Kuva vs. sana

[Aura]

Miten päin sitä ajattelenkin, jotkut jutut ovat vain liki mahdottomia tuoda esiin pelkästään kuvilla, ellei sitten lähde totaaliselle mykkäsarjakuvalinjalle. Siis jos asia on oikeasti tärkeä tarinan kannalta ja sitä ei voi jättää pois. Ja jos hahmon pään sisään pitää päästä koska lukija kokee asiat tämän kautta, ja hyvin suuri osa ihmisten mietinnöistä on pään sisäistä. Ja sarjakuvassa on paljon paremmat mahdollisuudet tällaiseen kerrontaan, kuin vaikka elokuvassa. (Kirjoissa sitten taas helpompi, varsinkin jos se on kirjoitettu minä-muodossa.)

Muuten esimerkiksi miete "Tuosta tyypistä tulee mieleen, onkohan hänestä olemassa menestynyt versio jossain rinnakkaisuniversumissa?" on aika vaikea tuoda esiin. Joku "Voi ei, nyt se tippuu!" on jo paljon helpompi esittää pelkästään elekielellä ja ilmeellä.

Mutta kyllä minäkin puollan sitä ettei kannata laittaa liikoja selitystekstejä, vaikka en ehkä itse osaakaan toimia ohjeideni mukaan.

[tertsi]

Tai käyttämään sarjakuvan kieltä alun alkaen eri tavalla, kuten Timo kuvallisesti selitti.

Vihtoehto "c" on mielestäni tosi kökkö. Ajatuskupla on paljon iskevämpi (ja hauskempi).

Ajatuskuplakin on sarjakuvan kieltä.

[tertsi]

Mutta kyllä minäkin puollan sitä ettei kannata laittaa liikoja selitystekstejä,

Tismalleen.

Otetaanpa esimerkki ajatuskuplasta vs puhekupla. Blueberry (Zoom) Kohtalokas kaivos. Viimeinen ruutu.
Giraudilla ja Charlierilla oli yksi kuva käytössä seikkailun lopettamiseen. Siinä on etualalla Blueberry ja Mc Clure. Kaukana Horisontissa näkyy Camp Bowien linnake.
Blueberry sanoo Mc Clurelle suurinpiiretein näin:
"Camp Bowie! Vihdoinkin! Joukot ovat vielä siellä. Sota voidaan välttää."

Jos Blueberry olisikin saapunut kyseiseen ruutuun yksin ihailemaan maisemaa ja Camp Bowieta, ja hänelle olisi pantu puhekuplan sijaan ajatuskupla: "Camp Bowie! Vihdoinkin! Joukot ovat vielä siellä. Sota voidaan välttää", niin miten ihmeessä tämä olisi jotenkin kökömpää kuin esittää samat sanat repliikin muodossa puhekuplassa??

Charlier käytti puhekuplaa vain siksi että Mc Clure oli ruudussa. Jos ei olisi ollut, niin ajatuskupla olisi ollut luonnollinen valinta. Ellei Blueberrystä olisi haluttu tehdä yksinpuhelijaa.

[tertsi]

Minusta se että Tintti höisee ääneen Miloulle (eläimelle!) kaiken maailman juttuja on aika hölmön oloista.

Siis jos ajattelee että sarjakuva on jotenkin niin kuin totta.

[Aura]

Ja mulle tuli tossa vielä mieleen yksi juttu: hahmon ajatusten näyttäminen tekstinä tai ajatuskuplana on tärkeää silloinkin, jos juttu on hahmon näkökulmasta ja juonen kannalta on tärkeää että hän vaikka tulkitsee jonkun asian väärin, ja lukija saa myöhemmin tietää että totuus olikin jotain ihan muuta. Jos hahmo ei voi sanoa sitä kellekään ääneen, se on pakko tuoda esiin jollain tavalla.

(Ja moni ääneen sanottu puhekuplakin sisältää usein turhaa selittämistä.)

