Keräilijän rakkain aarre

[Chompp]

Rahalisesti arvokkain opukseni on kenties vuoden 1951-52 näköispainoksen nahkakantinen versio Barksin nimmarilla, ja on sillä mulle muutenkin arvoa kuin vain rahallisesti. Hankin sen muistaakseni n. 15 vuotiaana rippilahjaksi saamillani rahoilla 2400 markkaa taisin siitä maksaa. Ikävä kyllä en enää muista myyjän nimeä tahi osotetta; hänellä nimittäin oli niitä kaksin kappalein ja voisin ostaa sen toisenkin, vaikka epäilenkin ettei hän siitä halua luopua Jos kyseinen herra pyörii näillä sivustoilla ja tunnistaa itsensä tästä viestistä niin terveisiä vain sinne päin

Tämän lisäksi itselleni arvokkaita teoksia ovat Don Rosan kovakantiset, joista joissain on jopa nimmarikin, ja muut kirjat joihin olen saanut tekijän nimmarin ja joihinkin piirroksenkin. Eihän monikaan näistä opuksista varmaankaan ole sen arvokkaampi kuin nimmaroimatonkaan versio, mutta omissa silmissäni teos saa heti paljon suuremman arvon jos siinä on nimmari (sekä piirros).

Eniten pidän kenties teoksista joihin olen saanut jo useampien tekijöiden nimmareita; Maailman hauskin kuvasarjalehti -kirjaan olen saanut Don Rosan nimmarin ja Kari Korhosen piirroksen nimmarilla, ja Rokikukot -teoksesta löytyy nimmarit Gavazzanolta, Korhoselta ja Tuomas Holopaiselta.

Eräs Aku Ankan taskukirjakin on lähellä sydäntäni, nimittäin nro. 12, Tervetuloa Ankkalinnaan. Tämä oli aivan ensimmäisiä sarjakuvia joita omistin ja aivan ensimmäinen Aku Ankan taskukirjani. Huonossa kunnossahan se jo on eikä se ole edes ekaa painosta, mutta tunnearvoa sillä on sitäkin enemmän

[Black-T]

Täydellinen (mutta ei aivan täydellisessä kunnossa) Anu&Antti-kokoelma. Katselin kuvia niistä ennen kuin osasin lukeakaan, opin lukemaan kun se tuli viimeistä vuotta suomessa. Oli hauska saada tietää täydelliset juonet, muuten olin vain koittanut pysyä kärryillä kuvien perusteella.

[tinsel]

Perry Rhodanin suurin sarjakuvallinen ansio oli lasten ja nuorten itsetekemien ja itsepiirtämien scifi-strippien ja scifi-kuvitusten julkaiseminen. Olen monta kertaa miettinyt, miten iso rooli PR:lla oli omassa tulevaisuudessa ammatinvalintaan, olihan se aika mahtava tunne 12-vuotiaalle löytää vaivalla duunattu piirrosjuttu julkaisusta, joka ei ollut mikään Kevätpörriäinen tai Koululainen.

Rakkain sarjakuva-aarre on samoihin aikoihin pikkuveljen kanssa piirretty hupiämmä-sarjakuvalehti, jonka pitkä sarjis on tajunnanvirtaa Burroughsin Tarzan-tarinoista. Olen aina pitänyt veljen kuvituksista ja kreiseistä tarinoista vaikkei hän niitä ole tehnyt kuin omaksi ilokseen.

[jukkarain]

  Hmm.. hankala kysymys, ehkä kauan sitten löydetty kohtuukuntoinen Seikkailusta seikkailuun, Mustekalojen kaupunki tai priima Atlantiksen kuningas 3/1949.

Ehkä kuitenkin USA:n 1. Mikki-hiiri lehti vuodelta 1930, josta paljastuu tämän alunperin varsin aktiivisen hiiren 1. nimi ennen Mikki-hiiri nimeä, Mikki-vintiö kun potkaistiin taivaasta ulos kepposten ja pahatapaisuutensa takia ja hän siinä lehdessä kerrotun tarinan mukaan tämä hiiri pudota putkahti savupiipun kautta tänne maan pinnalle, taisi olla Walt-sedän ullakolle 🏡 !

Mikin 1. nimestä saisi aika vaikean "tupla-tai-kuitti" -kysymyksen, kun tietääkseni sitä ei missään muussa lehdessä ole sen koommin kerrottu, joten se lienee arvoitus useimmille Mikin ystävillekin.

