Se on osa sarjakuvan "leikkaamista". Voi olla nopeita leikkauksia tai hitaita. Nopeita kohtauksia tai hitaita. Sillä missä muodossa (kuinka vähällä) kerrotaan voidaan vaikuttaa lukemisnopeuteen eli ruutujen välisen ajan kontrolloiminen ei ole sarjakuvan ainoa keino tässä.
Päin honkia olet kuvitellut. Nimen omaan, tolkun sarjakuvassa on ihan normaalia että tekstilaatikko EI selitä kuvaa. Se miten pitkälle tekijä erottaa tekstin ja kuvan kerronnan toisistaan on jälleen yksi taiteellinen valinta.
Mikä nyt närästää? Tietenkin sarjakuvan kerronnalla on yhteys kirjallisuuteen ja esittäviin- sekä kuvataiteisiin. Tämä yhteys luo mahdollisuuden käyttää em. medioiden keinoja joustavasti.
Aivan ja sarjakuvan tekijällä tulee olla vapaus valita mitä keinoja hän käyttää, ilman että joku typerys alkaa nillittää jotain että meidän julkaisussa nyt ei vaan käytetä ajatuskuplia tai äänitehosteita kun se ei ole ollut tapana. Tai saahan sitä pyytää. Kenen leipää syöt sen lauluja laulat, tietäväthän tämän mm. korkkaripiirtäjät. 
Kiitos esimerkeistä Timo ja JanneT. Varsinkin Timon esimerkistä kannattaa huomioida että se on vain karkea esimerkki asian havainnollistamiseksi. "Oikea" sarjakuva tekee tuon tietenkin paljon viksunmmin.
Kyllä mä sen ymmärrän, että se on keino, mutta kuvakerronnan muotona laiskaa, helppoa, tylsää, ja no tiedätkin. Se, että se toimii keinona rytmittää tarinaa on ihan ok, mutta se, että sitä käytetään kuvakerrontana usemmankin paneelin verran, siinä vaiheessa tekijä voisi vain mennä katsomaan peliin ja kysyä, mitä hittoa on tekemässä. Mun mielestä Korkkarien suosiessa tällaista, se on kuitenkin vain äärimmäisen hyvä esimerkki, ettei siihen visuaaliseen viestiin luoteta, VAIKKA se kantaisikin. Mikä yksistään kertoo sen, miten surullista ja hirveää mokomat ovat.
Se, että sana ja kuva tulee symbioosiksi koko tarinan pituudelta, välillä painottaen tietynlaista kerrontaa, välillä toista, mutta silti kokonaisuutena tasapainoinen, en tajua miksi kukaan hullu pitäisi sellaista huonona sarjakuvana. Vastaavasti pelkkää kuvaa, pelkkää tekstiä on kyseenalaista, oli se sitten suoritettu kuinka hyvin.
Eeh, miten nyt olen ymmärtänyt sen päin honkia? Se, että montaasi saa olla sarjakuvakerronnalle aika villi länsi kuvakerrontansa osalta, missä taasen joku kuivakka esittelysarjakuva asettaa aika tiukat rajat siihen visuaalisuuden tulkintaan. Sekö on päin honkia? Vai se, että mä sallin näiden olevan tällaisia? Ilman, että minun pitää käyttää sellaisia koko kansaa ärsyttäviä termejä näiden kahden erilaisen sarjakuvan kuvaamiseen?
Ongelmaksi siinä tulee se, että jos korostamme jotain aspektia sarjakuvasta liikaa, esiin tulee joku käsittämätön tarve inttää ilman järkeviä perusteita muiden olevan väärässä. Joka hämärtää taas sen, mitä helvettiä sarjakuva taas on. Kyllä, on mielipideasioita, mutta on myös niitäkin asioita sarjakuvassa, jotka toimivat lukijalle, tai eivät toimi. Siinä vaiheessa tekijän on turha itkeä, kun on tehnyt jotain tietoisesti, joka ei välttämättä välity optimaalisesti lukijalle ja josta voidaan tulkita väärin tai vähemmällä/enemmällä painoarvolla.
Tässä nousee keskeiseen osioon kuvakerronnan rytmittäminen, ja jos korostamme jotain helvetin kirjallisuutta siinä liikaa, totta helvetissä banaali kuvakerronta päihittää kaikki muut, olivat ne sitten kuinka tarinaansa optimaalisesti rytmitettyjä. Se taas kertoo sitä, että laiskan tekijän meriitit kertojana on paremmat kuin sen, joka viitsi nähdä vaivaa. Kai sinä tekijänä ymmärrät, etteihän sellainen ole reilua niin alaa, tekijöitä kuin lukijoitakaan kohtaan. Ja tietenkin, tämä pätee myös siihen, jos liikaa vertaamme sarjakuvaa pelkkään kuvataiteeseen/kuvitukseen kuin elokuvaan.
Mutta nämähän on näitä mielipideasioita, missä MINÄ olen aina väärässä, koska on paljon helpompaa miettiä, että hyvä tarinan iskiessä asiaa ei tarvitse analysoida ja puolustella, koska hyvä tarina vain iski silloin kuin miljoona volttia. :B
