Piti odottaa tilipäivää, että pääsin itse tämän uuden Luken ostamaan ja on tainnut käydä kaupaksi ainakin tällä seudulla, sillä nappasin naapurin Prisman lehtihyllyn viimeisen kappaleen. Matthieu Bonhommen edellinen Luke iski minuun aika kovaa ja, vaikken toki ole aivan kaikkea lukenut (heh), niin se hyppäsi minun kirjoissani Morris/Goscinny aikakauden jälkeisen tuotannon huippuun, joten odotukset olivat kovat. Olenkin nähtävästi ainoa, jonka mielestä Mies, joka Ampui Lucky Luken oli parempi, mutta hyvä tämäkin oli.
Edelleen onnistuneesti tuotu Lucky Lukeen "aitoa" länkkäri - tunnelmaa ja tyyliä ilman, että sen omaa makua olisi tässä sekoituksessa menetetty. Bonhommen piirrostyyli on edelleen ilo katsella ja Luken lisäksi muitakin Morriksen luomia hahmoja on saatu istutettua siihen.
Tarinasta puuttuu vain "se jokin", joka tämän edeltäjässä puraisi niin hyvin. Siskokolmikko ei ollut Luken tukijoukkoina sieltä kiinnostavimmasta päästä ja edellisen Bonhommen albumin sympaattisiin antagonisteihin verrattuna tämän tarinan suoraviivaisemmat konnat eivät jättäneet suurempaa vaikutusta, vaikka hommansa osana tarinan kulkua hoitivatkin.
Mutta nämä eivät tosiaankaan olleet lukukokemusta vaivaavia ongelmia ja albumi suorastaan lensi ekasta ruudusta tarinan lopetukseen. Bonhomme saisi ainakin minun puolestani tehdä vielä kolmannenkin tulkintansa Lucky Lukesta. Nyt, kun jää on vanhojen hahmojen takaisin tuonnin suhteen rikottu ja nämä jopa ohimennen mainittiin, olisiko miehellä rahkeita puhaltaa eloa kulutettuun Daltonien veljesten yhteenottoon Luken kanssa? Millainen olisi Luken tapaaminen jonkun oikean elämän lännen legendan kanssa hänen kynästään?