Korkealle sijoitan myös Teräsmiehen pojan 1964 -vuosikirjan, vaikka kannet ja pari lehteäkin edestä ja takaa puuttuvat, mutta sain sen lempi-enoltani Matilta, joka oli sitä lueskellut jo 40 vuotta ennen kuin antoi minulle 2000-luvun puolella. Lämmittää aina ajatuskin.

[mcdonut43]

X-men lehdet 94-380 sekä annualit mutta tykkään myös viime vuonna SPR kontista löytämästäni nimikirjoitetusta Hopeanuoli manga kirjasta. Hämähäkkimiehestä tulikin mieleen että yksi rakas aarre on Marvel 8/1990 joka oli eka Marvel-lehti sekä Maximum Clonage -lehdestä originaalisivu.

[Darth Mika]

Tarkoittaako tämä aihe, että pitäisi valita se rakkain aarre sarjakuvapuolelta!
Tietysti voisi sanoa Tintti-albumit, Carl Barksin kootut ja ehkä alkupään Aku Ankan taskukirjat.
Mutta jos ottaa pitkältä väliltä omaa keräilyä, niin sitten on pakko sanoa Hämähäkkimieslehdet.
Aloin meinaa jo ihan silloin vuonna 1980 ostamaan Hämähäkkimieslehteä…tykästyin siihen heti. Tykkäsin myös lukea Teräsmiestä, Batman-sarjakuvia, mutta Hämähäkkimies tuntui niin oikealta.

Vuosia keräsin noita lehtiä ja sain mun broidinkin innostumaan Hämähäkkimiehestä. Luovutin omat lehteni broidille tai ehkä ne on jonkinmoisessa yhteisomistuksessamme tätä nykyä.

Sitten lehti muuttui ja klooni-jutut, sisällissota ja se Mefisto-sähellys veti maton alta. Lehti ei enää ollut entisensä. Lopullinen niitti tuli sitten, kun The Amazing Spiderman lehti lopetettiin ja sen lopussa Spiderman vähän niin kuin kuoli.

Minulle ja broidilleni riitti…ei enää Hämähäkkejä meidän sukuun. Mutta sanoisin, että osa siitä meidän kokoelmasta Hämähäkkimies-lehtiä, myöhemmin Spiderman-lehti. Katsoisin, että ne ovat minun keräilijän aarre. Osan niistä olen siis ostanut lehtipisteestä, osaa olen metsästänyt divareista, osan broidi on tilannut kotiin. Kokoelmaan kuuluu myös albumeja ja muita lehtiä, myös osa IHME-sarjaakin. Vain osan siitä kokoelmasta katsoisin omaksuvan ”Keräilijän aarre” tittelin. Eli vuoden 1980 vuodesta siihen asti kun ei vielä tule niitä klooni-tarinoita. Siinä on Hämähäkkimiehen eli Spidermanin parasta sarjakuvaa, mitä voi Suomesta rahalla ostaa ja minun aarteeni sarjakuvapuolella. Ne kaikki lehdet on nyt böndellä isossa kirstussa. Olen maalannut näyttämään sen oikeelta aarre-arkulta…siis arvoisensa paikka sarjakuva aarteelleni, no niin myös broidin aarteelle myös.

Mutta jos otetaan mukaan muutakin keräilyä, kuin vain sarjakuvat, niin kyllähän Star Wars –leffojen keräily on ehkä vieläkin parempaa. Varsinkin minun vuonna 2008 aloittamani Star Wars laserdiscien keräily. Jotenkin tuo laserdisc on aina kiehtonut minua. Olin meinaa joskus 80-luvulla kuullut huhuja, että on olemassa paljon parempi formaatti katsella elokuvia kuin VHS tai Betamax, jotka silloin vielä tappeli keskenään. Silloin jo kuulin LP-levyä muistuttavista kiiltävistä levyistä, joista voi katsella elokuvia ja se näyttää paremmalta kuin VHS:llä. Valitettavasti laserdisc ei koskaan rantautunut Suomeen. Täällä vannottiin VHS:n nimeen. Laserdisc oli muutenkin enemmän elokuva-harrastajien juttu, kuin tavallisen kansan. Ehkä Japanissa ja USA:ssa sillä oli oma suuri kannattajakuntansa.

