X-Naiset tuli luettua, ja sehän oli juuri sellainen, kuin Manaralta ja Claremontilta (2000-luvun tuotosten) perusteella odotti. Visuaalisesti albumi oli kuin katsoisi Huippumalli haussa sarjan jaksoa, jossa mallit on puettu RX-henkisesti, ja kuvaaja huutelisi koko ohjeita poseerata viettelevämmin ja tuhmemmin. Ja jossa tytöillä on sama rooli päällä vielä relatessa kuvausten jälkeen. Sinänsä huolellinen piirrostyö ja elävät värit olivat ilo silmälle, mutta jotenkin hahmot eivät albumissa oikein tuntuneet samoilta Ryhmä-X:läisiltä, joihin olen tottunut. Enkä edes tiedä, syyttäisinkö siitä Claremontia vai Manaraa.
Albumin jälkeen jäi hiukan vaivamaan tunne, kuin siitä olisi puuttunut sivuja. Sivunumeroita ei albumiin ole merkittykään, joten asiaa ei voinut tarkistaa. Mutta etenkin lopputaisteluun saapuminen tapahtui todella töksähtäen ja tarinan pääpahis taustoineen ja voimineen jäi meikäläiselle aika mysteeriksi.
Joku fiksumpi saa selittää, jos osaa, käsitinkö oikein:
Alussa sankarittaria ammutaan vihreällä säteellä, joka vie heidän voimansa viiveellä (Kitty ainakin käyttää voimiaan heti osuman saatuaan). Vankina olevan Rachelin voimia ei kuitenkaan olla vaivauduttu poistamaan. Lopputaisteluun tultaessa kaikkien voimat ovat palautuneet, mutta paronitar Krieg voi viedä ne halutessaan. Hän on ilmeisesti myös immuuni suoralle supervoimien käytölle, ja siksi niin ylimielinen, ettei vaivaudu sammuttamaan Stormin voimia, vaan tulee jäädytetyksi tornadon troposfääristä hakeman kylmän ilman toimesta (sivuhuomautus: eikös Storm tunneta Ranskassa nimellä Tornado? Sopiva sattuma). Lisäksi ihmetytti hiukan, etteivät tuon omalla tavallaan toimivan rahtikultin kapteenin toimesta tapahtuneet lukuisat murhat vaivanneet ketään. Tartunko liikaa yksityiskohtiin?
Eikä siinä mitään Emma Frostia ole, vaikka kakkisaitti Findancen uutisissa niin väitettiinkin.
What? olipas.
