Keskustellaan nyt tästäkin hyypiöstä sitten.
Itse olen seuraillut Hiltusen uraa varmaan ihan alusta lähtien, 80-luvun Kannuksista ja Tähtivaeltajista. Olen kovasti odottanut mieheltä sitä mitä itse haluaisin lukea, eli kaikissa suhteissa onnistunutta kotimaista seikkailuhenkistä sarjakuva-albumia.
Intiaani-ja western-tarinoissaan Hiltunen onkin kieltämättä päässyt lähelle tätä tavoitetta. "Vala auringolle" ja "Aavetanssi" eivät oikeastaan sisällä muuta oleellista vikaa kuin sen, että henkilökohtaisiin mieltymyksiini niissä on liikaa "julmankaunista" lyyrisyyttä ja liian vähän pirullista italo-westerniä. Preeriaintiaanien kulttuuria tuskin voi kuvata ilman raakaa väkivaltaa, mutta hetkittäin Hiltunen näyttää lipsuvan itsetarkoitukselliseen julmuuksilla mässäilyyn.
Praedor-albumeista taas en ole pitänyt vähääkään. Kaikki mahdolliset kliseet ja pitkäpiimäisyydet sisältävää miekka ja magia -puuroa. Lihaksikkaat homobarbaarit ovat toki hauska yksityiskohta...
Macbeth oli visuaalisesti hieno joskin persoonaton näkemys usein tulkitusta klassikkotragediasta. Vanhat Mustan rannikon kuningatar ja Harmaan jumalan hetki voitaneen määritellä lupaaviksi harjoitustöiksi.
Väinämöisen paluu -strippisarjakuva on parhaimmillaan todella hauska. Tosin yhteiskunnalliseksi satiiriksi se kuitenkin on aika kevyt, etten sanoisi hampaaton.
Hiltusen piirrostyyli on merkillisellä tavalla kaunis ja luotaantyöntävä samaan aikaan. Kuvankuljetus kiitää tyylikkäästi, hahmot ovat vimmaisen ekspressiivisiä...mutta samalla jotenkin jäykkiä. Hiltuselle näyttää jotenkin tuottavan vaikeuksia hahmottaa ihmiskehoa anatomisena, dynaamisena kokonaisuutena.
Suosikki-Hiltustani on kuitenkin Tähtivaeltajassa muinoin nähty S/M-pornografia...no ei, vitsi, vitsi!
Mitäs mieltä muut ovat Hiltusesta. Tarvitaanko Hiltusia lisää? Mihin aiheisiin toivoisitte Hiltusen tarttuvan vastaisuudessa?