Kirjoittaja Aihe: Star Wars  (Luettu 1620 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Gothicus

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 788
Vs: Star Wars
« Vastaus #60 : 15.01.2009 klo 15:14:10 »
Kyllä tuon Force Unleashedin luki ihan mielellään, vaikka jotenkin köykäinen jälkimaku siitä jäi. Todellakin huomasi, varsinkin taistelukohtausten rytmityksestä ja jatkuvasti eteen tulevista toinen toistaan haastavammista vastustajista, että jonkinlaista peliin perustuvaa juonta lehdessä seurailtiin.

Tapahtumat etenivät huimaa vauhtia, eikä minkäänlaista jännitysmomenttia pysähdytty missään välissä kasvattamaan. Vauhdikkaasta etenemisestä ja droidin "selostajaäänestä" johtuen, koko tarina tuntui kuin nopealta katsaukselta tapahtumiin, joita on käsitelty pieteetillä lukuisissa aikaisemmin ilmestyneissä numeroissa. Ihan kuin koko Force Unleashed -sarjakuva olisi tehty muistin virkistämiseksi kokoamaan aikaisempien tapahtumien keskeisimmät kohdat nopeasti yksien kansien väliin.

Odotan kuitenkin ihan mielenkiinnolla Readme.fi:n tulevia Star Wars -julkaisuja.
« Viimeksi muokattu: 15.01.2009 klo 15:16:52 kirjoittanut Claudius Gothicus »
"Ihminen on ihmiselle kettu."

MTT

  • Jäsen
  • Viestejä: 914
Vs: Star Wars
« Vastaus #61 : 20.01.2009 klo 12:58:04 »
Lainaus
Odotan kuitenkin ihan mielenkiinnolla Readme.fi:n tulevia Star Wars -julkaisuja.

Jep, näyttää tosi lupaavalta. Kuitenkin kun tekevät niin toivottavasti tekevät kunnolla ja hyvää jälkeä. Tarttee jännätä. Toivottavasti eivät jätä noista isoita Luke kirjoista pois niitä parhaimpia tarinoita.

PS. kirjoissa mainostettu olevan 300 + 300 sivua, alkuperäisessä on n. 830 sivua.

-MTT

MTT

  • Jäsen
  • Viestejä: 914
Vs: Star Wars
« Vastaus #62 : 22.01.2009 klo 11:58:10 »
Näyttäis sisältötiedot olevan readme:n sivuilla.
Jos verrataan Luke Skywalker sisältöä alkuperäiseen Dark Horsen kirjaan niin tulos on seuraava, vihreet mukana, punaiset eivät.

Jää vähän harmittamaan tuo Dark Empire....vai voisko olla että tuohon tulee vielä osa 3 ?

Star Wars: Luke Skywalker, Last Hope for the Galaxy
Includes:
"Luke Skywalker's Walkabout" -- Dark Horse Presents Annual 1999
"Falling Star" -- Tales #15
"The Day After the Death Star" -- Marvel UK Star Wars #97-99
"The Return of Ben Kenobi" -- Classic Star Wars #10-11
"Crucible" -- Marvel Star Wars #17
"General Skywalker" -- Empire #26-27
"The Wrong Side of the War" -- Empire #36-40
"My Brother, My Enemy" -- Rebellion #1-5
"Riders in the Void" -- Marvel Star Wars #38
"Splinter of the Mind's Eye"
"Shira's Story" -- Marvel Star Wars #60-63
"Duel With a Dark Lady" -- Marvel Star Wars #95-97
"Dark Empire"
"The Boy I Once Was" -- Chewbacca #4

-MTT

Veli Loponen

  • Isoveli
  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 11 043
  • <><
Vs: Star Wars
« Vastaus #63 : 22.01.2009 klo 17:20:42 »
Noi poisjäävät kuulostaa ainakin Marvelin sarjojen kohdalta sellaisilta, jotka on täällä jo Semicin SW-lehdessä nähty.
Nää vois kyllä olla ihan hankinnan arvoisia kirjoja...
Perry Rhodan ei polta tupakkaa!
http://www.veliloponen.com/sarjakuva

Sampsa Kuukasjärvi

  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 4 826
Vs: Star Wars
« Vastaus #64 : 24.01.2009 klo 11:09:25 »
"Shira's Story" -- Marvel Star Wars #60-63
"Duel With a Dark Lady" -- Marvel Star Wars #95-97
"Dark Empire"
"The Boy I Once Was" -- Chewbacca #4

Aivan, Veli. Jos nuo MTT:n punaisella merkitsemät tarinat jätetään Readme.fi:llä pois, emme menetä juuri mitään. Tuo on ilmeisesti harkittu ratkaisu. Marvelin Star Warsin numerot 60 - 63 julkaistiin suomeksi numeroissa 3/84 - 4/84 ja numerot 95 – 97 numeroissa 7/87 – 8/87. Dark Empire ilmestyi lehdissä 4 – 6/96. Chewbacca 4 on vain täytejuttu vuodelta 2000.

