Hollantilaiset/flaamilaiset sarjakuvat

[hdc]

Joillain yksittäisillä tekijöillä ja sarjoilla on jo omia ketjuja, ainakin
Anu ja Antti
Hitlerin poika (ja Pïeter de Poortere enemmänkin)
Esa ja Vesa
Ja rönsyjä on muuallakin.

Mutta kun vaihdoin majapaikkaa Belgian puolelle ja vieläpä flaamilaiselle alueelle, niin aihepiiri on ollut näkyvissä: hollantia yritän opetella sen verran että jos Suske en Wisken lukeminen onnistuisi kohtapuoliin niin olisin ihan tyytyväinen...

Eli tällä hetkellä on tarjolla vasta sekalaisia irrallisia ja anekdoottisia havaintoja.

- Hollanniksi tulee aika paljonkin sarjakuvaa, mutta ilmeisesti aika suuri osa niistä menestyneemmistäkin matkustavat kielialueen ulkopuolelle aika heikosti, ranskaksi ja saksaksi tulee jotain mutta muuten on aika nihkeää...

- Sarjakuvalehtiä ei juuri näy missään: kirjastossa olen pari nimikettä nähnyt (mm. paikallisen akkarin) mutta esim. lehtikioskeissa näitä ei tapaa nähdä. Sen sijaan muutamien keskeisten albumisarjojen uusimpia albumeita löytyy helposti, ja kun näissä albumisarjoissa on helposti 200-300 osaa niin käytännössä ne ovat lehtien vastineita...

- Keskeisiä nimikkeitä ovat Anu ja Antti, De Kiekeboes, Jommeke, FC De Kampionen, Urbanus, De Rode Ridder...

- Willy Vandersteenin nimi pysyy aloittamiensa sarjojen uusienkin numeroiden kannessa, kuolema vuonna 1990 ei ole mitenkään hidastanut julkaisutahtia, joten julkaistuja albumeja, joissa tekijäksi on ilmoitettu Vandersteen, on varmaan kirjaimellisesti tuhansia (mukaanlukien tietysti vanhojen sarjojen uudelleenpaketoinnit, integraalit yms)

- Ligne claire ja sellainen perhehuumoriseikkailutyyli ovat erittäin dominoivia: Willy Wandersteenin ja Marc Sleenin vaikutus on ilmiselvästi valtava. Selailun perusteella hengessä mieleen tulee verrokkina skandinaavit, Åsa-Nisset yms.

- Huomiona kuitenkin että ilmeisesti flaameihin ja hollantilaisiin uppoaa hyvin myös varsin absurdi, karu ja huonon maun huumori, josta Pieter de Poortere on mainio, mutta näköjään ei ainoa edustaja (ja niissä "koko perheen" sarjakuvissakin on sitten juttuja joita ei julkaistaisi Yhdysvalloissa ja muuallakin saattaa aiheuttaa ihmettelyä).

- Oman tuotannon lisäksi ranskalaista käännetään paljon, amerikkalaista kanssa, mutta muissa on sitten nihkeämpää: mangaa en ole juuri nähnyt, ja ei tietoa onko esim. jotain suomalaisia tekijöitä hollanniksi käännetty...

Kerron lisää jahka olen lukenut lisää.

[hdc]

Edellämainittua Pieter de Poorterea voi tietysti lukea vähäiselläkin kielitaidolla.
Ja tämä on kyllä viehättävän karnevalistista: juuri luin Boerke kijkt kunst -albumin, jonka huumori on tietysti reippaan alatyylistä ja mautonta, ja samalla albumi vaatii ihan kohtalaisen hyvää taidehistorian tuntemusta...

[Miqz]

Cowboy Henk on Belgialainen sarjakuva, jota yksi Brysselissä asuva tuttu on suomentanut pari kirjaa. Todella absurdia meininkiä!

