppukohtausta lukuun ottamatta.

Supersankarisarjakuvissa sama idea on kehitelty ties kuinka monta kertaa; sankarijoukko saa vastaansa "peiliversiot" jostain dark universumista tai jotain.

[Pelkone]

Ehdin nähdä ylläolevan kuvan lopun showdown-kohtauksesta ennen kuin itse albumi tuli luettua, ja noiden ruutujen perusteella odotin ehkä loppukohtaukselta vähän enemmän. Itse tarina oli varsin mainio, mutta huipennusta kohden tuntuivat sivut loppuvan ennenaikaisesti. Keskivaiheen ammuskeluista (ja taas yksi aukeama käytettiin intiaanien puukkokaksintaisteluun) olisi voinut karsia ja loppukohtauksen pystytykselle taas olisi kelvannut antaa enemmän ilmaa. Vähän epä-Texmäinen loppuratkaisu listiä pahiskopla suorilta käsin johtui kaiketi siitä, että Texkin huomasi jo albumin lähestyvän loppuaan. Face-to-face -kaksintaistelu on lukijan kannalta tylsähkö loppuratkaisu, ikään kuin kukaan sankareista olisi siitä mihinkään kuolemassa. Tunnelma kohtauksessa oli silti paikallaan. Tarina oli loppukiireestä huolimatta passeli ja sopivan synkkä. Nähtiinköhän tässä tarinassa muuten ensimmäinen päänelikon suorittama dekapitaatio eli pään irti leikkaaminen vastustajalta? Tietysti asialle pistettiin Tiger. Joskin Tex itse oli veitsen varressa ainoassa skalpeerauksessa, jonka sarjasta muistan.

[TexKiller]

"Armottomat on taiteelliselta anniltaan A-luokan westerniä, mutta tarina itsessään pudottaa sen B-sarjaan."

Juuri näin. Sivuja on ihan liikaa tarinan monimutkattomuuteen nähden. Hyvä mutta suoraviivainen kertomus ilman sivujuonia olisi toiminut huomattavasti pienemmällä sivumäärällä paremmin. Moni "kohtaus" ylipitkä...

Taide on kuten todettukin todella komeaa katseltavaa. Vetää vertoja Doc!:lle joka on/oli suosikkini tähän asti mutta on Armottomat samaa tasoa. Ellei jopa piirun verran hienompaa...

"Mainittakoon vielä, että tarinassa ei ole ensimmäistäkään naishahmoa."
Puolivälissä tuli sama asia mieleen. Asemalaiturilla on yhdessä ruudussa naisen silhuetti.

[vekka_of_savo]

Armottomat oli hyvin keskinkertainen tarina ja sitä myötä pettymys jo lähes myyttiset mitat saavuttaneen luomisprosessin jälkeen. Vähän outoa, että moinen tusinatyö on edes valittu suuralbumin aiheeksi, mutta eipähän tähän tarvitsee ihan heti palata uudestaan.

Kyllähän tässä alkaa näyttää pahasti siltä, että nyky-Texiä uhkaa tällä tasolla yhä useammin jääminen lehtihyllyyn. Uudet Maxit ovat olleet jo pidemmän aikaa roskaa (Nueces Valley oli piristävä poikkeus) ja perussarjassa valopilkut ovat yhä harvemmassa.

Jos nyt suuralbumitkin alkavat olla tasoltaan tämmöistä geneeristä peruskauraa, niin taitaa ainakin tämä satunnainen lukija valita lukuhetkeensä mieluummin jonkun vanhemman "klassikkotarinan" uusintalukuun tai sitten jotain aivan muuta...

[Janne]

Armottomat oli hyvin keskinkertainen tarina ja sitä myötä pettymys jo lähes myyttiset mitat saavuttaneen luomisprosessin jälkeen.

Tämä olikin tarkoitus julkaista perussarjassa. Mieli muuttui, kun valmista ei tahtonut tulla, joten päätettiin lätkäistä lopputulokselle kertaheitolla vähän isompi hintalappu pitkän luomistyön kunniaksi. Ja kyllähän Italiassa tällä on osattu lypsää.

[Secos-Bill]

Ei tuo suuralbumi minusta nyt huono ollut. Ja tuo taistelu raunioissa oli myös sikäli erikoisempi, että en muista Texin aiemmin kampittaneen ketään tuonelaan ja se vaunutemppu oli myös hienosti päivitetty versio vanhasta jujusta.

Ja kuten aina piirtäjän haastattelu oli kiintoisa. Aika monella taisi mennä kahvit väärään kurkkuun, kun Villa nimesi Roberto Dison piirtäjäneroksi, jolta on ottanut vaikutteita.
Ne vaikutteet taisivat näkyä sivun 140 ensimmäisessä kuvassa.

[Mr. Font]

Aika monella taisi mennä kahvit väärään kurkkuun, kun Villa nimesi Roberto Dison piirtäjäneroksi, jolta on ottanut vaikutteita.

Eikö Diso ole nuorempana ollut aika taidokas piirtäjä kuitenkin? Muistelen että on vasta vanhemmalla iällä siirtynyt Texiin, joten ehkäpä meillä on vain huonohko otanta miehen tuotannosta,  lähinnä uran loppupäästä. Monta muutakin piirtäjää tulee mieleen kenellä jälki on vanhemmiten muuttunut melkoisesti.

Tämä olikin tarkoitus julkaista perussarjassa.

Voiko olla että tarina olisi alunperin kirjoitettu kolmen pokkarin mittaan ja kun valmista ei meinannut tulla, typistettiin se suuralbumiksi. Ehkäpä tuo voisi selittää albumin outoa rytmitystä, jossa lopussa tuntui tulevan hirveä kiire passittaa koko konnalauma hornaan. Tuo on sinänsä harmi, koska potentiaalia mielestäni oli paljonkin parempaan.