Julkaistavia Star Warseja 17 ja 38 ei olekaan nähty suomeksi aiemmin. Edellinen on Herb Trimpen piirtämä ja jälkimmäinen Michael Goldenin taiteilema.

Luin vähän aikaa sitten Splinter of the Mind’s Eyen tradena. Aivan huikea seikkailu.

Luulenpa että Clone Warsin seitsemäskin numero ilmestyy vuoden lopussa. Niin ainakin Tanskassa.

Veli Loponen

  • Isoveli
  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 11 043
  • <><
Vs: Star Wars
« Vastaus #65 : 24.01.2009 klo 11:14:13 »
Julkaistavia Star Warseja 17 ja 38 ei olekaan nähty suomeksi aiemmin. Edellinen on Herb Trimpen piirtämä ja jälkimmäinen Michael Goldenin taiteilema.
Uu. Trimpe kuulostaa mielenkiintoiselta SW-ympäristössä. Eikä Goldenkaan varmaan huono ole. Kiva yllätys näin, koska ajattelin, että #17 olis ollu Infantinoa ja #38 ehkä Simonsonia.
Perry Rhodan ei polta tupakkaa!
http://www.veliloponen.com/sarjakuva

Sampsa Kuukasjärvi

  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 4 826
Vs: Star Wars
« Vastaus #66 : 08.02.2009 klo 17:47:15 »
Joo, Infantino ja Simonson olivat tuolloin lehden vakiopiirtäjiä.

Huomasin kaupassa Readme.fi:n lehdykän Imperiumi osa 1: Petos. Hinta suhteellisen edullinen 7,90. Ilmeisesti tämä nähtiin Suomessa jo vuonna 2003 Egmontin spesiaalina, vai olikohan sitä pätkitty silloin? Pitää verrata ja tarkistaa. Joka tapauksessa sisältö on jälleen viihdyttävä ja jännittävä aikuislukijallekin, ja myös hyvä painolaatu jatkuu. Mainioilla seikkailuvalinnoilla on Readme.fi aloittanut! Yhtä juttua vain kaipaisin julkaisujen apinalaatikkoon: tarinoiden alkuperäislehtiä, -numeroita ja -vuosia. Ihan yleisssivistyksen vuoksi ja siksi, koska ihmiset tilaavat tradeja.

Veli Loponen

  • Isoveli
  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 11 043
  • <><
Vs: Star Wars
« Vastaus #67 : 08.02.2009 klo 18:37:43 »
Huomasin kaupassa Readme.fi:n lehdykän Imperiumi osa 1: Petos. Hinta suhteellisen edullinen 7,90.
Jep. Tarttui munkin mukaan perjantaina ostosreissulla. Ihmettelinkin jo, miksi siitä ei täällä puhuta.

Lainaus
Ilmeisesti tämä nähtiin Suomessa jo vuonna 2003 Egmontin spesiaalina, vai olikohan sitä pätkitty silloin?
Aagh! Olen nyt lukenut puoliväliin ja aika-ajoin on tullut sellaisia deja-vu -tuntemuksia, että jossain olen tämän lukenut (lähinnä muistin vain yksittäisiä kuvia, tarina ei ole yhtään muistissa). Tämähän sitten selittää sen. No, menee kannatuksen piikkiin. Ja toisaalta

Lainaus
myös hyvä painolaatu jatkuu.
Totta. Egmontin julkaisemana tämä oli aika kehnosti painettu, joten ei hirveästi haittaa, että menin ostamaan...

Lainaus
Yhtä juttua vain kaipaisin julkaisujen apinalaatikkoon: tarinoiden alkuperäislehtiä, -numeroita ja -vuosia. Ihan yleisssivistyksen vuoksi ja siksi, koska ihmiset tilaavat tradeja.
Sama täällä. Lukemaan aloitellessa koitin alkuperäisnumeroita etsiskellä ja sitten kun noita deja-vuita alkoi tulla, olisi ollut kiva tietää ne, niin olisi voinut ehkä helpommin tarkistaa (epäilin, että toi tarina olisi tullut Yhtyneitten Star Warsissa).
Perry Rhodan ei polta tupakkaa!
http://www.veliloponen.com/sarjakuva

Gothicus

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 788
Vs: Star Wars
« Vastaus #68 : 11.02.2009 klo 11:26:03 »
Imperiumi osa 1: Petos, ostettu ja luettu. Jotakin tuttua tuossa tosiaan oli kauttaaltaan ja aivan kuten Brother Loponen tuossa jo sanoikin, niin muutamat yksittäiset kuvat tuntuivat hyvinkin ennen nähdyiltä.

