Kirjoittaja Aihe: Nuorten lehti Kimmo  (Luettu 32101 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 059
Nuorten lehti Kimmo
« : 23.08.2005 klo 10:46:42 »

Nuorten lehti (ei ne yhdyssanat ennen vanhaankaan ihan hallussa olleet) Kimmo sisälsi paljon sarjakuvaa, sekä seikkailua että huumoria.  Kimmo ilmestyi 24 kertaa vuodessa, päätoimittaja oli Lasse Marttinen ja kustantaja Lehtiyhtymä Oy.

Numerossa 9-10/1948 oli mukana Monte Criston kreivi, joka kuului tuohon aikaan joka pojan sivistykseen (aikaan ennen televisiota).


Piirtäjää ei ilmoiteta (valitettavan yleistä tuohon aikaan), mutta on todennäköisesti suomalainen sillä mitään nimikirjaimia tai syndikaattimerkintöjä ei ruuduista löydy. Ihan kelpo käyttösarjakuvaa.

Pioneeri Haukansilmä seikkailee myös. Näitä klassikkoja taidettiin tehdä aika paljon sarjakuviksi, koska ne olivat vapaan käytön piirissä jo tuolloin.

Taitelija on tällä kertaa vähän fuskannut. Tässä koko sivun sarjakuvassa vältetään piirtämästä kasvoja, ne ovat aina varjossa tai muuten piilossa. Ekan ruudun perusteella ehkä ihan hyvä ratkaisu taiteilijalta. Muutenkin anatomia on aika "erikoista." Tämäkin lienee suomalaista tuotantoa.

Silvain-taikuri onkin sitten jo selvästi jostain muualta Euroopasta. Sen on signeerannut salaperäinen J.Eddy - ken lienee.

Kimmon huumorisarjakuviin palaan myöhemmin...
« Viimeksi muokattu: 23.08.2005 klo 10:55:27 kirjoittanut Lurker II »

Veli Loponen

  • Isoveli
  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 11 047
  • <><
Re: Nuorten lehti Kimmo
« Vastaus #1 : 23.08.2005 klo 23:50:57 »
Nuorten lehti (ei ne yhdyssanat ennen vanhaankaan ihan hallussa olleet)
Mutta ehkäpä siinä ei haetakaan yhdyssanaa. Se ei siis ole nuortenlehti vaan nimenomaan nuorten lehti.

Mutta tässä on taas hyvä esimerkki siitä, että kyllä 1900-luvun alkupuoliskollakin osattiin piirtää oikein etevästi. Joskus nuoruudessa mulle jäi (Siegelin&Shusterin ensimmäisestä Teräsmiehestä) tunnelma, että kaikki sarjakuvat ennen 1960-lukua oli piirretty melko yksinkertaisesti ja kehnosti. Tietenkin sitä luuloa ovat kaikenmaaliman halfosterit ja alexraymondit murentaneet, mutta aina tämmösten näkeminen sykähdyttää.
Perry Rhodan ei polta tupakkaa!
http://www.veliloponen.com/sarjakuva

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 059
Re: Nuorten lehti Kimmo
« Vastaus #2 : 24.08.2005 klo 09:03:34 »
Mutta ehkäpä siinä ei haetakaan yhdyssanaa. Se ei siis ole nuortenlehti vaan nimenomaan nuorten lehti.
<snip>

Voit olla oikeassa. Onhan silläkin eroa, onko kyseessä miesten lehti vai miestenlehti.

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 059
Re: Nuorten lehti Kimmo
« Vastaus #3 : 24.08.2005 klo 12:32:21 »
Suomessa julkaistun sarjakuvan historian verhoa raotetaan jälleen...

Kannessa on ajankohtainen aihe, elokuista ravunkalastusta. Kimmon kannet olivat hienosti maalattuja, julistetyylisiä taidonnäytteitä. Tekijästä ei tietoa.

Kimmossa ilmestyi paljon myös huumorisarjakuvaa, joista osa on sarjakuvan klassikoita


Carl Anderson on yksi sarjakuvan suuria ja hänen Henrynsä (suomeksi Heikki) oli aikoinaan hyvin suosittu ympäri maailmaa. Tähän vaikutti varmasti se, että kyseessä oli (lähes) sanaton sarjakuva. Päähahmo ei osaa puhua ja hänellä ne selvästi jokin kehitysvamma (vesipää?). Heikin tunnelma on sydämellinen ja joskus hyvin omalaatuisensa. Tämä on ns. "helmee."

Henry-linkkejä:
http://www.tegneseriemuseet.dk/emner/anderson.htm
http://www.toonopedia.com/henry.htm
http://www.kingfeatures.com/features/comics/henry/about.htm


Kaksoset on unohdettu (?) perhesarjakuvan klassikko. Se oli alkuperäiseltä nimeltään Toodles ja siinä seurataan kaksosten kommelluksia, jotka usein johtavat vanhempien hermostumiseen. Ajaton aihe, siis. Sarjaa kirjoittivat Betsy ja Stanley Baer ja piirsi Rod Ruth.

