tämän vuoksi oikean sivun oikeassa alalaidassa pitää koko ajan olla jotain mikä kutsuu kääntämään sivua -
Hienoa että jaksat kirjoitella näitä auki täällä. Petri esittää muuten aivan loistavan poikkeuksen tuohon "sääntöön" Anabasiksen sivulla 15.
Pidin albumista, mutta hopliitin ei mielestäni kyllä kuulu sanoa 'okei'.
Oma suosikkini on "Älä jaksa, Ksenofon!"
Ketjussa esittämäni arvailu kirjan nimisivun kuvanostosta meni oikein. Petri itse olisi mieluummin vaikka piirtänyt uuden kuvan siihen jos olisi tiennyt moista tarvittavan. Nyt alkuun läntättiin kuva väsyneestä ja surullisesta (ruuminkieli!) miehestä. Kannen ratkaisu oli sitä vastoin Petrin mukaan tarkoin harkittu. Kysehän on vetäytymisestä eikä hyökkäyksestä. Puhuimme tästä Petrin kanssa ennen haastattelua ja totesin että populaarikulttuuri on totuttanut meidät näkemään tiettyjä kaavamaisia ratkaisuja ja kuvia. Jos joku tekee muulla tavalla, vaikka kuinka harkiten, yleisön ensimmäinen (ja usein ainoa) tulkinta on että kyseessä on moka.
Sarjakuvissa, kuten kirjoissa kyse on kirjoitetusta kielestä. Molemmissa joutuu tekemään samankaltaisia valintoja. Sarjakuvissa on vain vähemmän tilaa.
En ollenkaan ymmärrä mitä tarkoitat tuolla. Suomen kirjakieli on siitä hyvä
Puhun nyt vain tosiaan siitä millaisen ongelman tai ongelmien kanssa itse olen paininut. Nykykielellä (nykyään) sanoisin esimerkiksi: Siskosi pyysi tuomaan tämän. Sata vuotta sitten olisin sanonut: Sisarenne pyysi (minua) toimittamaan tämän (teille). Tai: Sisarenne pyysi minua katsomaan että saatte tämän. Tai: Sisarenne uskoi haltuuni tämän teille toimitettavaksi. Eikä tuossa ole vielä edes mainittu nimeltä kumpaakaan tavaran saajaa tai lähettäjää, mikä sopisi minusta paremmin kuin hyvin sen aikaiseen kieleen ja tapaan puhua.
EDIT: Minustakin lyhyt kieli on hyvää, mutta koska sarjakuvassa pitää varoa tautologiaa, nurkan takana vaanii tylsyyden vaara. Siis jos valitsee aina sen lyhimmän tavan ja sanan.
Petrin kanssa kieliasiaa ei valitettavasti sitten keritty kuitenkaan hirveästi puida. Oli vain tunti aikaa ja innostuimme puhuman enemmän kirjan sisällöstä.
Hän kertoi kyllä harkinneensa eri vaihtoehtoja.
” mielestäni lordi on suomenkieltä, lord englantia. Nykyään kirjoitetaan sotalordeista eri puolella maailmaa ja vaikka Lord of the Rings on käännetty sormusten herraksi, on Lord Voldemord suomennettu lordi Voldemortiksi. Voin olla väärässä, voi olla ettei se ole suomea. Siinä tapauksessa pahoittelut.” Voin tässä vielä vahvistaa että sana löytyy esimerkiksi Nykysuomen sivistyssanakirjasta (SKS 1979).
Ja on ilmaisujakin: herra, valtias, hallitsija, majesteetti, ylhäisyys, teidän korkeutenne jne.
Joista suurin osa on tosiaan huomattavasti kankeampia (ja pidempiä) kuin lordi…
Itse pidän täysin tarpeettomana kehittää jonkinlaista koukeroista pseudokieltä kuvaamaan kohteliaita ilmaisuja
Jep. Rajansa kaikella. Kirjakielestä mulla vaan tulee aina mieleen Kaurismäen elokuvien dialogi, joka ei ole mitenkään koukeroista, mutta tuntuu toisaalta olevan valovuosien päässä puhekielestä (tai vaikkapa siitä miten sotajermut keskustelevat keskenään).
Rajansa on myös sillä kuinka paljon aikaa kukin käyttää dialogin hiomiseen. Kaikilla ei ole tähänkään Aku Ankan toimituksen resursseja. Aiemmin viittasin siihen että jokainen varmasti valitsee kuitenkin mielestään parhaan ratkaisun eikä kaikkia voi miellyttää koskaan. Mulla muuten vaikuttaa yllättävän paljon ihan assosiaatiot eli se millaiseen kieleen olen missäkin törmännyt. Uskon että se on näin muillakin. Jotkut sanat tai ilmaisut on mielessäni spoilattu ja jotain toista puheenpartta saatan taas digata ja haluta viljellä ihan muuten vaan.
