Kirjoittaja Aihe: Poika Vesanto  (Luettu 48458 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 859
Vs: Poika Vesanto
« Vastaus #45 : 23.10.2009 klo 09:59:16 »
Hienoa Jyrki. Varsinkin tuon valokuvaajakoulu-kuvan perusteella voisi letkauttaa että PV oli yksi ensimmäisistä ligne clairé -piirtäjistä. Siitä tulee vahvasti mieleen jotkut Ever Meulenin 80-luvun työt. Toki esim. Cliff Sterrett (joka lienee mainittu ketjussa) teki vähän samaa aikaisemmin. Mutta kyllä tuo Vesannon sivellin/teräviiva on notkeudessa ja (selkeydessä) ihan omaa luokkaansa.
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

T.Kokkila

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 107
Vs: Poika Vesanto
« Vastaus #46 : 23.10.2009 klo 11:44:13 »
Hienoja ovat, juu. Varhaisimmissa kuvituksissaan vuosina 1932 ja 1933 Vesanto käytti paljon ihan lyijykynävarjostusta tussipiirroksissa. Suomen Kuvalehti painettiin vähän ruskehtavalla musteella kellertävälle paperille, eikä painojälki ollut aina ihan skarppia. Joskus kuvat näyttävät lehdessä vähän suttuisilta. Tyyli yksinkertaistui ja varjostukset jäivät välillä kokonaan pois. Tuo pelkällä tussiviivalla tehty jälki on kyllä komeaa. Varmaan kiireestä johtuen tyyli pelkistyi toisinaan vähän liikaakin.

Tuota yksinkertaisempaa viivapiirrostyyliä Vesanto käytti vuoden 1935 paikkeilla myös Elokuva-Aitan kuvituksissa. Tosin on niissäkin välillä varjostuksia.

Sitten on vielä tämä ilmeisesti ajan tapaa nuodatteleva kirjojen kuvitusten tyyli... Ääriviiva on toisinaan jätetty kokonaan pois, ja piirros muodostuu varjostusten lyhyistä tussiviivoista. Tämä näyte on Josef Kaartisen matkakirjasta Kimalaisen lento, WSOY 1945. Esim. Ami Hauhio teki kirjakuvituksia hyvin samantapaisella tyylillä.


T.Kokkila

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 107
Vs: Poika Vesanto
« Vastaus #47 : 24.10.2009 klo 17:41:24 »
Kari Suomalaisen ketjussa ( http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,6696.30.html ) mainitsin Seura-lehdessä 41/2009 olleen artikkelin Karista Seuran avustajana.

Samaisessa artikkelissa mainitaan Karin arvostaneen kotimaisista piirtäjistä eniten Poika Vesantoa. Tämä oli ainakin minulle ihan uusi tieto.

Jyrki Vainio

  • Mielikuvittelija
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 612
  • Kvaak!
Vs: Poika Vesanto
« Vastaus #48 : 25.10.2009 klo 01:57:29 »

Nämä isommat, yksittäin julkaistut vuoden 1935 yksiruutuiset olivat niin mahtavia, että oli pakko mennä hakemaan vielä toinen satsi. Kuten jo aiemmin sanoin, minusta näissä on eräitä Vesannon hienoimpia piirroksia. Ja - mikä ilahduttava yllätys - näissä on vieläpä sangen onnistuneita vitsejäkin.










Jyrki Vainio

  • Mielikuvittelija
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 612
  • Kvaak!
Vs: Poika Vesanto
« Vastaus #49 : 25.10.2009 klo 02:07:53 »

...ja vielä erityisesti nämä:









Viimeisen kuvan pullean hahmon viivat ovat lennokkuudessaan aivan hillittömän hienoja.

Okei. Nyt huutakaa kaikki mukana: Kirja!! Kirja!! Vesannosta kirja!!

