Nyt kun oon noita Sarjakirjoja lukenut jo jonkin verran, niin voi sanoa, että ovat kyllä hyviä.
Näissä vanhoissa Teräsmiehissä on kaksi asiaa, joista tykkään kovasti.
Ensimmäinen on tarinoiden yksinkertaisuus. Tarinat ovat melko poikkeuksetta yksittäisiä. Taustatietoja ei välttämättä tarvitse. Välillä Teristä paiskataan mitä kummallisimmilla roistoilla, joiden esittelyyn ja muuhun törsättäisiin nykyään varmaan vähintään kaksi numeroa. Mutta näissä hypätään suoraan toimintaan ilman sen kummempia kummasteluita. Ja kuitenkin tulee kaikki tarvittava selitettyä.
Toinen juttu, josta pidän, on sitten tiede Teräsmiehessä. Mitkään normaalit luonnonlait eivät näytä pätevän ja se tuo tarinoihin oman tunnelmansa: mitä tahansa voi tapahtua. En myöskään muistanut, kuinka vahva Teräsmies oikeasti oli. Eräässä tarinassa hän pakenee taikuria, joka oli löytänyt maagisen silmän ja toimi aluksi sankarina, mutta maine ja menestys nousi päähän ja Teriksen piti vähän jurmuttaa sitä. Takaa-ajo ulottuu aina avaruuden äärirajoille asti, jonne matkataan (molemmat lentävät omin avuin) huimaa vauhtia ja Teräsmiehelle tulee ongelma keksiä keino voittaa taikuri, sillä pian oltiin tulossa "kaikkien ulottuvuuksien ulkopuolelle". Ja tämä kaikki siis yhdessä tarinassa. Itse asiassa kolmessa sivussa!
Toisessa tarinassa eräs roisto yrittää yllättäen tuhota Teräsmiehen ja johtaa jollakin tapaa Galaxy-talon katolla olevaan antenniin "negatiivista sähköä", joka hohkaa mustia kipinöitä. Tässä tarinassa Teräsmiestä auttaa supersankaritietokone, joka on saanut yliluonnollisen ajattelukyvyn Teräsmieheltä.
Siis nämä on hyviä! Ja vaikka Byrne-fani olenkin, niin täytyy myöntää, että jotakin maagista kadotettiin ehkä ikiajoiksi, kun hän uudisti Teräsmiehen.