Kyse taitaa olla valinnasta, katsotaanko hahmoa ulkopuolisen silmin, vai eletäänkö hahmon pään sisällä.

[Aura]

Minusta se että Tintti höisee ääneen Miloulle (eläimelle!) kaiken maailman juttuja on aika hölmön oloista.

Milou kai toimii Tintin parina siksi, ettei tämän tarvitse joka tilanteessa hälistä yksin, ääneen tai ajatuksissaan. Ekoissa albumeissahan muita vakihahmoja ei vielä ollut. Samasta syystä Coraline-leffaan luotiin Wybie, koska elokuvaan ei saa hahmon päänsisäisiä mietintöjä samalla tavalla kuin kirjaan (tai sarjakuvaan).

[tertsi]

Kyse taitaa olla valinnasta, katsotaanko hahmoa ulkopuolisen silmin, vai eletäänkö hahmon pään sisällä.

Sekä siitä, paljonko on tilaa esittää kyseinen asia/ajatus/kohtaus.

JA millä rytmillä kasikirjoitaja/piirtäjä haluaa esittää kyseisen asian/ajatuksen/kohtauksen.

[tertsi]

Milou kai toimii Tintin parina siksi, ettei tämän tarvitse joka tilanteessa hälistä yksin, ääneen tai ajatuksissaan.

Aivan! Mutta eipä eläimelle höpisijä ole paljon kummempi kuin yksikseen höpisijä.
Toki se NÄYTTÄÄ sarjakuvassa paremmalta.

edit:
"oikeasti" Tintilläkin ajatuskupla olisi realistisesti ajatellen se paras vaihtoehto.

[Aura]

Tossa Timon vaihtoehto c:ssä on kyl semmonen juttu, että asia olisi vaikea esittää noin jos sarjakuvaan haluaa hienovaraisemman (tai realistisemman) esitystavan. Moni pahaa kahvia maistanut ei irvistele näkyvästi vaan saattaa ensimmäisen hörpyn jälkeen pysähtyä hetkeksi kun paha maku iskee tajuntaan. Kaikissa tilanteissa ei myöskään ole varaa luopua pokerinaamasta, vaikka ajatukset olisivat jotain ihan muuta.

Tietynlaisessa sarjakuvassa vaihtoehto c on toki ihan käypä sellaisenaan. Tai sitten keskimmäisessä kuvassa hahmo voi tuijottaa kuppiinsa ja todeta sitten "olipas... tuota.. HYVÄÄ kahvia." Paitsi jos hahmo on luonteva valehtelija, jolloin hän saattaa kuulostaa kahvia kehuessaan täysin vilpittömältä, vaikka ajattelisi jotain ihan muuta... ja pitäisi sen pokerinaaman juodessaan.

[Jari Lehtinen]

Testi. Kuinka montaa eri tekstityyppiä kuva sietää. Vastaus odotettu: ei montaa. Tila loppuu sitä ennen.

[Emppu]

Takaumat ovat nekin vaikeampia tehdä ilman tekstilaatikoita tyyliin "kaksi vuotta aikaisemmin". Tappajan viimeisessä onnistuttiin aika hyvin. Kerrontaa avitettiin myös värikoodilla, erilaisella värityksellä, jotta lukija tajusi eri aikatasot.

Mangusteille tuo nyt on tuttua huttua, aika monessa mangassa kun käytetään mustaa taustaa kertomaan, että nyt ei olla nykyajassa/paikassa. Tälleen ollaan kerrottu niin takautumia, unimaisemia kuin myös ihan kirjaimellisesti "Mitä minä nyt haluan oikeasti tehdä". Harvemmin vuosilla, kuukausilla tai viikoilla on väliä, jos lukija osaa kontekstista asettaa tapahtumat lineaariselle linjalle. En olen kyllä törmännyt sellaiseen sarjakuvaan tai mangaan, jossa oisi vaikea sanoa, milloin mikäkin tapahtuma tapahtui. Paitsi nää selittelysarjakuvat, nekin pääasiassa sen takia, etten mä jaksa lukea jokaista riviä. :B