Ylläolevasta avausruudusta näkee, että "lokalisoinnissa" on nähty vaivaa. Pelkästään tätä strippiä varten on piirretty huolellisesti sarjan nimi osaksi kuvaa ja sitten vielä signeeraus lumeen. Huolellista työtä. Muutenkin sarjat ovat ammattitaitoisesti tekstattuja. Olikohan asialla ollut lehden vakitaitelija, Martti Viitala?

Sarja muuttui myöhemmin realistisemman tyyliseksi, kts. http://www.lambiek.net/ruth_rod.htm


Kimmosta löytyi myös Urhea Janne niminen, selvästi eurooppalainen sarjakuva, jonka oli signeerannut A. Sylvain. Tästä vaatimattomasta sarjakuvasta en löytänyt mitään tietoa.
« Viimeksi muokattu: 24.08.2005 klo 12:47:44 kirjoittanut Lurker II »

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 881
Re: Nuorten lehti Kimmo
« Vastaus #4 : 25.08.2005 klo 11:10:20 »
Kyllä nämä esimerkit minusta (Henryä ja Kaksosia lukuunottamatta) vaikuttavat kovin suomalaisilta. Kansi -47 lienee Poika Vesannon ja -49 Ami Hauhion. Hauhion tiliin voisi ehkä laskea myös Monte Criston kreivin.

Silvain tarinoita lienee Martti Viitalan käsialaa ja siitähän johtuisi mukavasti nimimerkki A.Sylvain. Myös Harry Nieminen, tms. sopisi tyyliltään Urhean Jannen tekijäksi? Viitala tosiaan lienee tekstannut useammankin sarjan. Hauhion harakanvarpaat sen sijaan paljstavat nähdäkseni juuri tuon Monte Criston. Haukansilmästä en sano vielä mitään noin lyhyen näytteen perusteella.
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 059
Re: Nuorten lehti Kimmo
« Vastaus #5 : 25.08.2005 klo 12:39:36 »
<snip>Hauhion tiliin voisi ehkä laskea myös Monte Criston kreivin.

Reima, sinullahan alkaa olla silmää suomalaiselle sarjakuvalle.

Olen itsekin taipuvainen pitämään kreiviä Hauhion piirtämänä. Sitä paitsi hän on piirtänyt näitä poikakirjaklassikoita muutenkin, kuten tiedämme.

Silvain tarinoita lienee Martti Viitalan käsialaa ja siitähän johtuisi mukavasti nimimerkki A.Sylvain. Myös Harry Nieminen, tms. sopisi tyyliltään Urhean Jannen tekijäksi? Viitala tosiaan lienee tekstannut useammankin sarjan.

Muistan Eisnerin jossain haastattelussaan kertoneen, että hän piirsi samaan lehteen usealla eri tyylillä sarjakuvia. Olisivatko nämä suomalaiset mestarit pystyneet samaan?

Haukansilmästä en sano vielä mitään noin lyhyen näytteen perusteella.

Tässä vähän laajempi näyte. Jotenkin tämä on tyylitään vähän vanhahtavampi kuin Monte Criston kreivi. Voisiko tämäkin olla Hauhiota, mutta varhaisempaa?


Näytteen ensimmäistä ruutua (vasen yläkulma) on selvästi korjailtu. Varjostus on kuin suoraan Alex Raymondin alkuajoilta. Kuten jo aikaisemmin totesin, kasvojen piirtämistä vältellään - mutta esimerkiksi Colt on hienosti ja tarkkaan piirretty.

Harmillista, että en löytänyt tätä Kimmon vuosikertaa (-47) enemmän... täytyy pitää divareissa ja kirpputoreilla silmät auki.
« Viimeksi muokattu: 25.08.2005 klo 12:43:20 kirjoittanut Lurker II »

Rauta

  • Cheap plastic imitation of Orson Welles
  • Jäsen
  • Viestejä: 510
  • Voi millaista höpinää!
Re: Nuorten lehti Kimmo
« Vastaus #6 : 27.08.2005 klo 20:21:05 »
Nuorten lehti Kimmo sisälsi paljon sarjakuvaa, sekä seikkailua että huumoria.  Kimmo ilmestyi 24 kertaa vuodessa, päätoimittaja oli Lasse Marttinen ja kustantaja Lehtiyhtymä Oy.