T.Kokkila

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 107
Vs: Poika Vesanto
« Vastaus #50 : 02.11.2009 klo 10:04:22 »
Juuri ilmestyi Juri Nummelinin kokoama kirja "Tankki palaa!" suomalaisista sotanovelleista. Kirjassa on Poika Vesannon tk-piirros kansikuvana, Sotamuseon kokoelmista. Nummelinin blogissa tietoa kirjasta englanniksi ja linkkejä lisätietoon. Kannattaa klikata ainakin Vesannon länkkärikansiin: http://pulpetti.blogspot.com/2009/10/cover-for-my-war-book.html

Kustantaja Turbatorin sivuilla ei näytä tätä kirjoittaessani olevan kirjasta vielä mitään tietoa, mutta eiköhän sitä sinne ilmesty: http://www.pelipeitto.fi/kirjat.htm




Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 040
Vs: Poika Vesanto
« Vastaus #51 : 26.11.2010 klo 10:56:21 »
Netissä törmäsin Roy Nelsonin pilakuviin 30-luvulta. Ovatpa poikavesantomaisia!

http://cartoonretro.blogspot.com/2009/03/roy-nelsons-giddy-gallery-1936.html

Liekö Poika saanut vaikutteita?

haplo

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 531
Vs: Poika Vesanto
« Vastaus #52 : 15.09.2011 klo 16:14:21 »
Toisaalla Kvaakissa todetaan, alkoi Vesannon Eetu ja Riku Aamulehdessä vuonna 1931. Ja taas Kvaakin ulkopuolelta selviää tarkempi päivämäärä, 11.1.

Sama päivämäärä, sama vuosi sekä sama aloitus, joka näkyy Kvaak-linkin takana, koskee myös Kalevaa. Eli 11.1.1931 Eetu ja Riku aloitti seikkailut lehden sunnuntainumeroissa. Myöhemmin on tarkoitus selvittää, kaunko sarja lehdessä jatkoi, tänään en ehtinyt.

Sarja myös esiteltiin samaisessa Kalevassa asianmukaisesti. Kerrottiin sen olevan ensimmäinen lehden suomalainen sarjakuva, mutta tämä tarkoittaa vain tasaisesti julkaistua sarjaa, ainakin joitain yksittäisiä tapauksia on lehdessä ollut jo aiemmin. Esittelyssä myös vihjailtiin siihen suuntaan, että ulkomaisia sarjoja olisi ollut jo aiemmin, mutta ainakaan vuoden 1930 lopulta niitä ei löytynyt.

Mutta se mielenkiintoinen kysymys, johon en vastausta huomannut: Kuinka Eetu ja Riku on päätynyt molempiin lehtiin alkamaan aivan identtisesti? Onko asialla ollut Vesanto itse vai jotkin hänen taustavoimansa?

Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 19 277
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Vs: Poika Vesanto
« Vastaus #53 : 15.09.2011 klo 16:37:43 »
Levittäjänä oli varmaan Tekijätoimisto.

Timo

T.Kokkila

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 107
Vs: Poika Vesanto
« Vastaus #54 : 15.09.2011 klo 20:09:40 »
Hieno löytö, Haplo!

Tosiaan, Eetu ja Riku aloitti Aamulehdessä 11.1.1931. Jatkoi sen vuoden, ja 1932 alussa pienen tauon jälkeen aloitti Saku Sämpylä, joka jatkoi suunnilleen vuoden loppuun. Tarkatkin päivämäärät minulta löytyy, mutta nyt en ehdi etsiä.

Kiinnostavaa tässä on se, että myös Karjala-lehdessä molemmat sarjat pyörivät tasan samaan tahtiin.

Oliko salaperäinen Tekijätoimisto tuolloin jo olemassa? Tekijätoimiston merkintää sarjoissa ei ainakaan ole. Vesanto asui tuolloin luultavasti vielä Tampereella. Sekä Aamulehdessä että Karjalassa sarjikset ilmestyivät viikonloppuliitteissä, joka oli molemmissa sunnuntaisin ilmestyvä osa lehteä. Olisiko tuolloin jo ollut jonkinlaista yhteistyötä lehtien kesken, kuten nykyäänkin? Varsinkin tuommoisen ei-niin-ajankohtaisen materiaalin kanssa se olisi mahdollista.

