Kuva vs. sana

[J Lehto]

Otin vapauden tehdä vielä neljännen vaihtoehdon.



On oikeastaan sama kuin (3), mutta tiivistettynä yhteen ruutuun.

Kiinnostavaa on kuvitella, millaisesta sarjakuvasta on kyse kussakin vaihtoehdossa.

Tässä ja kolmosessa kahvinjuoja on vain kohtelias tarjoilijalle vaikka oikeasti kahvi yököttää.

Sen sijaan (1):sessä hän pitää naaman pokerina. Ehkä hänellä on salainen motiivi ja hän haluaa jotain tarjoilijalta.

(2):sesta tulee mieleen kirjallisen oloinen tarina, jossa päähenkilöllä identiteettikriisi käynnissä...

Pointti on siis että
 erilainen juoni -> eri tunnelma = erilainen tekninen ratkaisu.

[Timo Ronkainen]

Vaihtoehto 4 on sinällään toimiva, mutta tarjoilijan on hankala olla noin tyytyväinen jos asiakkaan naama on norsun...lla.

Mutta ydin on tuossa:

erilainen juoni -> eri tunnelma = erilainen tekninen ratkaisu.

Suurin piirtein. Kaikissa eri vaihtoehdoissa on erilainen lataus. Voi myös kukin tykönään miettiä miten paljon tarinan tehoihin vaikuttaa erilainen piirrostyyli vaikka tuo kahvikuppi.juttu olisikin sisällötään muuten ihan sama. Piirtäkää sama mangana (käyttäen neljä sivua  ) tai realistisesti vaikkapa seikkailusarjakuvien tyyliin, tai Disney-tyyliin, Tintti-tyyliin, etc. Minkälaista kuvallista ilmettä tulisi käyttää? Humoristinen tyyli irrottelee enemmän.

Tossa Timon vaihtoehto c:ssä on kyl semmonen juttu, että asia olisi vaikea esittää noin jos sarjakuvaan haluaa hienovaraisemman (tai realistisemman) esitystavan. Moni pahaa kahvia maistanut ei irvistele näkyvästi

Ei niin. Miettikääpä siihen vaikkapa jotain Alex Raymondia. Miten hän olisi tuon tehnyt? Ja mikä tosiaan on miehen motiivi?  Pelkkä kohteliaisuus?

Kuva-ajatuskuplista kiinnostuneitten kannattaa etsiä käsiinsä vanhoja Sarjis-lehtiä ja niistä loistavat Tarmo Koiviston täysin sanattomat konttorisarjat, joissa kaikki kerronta on kuvaa. Sekä ajatuskuplissa, että "reaali"maailmassa. Hienoja ja ajateltuja juttuja. Tsekatkaa!

Timo

[J Lehto]

Vaihtoehto 4 on sinällään toimiva, mutta tarjoilijan on hankala olla noin tyytyväinen jos asiakkaan naama on norsun...lla.

Huumorisarjis.

Tarmo Koiviston Konttorisarja, joka tosiaan on hyvä esimerkki sarjakuvallisen ilmaisun venyttämsestä pitkälle, löytyy ehkä helpoimmin Ruututarha-kokoelmaopuksesta. Sitä voi etsiä kirjaston hyllystä.

[hdc]

Tossa Timon vaihtoehto c:ssä on kyl semmonen juttu, että asia olisi vaikea esittää noin jos sarjakuvaan haluaa hienovaraisemman (tai realistisemman) esitystavan. Moni pahaa kahvia maistanut ei irvistele näkyvästi vaan saattaa ensimmäisen hörpyn jälkeen pysähtyä hetkeksi kun paha maku iskee tajuntaan. Kaikissa tilanteissa ei myöskään ole varaa luopua pokerinaamasta, vaikka ajatukset olisivat jotain ihan muuta.

Tietynlaisessa sarjakuvassa vaihtoehto c on toki ihan käypä sellaisenaan. Tai sitten keskimmäisessä kuvassa hahmo voi tuijottaa kuppiinsa ja todeta sitten "olipas... tuota.. HYVÄÄ kahvia." Paitsi jos hahmo on luonteva valehtelija, jolloin hän saattaa kuulostaa kahvia kehuessaan täysin vilpittömältä, vaikka ajattelisi jotain ihan muuta... ja pitäisi sen pokerinaaman juodessaan.

Tuon voisi tosiaan toteuttaa hieman vähemmän liioitellen, ekassa ruudussa maistetaan, toisessa sitten epämääräinen irvistys ja kolmannessa joko tuollainen epävarma "olipas...tuota..." tai sitten liioiteltu tekohymy "kylläpäs oli hyvää kahvia!"
Myös mahdollinen tapa kertoa yhdessä ruudussa olisi laittaa henkilö kehumaan kahvia samalla kun vaivihkaa tyhjentää kuppinsa takana olevaan kukkaruukkuun...