Vuonna 45 päätoimittaja oli Armand "Pekka Puupää" Lohikoski.
Laitetaan nyt noiden sarjojenkin nimiä ja tekijöitä lehdestä 1945-3

Kimmo:  L. Marttinen
Janne Jännäri: Jussipaitainen nuorimies, eli varmasti suomalainen tekijä, mutta nimestä ei tietoa
Touhukas Maija : Ami Hauhio
Käärmenotkon kulta :  Signeerattu  " S H   tai jotakin,  länkkäri
Väkevä Matti: Maija Kaarina Nenonen

Lisään kuviakin, kunhan pääsen skannerille.
« Viimeksi muokattu: 27.08.2005 klo 20:22:40 kirjoittanut Rauta »

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 881
Re: Nuorten lehti Kimmo
« Vastaus #7 : 31.08.2005 klo 00:26:46 »
Ekaks muutama korjaus.
Tuo ei ole Silvain-taikuri vaan Sylvain-taikuri. Ja lieneeköhän piirtäjäkään Viitala?! Ekassa ruudussahan lukee Par Eaf tai Per Lof tms. sekä tuo A. Sylvain?

Tiedustelija Haukansilmän tekijäkin on edelleen hakusessa. Tuo tekstaus on kyllä tutun oloista. Samaa sarjaa on julkaistu (stripin verran) Lukemista kaikille lehdessä jolloin tekijäksi on merkitty Boy. Varhaista Poika Vesantoako uudelleen tekstattuna  (Tigerstedt?) ?! En kyllä tajua miten HÄN olisi saanut tylinsä millään noin keturalleen?! Ikänsä puolesta Pentti Lehto (s.1924) tai Olavi Hurmerinta (s.1928) sopisivat myös. Tyylissä on myös jotain Jaatista, mutta hän ei muuten ole ollenkaan noin huono.

Ainakin Hauhiolla, Jaatisella, Vesannolla, Alholla ja Koivulla oli useampaa tyyliä, Samoin mainitulla Niemisellä ja vaikkapa Tilgmannilla joka oli varsinainen kameleontti (ei mikään hirveän pro kameleontti, mut kummiski). Tietenkin myös Tove Janssonilla oli kaks tyyliä. Kai se on aika normaalia.

Hei Rauta, mulla on toi sama Kimmo. Mut yks sivu puuttuu.  :( Mitä on painettuna takakannen molemmin puolin? Tuo Käärmenotkon kulta on mielenkiintoinen. Must se häkkyrä ei ole signeeraus. Pitää miettiä kuka se vois olla... Mutta samaa mieltä olen siitä, että Marttinen on ässä tekijä. Just se Kimmo-koira on tässä numpassa tosi pätevästi tehty.
Edelleen tuo Maija Kaarina Nenonen mietityttää.Onkohan se mennyt naimisiin sen jälkeen vaikkapa jonkun Karman kanssa?


"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 059
Re: Nuorten lehti Kimmo
« Vastaus #8 : 31.08.2005 klo 11:58:10 »
Ekaks muutama korjaus.
Tuo ei ole Silvain-taikuri vaan Sylvain-taikuri. Ja lieneeköhän piirtäjäkään Viitala?! Ekassa ruudussahan lukee Par Eaf tai Per Lof tms. sekä tuo A. Sylvain?<snip>

Taisi mennä Silvainit ja Sylvainit sekaisin... Veikkaisin silti yhä, että on ostosarjakuva rajojemme ulkopuolelta.

Kimmo 5/1950 sisälsi myös signeerattoman sarjakuvan Sinbad Merenkulkija, joka perustuu RKO:n elokuvaan Sinbad the Sailor.

[/url]
« Viimeksi muokattu: 31.08.2005 klo 12:00:08 kirjoittanut Lurker II »

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 881
Re: Nuorten lehti Kimmo
« Vastaus #9 : 31.08.2005 klo 23:02:13 »
Joop, ehkä se Sylvain on ulkolainen(?). Samoin tosiaan tuo Sinbad. Mutta tämä sarja on tässä.


Ja lähde oli siis Lukemista kaikille 20/1951. Nähtäväksi jää selviääkö tämän/näiden sarjojen tekijä vielä.  :)

Edit: / Vielä yksi vahva ehdokas: Egon Meuronen. Ainakin Kaukoranta-Kemppisen ja Sarjainfon(2/2005) kuvanäytteiden sekä ikänsä ja muiden töidensä perusteella hän on erittäin todennäköinen tekijä tuolle. Kimmon sarjassa tekstauskin on 1:1 Meurosta. Enää ei voi häneltä itseltään kysyä, Infon negrologin perusteella E.M. siirtyi autuaammille metsästysmaille 30.3.2005!
« Viimeksi muokattu: 31.08.2005 klo 23:28:48 kirjoittanut Reima Mäkinen »
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

Doc Lomapäivä

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 812
Re: Nuorten lehti Kimmo
« Vastaus #10 : 01.09.2005 klo 11:19:54 »
Oikein selkäpiissä kihisee kun miettii näiden kaikkien vanhojen tekijöiden sukulaisia, joidenka varastoissa kenties nämä kaikki teokset piileksii, ja mitä siellä on sellaista mitä kukaan ei ole nähnyt?

