Rossen pointti haastattelussa on, että jostain kauempaa se Jacobskin on klassiset tehokeinonsa hakenut. Mainitsee esim 1900-luvun alun jännitysromaanien kansikuvat.
Blaken ja Mortimerinsa lukeneet ovat itse asiassa huonommassa asemassa. Heillä kuvalainat tunnistuvat heti aivokuorella ja katselukokemus jää siten pinnalliseksi. Neitseellinen lukija joutuu sukeltamaan syvemmälle kollektiiviseen alitajuntaan asti ja kokee deja-vun kaivaessaan esiin liioitellun melodramaattiset eleet ja hämmästyksen jähmettämät ilmeet.
Tekstit ovat tarkoituksellisesti ristiriidassa kuvien kanssa. Kuvat antavat olettaa, että kyseessä olisi mielikuvituksellinen jännityskertomus.
Hieman sama juttu kuin Yannin ja Conradin Innommables: kuvat on piirretty humoristisella tyylillä, mutta tarinaa lukiessa ei tee mieli nauraa.
