Huomasin tämän keskustelun siinä kohtaa kun siitä alkoi ilmestyä ilmoitusta sähköpostiin.
Amerikkalaisten näkökulma konflikteihin on tietenkin amerikkalainen. Meidän verorahat, kirjaimellisesti "meidän pojat" (niiden äidit odottaa peläten kotona uutisia rintamalta). Joten siltä pohjalta kirjoitetaan. Ja arvioidaan. TIME on kuitenkin suunniteltu amerikkalaiselle lukijalle.
Time *on* ns. laatulehti, joskin melko populaarinen sellainen. Lehteä julkaistaan myös Euroopan ja Aasian versiona, joten kuvittelisin että toimittajat tekevät muutakin kuin toistavat republikaanista viestiä.
Tämän sanottuani, Rami voisi kenties yrittää välttää henkilökohtaisia hyökkäyksiä. Sen viestin olisi voinut kirjoittaa paremminkin, nykyinen viesti tuntui lähinnä iskulta vyön alle.
Ja Andersen voisi lähettää vain yhden viestin ylläpidolle per keskustelu. Vähentynyttä viestimäärää voi sitten yrittää kompensoida sillä että määrittelet kokonaisilla lauseilla mikä viestissä on vikana, ettei tarvitse lukea kokonaista keskustelua löytääkseni piikin (koska linkitetty viesti yksin on melko mitäänsanomaton).
Ei sitten tarvitse jokaisen ylläpidon jäsenen saapua tutkimaan keskustelua ja miettiä mikä tässä oikein on vikana.
Mutta yrittäkää nyt käyttäytyä, isot ihmiset.. ja tälläinen aihe ja lähestymistapa, te pystytte parempaan...