Ensimmäisen kerran Tampereen Kukunorissa (olisiko 80-luvun lopulla) sain ensimmäisen kerran koskettaa oikeaa laserdisc-levyä ja rakastuin jo silloin siihen täysin. Sitten 2000-luvun alussa Pienessä Leffakaupassa, Kalliossa törmäsin noihin levyihin uudestaan. Jonkun vuoden pähkäilyn jälkeen ostin ensimmäisen laserdisc-elokuvani, vaikka ei ollutkaan mitään vehjettä millä sitä olisi voinut soittaa. Se oli Manaaja-elokuva. Ostelin levyjä ja yritin netistä etsiä halpaa Laserdisc-soitinta, mutta ei vain löytynyt. Sitten, kun olin ostanut jo jotain 50 levyä, löysin ilmoituksen, jossa jokin pikkufirma myi Pioneer CLD-D925 soitinta. Maksoin 150 euroo siitä ja se oli lähes käyttämätön.
Vuonna 2008 Huutio.netistä ostin ensimmäiset 3 kpl Star Wars laserdiscejä. Ne olivat viimeiset, jotka tehtiin ennen Special Editoneja. Nuo oli pakko saada…sen jälkeen olen pikkuhiljaa kartuttanut kokoelmaani. Tällä hetkellä minulla on 20 kpl Star Wars laserdisceja. Matkaa kuitenkin täydelliseen Star Wars laserdisc-kokoelmaan on ihan mukavasti, koska omien keräämieni tietojen mukaan erilaisia Star Warsiin liittyviä laserdisceja on olemassa noin 132 kpl. Ehkä suurin helmi tuosta minun kokoelmastani on ensimmäinen koskaan tehty Star Wars-elokuva laserdiscille…se tuli markkinoille kesäkuussa 1982.

https://www.lddb.com/laserdisc/07519/1130-80/Star-Wars:-A-New-Hope-(FOX)

Muuten ensimmäinen VHS ja Betamax Star Wars –elokuva tehtiin 27.5.1982, mutta se oli vuokrakasetti…ensimmäinen myyntikasetti tehtiin taas 1.9.1982 elikkä tuo minun laserdisc on toiseksi ensimmäinen koskaan julkaistu Star Wars elokuva. Tuo minun laserdisc on myös vanhin omistamani Star Wars –elokuva. Olen maksanut tuosta elokuvasta 66,62 euroa ebayssa. Pitäisi ostaa myös tuo eka VHS (vuokraversio) joskus...Suomen ekan Star Wars -elokuvan omistankin jo.

Jokin noissa laserdisceissa vain kiehtoo. Onko se ääni, levyn kansi taide ja koko, alkuperäiset Star Wars elokuvat ilman speciaali hössötyksiä, optinen formaatti, harvinaisuus (varsinkin Suomessa). En tiedä, mutta nuo Star Wars laserdiscit on kyllä minun koko keräilyhistoriani rakkain aarre, vaikka aika nuori kohde, jos ottaa huomioon muu Star Wars-keräilyni.

[Lax]

Laserdisc oli muutenkin enemmän elokuva-harrastajien juttu, kuin tavallisen kansan. Ehkä Japanissa ja USA:ssa sillä oli oma suuri kannattajakuntansa.

Eipä kannattajia paljon ollut, soittimia oli parhaimmillaankin käytössä noissa maissa vain muutamia miljoonia, se on vähän suhteessa väestön kokoon. Muna-kana ongelma myös, levyt oli kalliita, 30-50 US dollaria, Suomesta ostettuna 300 mk helposti. Harrastin formaattia 90-luvulla kun sille vielä julkaistiin uusia elokuvia, pari kertaa kävi niin että sain levyn Suomeen ennen kuin leffa oli ensi-illassa täällä mutta tuolloin aikaikkuna USA:n ja Suomen ensi-iltojen välillä saattoi olla kuukausia.

Keräilymielessä nuo ovat toki yhä hienoja suuren kokonsa vuoksi ja käyttävät vielä useimmiten alkuperäisjulisteiden taidetta kansissa. Viimeiset LD-julkaisut oli USA:ssa 2000 ja Japanissa 2001, Pioneer lopetti soittimien valmistamisen 2009.

