Toisinaan tulee kahlattua Byrnen vanhoja Marvel-sarjoja. Sieltä löytyy yllättävän paljon sellaista, mitä ei ole tietoisella tasolla rekisteröinyt lainkaan.
Iron Fist 14 on numero, jossa Sapelihammas esiintyy ensimmäistä kertaa. Tästä syystä minä sen valitsin, mutta laitoin muistiin että täytyy palata sarjaan paremmalla ajalla.
Oli ihan googletettava, että numero on tosiaan julkaistu 1977, eli tässä välissä on vain yksi numero ennen sitä kaikkein legendaarisinta Ryhmä-X:ää.
Kyllä tuo Byrnen taide tosiaan näytti hyvältä, taide on täysin identtistä sen Ryhmä-X-kauden jäljen kanssa, mikä teki numerosta hassun nostalgiatripin.
Sen verran syvennyin taiteeseen, etten tainnut julkaisua edes lukea. Toisaalta nykyisiin luku- ja kulutustottumuksiin Claremontin tyyli ei oikein enää tahdo sopiakaan. Ennen lukijat valittivat kustantajalle, jos ei ollut lehdessä riittävästi luettavaa (sanoja). Tänään se tuntuu jo hassulta, mutta muistan näitä kirjeitä vielä 90-luvulta.
Tuli hypättyä tuohon Iron Fistiin ihan siitä syystä, että katselin taas kuvat Alpha Flight -sarjasta. Teen näin aina muutaman vuoden välein, ja joka kerran tuumin että seuraavalla kerralla luen sitten kunnolla uudestaan. Tällä kertaa en jaksa valehdella itselleni, kuvituksen ja tarinan välinen kuilu on sen verran leveä. Tässä Byrne on melkein kuvittajana parhaimmillaan, mutta tarina on vähän yhdentekevä.