Neal Adams

[Veli Loponen]

Uutinen Neal Adamsin kuolemasta pisti etsimään Kvaakia, että onko hänellä ollut omaa ketjua. Ei ollut, joten ehkä nyt on aika sellainen tehdä.
Vaikka Adamsia ei ihan hirveästi ole suomeksi julkaistu, on hän täälläkin nauttinut kärkipään sarjakuvantekijän asemasta.
2000-luvulla Adams on tehnyt minisarjoja, joissa on osin lämmitelty vanhoja fiiliksiä (Teräsmies, Batman, Ryhmä-X). Yhtään niistä ei kai suomeksi ole tullut. Viimeisimmät taitavat olla Egmontin kovakantiset Batman-kokoelmat. DC spesiaalissa julkaistiin neljä ensimmäistä tarinaa Denny O'Nealin ja Adamsin legendaarista Green Lantern/Green Arrow -juoksua.
Miehen Ryhmä-X:ää ja Kostajia nähtiin 1980-luvulla näytteenomaisesti. Myös Conanissa taisi Adamsia hieman näkyä.
Mites Neal Adams on kvaakkaajille kolahtanut?

[TOSA]

Surullinen uutinen. Adamsin lepakkomies albumi on lapsesta saakka ollut se batman tarina joka on tuntunut aina hyvältä. En edes muista montako kertaa se on tullut luettua. Täytyypä kaivaa egmontin kovakantiset lukujonoon kun ne on tullut luettua vain kerran.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Adams oli realistisen tyylin suvereeni virtuoosi. Hän nosti supersankarisarjojen taiteen aivan uudelle tasolle 60-luvun lopussa. Minulle tuo Semicin 70-luvun Lepis-albumi ja nuo Egmontin kovakantiset kokoelmat ovat erittäin nautittavaa luettavaa ja esittävät ”originaalin näköisen Batmanin”.

Myös Vihreä Lyhty/Vihreä Nuoli -tarinat ovat piirroksiltaan ja käsikirjoituksiltaan mahtavaa kamaa. Harmi kun niitä ei tullut suomeksi kuin vain yksi spessu, mutta itselläni tosin on loputkin tarinat 80-luvun ruotsalaisissa lehdissä. Olen hommannut myös Adamsin Deadmanit ruotsiksi. Adamsin yhteydessä toki pitää aina mainita myös uusia uria luonut käsikirjoittaja Denny O’Neil.

Adams ei ollut pelkästään supersankarien piirtäjä. Hänen taiteilemaansa Ben Casey -strippiä, joka perustui tv-sarjaan, julkaistiin Suomessa ainakin Avussa ja joissakin sanomalehdissä noin 1963–65. Käsittämätöntä, että vain parikymppinen nuorukainen pystyi taikomaan romanssisarjojen mestarien Draken ja Starrin veroista pikkutarkkaa ja elävää jälkeä! Skannaan siitä tähän näytteen.

En juuri tunne miehen uudempaa tuotantoa. Jokin Adamsin suomennettu Ryhmä X -juttu 2000-luvulla oli piirretty vapisevalla kädellä. Viime aikoina hän häröili ”laajenevan Maan teorian” parissa, mikä mainittiin Kvaakissakin.

[X-men]

Adamsin 1970- ja 1980-luvun Battikset tulivat tutuiksi kun luki mm. Kissanaiseen liittyviä Battiksia ja DetComeja. Vähiin käy nämä wanhat mestarit.

[Jarkko Sikiö]

Klassinen Kostajat-tarina Semicin sarjakirjassa 105 (1985) oli ja on juuri tuossa mv-pokkariformaatissaan yksi suosikeistani. Sellainen tajunnanräjäyttäjä pikkupoikana.

Sen sijaan "vanhan" Ryhmä-X:n seikkailut numerosta 1/1985 lähtien eivät vielä silloin iskeneet Byrnen tarinoiden ohessa. Klassikkotarinan status niilläkin, ja myöhemmin niitäkin toki arvostin.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Adamsin Ryhmä X on hyvän näköistä, mutta ei pärjää Byrnen versiolle. Muutenkaan Adams ei ollut Marvelilla yhtä merkittävä tekijä kuin DC:llä. On yleinen arvio, että ilman Adamsin Batman-töitä Batman ei olisi tänä päivänä läheskään yhtä ”aikuinen”, mystinen ja suosittu hahmo kuin hän nyt on sarjakuvissa ja elokuvissa.

