Kirjoittaja Aihe: Tenavat  (Luettu 223903 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Lueskelija

  • Jäsen
  • Viestejä: 37
Vs: Tenavat
« Vastaus #570 : 18.03.2021 klo 13:36:33 »
Oliko suomalaisia nimiä? 80-luvun lopulla esiintyneelle tytölle joka sanoi Epulle aina että etkö sinä ole liian vanha minulle.

Liekö tytöllä ollut omaa nimeä lainkaan, sillä toinen maneereista oli sen jatkuva vaihtaminen. Suomeksi hän on esiintynyt ainakin Lindana ja Suvina (samassa stripissä!) Schulz taisi jossain kokoelman oheishaastattelussa sanoa hahmoa itsekin "tytöksi, joka aina sanoi 'etkö sinä ole liian vanha minulle?'.

Becdelin testin kannalta ajatellen tyttö ei taida olla tekemisissä kenenkään muun kuin Epun kanssa. Tapioka Vanukas kyllä kertoo isänsä lisenssoitiaikeista kaikille jotka joutuvat kuuntelemaan, mutta yksipuolisuudeltaan on samaa tasoa kuin Raisa Rysty.

Miten muuten Tenavien erikoistapauksessa nähdään näkymättömät hahmot, eli aikuiset ja naapurin kissa? Neiti Virkkusella on ollut omaakin elämää, joskin Epun kautta havaittuna ja Tellun isoäidin laukku on nähty lentämässä tytön päähän. Jos Piparminttu-Pipsa "keskustelee" naisopettajan kanssa tenavatyylin yksipuolisesti, onko kyseessä kahden naisen välinen keskustelu?

Darzee

  • Valistunut arvailija
  • Jäsen
  • Viestejä: 2 339
  • Me likes prairie dogs!
Vs: Tenavat
« Vastaus #571 : 18.03.2021 klo 15:25:54 »
Tapioka Vanukas.

Jossain käännöksessä myös Hanna Suurimo. Suomalaiseen suuhun sopivampi, mutta siinä menee ohi hahmon nimeen ja vähän ulkomuotoonkin liittyvä vitsi Mansikka-Marja -nukeista (Strawberry Shortcake), jotka olivat suosionsa huipulla 1980-luvun alussa ja nukkehahmojen kuvia lätkittiin monenlaisiin tuotteisiin.

Laine, Jukka

  • Jäsen
  • Viestejä: 37 308
Vs: Tenavat
« Vastaus #572 : 18.03.2021 klo 20:33:35 »
Tapioca on kierrätystä Kutrista joka sanoi kaikille että minulla on luonnonkihara tukka.

Laine, Jukka

  • Jäsen
  • Viestejä: 37 308
Vs: Tenavat
« Vastaus #573 : 23.03.2021 klo 09:31:11 »
Jaska Jokusen kirjeenvaihtokaveri nähdään ensi kerran uudessa Tenavat-albumissa. Tämä on skotlantilainen, ja häntä tapaamaan matkustavat Jaskan lisäksi Ressu, Eppu, Tellu ja Amadeus.

Albumi perustuu pitkään elokuvaan joka jäi tekemättä. Schulz oli ollut kässäriä tekemässä.

Kummastuttaa vain että kirjeenvaihtokaveri on ennen ollut poika, mutta nyt tyttö. Tai ainakin on kaukorakkautta ilmassa.

Mukana lienee kohtauksia, jossa Ressun poissaollessa Kaustinen hoitaa tämän tehtäviä, kuten ärsyttää naapurin kissaa. Salli antaa mukaan matkalaukun tuliaisia varten. Hän ei tiedä mitä Skotlannissa on, joten neuvoo tuomaan yhden kaikkea.

Laine, Jukka

  • Jäsen
  • Viestejä: 37 308
Vs: Tenavat
« Vastaus #574 : 30.03.2021 klo 21:17:40 »
Liekö tytöllä ollut omaa nimeä lainkaan, sillä toinen maneereista oli sen jatkuva vaihtaminen. Suomeksi hän on esiintynyt ainakin Lindana ja Suvina (samassa stripissä!) Schulz taisi jossain kokoelman oheishaastattelussa sanoa hahmoa itsekin "tytöksi, joka aina sanoi 'etkö sinä ole liian vanha minulle?'.


Kun tuo nimenvaihtovitsi kävi vanhaksi, nimeksi vakiintui Lydia. Taisi olla suomeksi Linda. Tässä vaiheessa tyttö vedätti Eppua useammalla eri tavalla. Nyt ollaan vuodessa 1990.

Ares B

  • Jäsen
  • Viestejä: 709
Vs: Tenavat
« Vastaus #575 : 25.11.2021 klo 19:32:59 »
Ressu lähtee kuuhun.

NASAn Artemis I -kuuluotaimessa on mukana Ressu-pehmolelu oransseissa haalareissa ja avaruusaiheiseen Tenavat-sarjakuvastrippiin käärittynä.

Jospa hän tällä kertaa pääsisi perille, Apollo 10:n Snoopy-laskeutumiskapselia ei vielä päästetty pinnalle asti vaan hänet sysättiin tylysti syvään avaruuteen.

Lueskelija

  • Jäsen
  • Viestejä: 37
Vs: Tenavat
« Vastaus #576 : 31.03.2022 klo 20:57:36 »
Kielo ja Amedeus ovat yhdessä niin saman näköisiä, että voisi luulla heidän olevan sisaruksia.