[Darzee]

Kotimaassaan aikoinaan hyvinkin suosittua Martin Lodewijkin Agentti 327:ää on tullut suomeksikin kolme tarinaa Parhaat Sarjat -kirjakerhossa 1980-90 -lukujen taitteessa. Menevähköä agenttiparodiaa, jossa viittaukset James Bondiin, Meihin Kostajiin ja Maxwell Smartiin avautuvat helposti. Huumori on aavistuksen ronskimpaa kuin vaikkapa Franquinilla ja jutut aikansa tuotteita esimerkiksi etnisten stereotyyppien suhteen.

[hdc]

Ahjoo, Cowboy Henkin olin jo unohtanut, mutjoo, sopii kyllä tuohon linjaan mitä sanoin absurdista ja räävittömästä huumorista...

Agentti 327 on jäänyt lukematta, nimenä tuttu, mutta ehkä sitäkin pitää vilaista.

Joskus 70-80-luvulla suomeksi tuli jokunen albumi Storm-scifisarjista joka taisi olla kanssa hollantilaista/belgialaista alkuperää?
Ja samoin Hans Kressen Punanahka-albumit (joita en myöskään ole ikinä lukenut).

[hdc]

Hollanniksi lukeminen on hieman kankeaa mutta kyllähän sitä on jo tullut tehtyä.
Jonkin verran niitä franko-belgejä joita tosiaan käännetään paljon, mutta myös jotain kotoisampia.

Anu & Antti jatkuu yhä runsaana Willy Vandersteenin kuoleman jälkeen, vaikka nimi kansissa yhä näkyykin isoimpana: varsinaisina tekijöinä uudemmissa Peter van Gucht ja Luc Morjeau. Mutta yhä julkaistaan ensin strippeinä, joten alumimittaisena juonen kuljetus on aika irtonaista ja meno surrealistista ja fantastista...

Isommista sarjoista olen kanssa lukenut pari albumia Hec Leesmansin FC de Kampioenen -sarjaa. Alunperin tämä on ollut television sitcom pikkukaupungin ei-kauhean-menestyksekkään jalkapalloseuran ympäriltä, jota tehtiin 1990-2011, mutta sarjakuva-spinoff alkoi ilmestyä 1997 ja on jatkunut myös sarjan loppumisen jälkeen...
Ja vaikka aihe on nimellisesti jalkapallo, niin ei näissä lukemissani tai pikaisesti selailemissani albumeissa ole sitä kovinkaan paljoa ollut: tarinoissa liikutaan enemmän valmennusportaassa ja seuran johdossa, jolle sattuu ja tapahtuu.
Kieleltään helpointa luettavaa näin puolikielisestikin, ja albumeissa näkyy tv-sitcom-tausta (henkilöiden maneereja on sieltä varmaan suoraan napattu, vaikka juonet eivät varmaankaan siihen enää perustu) mutta onhan tämä, no, bulkkisarjakuvaa...

Marc Sleenin Nero-sarjaa olen kanssa joitain sekalaisia albumeita lukenut sieltä täältä: vähän samaa henkeä kuin Anu & Anteissa, ja myös julkaistu strippeinä, josta tulee aika omalaatuisesti poukkoilevia juonia (myös hieman Muumi-sarjakuvien hengessä) mutta ajoittaisista spefistisistä ideoista huolimatta on pysynyt arkisempana kuin A&A. Sleenin piirrostyyli on aika viehättävää ja näitä on ihan ilokseen lukenut.

Jotain sarjakuvaromaanimaisia albumeita kanssa tullut luettua, muttä näissä ei ole vielä tullut mitään varsinaisesti vaikuttavia teoksia.

[Darzee]

Lainaan itseäni yli viiden vuoden takaa:

"Koetin tapailla Hendrik Consciencen liki parisataa vuotta vanhaa historiallista romaania "Flanderin leijona" alkukielellä, mutta en jaksanut loppuun asti, vaan vaihdoin englanniksi. Se lienee yksi ahkerimmin sarjakuvaksi sovitettuja historia-aiheisia teoksia, Wikipedian mukaan sarjakuvaversioita on ainakin yhdeksän. Tekijöiden joukossa on kovia nimiä aina Bob de Moorista alkaen.