Adamshan muuten piirsi myös albumin Teräsmies vastaan Muhammed Ali. Paitsi Kekkosen kasvoja kannen nyrkkeilyottelun yleisömereen, mikä oli suomalaisten tai ruotsalaisten tekoa.

Netissä olevissa amerikkalaisissa muistokirjoituksissa (mm. täällä) muistutetaan siitä, että Neal Adams taisteli 70-luvulla pioneerina maan sarjakuvapiirtäjien oikeuksien puolesta. Paljolti hänen ponnisteluidensa seurauksena kustantajat alkoivat palauttaa originaalit taiteilijoille, mikä on nykyään yleinen ja lähes itsestään selvä käytäntö. Adams yritti saada Yhdysvaltain sarjakuvantekijät järjestäytymään liitoksi, mutta se ei onnistunut. Adams myös taisteli Teriksen luojien Siegelin ja Shusterin puolesta niin että he saivat DC:ltä kunnollisemman korvauksen työstään.

Tärkeä ja hieno mies.

[Veli Loponen]

Klassinen Kostajat-tarina Semicin sarjakirjassa 105 (1985) oli ja on juuri tuossa mv-pokkariformaatissaan yksi suosikeistani. Sellainen tajunnanräjäyttäjä pikkupoikana.

Kun Egmont on julkaissut vanhoja juttuja uudestaan kovakantisina, niin tämä olisi kyllä yksi, mikä ehdottomasti pitäisi julkaista uusiksi ja väreissä (muistanko oikein, että tarinaa oli vähän leikeltykin?). Se ei ole pelkästään Adamsin hienosti kuvittama, vaan myös ihan merkittävä Kostajat-seikkailu.

Sen sijaan "vanhan" Ryhmä-X:n seikkailut numerosta 1/1985 lähtien eivät vielä silloin iskeneet Byrnen tarinoiden ohessa. Klassikkotarinan status niilläkin, ja myöhemmin niitäkin toki arvostin.

Sama kokemus mulla. Tosin olen itse "syyttänyt" siitä erilaista tarinankerrontaa. Vanha Ryhmä-X oli vain vähän raskassoutuisempaa kuin Claremontin ja Byrnen uusi, vaikka tekstin määrässä varmasti olivat samoilla linjoilla.

[Jussi Tyni]

Neal Adams oli itselleni tosi tärkeä sarjakuvataiteilija. Jo tässäkin ketjussa mainitun Kostajien mustavalkoisen Semicin sarjakirjan sain käsiini todella pienenä, enkä tajunnut juonesta juurikaan mitään, mutta olin aivan äimän käkenä nimenomaan niistä Neal Adamsin piirtämistä sivuista. Siinähän muistaakseni taide vaihtuu jossain vaiheessa John Buscemaan ja koska se on leikkaa ja liimaa -periaatteella koostettu, siitä ei ole mitään mainintaa. Pikkupojalle, jonka käsitys sarjakuvataiteesta perustui siihen mennessä Tarzaniin ja Mustanaamioon, toi pokkari oli käänteentekevä.

Olen samaa mieltä, että tuossa olisi uusintajulkaisun paikka. Klassinen Kostajat-tarina. Toki itselläni on se jo alkukielisenä TPB:nä, mutta ostaisin sutena.

Neal Adamsin (Danny O'neillin kanssa) Batman tosiaankin siirsi Batmanin pelleilystä kohti aikuisempaa, synkempää yön ritaria. Joku kykenemättömämpi tuhertaja ei olisi pystynyt mätsäämään O'neillin tarinoihin sopivaa kuvitusta. Ja Batmanin kuvittajissa on tämän jälkeen näkynyt kautta aikain Adamsin dynaaminen ja realistinen jälki: Aparo, Jim Lee, Tony Daniel,... Yksi kaikkien aikojen merkittävin sarjakuvakuvittaja.

[Jarkko Sikiö]

Kun Egmont on julkaissut vanhoja juttuja uudestaan kovakantisina, niin tämä olisi kyllä yksi, mikä ehdottomasti pitäisi julkaista uusiksi ja väreissä (muistanko oikein, että tarinaa oli vähän leikeltykin?). Se ei ole pelkästään Adamsin hienosti kuvittama, vaan myös ihan merkittävä Kostajat-seikkailu.

Tarina tosiaan on Kostajien, ellei peräti koko Marvel-mytologian, muistettavimpia tarinoita.

Tuo pokkari tosiaan pitää sellaisen alustuksen, ja Perunamaan ansioituneen listauksen mukaan peräti neljä numeroa on puristettu seitsemään sivuun. Sen on puolestaan piirtänyt kuka lie Walt Simonson...

