Niitit vai liimaselkä?

[Lönkka]

Mutta nämä TPB (Trade Paper Back) ovat aina liimaselkiä, ja jotkut vielä niin hiton paksuja ettei niitä oikein uskalla ensimmäisen lukukerran jälkeen selailla.

En ole itse useinkaan törmännyt siihen että jenkkiläistä liimaselkäisistä olisi alkanut sivut irtoilla. Selkämys kyllä menee ruvelle, mutta sivut lähes aina pysyvät paikoillaan.

Ehkä käsittelet sitten noita huolettomammin kuin minä, tosin en minäkään noita silkkihansikkain lue... Etenkään paksuja alppuja ei ole tarkoitus painellen taittaa auki joka aukeamalla.

Miten noita liimaselkiä voi korjata muuten? Pysyykö ne jollain eri-keeperillä ja miten liimaa levittää, jos vain muutama sivu on irronnut?

Pysyy.
Varovasti.
Keeperiä vaikka irtosivun reunaan, sivu paikoilleen, ylimääräiset liimaturseet sipasitaan sormella veke ja alppu puristuksiin vaikka pyykkipojilla. Ja a-vot!

[Fenriz]

En ole itse useinkaan törmännyt siihen että jenkkiläistä liimaselkäisistä olisi alkanut sivut irtoilla. Selkämys kyllä menee ruvelle, mutta sivut lähes aina pysyvät paikoillaan.

Mulla valtaosa on just noita Jenkkilän tuotoksia, Star Warsseja aika moni ja niistä kyllä lähtee. Varovaisesti mä niitä luen, just ton takia. Välillä jos on koko aukeaman kokoinen kuva ei kokonaisuutta aina kunnolla edes näe, kun yritän olla avaamatta lehteä liikaa. Turhauttavaa.

Sain Jouluna just niitä Marvelin 80-luvun Star Wars sarjiksia TPB:ksi kerättynä ja se on paksu, monta lehteä kerätty samoihin kansiin. Stressaan jo niiden sivujen irtoamista etukäteen   

Pitää kokeilla tota eri-keeperiä. Kiinnostaisi myös jos joku on keksinyt tuon estämiseen jonkun keinon.

[OM]

Minusta paras ratkaisu olisi se, että sarjakuva albumit julkaistaisiin kovissa kansissa ja vielä olisi niitti selkämykset. Vaikka se ehkä lisäisi jollakin tasolla valmistuskuluja, mutta luulen että monet sarjakuvien kuluttajat sen ilo mielin maksaisivat (tosin työttömät ja muut heikompi tuloiset ovat asia esikseen).

Vihaan suunnattomasti liimaselkäisiä sarjakuva albumeita, josta viimeistään parin kuukauden kuluttua alkaa ensimmäiset sivut tippumaan. Tämä on toistunut lähes poikkeuksetta.  Mitä enemmän albumia lukee sitä nopeammin liima selkä kuluu ja lopulta antaa periksi. Olen nähnyt että esimerkiksi sarjakuvaliikke Kulkukatin pojassa myyjä iloisesti liimailee juuri vanhojen Tex Willereitten ja muiden liimaselällä varustettuja sarjakuva lehtiä ennenkuin laittaa ne myyntiin. Hyvä asia tietenkin myydä siistejä sarjakuva lehtiä. Mutta miksi yleensä kustantajat tekevät tollasta roskaa joka aiheuttaa pelkkää päänvaivaa ajan kanssa.
Siksi iloitsin suunnattomasti kun Sillage albumi esimerkiksi julkaistiin kovissa kansissa.

Annoin ääneni niitti selkäiselle formaatille.

[Petteri Oja]

Minusta paras ratkaisu olisi se, että sarjakuva albumit julkaistaisiin kovissa kansissa ja vielä olisi niitti selkämykset.

Mainitsehan joku esimerkki julkaisusta, jossa näin on tehty. 

Jos sisälmykset on sidottu langalla, sivut eivät irtoa, olivat kannet pehmeät tai kovat.

Jos on käytetty vain liimaa, ratkaisee liimasidonnan laatu sivujen pysyvyyden.

[Lönkka]

Pitää kokeilla tota eri-keeperiä. Kiinnostaisi myös jos joku on keksinyt tuon estämiseen jonkun keinon.

Laita sarjakuva hyllyyn.
Pidä se siellä.

 

[tolppis]

Paksut niitataan, laihat liimataan...eikun tietysti toisin päin 

[Veli Loponen]

Mainitsehan joku esimerkki julkaisusta, jossa näin on tehty. 

En tiedä, onko Redmanilla joku oikea esimerkki mielessä, mutta kyllähän kirjoja on joskus sidottu myös rautalangalla. Ei se kai milloinkaan mikään yleinen käytäntö ole ollut, mutta pari kertaa on tullut vanha kirja vastaan, jossa on ollut rautalankasidonta. Samalla on myös tullut ilmeiseksi tämän käytännön heikkous: rautalanka on ruostunut ja ruoste on haperruttanut paperin niin, että sivut irtoavat.