Ja mulle tuli tossa vielä mieleen yksi juttu: hahmon ajatusten näyttäminen tekstinä tai ajatuskuplana on tärkeää silloinkin, jos juttu on hahmon näkökulmasta ja juonen kannalta on tärkeää että hän vaikka tulkitsee jonkun asian väärin, ja lukija saa myöhemmin tietää että totuus olikin jotain ihan muuta. Jos hahmo ei voi sanoa sitä kellekään ääneen, se on pakko tuoda esiin jollain tavalla.

Tämähän on usein toteutettu niin, että lukijakin ymmärtää saman väärin ja se on paljon palkitsevampi lukijallekin; lukijakaan ole välttämättä ymmärtänyt sanomaa, jolloin pystyy samaistumaan väärinymmärrettyyn hahmoon kuin katsoisi sietämättömänä trainwreckiä. Toisaaltaan trainwreckiä ei olla niin kiitettävästi käytetty sarjakuvassa, mitä jossain komediassa telsun puolella.

[tertsi]

Tämähän on usein toteutettu niin, että lukijakin ymmärtää saman väärin ja se on paljon palkitsevampi lukijallekin;

Ei voi yleistää noin karkeasti.
Joskus on tarkoituksenmukaista että lukijaa johdetaan harhaan, joskus taas lukijan on syytä olla kärryillä. Riippuu ihan siitä mitä sarjakuvantekijä haluaa sarjakuvallaan kertoa ja minkälaisia tunteita lukijassa herättää.

[Emppu]

Ei voi yleistää noin karkeasti.
Joskus on tarkoituksenmukaista että lukijaa johdetaan harhaan, joskus taas lukijan on syytä olla kärryillä. Riippuu ihan siitä mitä sarjakuvantekijä haluaa sarjakuvallaan kertoa ja minkälaisia tunteita lukijassa herättää.

Niin no, kun katsoo jotain kuvapäiviksiä, jotka ovat lyhyitä kertomuksia, siinä jää tosi vähän tilaa tarkoituksellisesti harhaanjohtamisella. Toisaaltaan pitkää lukiessa niitä harhaanjohtamisen täkyjä kyllä löytyy aina sen verran paljon, että se kulman takaa tuleva ratkaisu ei olekaan niin yllättävä. Siinä suhteessa epävarmuuden ilmapiirin luominen on hienotunteisempaa, ja kyllä se osuu lukijaan paremmin, koska se, jos mikä nostattaa jännitystä. Se on ihan sama, mitä tekijä haluaa kertoa, tai näyttää, se ratkaisee, miten lukijat sen ymmärtävät.

[Doctor Phantomizer]

Tai käyttämään sarjakuvan kieltä alun alkaen eri tavalla, kuten Timo kuvallisesti selitti.

Nykyään Amerikassa käytetään pelkästään vaihtoehto B:tä valtavirta sarjakuvissa. Niissä myös usein käytetään tekstilaatikoita niin että ne sisältävät ajatukset jotka ovat ennen olleet ajatuskuplassa, mutta niin, että päähenkilö liittää sen tarinankerronnan yhteyteen. Minulla on hieman ikävä ajatuskuplaa. Tekstilaatikko sopii enemmän noir sarjakuviin.

[hdc]

Joskushan ne "mitä minä oikeasti haluaisin tehdä" kohtaukset vedetäänkin ilman sen kummempaa vinkkiä lukijalle (mitä nyt usein ammutaan aika reilusti yli reaktioissa), kunnes sitten seuraavalla sivulla leikataan takaisin kohtauksen alkuruutuun jossa päähenkilö sitten vain reagoi hiljaisen kohteliaasti "hyvää kahvia." Mutta ei se lyhyissä jutuissa oikein toimi.