[Darth Mika]

Eipä kannattajia paljon ollut, soittimia oli parhaimmillaankin käytössä noissa maissa vain muutamia miljoonia, se on vähän suhteessa väestön kokoon. Muna-kana ongelma myös, levyt oli kalliita, 30-50 US dollaria, Suomesta ostettuna 300 mk helposti. Harrastin formaattia 90-luvulla kun sille vielä julkaistiin uusia elokuvia, pari kertaa kävi niin että sain levyn Suomeen ennen kuin leffa oli ensi-illassa täällä mutta tuolloin aikaikkuna USA:n ja Suomen ensi-iltojen välillä saattoi olla kuukausia.

Keräilymielessä nuo ovat toki yhä hienoja suuren kokonsa vuoksi ja käyttävät vielä useimmiten alkuperäisjulisteiden taidetta kansissa. Viimeiset LD-julkaisut oli USA:ssa 2000 ja Japanissa 2001, Pioneer lopetti soittimien valmistamisen 2009.

Joo ei ollut paljoo Laserdisc käyttäjiä, jos vertaa VHS:ään. VHS:llä kun pystyi nauhoittamaan myös telkku-ohjelmia...siksi se menestyi. Tarkoitus oli sanoa, että jenkit ja japanilaiset suhteutettuna esim. euroopplaisiin oli ihan eri asteikolla. Täällä Euroopassa ei paljoa laserdiscejä ollut.
Olen samaa mieltä laserdisin teko maksoi kai sen 5 dollaria, kun VHS:llä se maksoi jotain 1 dollarin...hinnat oli sitten aika kovat Laserdiscillä.
Laserdiscillä on paljon semmoisia juttuja, mitä et löydä VHS, DVD, Bluray tai 4K formaatissa. Esimerkiksi jotain teatteriversioita ei ole koskaan tehty millekään muulle formaatille yhtä täydellisenä kuin laserdiscille.
Sitten on myös olemassa CED. Siihen en ole vielä tutustunut, mutta ehkä ostan niitäkin joskus. Siinä onkin sitten ihan outo tapa katsoa leffoja ja ovat laserdisciäkin harvinaisempia.

[Lax]

Täällä Euroopassa ei paljoa laserdiscejä ollut.

Brittein saarilla ilmestyi yllättävän paljon PAL-levyjä 90-luvun aktiiviaikana mutta siellä ei tarvinnut miettiä dubbauksia tai tekstityksiä kuten muualla Euroopassa. Sensuuri tosin oli joskus ongelma, esim. True Lies.

CED oli ihan pimeä systeemi, olen yhden sellaisen levyn nähnyt. Miten kenenkään mielestä oli hyvä idea tuoda cd-aikakauden alkaessa markkinoille systeemi jossa levyä luetaan neulalla ja levyt kuluu toistettaessa? No, kehitystyö oli vienyt niin paljon rahaa about 10 vuoden aikana että jotain oli kai pakko saada sisäänkin. Sitä ei montaa vuotta kestänyt. Jenkkien kirpputoreilla noihin voi varmaan vieläkin törmätä.

[Darth Mika]

Brittein saarilla ilmestyi yllättävän paljon PAL-levyjä 90-luvun aktiiviaikana mutta siellä ei tarvinnut miettiä dubbauksia tai tekstityksiä kuten muualla Euroopassa. Sensuuri tosin oli joskus ongelma, esim. True Lies.

CED oli ihan pimeä systeemi, olen yhden sellaisen levyn nähnyt. Miten kenenkään mielestä oli hyvä idea tuoda cd-aikakauden alkaessa markkinoille systeemi jossa levyä luetaan neulalla ja levyt kuluu toistettaessa? No, kehitystyö oli vienyt niin paljon rahaa about 10 vuoden aikana että jotain oli kai pakko saada sisäänkin. Sitä ei montaa vuotta kestänyt. Jenkkien kirpputoreilla noihin voi varmaan vieläkin törmätä.

Silti niin omituinen systeemi, että tuo on ihan piruuttaankin pakko kokea. Muuten ensimmäinen CED levy oli "Race for Your Life, Charlie Brown" (maaliskuu 1981). Viimeinen taisi olla "The Jewel of the Nile" (1986). Mitä nyt tähän CED projektiin oli mennyt jotain 600 miljoonaa dollaria. Saivat sentään Star Wars trilogian tehtyä.

Nyt on pakko lopettaa tää muistelu...kvaakin moderaattorit jo siellä repivät hiuksia ja kiroilee niin perkuleesti. Me fossiilit osataan aina puhua asian vierestä.