Guy Delisle

[vesa saarinen]

Itse olen lukenut Burma-teosta jo yli kuukauden verran, kaukaa sarjisfestareilta saakka. Teos on ollut yöpöydällä, ja ennen nukahtamista olen aina aika ajoin siihen tarttunut.

Sellaiseen lukemiseen Delislen sarjakuvapäiväkirja soveltuu mainiosti. Sivun-parin mittaiset tarinat ovat iltahetkiin sopivan pituisia, eikä homma toista itseään, kun koko albumia ei yritä ahmia kerralla tai parilla.

Päiväkirjana Delislen albumi on kiinnostava; ehkä jopa pieni helmi inflaation kokeneessa päiväkirjalajityypissä. Se ei rauhalliseen tahtiin viehtyneelle lukijalle ole yhtä väsynyt ja voivotteleva kuin esimerkiksi Ville Rannan väsyalbumi, vaan tarjoaa ihan mielenkiintoisia kurkistuksia diktatuuriin ja arkeen. Lastenhoitopuoli ja yleinen vaikertaminen eivät nouse esille - hyvä!

Piirrostyylistä tykkään erityisen paljon. Jo mainittujen tyyppien lisäksi mieleen tulee toisen festarivieraan, Tom Gauldin, tapa esittää asioita. Eikä se ole huono juttu lainkaan.

[VesaK]

Bloginsa mukaan Delisle keekoilee nyt Jerusalemissa. Voi luoja.

Otas nyt rauhallisesti ja hengitä syvään. Omien sanojensa mukaan Delisle EI OLE aikeissa tehdä teosta Jerusalemista.

Burma-kirja ei ole yhtä tiivis kuin Shenzhen tai yhtä ahdistava kuin Pyongyang, mutta en minä silti sitä merkityksettömänä pidä. Delisle nyt ei vaan ole eikä halua olla mikään Ahtisaari. 

[Lurker]

Tästähän keskusteltiin jo aikaisemmin, mutta...

...koska Delislen teosten sisältö ja juoni on sitä, mitä hän missäkin paikassa teki ja näki, niin silloin kritiikki sisällön osalta kohdistuu suurelta osin tietenkin Delislen elämään.

Pitäisikö Delislen elää jännittävämpää ja draamallisesti mielenkiintoisempaa elämää?  Olisivatko hänen omaelämäkertasarjakuvansa silloin parempia?

[Timo Ronkainen]

Nojaa... Miksei kukaan haastettele suomalaisissa omaelämäkerrallisissa sarjoissaan esmes Helsingin kodittomia, vaan kerrotaan vaan omia hassuja sattumuksiaan? 

Timo

[Poika nro 3,141]

Jonkin verran siellä oli tarinoita paikallistenkin kokemuksista, mutta kyllä ne hukkui siihen höttöön. Olisi voinut ujuttaa väliin niistä jotain pidempiä juttuja rikkomaan sitä jumalattoman tasaisen puuduttavaa rytmiä.

Tästä olen ihan samaa mieltä. Välillä tuntui kuin olisi lukenut Dostojevskiä, jossa ei siis mielestäni päästä oikein millään asiaan. Eihän Guyta toki voi moittia tai kritoisoida siitä, että hän ei ole halunnut etsiä ja tallentaa rankkoja juttua, tai muuten vain elänyt mielenkiintoisempaa elämää burmassa. Kukin eläköön niin "tylsästi" kuin haluaa.

MUTTA hän olisi voinut vähän tiivistää teostaa ja hieman hioa ilmaisuaan.
Kirjahan on yhtä kuin Guyn lomakuvat painetussa muodossa. Hyviä juttuja ja hauskoja juttuja. Mutta liikaa saman toistoa. Ihan kuin katsoisi toisen ihmisen sika tylsiä kuvia sinänsä mielenkiintoisesta paikasta. Ja sitten vielä tämä vauva aspekti! Eihän kukaan tuore isä voi olla ottamatta liikaa kuvia omasta lapsestaan! Ei siinä ole mitään pahaa. Mutta tarviiko ne kaikki lapsijutut tunkea kirjaan?!?

Kaikesta huolimatta. Minä pidin kirjasta. Se oli oikein mukava ja rauhallinen turisti-raportti, kuten on jo todettu. Olisipa se ollut jotain vielä suurempaa! Mutta ei. Kaikkea ei voi aina saada. Tyydyn siis ihan tyytyväisenä tähänkin.

[Lurker]

Hmm. Minulla on sellainen tunne, että jos Merkintöjä Burmasta olisi ollut tiedostavampi ja tapahtumiltaan suurempi kirja - se olisi hyvinkin voinut olla myös huonompi kirja.... Rehellisyydelläkin on arvonsa.

[Reima Mäkinen]

Lukenut vasta puolet tästä joululahjasta ja pettymys tää oli mullekin. Tuli alustavasti sellainen fiilis että ite koki ja näki enemmän muutaman viikon turistireissulla kuin G.D. maassa asuneena.
Jossain liepeessä puhuttiin reportaasisarjakuvasta, mikä on minusta kyllä harhaanjohtava luonnehdinta. Sitä tavallista päiväkirjaahan se oli. Jopa Ted Rallin To Afganistan and Back (jota jotkut kaverit on dissanneet) oli minusta tähän verrattuna ihan mestariteos. Eli ei sen tarvi olla tylsää ja ponöttävää vaikka vaikka itestään kertoiskin.
Doh. Palailen ehkä aiheeseen kun koko setti on läpikäytynä, mutta kuten Doc L. totesi, olisi G.D:llä (tuon perustella) kyllä ollut mihin tarttua. Ehkä hän ei halunnut mennä liian henkilökohtaisiin tuntoihin tai jotain... Kylmä jäbä. Pitäisi varmaan lukea niitä muita G.D:n teoksia jos ne on kerran asiallisempia.