Kirja kertoo aatelisneidon ja ritarin rakkaustarinan kansallisromanttisessa kehyksessä, jossa flaamit ja ranskankieliset taistelevat toisiaan vastaan. Huippukohta on niin sanottu Kultaisten kannusten taistelu, jossa flaamit voittavat ylivoimaisen ranskalaisarmeijan.

Sävy on flaamilaismielinen ja ranskalaisvastainen. Kirjasta tulikin merkittävä flaamilaisen kansallistunteen ilmentymä, ja vastaavasti ranskankielisten keskuudessa se tunnetaan flaamilaisen separatismin ja kansalliskiihkon polttoaineena.

Sen verran tarkasti Bob de Moor ilmeisesti noudatteli alkuperäisteoksen sävyä, että Lambiekin mukaan hänen kehuttu sovituksensa jäi julkaisematta Tintin-lehden ranskankielisessä painoksessa.

Nettinäytteiden perusteella jälki on nykymittapuin armottoman puisevaa, mutta kyllähän tuo varmaan kannattaa yleissivistyksen nimissä lukea, jos käsiinsä saa."

[hdc]

Täytyypi tähyillä, jos tuosta versio löytyy, ainakin De Moorin. Jotkut ligne clairistit tietysti arveluttaa, kun niillä on tapana kirjoittaa myös massiivisia puhekuplia, jotka heikommalla kielitaidolla menevät tuskastuttaviksi...

[Petteri Oja]

Fantagraphics julkaisi viime vuonna Lukas Verstraetelta komean kirjan A Book To Make Friends With, jonka slipcasessa on kahvat. Sitä voi siis kantaa kuten salkkua.

"A dizzying, psychedelic and psychological journey of a man in search of himself, rendered in hyper-energetic, eye-popping colored pencils.

Tick, tick, boom. Open the cover of this graphic novel to unleash a bombastic bomb blast of frenetic line work, a cacophony of vibrant color, and an action-packed narrative that whirls and swirls in all directions like the furious, roaring winds of a mushroom cloud. Enter the blast radius of this conflagration of imagination and experience how brilliantly its creative fires burn.

A Book to Make Friends With marks the explosive English language debut of Flemish cartoonist Lukas Verstraete. What begins as a Pulp Fiction-inspired heist, in which two masked gangsters rob a passerby of his mysterious briefcase, soon snowballs into a psychedelic journey full of chase scenes, shapeshifting, soul possession, spiritual hallucinations, and unrequited romance. It all culminates in an epic, breathtakingly rendered battle between good and evil. At turns playful, philosophical, and kinetically riotous, you’ve never seen a graphic novel quite like this. Printed as an oversized hardcover edition encased in a luxurious slipcase, this book is as much a gorgeous aesthetic object as an engrossing work of fiction."

[Darzee]

Täytyypi tähyillä, jos tuosta versio löytyy, ainakin De Moorin. Jotkut ligne clairistit tietysti arveluttaa, kun niillä on tapana kirjoittaa myös massiivisia puhekuplia, jotka heikommalla kielitaidolla menevät tuskastuttaviksi...

Joo, näissä on kyllä se Blake&Mortimer -caveat, että henkilöt jaarittelevat ruudussa näkyvät tekemisensä puhekuplissaan, minkä lisäksi samat asiat selostetaan vielä ruudun ylä- tai alareunan tekstilaatikossa.

[hdc]

Nyt luin parin albumin verran Kimin (Kim Duchateau) Esther Verkest -sarjaa, joka sopii varsin arkkityyppisesti aiempaan arviooni flaamien viehtymyksestä huumoriin jossa yhdistetään provosoivan huono maku ja absurdius...
Eli strippisarja (jota on julkaistu jo lukuisia albumeja) kauniista ja vähissä vaatteissa viihtyvästä päähenkilöttärestä, jota saattaisi ensi silmäyksellä pitää jonain epämääräisenä pikkutuhmailuna, mutta jutut tapaavat tosiaan olla hyvin absurdeja ja surrealistisia.
Poorteren Boerke-sarjisten ohella mieleen tuli ajoittain Kari Sihvosen jotkut jutut, Silent Badness ja Kapteeni Kanki jne, tai jotkut amerikkalaiset UG-tekijät (jo ihan nimen puolesta Kim Deitch)
Ranskaksi näitä on ilmesesti tullut joitain Fluide Glacialissa (ja näköjään albumikin) mutta muuten en tiedä onko millään muulla kielellä kuin hollanniksi...