Kielo kylläkin oli se, joka esitteli Amadeuksen tämän saapuessa sarjaan vauvana, ja pian tämän jälkeen hänet nähtiin mm. syöttämässä Amadeusta. Vaikka Amadeusta ei esiteltykään varsinaisesti missään vaiheessa kenenkään veljenä (toisin kuin vaikka Jaska ja Salli), olisiko se silti voinut olla jossain välissä tarkoitus? Onko kellään tietoa?

Lisäys 3.4, Löysin englanninkielisen Amadeuksen ensiesiintymisen GoComicista. Siinä Kielo sanoo Jaska Jokuselle, että Amadeus asuu naapurissa. Hän viittaa varmaan omaan naapuriinsa, ei Jaska Jokusen. Silti yhdennäköisyys ei jätä rauhaan. Olisiko tekstejä muutettu viime metreillä vai pitääkö minun kehitellä joku naapuriaikuisten pettämisteoria?  ;D
« Viimeksi muokattu: 03.04.2022 klo 12:10:39 kirjoittanut Lueskelija »

Darzee

  • Valistunut arvailija
  • Jäsen
  • Viestejä: 2 339
  • Me likes prairie dogs!
Vs: Tenavat
« Vastaus #577 : 05.04.2022 klo 10:34:30 »
Eikös Kielo ole varhaisissa stripeissä muutenkin vähän sellainen huolehtija, joka välillä katsoo muidenkin itseään pienempien, kuten Epun perään? Vähän niin kuin vastapainona ärhäkälle Tellulle.

Ördög

  • Jäsen
  • Viestejä: 259
Vs: Tenavat
« Vastaus #578 : 22.11.2022 klo 17:35:43 »
Lauantaina on Schulzin 100-vuotispäivä.

Cartoonists honor ‘Peanuts’ creator in Saturday funny pages
https://apnews.com/article/cartoonists-honor-charles-schulz-3d3a048d66a4424b3a335d96ceb5aa90
Lainaus
NEW YORK (AP) — Cartoonists across the nation are celebrating the 100th birthday of “Peanuts” creator Charles M. Schulz as only they can — with cartoons.

More than 75 syndicated cartoonists have tucked tributes, Easter eggs and references to “Peanuts” in Saturday’s funny papers to honor the creator of Charlie Brown, Snoopy and company.


Snoopy Forever: Celebrating Charles Schulz on the 100th Anniversary of His Birth

https://www.sonomamag.com/snoopy-forever-celebrating-charles-schulz-on-the-100th-anniversary-of-his-birth/

Saapas

  • Jäsen
  • Viestejä: 77
Vs: Tenavat
« Vastaus #579 : 13.12.2022 klo 13:24:32 »
Tietääkö kukaan, että onko kaikkia Tenavat strippejä julkaistu suomeksi ja vielä kirja/pokkari/albumi muodossa? Tenavia olisi kiva ruveta keräämään ja suomeksikin niitä lukea? Ainakin täydellisiä tenavia on tullut kaksi kirjaa ja ne kattavat jo aika hyvän määrän strippejä vuodesta 1950 vuoteen 1954 asti.

Pahoittelut, jos tähän on jo vastattu, en löytänyt tietoa.

Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 19 384
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Vs: Tenavat
« Vastaus #580 : 14.12.2022 klo 20:04:04 »
Uhum... kunpa osaisikin vastata ihan täydellisesti, mutta niissä pokkareissa aloiteltiin 1960-luvun lopun sarjoista, ja niitähän jatkui sit jonnekin - öö - kaiketi 1990-luvun puoleen väliin. Ja mutu-muistuma on että jonkin verran kai välistä on strippejä tiputeltu(?).

Timo

Saapas

  • Jäsen
  • Viestejä: 77
Vs: Tenavat
« Vastaus #581 : 16.12.2022 klo 11:52:54 »
Uhum... kunpa osaisikin vastata ihan täydellisesti, mutta niissä pokkareissa aloiteltiin 1960-luvun lopun sarjoista, ja niitähän jatkui sit jonnekin - öö - kaiketi 1990-luvun puoleen väliin. Ja mutu-muistuma on että jonkin verran kai välistä on strippejä tiputeltu(?).

Timo

Onneksi Kimmo Lakoman eurocomics sivusto auttaa: https://sarjakuvat.eurocomics.info/tenavat.html.

Summa summarum: hypelty on ja varmaan aika mahdoton tehtävä on suomeksi kaikkia Tenavia lukea (liekö suomennettukkaan...) Pokkarienkin kerääminen voi olla hankalaa eli varmaan "järkevin" vaihtoehto olisi kerätä Liken Parhaat sarjat 50-79 (eli kolme kirjaa), siinä tulisi ns. Tenavat yleissivistys kuntoon. Halvinta olisi tietenkin lainata ja lukea kirjaston kappaleet.

Tosin Divaristit saattaisivat ilahtua, jos niitä vanhoja pokkareita ostettaisiin pois nurkista, mutta kaikken vanhimpia on varmaan vaikea löytää, kohtuu hintaan.

oikoj

  • Jäsen
  • Viestejä: 68
Vs: Tenavat
« Vastaus #582 : 17.12.2022 klo 08:18:09 »
Toki niistä vanhemmista on useita painoksia joten ihan edullisesti kyllä löytyy.

Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 19 384
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Vs: Tenavat
« Vastaus #583 : 17.12.2022 klo 14:44:34 »
No noinhan tuo muisti pettää, kun luulin, että 1968 ilmestyneessä kirjassa olis ollu melkein saman vuoden tarinoita. Onneksi on Lakoma. Ihan mainion läpileikkauksen sarjsta saa kun nää kaikki hommaa

Timo