Eipä kannattajia paljon ollut, soittimia oli parhaimmillaankin käytössä noissa maissa vain muutamia miljoonia, se on vähän suhteessa väestön kokoon. Muna-kana ongelma myös, levyt oli kalliita, 30-50 US dollaria, Suomesta ostettuna 300 mk helposti. Harrastin formaattia 90-luvulla kun sille vielä julkaistiin uusia elokuvia, pari kertaa kävi niin että sain levyn Suomeen ennen kuin leffa oli ensi-illassa täällä mutta tuolloin aikaikkuna USA:n ja Suomen ensi-iltojen välillä saattoi olla kuukausia.
Keräilymielessä nuo ovat toki yhä hienoja suuren kokonsa vuoksi ja käyttävät vielä useimmiten alkuperäisjulisteiden taidetta kansissa. Viimeiset LD-julkaisut oli USA:ssa 2000 ja Japanissa 2001, Pioneer lopetti soittimien valmistamisen 2009.
Joo ei ollut paljoo Laserdisc käyttäjiä, jos vertaa VHS:ään. VHS:llä kun pystyi nauhoittamaan myös telkku-ohjelmia...siksi se menestyi. Tarkoitus oli sanoa, että jenkit ja japanilaiset suhteutettuna esim. euroopplaisiin oli ihan eri asteikolla. Täällä Euroopassa ei paljoa laserdiscejä ollut.
Olen samaa mieltä laserdisin teko maksoi kai sen 5 dollaria, kun VHS:llä se maksoi jotain 1 dollarin...hinnat oli sitten aika kovat Laserdiscillä.
Laserdiscillä on paljon semmoisia juttuja, mitä et löydä VHS, DVD, Bluray tai 4K formaatissa. Esimerkiksi jotain teatteriversioita ei ole koskaan tehty millekään muulle formaatille yhtä täydellisenä kuin laserdiscille.
Sitten on myös olemassa CED. Siihen en ole vielä tutustunut, mutta ehkä ostan niitäkin joskus. Siinä onkin sitten ihan outo tapa katsoa leffoja ja ovat laserdisciäkin harvinaisempia.