Edit: typo pois

[keijoahlqvist]

Hapuilevan Pjongjangin jälkeen yllätyin myönteisesti Burma-kirjaan.

Delisle on suora. Hän ei yritä nuoleskella suuntaan eikä toiseen, kertoo vain mitä tapahtuu, mitä hän tekee ja miltä hänestä tuntuu. Jotkin tapahtumat hän välittää poikkeuksellisen verrattomasti. Kirja on todistusvoimaisempi kuin mikään diktatuurikuvaus mihin olen aiemmin tutustunut.

Piirrostyyli ansaitsee erityiskiitokset. Vaikka se on todella pelkistettyä ja pilakuvamaista, jää olo kuin realistisesta esityksestä. Mitään halvallapanemisen tuntua ei ole vaikka hahmot näyttävät paikoin hassuilta. Niinpä ne näyttäisivät valokuvissakin. Piirräntä on taloudellista, yksityiskohtia on tarjottu vain juuri riittävästi. Tärkeintä on ollut kerronnan (ja ilmeisesti työskentelynkin) rytmi. Silti sitaattikuvat väläyttävät sopivasti muuta todellisuutta ja antavat tilaisuuden havahtua Delislen käsialasta.

Tärkeä kirja sarjakuvan kannalta.

[keijoahlqvist]

Annukka Laine luki Merkintöjä Burmasta.

[Reijo Valta]

Reijokin luki Merkintöjä Burmasta.

Suurta osaa teoksen annissa näyttelee tapahtumapaikka. Sen varassa se seisoo, niinkuin perinteinen matkakirjallisuus yleensäkin.

[Lurker]

WSOY julkaisee lisää Delisleä. Pjongjang on näköjään tulossa ulos kesällä.

Puffi:
Guy Delisle on matkustanut Pohjois-Korean pääkaupunkiin työskennelläkseen paikallisella animaatioelokuvastudiolla. Tässä albumissa hän kertoo lukijoille arjestaan yhdessä maailman salamyhkäisimmistä ja tyrannimaisimmin hallituista maista. Propagandaa, automatisoituneesti käyttäytyviä ihmisiä, putipuhtaita, typötyhjiä katuja - kalseaan hotellihuoneeseen majoitettu Delisle löytää pian ympäriltään kaikki totalitaarisen hallinnon elementit. Piirtäjää seuraa jatkuvasti tulkki, joka ei saa päästää häntä hetkeksikään silmistään ja joka kertoo hänelle, ettei maassa ole lainkaan vammaisia. Vaikka Delislen ironinen ote saa lukijansa nauramaan, myös hänen tuntemansa paha olo välittyy tehokkaasti ruutujen välistä. Diktaattori Kim il-Sungista, rakastetusta johtajasta, tulee albumin sivuilla yhtä hallitseva kuin pohjois-korealaisten rakennusten seinillä. Delislen analyyttisyys ja kyky tehdä tarkkoja huomioita tekevät hänestä mestarillisen omaelämäkerrankirjoittajan. WSOY on julkaissut häneltä aiemmin albumin Merkintöjä Burmasta (2008), jossa hän raportoi kokemuksistaan toisessa diktatuurissa.

Södikalle hurraahuutoja!!

[tmielone]

WSOY julkaisee lisää Delisleä. Pjongjang on näköjään tulossa ulos kesällä.

No voi hitto. Mihin tämä Suomen julkaisupolitiikka on oikein menossa, kun enää ei uskalla ostaa mitään varteenotettavia sarjakuvia vierailla kielillä, kun kohta ne kuitenkin julkaistaan suomeksi? Olisikohan siitä jopa kuukausi, kun ostin Pyongyangin englanninkielisen version. Olisi pitänyt aavistaa tämä ja valita Pyongyangin sijasta se Thomas Ottin kirja, jota jo pyörittelin käsissäni. Eihän tuota suomiversiota voi jättää hankkimattakaan, sillä aina pitää tukea laatusarjakuvan julkaisua pienessä kotimaassamme.

[Lurker]

Joillakin kustantajilla on veppisivuillaan tiedotteita, joissa kerrotaan kevään ja syksyn uutuuksista - joillakin ei... ihan puskasta näitä tulee. Mikäpäs siinä!

[Aura]

WSOY julkaisee lisää Delisleä. Pjongjang on näköjään tulossa ulos kesällä.

Itseltäkin löytyy tuo jo englanniksi, mutt taidanpa ostaa silti suomenkielisen. Häiritsi hieman että (pehmeäkantisen) enkkupainoksen julkaisukoko tuntui piirun verran liian pieneltä, ei niin että se haittaisi merkittävästi, mutta niin että sen huomaa.

[Lurker]

Esa Mäkinen arvosteli viime sunnuntain Hesarissa Pjongjangin.

"Delisle ei piirrä erityisen pikkutarkkaa jälkeä, vaan luonnoksia ja vaikutelmia. Ihmiset ovat hänen alaansa, eivät niinkään jyhkeät arkkitehtoniset visiot. Tosin välillä onnistaa. Vaikuttavin kohtaus on ihmisistä: eliittikoulun tytöistä, jotka irvistävä hymy naamallaan yrittävät olla taiturimaisia soittajia. Mitään suurta synteesiä Delisle ei lopulta tarjoa, vaan lähinnä välähdyksiä. Miten lähelle ne osuivat totuutta, paljastuu ehkä sitten kun suljettu maa joskus avautuu tai muuttuu."

Kesällä ilmestyy paljon sarjakuvaa.