[hdc]

Näin nyt albumina sen Bob de Moorin De leeuw van Vlaanderen -sarjiksen mutta siinä kappaleessa oli keräilyhintaa joten ei nyt sitten hotsittanut. Mutta tarinasta löytyi myös Pieter de Poorteren uusi versio joka odottaa hyllyssä (ja se on jossain lapsille suunnattujen helppolukuisten teosten sarjassa eli lienee tarpeeksi uskollinen alkuteokselle eikä parodiarevittely).

Muuta luettua, vahvalla alter ego -edustuksella:
Aimee de Jongh - Snippers
Strippisarja tekijän alter egon ja kämppiksensä arjesta ja "arjesta". Symppistä mainstream-huumoria (sarjaa julkaistiin pitkään Alankomaiden Metro-lehdessä) vaikka toki kun Alankomaissa ollaan, mukaan mahtuu sellaista huumoria joka ei todellakaan menisi Yhdysvalloissa, ja varmaan Suomessakin saisi ajoittain vihaista palautetta...

Sam Peeters - Iedereen op Claudia
Melkein sanaton sarjakuvaromaani, eli kielitaitoa ei tarvita: päähenkilö on rakastanut jo ties kuinka pitkään Claudiaa mutta tapaamiset epäonnistuvat uudestaan ja uudestaan monista syistä...
Kiva tyyli ja olihan tämä ajoittain hauskakin mutta samalla tässäkin mukana oleva rankkuus tuntui turhankin itsetarkoitukselliselta, mä turrun jo kovaa tahtia provoiluun (ja Peetersillä näkyy olevan pari muutakin sarjakuvaromaania samassa hengessä, tavallaan kivan näköistä mutta vaikuttaa myös itsetarkoituksellisen provosoivilta).

Willy Linthout - Het jaar van de olifant
Okei, tämä on hämmentävä sarja. Ilmestynyt alunperin kahdeksana 24-sivuisena albumina mutta kokoomateoskin on tehty, ja olen nyt lukenut pari ekaa albumia (ja luen kyllä ne loputkin.
Linthout on tunnetuin pitkäaikaisen ja suositun surrealistisen huumorisarjiksen Urbanus tekijänä, joka päätyi käsittelemään poikansa itsemurhaa tekemällä aiheesta sarjakuvaa. Jossa on kuitenkin käytetty paljon varsin surrealistisen huumorisarjakuvan henkeä, ja piirrostyylikin on tunnistettavasti saman tekijän kuin Urbanus, jonkin verran realistisempana versiona. Ja aiheena tosiaan päähenkilön pojan itsemurha. Tähän mennessä yleistunnelmaa voisi parhaiten kuvata sanalla 'kipeä', sen kaikissa merkityksissä, ja se lienee tarkoituksellista.
Ja kuvitus on tosiaan jätetty lyijykynä-asteelle ilman tussausta (Linthout on sanonut ettei halunnut kenenkään muun kädenjälkeä sarjaan).

[hdc]

Luinpa sen Het jaar van de olifantin loppuun, ja piti siitä blogatakin.

[hdc]

Jatkolukemiset ovat painottuneet tuttuihin sarjoihin, eli ne Pieter de Poorteren Boerket mitä löytyy on tullut luettua, yllämainittua Esther Verkestiä pari albumia lisää, joitain Anuja & Antteja ja jonkin verran Marc Sleenin Neroa.

Neroa olen lukenut enemmän vanhempia, jotka Sleen piirsi itse: 90-luvulla piirtäjäksi tuli Dirk Stallaert, jonka yksityiskohtaisempi tyyli  on kyllä nättiä kanssa, mutta samalla kanssa tarinointi ja tekstin määrä käy runsaammaksi ja monimutkaisemmaksi, joten luen sujuvammin niitä vanhempia joissa on oma viehättävän kajahtanut seikkailuhenkensä.