[Rauta]

Mulla valtaosa on just noita Jenkkilän tuotoksia, Star Warsseja aika moni ja niistä kyllä lähtee. Varovaisesti mä niitä luen, just ton takia. Välillä jos on koko aukeaman kokoinen kuva ei kokonaisuutta aina kunnolla edes näe, kun yritän olla avaamatta lehteä liikaa. Turhauttavaa.

Sain Jouluna just niitä Marvelin 80-luvun Star Wars sarjiksia TPB:ksi kerättynä ja se on paksu, monta lehteä kerätty samoihin kansiin. Stressaan jo niiden sivujen irtoamista etukäteen   

Pitää kokeilla tota eri-keeperiä. Kiinnostaisi myös jos joku on keksinyt tuon estämiseen jonkun keinon.

ARRRGGGGHHHHH... ei eri-rääpplettä taas!
Liimaselkäiset albbarit ja lehdet hajoavat juuri siksi, että niitä liimataan tuollaisilla kovettuvilla ja halvoilla puuliimoilla. Kirjansitojan liima on saman näköistä, mutta se pysyy kuivuttuaankin elastisena ja lehdet kasassa niin pitkään kuin paperi vain kestää. Eikä se näillä litramäärillä voi olla rahakysymys.

 

[OM]

Ups.....nyt minulla pätkii. Tarkoitin siis kova kantisia, jossa olisi kunnon sidos langalla tai käytetäänkö enään niittejä??  Sitähän tässä äänestyksessä kait tarkoitettiin. Eli niitataan paperit kunnolla selässä kiinni langalla. Mutta  se oli ajatukseni, että kunnon sidos kirjan selkämykseen ja kovat kannet. Unohdetaan kokonaan toi liimaselkä joka ei pysy vaan hajoaa. Onhan tossa oiginaalissa lanka sidoksessakin liimaa, mutta juuri langat pitävät jokaisen paperinipun siististi kiinni. Tämä oli ajatukseni.
Minulla on englanninkielinen vanha sarjakuva jossa on niitti selässä. Voi olla jälkeenpäinkin laitettu, mutta epäilen.

Yksí mahdollinen formaatti on mainitsematta kokonaan CD kirjat. Käsittääkseni ainakin ulkomailla on julkaistu sarjakuvia CD muodossa. Tästä esimerkkinä  Ebayssä myynnissä olleita CD juttuja. Eli CD levyyn on skannattu jonkun sarjakuvalehden joka ainut numero.

[puro]

Kirjansitojan liima on saman näköistä, mutta se pysyy kuivuttuaankin elastisena ja lehdet kasassa niin pitkään kuin paperi vain kestää. Eikä se näillä litramäärillä voi olla rahakysymys.

Mistä tuota vois tavanjannu ostaa?

[Timo Ronkainen]

Niittaus, eli stiftaus = metalliset hakaniitit lehden selkämyksessä eli keskeltä taitettu nippu arkkeja on liitetty näin yhteen.
Liimaselkä = irralliset arkit on liimattu yhdeltä sivulta yhteen, joka muodostaa selkämyksen.
Lankasidonta on vielä erikseen, eikä sitä kysytä tässä.

Kaipa nämä on tässä ketjussa aiemminkin jo selitetty.

[Rauta]

Mistä tuota vois tavanjannu ostaa?

Minä olen aina ostanut suoraan kirjansitomoista.

[Jarkko Sikiö]

Tulipa luettua tätä vanhaa ketjua.

Olen itse käyttänyt 90-luvun liimaselkäisissä marveleissa aikanaan Erikeeperiä, ja varmaan sellainen ohut ja huokoinen paperi päästää liimaa sivujen lävitse, koska käänneltyäni vaikkapa vuonna 1992 ostamiani ja uutena liimaamiani lehtiä (juuri aloitussivulla mainittuja 52-sivuisia), ne ovat edelleen todella silkoisia ja napakoita, ei kuulu rapsahtelua ja selkämys ei pyri auki/taittumaan keskemmältäkään.

Ero divarista ostettuun ja liimaamattomaan on suuri kuin päivällä ja yöllä, sillä ilman tuota Erikeeper-käsittelyä rapsuu, rasahtelee ja kannet pyrkivät suorastaan itsestään irti sivuista, ja pari vanhaa divariostosta päätyi paperinkierrätykseen.

Sanoisin, että ilman liimaamista luokittelen itse korvakuulolta rapsuvat lehdet arvottomiksi ainakin tavanomaisen lukunautinnon antajina, mutta ymmärrän myös toisia näkemyksiä.