Kirjoittaja Aihe: Originaalit  (Luettu 124450 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Jyrki Vainio

  • Mielikuvittelija
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 615
  • Kvaak!
Vs: Originaalit
« Vastaus #105 : 03.01.2010 klo 22:21:29 »

Väärennöksiä liikkuu kyllä melkoinen määrä - mutta tällä alalla yleensä se koskee lähes yksinomaan luonnoksia, tai siis semmoisia nopeita pikku piirroksia, joita tekijä vaikka festareilla sutaisee albumeihin, tai lähettää vastauksena ihailijakirjeisiin. Niistä on aika monennäköistä yritelmää liikkeellä, jenkeissä etenkin Gary Larsonin ja Bill Wattersonin tekemäksi väitettyjä (joista väärennöksiä ovat, voisi sanoa, aivan joka ainoa - en ole nähnyt myynnissä kuin yhden ainoan Wattersonin piirroksen, jonka aitoudesta olen vakuuttunut).
Euroopassa suosituimmat ovat tietysti sitten Franquin ja etenkin Hergé, joka piirsi albumeihin aina prikulleen samanlaisen omistekuvan Tintistä ja Milousta. Ranskan ebayllä parin viime vuoden aikana on ollut tarjolla säännöllisesti tökeröitä kopioita tästä. (Niin paljon, että juuri näiden kohdalla minulla olisi ainakin korkea kynnys uskaltaa ostaa mitään, edes vakuuttavan näköistä työtä, ihan vain sen takia, koska väärennöksiä liikkuu niin paljon).
Mutta jos kyseessä on oikea "varsinainen" originaali, alkuperäispiirros jostain julkaistusta työstä, ovat väärennökset hyvin harvinaisia. Semmoisen tekeminen vaatisi paljon aikaa ja vaivaa, eikä siitä saisi kovin paljon taloudellista hyötyä. Jos väärentämään lähtee, miksi ihmeessä väärentää juuri sarjakuvia? Ja, kuten sanottua, silloin on helppo katsoa julkaistua versiota ja tarkistaa, että kuva täsmää.
Kuten Tertsi mainitsi, joskus ongelmana tosin saattaa olla, että asiaa sen paremmin tuntematta myyjä ei erota painettua työtä originaalista. (Suomessa esim. huuto.netissä myydään toistuvasti Henrik Tikkasen piirroksista tehtyjä painotöitä originaaleina). Asianharrastajalle sen ei 99% tapauksista pitäisi olla kovin vaikeaa.
(Tänä vuonna tosin juuri itse törmäsin siihen yhteen prosenttiin, jolloin kyseessä oli todella kinkkinen tapaus. Päädyin palauttamaan sen myyjälle).

Ykkössääntönä pitäisin, että tiedä, mitä ostat. Jotta minä ostaisin piirroksen, minun pitää itseni olla vakuuttunut siitä, että se on aito, riippumatta siitä, mitä myyjä sanoo. Olen polttanut näppini oikeasti väärennetyn työn kanssa vain kerran ja siinä sanoisin, että kyseessä oli juuri minun oma riittämätön tietomääräni, joten syytän tapahtuneesta itseäni.

Paljon suurempi, todellinen ongelma ebay-kaupassa on, että myyjä käyttää ulkomaista ostajaa hyväkseen ja päättää vain pitää rahat ja ilmoittaa tavaran "ilmeisesti hukkuneen postissa". Näin on minulle käynyt muutamankin kerran.
Kuten Tertsi sanoi, Suomesta käsin valittaminen on hyvin vaikeaa, joten se on ehkä vain katkerasti hyväksyttävä tähän harrastukseen liittyvänä riskitekijänä. Mutta sen vaarat tietysti välttää sillä, että ostaa vain tunnetuilta, vakiintuneilta ammattikauppiailta, eikä lähde pelaamaan yksityishenkilöiden kanssa ebayllä.
Mutta siinä jännityksessä kai kuitenkin on iso osa keräilyharrastuksen viehätyksestäkin, sieltä ne todelliset löydöt tulevat. Etenkin tilanteissa, joissa, edellä esittämääni ohjeeseen vedoten, sinä ostajana tiedät jostain kohteesta ENEMMÄN kuin sen myyjä. Tällä tavalla olen itse löytänyt pilkkahintaan mm.
-Jim Borgmanin pilakuvaoriginaalin, jota myyjä ITSE piti painettuna kuvana
-Bill Wattersonin signeeraaman vedoksen viimeisestä Lassi ja Leevi -sunnuntaisarjasta, jonka myyjä ei huomannut olevan signeerattu, koska nimmari oli tekstattu musteella
-John Tennielin lyijykynäpiirroksen 1800-luvulta, jonka aitoudesta myyjä ei ollut varma

Niin että kyllä keräilyyn - ja etenkin ebayllä diilaamiseen - liittyvät riskit puolin ja toisin, mutta sitä kautta sieltä myös ne parhaat tärpit löytyvät.