Jonkun pitäisi mennä pimpottelemaan ovikelloja ja kysellä saako näitä teoksia julkaista.

Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 19 293
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Re: Nuorten lehti Kimmo
« Vastaus #11 : 01.09.2005 klo 21:42:24 »
Kyllä täällä on taas keskuteltu paljon ja mielenkiintoista sen viikon aikana, jonka olen ollut poissa. A. Sylvain on arvatenkin ranskalainen, onhan siinä toisen nimmarin edessä "par". Se tarkoittaa samaa kuin englannin "by".
"Muukalainen" saattaisi olla vaikkapa ruotsalainenkin Bovil. Bovil, eli Björn Vilson, oli Ruotsin amihauhio tai marttiviitala, joka teki pinon fantasia- ja historiallisaiheisia seikkailusarjoja 1940- ja 50 -luvuilla. Mukavalla tyylillä vielä. Joukossa oli jopa Sinuhe ja Välskärin kertomuksia. Laitan pian kuvanäytteitä.
Kari Suomalainenkin teki länkkärisarjiksia Lukemista kaikille -lehteen 1940 -luvulla. 1951 on liian myöhäinen ajankohta, Kari oli jo aloittanut pilapiirtäjän pestinsä.

Timo

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 881
Re: Nuorten lehti Kimmo
« Vastaus #12 : 02.09.2005 klo 00:57:06 »
Ei ei Timo, kyllä se on Meuronen. Ota file alas tässä keskustelun leveydessä ei tarkkuus ihan riitä vaan toi menee turhan muhjuksi.

Käärmenotkon kulta, puolestaan on hyvin todennäköisesti Seppo Launiksen. Sama mies josta Google löytää pari viitettä. Alttaritaulun maalarina ja kirjankuvittajana. Eli se häkkyrä lienee sittenkin signeeraus. Tarinan teema, nimikirjaimet, piirrostyyli ja aikakausi stemmaa. (Ja mulla on hyvä mielikuvitus) Harmi, että taiteilijain verkkomatrikkeli ei tunne Launista. Pitänee kaivaa elämäkertatietoa matrikkelikirjasta. Ja onko hän sukua Mika Launikselle?!

Lurker, jatkuuko tää Käärmenotko vielä v.1947? Voisitko pistää listaa mitä kaikkia sarjiksia noissa lehdissäs on? Onks niissä esim. Tauno Kunnasta? Siltä oli tossa -45 lehdessä jatkis Olli ja Ulla (osa2) sekä  "Pieni kepponen".

Itse vertaisin Bovilia pikemminkin Frankeihin eli Bellamyyn tai Hampsoniin kuin näihin kotimaisiin. Tai no eeee. Mut kummiski se teki kai aika paljon ohuella kynällä siinä missä Hauhio ja muut veikot käytteli sivellintä. Minusta meillä ei kukaan ole tehnyt syväpainoaikaan niin pikkutarkkaa ja puleerattua "sarjakuvaosastoa" kuin Vilson. Joku jenkkipiirtäjäkin (Al Williamson?) kävisi myös vertailukohdaksi. ...Tosin en kyllä ole liikaa näiden kotimaisten herrojen töitä myöskään nähnyt.
« Viimeksi muokattu: 21.12.2005 klo 12:49:48 kirjoittanut Reima Mäkinen »
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 19 293
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Re: Nuorten lehti Kimmo
« Vastaus #13 : 02.09.2005 klo 01:30:00 »
Ei ei Timo, kyllä se on Meuronen. Ota file alas tässä keskustelun leveydessä ei tarkkuus ihan riitä vaan toi menee turhan muhjuksi.

Ai tämä Urhea Janne? Voihan se ollakin. Kuva ei kyllä aukea sen isompana ja suurentaminen ei auta. Hitsi että näitä vanhoja suomalaisia on paljon, joista ei tiedetä oikeastaan mitään.
Bovilia ajattelin lähinnä sisällön kannalta, historiallis-kirjallisia aiheita. Ohessa Välskärin kertomuksia:

Hauhion Lentävästä lautasesta laitoin kuvan Hauhio -ketjuun.

Timo
« Viimeksi muokattu: 02.09.2005 klo 01:35:10 kirjoittanut Timo Ronkainen »

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 881
Re: Nuorten lehti Kimmo
« Vastaus #14 : 02.09.2005 klo 02:30:55 »
Eiku tarkotin tota nimimerkki Boyn piirtämää sarjaa. Se ei näy samalla resolla Kvaakissa ku mitä se on servulla. Tässä vielä pala tätä Launikseksi väittämääni.



P.S. Miälettömän hieno se Hauhio!
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson