Marvel Graphic Novel 18 (1985) eli The Sensational She-Hulk on upeaa jälkeä.
Tätä nykyä julkaisu on pakattu myös
Omnibus-tyyppiseen
Sensational She-Hulk by John Byrne -julkaisuun.
Sen sijaan aikaisemmista kokoelmista,
Sensational She-Hulk by John Byrne ja
Sensational She-Hulk by John Byrne: The Return, sitä ei ole löytynyt, ja diginä se nyt on vähän että missä muodossa on mukavin lukea.
Sarjassa Byrnen parina on ollut useampikin tussaaja. Ensimmäisen,
Bob Wiacekin, numeroissa tussiviiva ajoittain uhkaa häipyä kokonaan, mutta muiden osuuksissa samaa ei näy. Lopussa Byrne tarttuu itse puikkoihin, ja hyvältähän se näyttää.
Harmi, että sisältö on aivan liian heppoista ja höttöistä. Toki ideana on ollut marssittaa Marvelin hassuimmat hahmot, mutta kyllä niistäkin olisi jotain tarinaa pitänyt syntyä.
Neljäs seinä rikotaan nokkelasti, ja Byrnellä näyttää olleen hauskaa. Kiintoisin osuus näissä on ehdottomasti, kuinka Byrne kritisoi sarjakuvateollisuuden tilaa. Ensimmäiset kahdeksan numeroa ovat 80-luvun lopulta, mutta Byrne palasi sarjaan toiste 90-luvun alussa, ja asiat olivat silloin muuttumassa kiihtyvää tahtia.
Byrne oli, ellei nyt 80-luvun kaikkein korkeimman profiilin tekijä, niin ehdottomasti Millerin kanssa siinä kapeassa kärjessä. Simonsonia lukuun ottamatta kaikki aiemmat olivat hyvin leimallisesti 70-luvun sankareita ja Imagen perustajat olivat tuolloin vielä kasvamassa.
Tietyllä tapaa tässä sarjassa on sellainen jännä fiilis, jossa ikään kuin vanha sotaratsu käy taisteluun vastustaakseen maailman muuttumista. Allegoriatasolla Byrne oli kovasti kiinnostunut Golden Age -hahmoista, niitä nähtiin myös Namorissa, ja muutenkin vanhoista jutuista.
Kiinnostaisi melkein lukea taustoja elämäkertatyylisesti, että mitä Byrnellä siinä 90-luvun alkupuolella oli meneillään ja miten suhtautui uuteen polveen. Tässä Byrne parodioi suoraan Liefeldiä muutaman sivun verran, mutta vielä sen jälkeen näkyy myöhemmin yksi numero, jossa hän harrastaa McFarlane-tyylistä viivavarjostusta kokonaisen numeron. Omaan silmään tuo särähtää kovasti, vaikka aiemmin Byrne on ottanut vaikutteita sieltä täältä erityisesti McFarlanelta. Sanallisesti Byrne vitsailee Hulktarin suulla, että eikö Byrne voisi käyttää tältä varastettuja layouteja, kuten Namorissa.
Oli ihan silmäiltävä, ja niin tosiaan Byrnen toisessa Namor Visionaries -kokoelman alussa on ihan suoraan McFarlanen Hämiksistä tuttuja sivuja. Kumma, etten ole niitä itse oivaltanut silloin aikanaan, lähinnä vain ihmettelin että kylläpä näyttää kummalta. Itse pidän edelleen Byrnen vanhanaikaisista sivulayouteista enemmän kuin niistä luovemmista (omista, ei muiden kehittämistä), vaikka monta hyvää myös sieltä löytyy.
Sarjan päättävä numero 50 on varmaan hienoin minkään sarjan päätteeksi toteutettu numero... vaikka sarja
ei vielä siihen päättynytkään, kyse oli vain Byrnen jäähyväisistä Marvelille. Ilman taustojen tarkistamista päättymistunnelmat ovat niin voimakkaat, että kuvittelin tosiaan numeron jääneen viimeiseksi.
Mitä tästä nyt sanoisi. Itse en ostaisi tätä fyysisenä, sähköisenäkään jaksoin katsella kuvia lähinnä Byrne-fanituksen lähtökohdista, mutta valtaosa tekstistä jäi lukematta.
En oikein näistä osaa sanoa muuta kuin, että tekee nyt mieli kovasti lukea Byrneä. Vanhat on kuitenkin niin puhki luettuja, että täytynee tutustua Wonder Woman -sarjaan. Odotukset eivät ole järin korkealla, kun en ole sitä rekisteröinytkään ennen kuin tarinat on koottu kokoelmiksi.