[Lurker]

Olipa kerran Ranskassa 1:ssäkään ei ole ensimmäistäkään ajatuskuplaa tai tekstilaatikkoa.

Perun puheeni, oli siellä albumissa tekstilaatikoita (joskin hirveän vähän), joissa pääasiassa kerrottiin, missä ajassa ollaan.

[Lönkka]

Joe Simon selitti tuoreessa My Life in Comics elämänkerrassaan että joutivat Kirbyn kanssa keksimään Kapulle Buckyn kaveriksi ettei tämän tarvitsisi höpistä jatkuvasti hölmästi itsekseen.

Varmaan nuo teinisidekickit olleet myös alusta saakka mukana samaistumiskohteina nuoremmille lukijoille.

[Divine]

Minusta se että Tintti höisee ääneen Miloulle (eläimelle!) kaiken maailman juttuja on aika hölmön oloista.

Siis jos ajattelee että sarjakuva on jotenkin niin kuin totta.

Olen sinänsä samaa mieltä siitäkin huolimatta, että olen tavannut itsenikin hölisemästä eläimelle kaiken maailman juttuja.

Se, että Milou vastaa (joskin ajattelemalla) Tintille ja muutenkin ajattelee ihmisten kielellä omiaan, on sitäkin hölmömmän oloista, jos ajattelee että sarjakuva on jotenkin totta.

[tertsi]

Facebookissa opin tänään että koiran tunne-elämä on tieteelle edelleen täysi mysteeri. 

[Reima Mäkinen]

Tossa Timon vaihtoehto c:ssä on kyl semmonen juttu, että asia olisi vaikea esittää noin jos sarjakuvaan haluaa hienovaraisemman (tai realistisemman) esitystavan.

Aivan. Ihminen ei työnnä kieltä ulos (ainakaan heti) kun hän maistaa pahaa. Pikemminkin ilme "PAHAA" muistuttaa hymyilemistä. Tässä mielessä Timon piirtämä esimerkki kuvaa hyvin sitä miten sarjakuva (tai animaatio) esittää ajatuksen tai idean pikemminkin kuin todellisuutta 1:1.

Testi. Kuinka montaa eri tekstityyppiä kuva sietää. Vastaus odotettu: ei montaa. Tila loppuu sitä ennen.

Tässä vaiheessa on syytä tarkentaa hieman käsitteitä. Tarkoitat kai kuinka monen tason tekstiä? (Tekstityyppi viittaa kirjoituksen ulkoasuun, joka sekin tosin vaihtelee usein tekstin tason mukaan.)
Koska Kupla-Akatemia on jemmattu Sarjakuvaseuran sivujen uumeniin, lainaan (kun en jaksa linkittää) tähän sen mitä siellä sanotaan aiheesta.

Sarjakuvaruuduissa on tekstiä monessa merkityksessä.
Ainoa mahdollisuus esitttää vuoropuhelu on muuntaa se puhekuplien sisään sijoitetuksi kirjoitukseksi. Äänitehosteet on myös pakko esittää tekstinä. Lisäksi ruudussa voi tietysti olla tekstejä joilla ei ole mitään tekemistä äänen kanssa:
-Selostusteksti. Tapahtumia voidaan kuvailla tavallisen kaunokirjallisuuden tapaan ja nämä selostustekstit sijoitetaan sarjakuvassa yleensä tekstilaatikoihin.

-Yksityiskohtatekstit sijoitetan osaksi piirrettyä maailmaa (tausta, esineet, vaatetus). Sarjakuvaruutuun piirretty tienviitta kertoo lukijalle mihin paikkaan ollaan menossa. Katsomalla sarjakuvahahmon omistamien kirjojen ja levyjen kansia lukija voit tehdä johtopäätöksiä niiden omistajan mausta...

-Piirtäjän ja sarjakuvasyndikaattien merkinnät. Nimikirjoitukset, sivunumerot, päiväykset, copyright-merkinnät, yms. ovat kaikille tuttuja varsinkin strippisarjoista.

Tämähän on usein toteutettu niin, että lukijakin ymmärtää saman väärin ja se on paljon palkitsevampi lukijallekin;

Ei voi yleistää noin karkeasti.
Joskus on tarkoituksenmukaista että lukijaa johdetaan harhaan, joskus taas lukijan on syytä olla kärryillä. Riippuu ihan siitä mitä sarjakuvantekijä haluaa sarjakuvallaan kertoa ja minkälaisia tunteita lukijassa herättää.

Aivan. Usein käytetty, tunteita herättävä tehokeino on nimen omaan se että katsoja/lukija tietää enemmän tai paremmin kuin hahmo jota hän seuraa.