Lönkka

  • Jäsen
  • Viestejä: 4 186
  • Life goes on (except for those who die)
Vs: Originaalit
« Vastaus #106 : 04.01.2010 klo 17:52:10 »
Paljon suurempi, todellinen ongelma ebay-kaupassa on, että myyjä käyttää ulkomaista ostajaa hyväkseen ja päättää vain pitää rahat ja ilmoittaa tavaran "ilmeisesti hukkuneen postissa". Näin on minulle käynyt muutamankin kerran.
Kuten Tertsi sanoi, Suomesta käsin valittaminen on hyvin vaikeaa, joten se on ehkä vain katkerasti hyväksyttävä tähän harrastukseen liittyvänä riskitekijänä.
Ei kun valittelemaan vaan Paypalille.
Mulla ne parit kerrat kun on tavarat jääneet tulematta niin on aina Paypalin kautta onnistunut saamaan rahat takaisin.

Ja sitten kannattaa pyytää myyjää lähettämään tuote kirjattuna.


Ongelma on myös nykyisin se että ostajista ei voi enää antaa palautetta.
Mikä on jotanut siihen että valitetaan myyjälle että tavara ei saapunut ikinä jolloin saadaan siis sekä tavara että rahat. Johtanut siihen että moni myyjä ei välttämättä suostu enää aiemmankaan vertaa myymään Jenkkilän ulkopuolelle (josssa postirikos on fedreal crime/liittovaltiollinen rikos).

tertsi

  • Vieras
Vs: Originaalit
« Vastaus #107 : 11.01.2010 klo 20:52:03 »
Tämä Valkoisen tiikerin kansikuva myytiin hintaan 5800 egeä, Galerie 9 eme Artissa pariisissa.
Kuvan mitat 41 x 59.
« Viimeksi muokattu: 11.01.2010 klo 21:28:35 kirjoittanut Tertsi »

Jyrki Vainio

  • Mielikuvittelija
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 615
  • Kvaak!
Vs: Originaalit
« Vastaus #108 : 11.01.2010 klo 20:57:25 »

Ebayllä toinenkin keskiverto Holdaway-originaali meni koviin hintoihin. Joku ilmeisesti tosissaan hamuaa niitä.

tertsi

  • Vieras
Vs: Originaalit
« Vastaus #109 : 14.01.2010 klo 10:55:07 »
Holdawayn Modesty 750 dollaria/strippi!
Tuokaan ei ollut mikään huippustrippi.
Jericho Caper on ollut perinteisesti halvin seikkailu Modesty-huutokauppameiningeissä.

Jos Modestyjen hinta nousee yli tonniin, pitää ruveta harkitsemaan omien strippien myyntiä ihan vakavissaan.

edit:
Holdawayn taide on sen verran upeaa ja persoonallista, että en ihmettelisi vaikka siitä joskus tulevaisuudessa maksettaisiin Alex Raymondiakin enemmän.
« Viimeksi muokattu: 14.01.2010 klo 10:59:17 kirjoittanut Tertsi »

MTT

  • Jäsen
  • Viestejä: 915
Vs: Originaalit
« Vastaus #110 : 15.01.2010 klo 12:41:21 »
Lainaus
Holdawayn Modesty 750 dollaria/strippi!

Kukas haluais 2 peräkkäistä strippiä tuohon hintaan (vähän enemminkin vois tarjota kun on jatkuvia, aletaan vaikka 1500:sta). Pistäkää PM kehiin niin kehitellään sopivan iso hinta   >:D

Heikki.T

  • Minä olen
  • Jäsen
  • Viestejä: 31
Vs: Originaalit
« Vastaus #111 : 19.02.2010 klo 20:44:22 »
Mitä maksaa keskimäärin hieman vähemmän tunnetun piirtäjä originaalit? Siis Disney originaalit. Esimerkiksi jokin Bas Heymansin originaali vois olla kiva. :D

// Ainakin Vicarin ei näköjään maksa maltaita. Siinä 50€-500€ Vicarin originaalit.
« Viimeksi muokattu: 19.02.2010 klo 20:47:47 kirjoittanut The Stig Duck »

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 059
Vs: Originaalit
« Vastaus #112 : 25.02.2010 klo 13:06:21 »
Nyt on mahdollisuus huutaa kivoja Hergé-originaaleja, jos on sattunut kertymään vähän ylimääräistä sukanvarteen.

250 strips by Belgian cartoonist Georges Remi under the hammer
"Some 250 comic strips drawn by Belgian cartoonist Georges Remi aka Hergé will be sold by auction on May 29, at the Drouot-Montaigne auction house."

Huutokauppa on toukokuun lopulla.

Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 19 289
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Vs: Originaalit
« Vastaus #113 : 25.02.2010 klo 14:18:22 »
Nyt on mahdollisuus huutaa kivoja Hergé-originaaleja, jos on sattunut kertymään vähän ylimääräistä sukanvarteen.

ja taas se on "Tin Tin"... mistä hiivatista tuo tulee?  >:(

Timo

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 059
Vs: Originaalit
« Vastaus #114 : 25.02.2010 klo 14:28:26 »
Rin Tin Tinistä?

Tuuk42

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 221
  • "En pidä minään"
Vs: Originaalit
« Vastaus #115 : 01.03.2010 klo 14:03:41 »
Julkea mainos TM:

Kotoisia tekijöitä saa ainakin vielä huomattavasti budjettikestoisempaan hintaan.
Esim. Maaliskuussa Kuukauden originaalina Sarjakuvakeskuksella on Mari Ahokoivun 1-sivuinen sarjakuva "Käsi", hintaan 100e.

Lisää löytyy Suomen Sarjakuvaseuran sivuilta.
"Art Kills Creativity." - Douglas Adams Paint it Black!

tertsi

  • Vieras
Vs: Originaalit
« Vastaus #116 : 02.03.2010 klo 10:54:08 »
Ebayllä nyt samaan aikaan kaksi Holdawayn Modesty-srippiä myynnissä.
Laskisiko tämmöinen tuplatarjonta hintoja?
Varsinkin ylempi strippi on mielestäni oikein tyylikäs.

Itse en tällä kerralla osallistu huutamiseen, mutta nyt saattaisi joku muu saada seinälleen Holdawayta "edullisesti".

MTT:
Voitko kertoa mitkä stripit sulla on? Pistä tänne niiden järjestysnumerot, niin katsotaan...

tertsi

  • Vieras
Vs: Originaalit
« Vastaus #117 : 02.03.2010 klo 11:07:49 »
Julkea mainos TM:
Työn yhteyteen kannattaisi panna piirroksen/paperin mitat ja teoksessa käytetty tekniikka. (kas, siellä isossa listassa olikin mitat, mutta kuukauden originaalissa ei)

Erikoisesti minusta olisi hyvä tietää, onko kuvassa käytetty huopiksia jotka aurinko häivyttää näkymättömiin vai kunnon jämäkkää pullotussia.
Lyijykynä ja vesivärit säilyvät ilmeisesti vuosisatoja.  ???
« Viimeksi muokattu: 02.03.2010 klo 11:14:52 kirjoittanut Tertsi »

Jyrki Vainio

  • Mielikuvittelija
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 615
  • Kvaak!
Vs: Originaalit
« Vastaus #118 : 02.03.2010 klo 13:31:19 »
// Ainakin Vicarin ei näköjään maksa maltaita. Siinä 50€-500€ Vicarin originaalit.

Perus-Disney originaalit eivät tosiaan välttämättä kauheasti maksa, mutta saatavuutta rajoittaa se, että valtaosa niistä on kustantajan tai emoyhtiön arkistoissa. Pari vuotta sitten kuitenkin melkoinen määrä 70-80 -lukujen pohjoismaista materiaalia tuli markkinoille, kun Disney pisti jonkun varastonsa myyntiin (Egmontin tietämättä, vaikka niiden itse asiassa varsinaisesti piti olla Egmontin omaisuutta, joka oli vain Disneyllä säilytyksessä).
Nämä myyntiin tulleet originaalit myytiin tarina kerrallaan, joten se on toinen rajoittavat tekijä. Nämä hinnat olivat silloin parista muutamaan sataan. Tällöin sivua kohden ei hintaa välttämättä tullut kuin joitain kymppejä - mutta niitä piti siis ostaa koko nippu kerralla. Yksittäisten sivujen löytäminen siis edellyttää, että joku on pistänyt ostamansa tarinan paloiksi ja myy sitä osissa.
Ketjun alussa mainittu Carsten Laqua lienee helpoin tapa Disney-piirrosten löytämiseen, joskin jotkut hinnoista ovat vähän suolaisia.

(Saatavuustilanne voi jatkossa tosin muuttua: olen ymmärtänyt, että Egmontin piirtäjät ovat nyt ruvenneet saamaan piirroksiaan takaisin itselleen).
« Viimeksi muokattu: 02.03.2010 klo 13:32:50 kirjoittanut Jyrki Vainio »

Jyrki Vainio

  • Mielikuvittelija
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 615
  • Kvaak!
Vs: Originaalit
« Vastaus #119 : 23.03.2010 klo 13:49:15 »

Carsten Laqualla myynnissä alkuperäinen Lassi ja Leevi -strippi.
Hintalappu: 32.500 euroa.

(Hänen sivuilla näihin ei saa suoraa linkkiä, pitää klikkailla originaaliosastoon ja etsiä sieltä: http://comicoriginalart.com/seiten_englisch/eframeset.htm )