Tiijä häntä, kannattaako tuota Thaimaata nyt tähän vetää. Toki pienet ovat murheemme täällä päin, mutta täytyyhän ihmisten saada ajatella tällä hetkellä myös muuta kuin Kaakkois-Aasiaa: järkihän muuten lähtee.
Hyvää pointtia: minunkin mielestäni on parempi edes jonkinlainen MAD kuin ei MADia ollenkaan. Timo on oikeassa hehkuttaessaan vanhoja kunnon MADeja, jonka jutut ovat ajattomampia kuin uudempien numeroiden "leffapuffit" ja aikaansa vahvasti sidotut kertanaurujutut. Mutta itse en kuitenkaan myönnä, että MAD olisi nykyään lepsu: mielestäni satiireista löytyy ajoittain teräviäkin huomioita.
Mielestäni MADin sukupolvenvaihdoskin on sujunut ihan hyvin, tällaisen Druckerin, Woodbridgen, Don Martinin, Al Jaffeen ja kumppaneiden töiden parissa varttuneen silmissä. Uudemmilla tekijöillä, esim. Tom Bunkilla ja Rick Tulkalla on tarvittavaa anarkiaa, suosikkejani on myös rumuuden estetiikan hallitseva Herman Mejia sekä pelkistetty Bitterman-sarja.
Oli mielenkiintoista myös seurata "karenssiaikaa" syyskuun 2001 jälkeen. Että milloin alkavat setviä WTC-juttuja sivuillaan? Kun sopassa oli vielä eräs George W.Bush, pääsivät satiirikot ammentamaan kunnolla. Nyky-MAD avautuukin itselleni jonkinlaisena infopakettina, joka avaa ovet pähkähulluun amerikkalaisuuteen paljon paremmin kuin miljoona USA-matkaopasta.
Suomen MADissa olen kiinnittänyt huomiota viime aikoina suomennoksiin, jotka tuntuvat olevan astetta radikaalimpia kuin alkuteksti. Nykyään ehtii lukea Suomen MADia noin seitsemän minuuttia ennen kuin näkee sanan "Läski", "Nekru", tai "Jutku". Aika radikaalia settiä, mielestäni: nuo kiusaajatermit ylittävät satiirin rajan reippaasti. Kieltämättä kaihoan aikaa, jolloin MAD pystyi olemaan hauska ilman köyhiä ilmauksia.
Monroe/Mauno ei nappaa yhtään, samoin äärimmäisen hankalalukuinen Spy vs. Spy, mutta eiväthän kaikki voi kaikesta pitää.