Sekä Aamulehdessä että Karjalassa ilmestyi jo aikaisemmin ja samaan aikaan epäsäännöllisesti myös ruotsalainen Adamson. Jokuhan sitäkin lehtiin kai välitti. Ja Aamulehti julkaisi edellisenä vuonna Mikki Hiirtä, joka loppui ennen Eetua ja Rikua. Tämähän tavallaan vahvistaa vitsinä esittämääni teoriaa siitä että Vesanto syrjäytti Aamulehdestä Mikki Hiiren kun Eetu ja Riku noinkin vahvasti lähti liikkeelle.

haplo

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 531
Vs: Poika Vesanto
« Vastaus #55 : 16.09.2011 klo 15:29:33 »
No niin, nyt on tiedossa Eetun ja Rikun ilmestyminen Kalevassa. Jatkoi alkamisestaan joka sunnuntai vuoden 1931 loppuun saakka, ainoa havaittu poikkeus oli viimeisen ilmestymisen kohdalla. Tuolloin periaatteessa sunnuntaille 20.12. kuulunut jakso julkaistiin jouluaattona eli torstaina 24.12. Osa liittyi joulukuusen ostamiseen, mikä saattoi vaikuttaa julkaisupäivän siirtymiseen.

Eetun ja Rikun loppumisen jälkeen myös Kalevassa tuli tauko, jonka aikana ei käytännössä sarjakuvaa julkaistu. Kun sarjakuvaa taas lehteen tuli, kyseessä ei enää ollut Aamulehdessä ja Karjala-lehdessä julkaistu Saku Sämpylä, vaan minulle tuntemattoman tekijän "Mikko Matinpojan matka maailmalle". Kaleva siis putosi Vesanto-kelkasta ennen kahta muuta lehteä.

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 859
Vs: Poika Vesanto
« Vastaus #56 : 14.02.2012 klo 18:46:09 »
Joulukuun alussa oli Hesarissa juttu, jonka kuvitusta jäin miettimään (lehti vähän kärsi muutossa, sori...).

Kun niitä Poika Vesannon esikuvia on joskus haettu jopa merta edempää, niin tämän perusteella myös H.S. olis mielestäni yksi aika hyvä, ja kotimainen ehdokas siihen kategoriaan.
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

JanneT

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 125
Vs: Poika Vesanto
« Vastaus #57 : 14.02.2012 klo 19:55:35 »
Sitten on vielä tämä ilmeisesti ajan tapaa nuodatteleva kirjojen kuvitusten tyyli... Ääriviiva on toisinaan jätetty kokonaan pois, ja piirros muodostuu varjostusten lyhyistä tussiviivoista. Tämä näyte on Josef Kaartisen matkakirjasta Kimalaisen lento, WSOY 1945. Esim. Ami Hauhio teki kirjakuvituksia hyvin samantapaisella tyylillä.


Näiden mahtavien ääriviivattomien kuvitusten työvälineitä olen välillä pohtinut. Siveltimestä selvästi ei ainakaan ole kysymys. Tietoa Poika Vesannon työvälineistä ei varmaan enää ole olemassa?
Kuvitukset       Sarjakuvat         Animaatiot       Käsikirjoitukset                 http://www.jannetoriseva.fi

Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 19 277
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Vs: Poika Vesanto
« Vastaus #58 : 14.02.2012 klo 20:14:40 »
Näiden mahtavien ääriviivattomien kuvitusten työvälineitä olen välillä pohtinut. Siveltimestä selvästi ei ainakaan ole kysymys. Tietoa Poika Vesannon työvälineistä ei varmaan enää ole olemassa?

Eiköhän tuo hiusterä liene.

Timo

Edit. lisäsin lainauksen, kun jäi viesti ed. sivulle.
« Viimeksi muokattu: 14.02.2012 klo 23:09:44 kirjoittanut Timo Ronkainen »

JanneT

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 125
Vs: Poika Vesanto
« Vastaus #59 : 14.02.2012 klo 21:14:00 »
Eiköhän tuo hiusterä liene.

Timo

Luultavasti. Viiva näyttää vain niin tasalevyiseltä, että tänä päivänä olisi voinut epäillä kyseessä olevan tussikynänkin. Ehkä ei kuitenkaan vielä tuolloin.
Kuvitukset       Sarjakuvat         Animaatiot       Käsikirjoitukset                 http://www.jannetoriseva.fi