Tällaiset yksityiskohdat tuovat harrastajille nykyisin pieniä sydänkohtauksia, mutta kuvitelkaa mitä oli saada tuollainen divarista käsiin joskus kymmenen vanhana. Sen prologin lukeminen erityisesti oli kuin luolamiehenä kohtaisi jotain moderniin maailmaan liittyvää. Se mikä ei käynyt ilmi opuksesta itsestään oli mysteeri. Ei ollut internettiä, ei ketään selittämässä.

Mail-Manin palstalla kyllä sitten listattiin alkuperäisnumeroita, mutta nekin tuntuivat vierailta kun et koskaan ollut nähnyt amerikkalaista sarjakuvalehteä. Maailma ei siihen aikaan ollut järjestäytynyt, todellisuus oli mielikuvituksen suurilta osin paikkaamaa.

[Darzee]

Tällaiset yksityiskohdat tuovat harrastajille nykyisin pieniä sydänkohtauksia, mutta kuvitelkaa mitä oli saada tuollainen divarista käsiin joskus kymmenen vanhana. Sen prologin lukeminen erityisesti oli kuin luolamiehenä kohtaisi jotain moderniin maailmaan liittyvää. Se mikä ei käynyt ilmi opuksesta itsestään oli mysteeri. Ei ollut internettiä, ei ketään selittämässä.

Mail-Manin palstalla kyllä sitten listattiin alkuperäisnumeroita, mutta nekin tuntuivat vierailta kun et koskaan ollut nähnyt amerikkalaista sarjakuvalehteä. Maailma ei siihen aikaan ollut järjestäytynyt, todellisuus oli mielikuvituksen suurilta osin paikkaamaa.

Jiksi pukee oivasti sanoiksi omatkin mietteeni tästä sarjakirjasta - samoja viboja sain aikoinaan myös niin ikään mustavalkoisena ja leikeltynä suomennetusta DC:n Legends-minisarjasta, vaikkei sillä yhtä keskeistä asemaa supersankarisarjakuvan kaanonissa olekaan.

Paitsi kuvittajana, Adams ehti vaikuttaa myös indiekustantamo Continuity Comicsin taustalla. Se ei tainnut olla mikään tyrmäävä menestys, parhaiten sen nimikkeistä muistettaneen eläinscifisarja Bucky O'Hare, ja sekin lähinnä spin-off -piirrettyjen ja pelien ansiosta.

[X-men]

Teki ilmeisesti myös yhden Vampirellan Warrenille.

[mcdonut43]

Neal Adamsiin tuli vasta törmättyä jenkkisarjakuvien kautta. Tärkein juttu itselleni mitä Neal teki oli että palautti Batmanin uskottavaksi.

[Sampsa Kuukasjärvi]

Kulttuuritoimituksen ketjussa annettiin tämä linkki Ville Pirisen laatimaan pitkään artikkeliin Neal Adams & Denny O’Neil – Teräsmies vastaan Muhammad Ali. Villellä on huikeaa tekstiä huikeasta supersankarisarjakuvasta!

Törmäsin tämän Teräsmies vastaan Muhammad Ali -tarinan kommentointiin äsken myös toisaalla. Supersankaripiirtäjä José Luis García López kertoo teoksessa Modern Masters Volume Five: José Luis García López (2005, toimittanut Eric Nolen-Weathington), että tässä sarjakuvassa Neal Adams leveilee taidoillaan liikaa niin että koko teoksesta tulee väärin hänen show’nsa.

I knew Ross Andru through Superman vs. Spider-Man. It was in 1975 (I guess), and about a year later DC put out Superman vs. Muhammad Ali. I hate to make comparisons, but in this case it´s just to illustrate the point of what I learned from Ross Andru. In Superman vs. Spider-Man, the characters were the stars. Nothing could distract the reader, it was pure comic book story – telling with a clear and classical style and great sequences. Here was the artist at the service of the story. He didn’t appear bigger than his characters. On the other hand, the latter book was pure Adams. I got the impression – and this is a personal opinion – that he was more important than the story he had to tell. Myself, I try to serve the reader first, and I think I learned that from Andru. (emt. s. 18)

Mielenkiintoista, että mestaripiirtäjä García López arvostaa persoonatonta Andrua enemmän tässä tapauksessa. Muualla kyseisessä teoksessa García López kyllä kehuu Adamsin Deadmania ja Batmania.

(MUOKS: Korjattu typoja ja ajatusvirhe.)