Jännää miten ihmiset muistavat harrastukseensa liittyviä pikkutarkkoja yksityiskohtia vuosienkin jälkeen. Minun veljeni harrastaa tietokonepelejä ja kun hän taannoin vuosien tauon jälkeen viritteli vanhaa Amigaa ja kokeili joitain lapsuuden pelejä, hän muisti monia yksityiskohtia, jotka hänellä olivat tallentuneet mieleen hyvinkin tarkasti, mutta joita minä en muistanut ollenkaan.
Mutta kun itse rupesin muistelemaan, totesin kykeneväni muistamaan hyvinkin tarkasti muutamia keskeisiä sarjakuvaharrastukseni käännekohtia. Eniten niitä tuntuu kertyneen vuodelle 1987, (jolloin minä olin 9).
Muistan sen poikkeuksellisen aamun, jolloin kouluni alkoi vasta kymmeneltä ja satuin sitä ennen pääsemään vanhempien mukana kaupunkiin (Naantaliin) ostoksille. Käytiin myös kirjakauppa Birgitassa ja siellä komeili hyllyllä kaksi uutta sarjakuva-albumia: Semicin ensimmäinen Niilo Pielinen ja Piko ja Fantasio.
Paras kaverini oli perinyt isoveljeltään tämän Non Stopit ja Ruudut, joten olin hyvin tietoinen näistä sarjoista. Minulla niitä ei ollut, joten osasin oitis arvostaa sitä, että nämä sarjat tulivat taas saataville. Voi sitä onnea, kun sain mukaani molemmat kirjat - voi sitä kärsimätöntä odotusta, kun sitten jouduin menemään kouluun MONEKSI TUNNIKSI, ennen kuin pääsin niitä lukemaan!
Joskus loppukesästä taas kävin isän kanssa Rymättylän Röölän rantakaupassa. En tiedä, miten satuimme sillä kertaa käymään siellä, yleensä asioimme kirkonkylän kaupassa. Mutta siellä kuitenkin käteni osui kaupan pienessä pyörivässä lehtihyllyssä Mustanaamio-lehteen (nro 18/87) ja sain sen itselleni.
Siinä oli avaustarinana ensimmäinen puolisko Jaime Vallven piirtämästä kaksiosaisesta historiallisesta seikkailusta. Jäin koukkuun välittömästi.
(Lehden lopussa ollutta Blueberry-sarjaa opin jostain syystä ymmärtämään vasta vuosia myöhemmin. Kuulin myös että lehdessä oli joskus julkaistu "kolmiulotteinen Spirit-sarja", enkä tiennyt mitä se tarkoittaa, tai että se oli ainutkertainen tapaus. Kun näin niitä muita Spirit-jaksoja, ihmettelin, että mikä näissä nyt sitten on niin erityisen kolmiuloitteista).
Juuri ennen vuodenvaihdetta, joulun välipäivinä, kaverini isä vei meidät elokuviin Turkuun. Menimme Hansa-korttelin Kino Thaliaan katsomaan Mel Brooksin Avaruusboltseja. Se taisi olla ensimmäinen ei-animaatioelokuva, jonka näin elokuvateatterissa. (Jos muistan oikein, kaverini isä meni mieluummin naapurisaliin katsomaan Tappajahai 4:sta. Me taisimme tehdä paremman valinnan).
Elokuvan jälkeen poikkesimme kauppakorttelin R-kioskilla. Olimme juuri alkaneet oivaltaa, että oli olemassa sellainen asia kuin Marvel-sarjakuvat ja kuinka ollakaan, mikäs kimalteli siellä näyteikkunassa ellei ihka uusi lehti nimeltä Marvel, sen ensimmäinen numero jossa oli John Byrnen Ihmenelosia. Lehden numero oli 1/88, mutta minä ostin sen jo vuoden 1987 puolella.
Itse asiassa kaikkien näiden sarjakuvaostosten jälkeen minulle oli kyllä kotona sanottu, etten nyt saa ostaa sarjakuvia, mutta tämä minun nyt oli PAKKO saada. Lehtihän oli valtava, siinä oli yli sata sivua!
Niinpä keksin neuvokkaan juonen: Kaverini sanoi haluavansa heti lainata tämän lehden minun sen luettuani. Vein sen tyynesti kotiin ja kun äiti sanoi "et kai sinä taas ostanut sarjakuvia" vannoin, että lehti oli kaverini ostama ja minä olin sen vain lainannut. Luin sen mahdollisimman nopeasti ja sitten näkyvästi pakkasin sen pari päivää myöhemmin koululaukkuuni, jotta voisin "palauttaa" sen, siis lainata kaverilleni.
Kyllä sarjakuvat siis todella ovat paheellinen harrastus: näin ne saavat lapset koukkuun jo nuorena ja heti johtavat nämä turmiolliseen ja valheelliseen elämään!
Mutta jokainen näistä lehtilöydöistä vuodelta 1987 on piirtynyt muistiini hyvin tarkasti - ja saivat minut lähtemään vuoteen 1988 elinikäisenä sarjakuvafanina.