Kuva-ajatuskuplista kiinnostuneitten kannattaa etsiä käsiinsä vanhoja Sarjis-lehtiä ja niistä loistavat Tarmo Koiviston täysin sanattomat konttorisarjat, joissa kaikki kerronta on kuvaa. Sekä ajatuskuplissa, että "reaali"maailmassa. Hienoja ja ajateltuja juttuja.

Mieleen muistuu myös eräs Howard Cruzen juttu, jossa ajatuskuplan ideaa oli venytetty pidemmälle kuin lääkäri määrää.

Se, että Milou vastaa (joskin ajattelemalla) Tintille ja muutenkin ajattelee ihmisten kielellä omiaan, on sitäkin hölmömmän oloista, jos ajattelee että sarjakuva on jotenkin totta.

Miten sen nyt ottaa. Ensinnäkin Miloun ajatukset tekevät Tintistä enemmän lasten sarjakuvan. Toiseksi, mistä sinä TIEDÄT Miten monimutkaisesti Milou osaa ajatella. Se taas on sen sarjakuvankin perusteella selvää että Miloun äänihuulet eivät ole yhtä kehittyneet kuin Tintin. 

Siihen miten teksti ja kuva liittyvät sarjakuvassa toisiinsa saa hyvin osviittaa Anja Hatvan kirjasta Kuvittaminen (s. 21 ja 50) sekä Kai Mikkosen kirjasta Kuva ja sana. (s.22)

Asiaa paremmin ajateltuani puhekuplat ovat sarjakuvassa paljon turhempia (helpommin korvattavissa kuvilla) kuin ajatuskuplat tai tekstilaatikot. Enkä ymmärrä ollenkaan väitettä siitä että ajatuskupla olisi jotenkin etäännyttävämpi kuin puhekupla. Molemmat merkinnäthän ovat sarjakuvan metatasoa. Sen kyllä uskon että eri ihmisillä on erilaisia makuja ja tottumuksia tämän asian suhteen. 

[Reima Mäkinen]

Kvaakissa on joskus käyty korkealentoisiakin keskusteluja. 
Videoblogissani käsittelen nyt aika kevyesti tätä, kun piti saada piirustelun taustalle jotain...
Aiheena siis se mitä tekstillä voi kertoa ja mitä sarjakuvalla. Asetun poikkeuksellisesti kirjallisuuden puolelle ja aihepiiriä käsittelevä kolmas osa ilmestynee muutaman päivän kuluttua. Tästähän on puhuttu muuallakin Kvaakissa. Mielenkiintoista luettavaa, mutta ehkä joku jaksaa paremmin puhuttua "teoriaa"?

[Secos-Bill]

Vastaan kuvin

Tällainenkin olisi...

[Reima Mäkinen]

Tuota Barksin ruutua olisi kyllä mielenkiintoista analysoida, kuva on aika pieni ja tekstiä paljon, taustakin väritykseltään melko psykedeelinen (onkohan tuota kuplien osuutta suurennettu jälkeen päin?!).

Tuosta aiemmin puheena olleen ekan videoni tekstityksestä oli jäänyt harmittavasti puuttumaan yksi väitettä selventävä kuvateksti: "Tekstiin mahtuu enemmän kuin tekstin ja kuvan yhdistelmään." Tuossa videollahan annan jopa esimerkin tästä.

Mutta nyt siellä on jo kolmaskin video, jonka pohdinnan lisukkeeksi oikeastaan lisäsin nuo pari muuta väitettä.

Ainakin minusta kysymys siitä, onko sarjakuvassa mahdollista käyttää intradiegeettistä kertojaa, on todella mielenkiintoinen. (Ja jos on, niin miten se tehdään?)

[JJalonen]

Ken Parker-pokkari "Olipa kerran..." (3/1984) tapahtuu Kenin kertomana. Tämä paljastuu kylläkin vasta ihan lopussa, kun kertomus päättyy ja siirrytään koululuokkaan, missä Ken tarinoi.

Tosielämän satu on selkeästi myös suurelta osin Ken Parkerin mielikuvitusta, koska hän ei itse ole läsnä juonen kaikissa käänteissä.

[Timo Ronkainen]

Tuota Barksin ruutua olisi kyllä mielenkiintoista analysoida, kuva on aika pieni ja tekstiä paljon, taustakin väritykseltään melko psykedeelinen (onkohan tuota kuplien osuutta suurennettu jälkeen päin?!).

On todellakin muokattu. Italialaisalkuisesta jättikirjasta. Ohessa originaali.

Timo

[Timo Ronkainen]

Laitammepa vielä kuvat vierekkäin. Näemme miten peukalointi vaikuttaa.

Timo