Minustakin Takahashin piirrosjälki on kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvän näköistä. Niinhän se on rokissakin, pelkistetyt kappaleet on usein niitä parhaita. Ja kun kuvista jättää liiat yksityiskohdat pois, niin jää tilaa mielikuvitukselle. Hahmo saa viimeisen silauksensa lukijan mielikuvituksessa, silloin se on itse kullekin täydellinen.
Jostain syystä juuri Takahashia lukiessani kaivaudun juoneen paljon syvemmälle kuin yleensä. Johtuneeko melko yksinkertaisesta piirrosjäljestä, joka saa mielikuvituksen hakemaan tarinasta jotain syvällisempää. Vai tekeekö Takahashi tarkoituksella tarinoista sellaisia, että niissä on paljon erilaisia henkilöitä erilaisine taustoineen, mutta ne jätetään avoimeksi !Minä ainakin jään helposti tuohon koukkuun. Tai sitten syynä on vanha kunnon Maison Ikkoku. Kun on jonkun Takahashin aloittanut, niin siitä alkaa väkisinkin hakea "sitä Maison Ikkokun tunnelmaa". Mitä se sitten lieneekään ?
No jaa, ehkä tuo äskeinen hehkutus ei oikein koske Ranmaa, mutta minusta MI:n lisäksi ainakin Inuyashaa. Onhan siinä dramaattisen kohtalon kokeneet kaksi neitoa: Kikyo ja Sango. Heidän takiaan kannattaa jo tarinaan tutustua. Valitettavasti he jäävät tarinassa liiaksi sen koiranpennun varjoon, joka hokee "baka, baka..."
Harmittaa oikein, kun en ole koskaan lukenut pätkääkään Mermaidia. Minusta tuntuu, että se saataisi olla tarpeeksi raskasta ja pitkäveteistä minun makuuni. Aika vähän siitä kuulee missään kommenttia. Kertokaa jotain tunnelmia, kuka on lukenut.