Ursula Niemistön
Kalevala ansaitsee oman ketjun.
Tämä kansalliseepoksemme sarjakuvasovitus on hautautunut melkein unohduksiin, koska se on julkaistu aikoinaan 1980-luvulla vain sanoma- ja aikakauslehdissä. Muistaakseni Kvaakissa ovat ainakin Kataiston Vesa ja Ronkaisen Timo ehdottaneet sen kokoamista albumiksi. Olikohan jokin yritys albumiksi saattamiseksi olemassa 80- tai 90-luvulla?
Löysin Timon ehdotusviestin haun perusteella:
Pitää kai nyt sitten lukaista se Huitulan versio, ynnä tämä ja katsoa itse... hmm..
Kun nyt joku vielä kasaisi yhteen sen Ursula Niemistön wanhan sanomalehtiversion.
Pidän tätä viikkosarjaa eräänä parhaimpana suomalaisena strippisarjana kautta aikojen. Piirrosjälki on tyylikäs, teksti poimii Kalevalasta taitavasti keskeiset asiat, ja kaikesta välittyy tekijän näkemä suuri vaiva ja kokema rakkaus työtä kohtaan. Tämä sarjakuva olisi Kalevalan opetusmateriaalina erinomainen: helposti lähestyttävä ja yleissivistävä. Se ei ole toisaalta niin lapsellinen eikä toisaalta niin synkkä kuin jotkin myöhemmät sovitukset.
Olen viime aikoina perehtynyt tähän aiheeseen kirjaston mikrofilmeiltä. Haastatteluissa Niemistö sanoo, että Kalevalan piirtäminen kesti hänellä viisi vuotta. Melkoinen ponnistus! Uusi Suomi -lehdessä 28.7.1985 kirjoitetaan, että tekijä on juuri päästänyt käsistään sarjan viimeisen sivun. Sarjan julkaiseminen lehdissä kyllä venyi vuoden 1986 puolelle.
Käsittääkseni Uusi Suomi oli ensimmäinen julkaisija. Siinä ensimmäinen strippi tai sunnuntaisivu oli 5.9.1981. Useat maakuntalehdet seurasivat pian. Yksi tai kaksi aikakauslehteä osallistui myös.
Sarjakuvassa Niemistö käy Kalevalan läpi kronologisesti. Mukana on aina eepoksen alkuperäisiä säkeitä.
Tässä skanni ihan ensimmäisestä sivusta Etelä-Suomen Sanomista.
(MUOKS: Korjattu Vesan nimi.)