Sillagessa ei ole tuota pehmennystä viivassa ja siksi se hiukan pomppaa herkkään
Tsop. Tarkkana termien kans.
Painetussa sarjakuvassa ei esiinny antialiasointia (ks. esimerkkikuvan viiva äärimmäisenä oikealla.), koska antialiasointi tehdään näyttökuvissa kompakteilla väreillä (harmailla). Painotyössä on käytössä vain 4 väriä.
Painotöissä antialiasoinnin korvaa
rasterointi, joka hajoittaa kompaktin pinnan (tässä tapauksessa mustan) niin että harmaa syntyy katsojan mielessä pienistä mustista pisteistä.
Siihen näyttääkö rasteri rumalta ja erottuvatko sen pisteet vaikuttaa taas mustan originaalin tarkkuus (tai käytetty rasterin linjatiheys). Jos tarkuus on huono, rasteripisteet erottuvat (esimerkkikuvan viiva äärimmäisenä vasemmalla).
Väreillä käytetään yleisesti huonompaa tarkkuutta kuin mustalla (300dpi vastaan 600-1200dpi). Jos mustaan käytetään tarkkuutta 300dpi, rasteripisteet erottuvat koska kontrasti mustan ja valkoisen välillä ottaa niin paljon silmään.
Suurella tarkkuudella (tai linjatiheydellä) painettu rasteri ei erotu nopealla silmäyksellä (esimerkkikuvan viiva toinen vasemmalta).
Kun rasteromaton viiva painetaan
digioriginaalista jonka tarkkuus on huono, siinä näkyy vinoissa viivoissa ns.
hammaslaitaa tai palikoitumista. Tämä on kuitenkin eri asia kuin rasteroinnin aiheuttama viivan muhjaantuminen.
Digiaika on tuonut sarjakuvantekijöille paljon uusia mahdollisuuksia, mutta samalla on ehkä joiltakin mennyt taju siitä ollaanko tekemässä ja painamassa maalausta vai väritettyä viivapiirrosta?! Kun vielä tuotantoketjukin on viilattu virtaviivaiseksi ei ole reproa eikä painoissa sen vertaa löysää aikaa tai/ja ammattitaitoa, että siellä näistä huolehdittaisiin. Lopputulos on sen mukaista.