Ihan mukavaa Star Wars meininkiä lehti tarjosi. Ei parasta mahdollista, mutta tarpeeksi viihdyttävää kuitenkin. Stormtrooperit ja varsinkin niiden kypärät oli kuvattu vähintäänkin... "persoonallisesti". Sanoisin jopa huonosti. Pannahikkaiden kypärät toivat paikoin mieleen sian, tuon jalon sorkkaeläimen, piirteet. Darth Vaderille oli joissakin kuvissa taiteiltu myös melkoinen nasunaamari. Kiinnostus pysyi kuitenkin niin hyvin yllä, että jatkoa odotan edelleen innolla.
"Ihminen on ihmiselle kettu."

puro

  • Multirajoitteinen
  • Jäsen
  • Viestejä: 2 261
  • Ei se siitä suttaannu.
Vs: Star Wars
« Vastaus #69 : 11.02.2009 klo 12:37:46 »
Ihan mukavaa Star Wars meininkiä lehti tarjosi. Ei parasta mahdollista, mutta tarpeeksi viihdyttävää kuitenkin.

Minua häiritsevät reunaehdot eli maailma, jossa tulevaisuus on jo tiedossa ja kaiken pitää sopia aikaisemmin julkaistuihin raameihin. Tulee enemmän fiilis, että itseisarvona on kikkailu ja keksiä, mitä aikaisempien tarinoiden katuojassa voi tapahtua...

Gothicus

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 788
Vs: Star Wars
« Vastaus #70 : 11.02.2009 klo 12:59:11 »
Minua häiritsevät reunaehdot eli maailma, jossa tulevaisuus on jo tiedossa ja kaiken pitää sopia aikaisemmin julkaistuihin raameihin. Tulee enemmän fiilis, että itseisarvona on kikkailu ja keksiä, mitä aikaisempien tarinoiden katuojassa voi tapahtua...
Noinhan se tietysti on. Jos haluaa viettää aikaansa vanhojen tuttujen hahmojen parissa uusien tarinoiden muodossa, niin tuo asiantila on vain siedettävä. 80-luvulla, kun Star Wars -lehti alkoi ilmestyä julkaisten tarinoita jotka sijoittuivat ajallisesti elokuvien Imperiumin vastaisku ja Jedin paluu väliin, tuo samainen asia häiritsi minua alkuun kovasti. Nykyään pidän kiusallisempana ongelmana sitä, ettei aikaisempien tarinoiden katuojassa oikein malteta pysyä, vaan sieltä kurkottelemalla töhritään jo niitä vanhojakin raameja. 
« Viimeksi muokattu: 11.02.2009 klo 14:09:02 kirjoittanut Claudius Gothicus »
"Ihminen on ihmiselle kettu."

Chemo

  • Jäsen
  • Viestejä: 622
Vs: Star Wars
« Vastaus #71 : 11.02.2009 klo 14:15:55 »
Ilmeisesti tämä nähtiin Suomessa jo vuonna 2003 Egmontin spesiaalina

Imperiumi oli ihan hauska. Just sitä mitä SW-sarjikselta voi odottaakin. Mulle tämä julkaisu sopi erityisen kivasti koska en ostanut tuota aikaisempaa Egmontin versiota.
Päätän raporttini ulkoavaruudesta tähän.

Barks92

  • Jäsen
  • Viestejä: 636
Vs: Star Wars
« Vastaus #72 : 11.02.2009 klo 18:38:14 »
Imperiumi osa 1: Petos, ostettu ja luettu. Jotakin tuttua tuossa tosiaan oli kauttaaltaan ja aivan kuten Brother Loponen tuossa jo sanoikin, niin muutamat yksittäiset kuvat tuntuivat hyvinkin ennen nähdyiltä.

Ihan mukavaa Star Wars meininkiä lehti tarjosi. Ei parasta mahdollista, mutta tarpeeksi viihdyttävää kuitenkin. Stormtrooperit ja varsinkin niiden kypärät oli kuvattu vähintäänkin... "persoonallisesti". Sanoisin jopa huonosti. Pannahikkaiden kypärät toivat paikoin mieleen sian, tuon jalon sorkkaeläimen, piirteet. Darth Vaderille oli joissakin kuvissa taiteiltu myös melkoinen nasunaamari. Kiinnostus pysyi kuitenkin niin hyvin yllä, että jatkoa odotan edelleen innolla.
Minä ostin tuon saman lehden jo pari vuotta sitten mutta sillä oli erilaiset kannet... Hmm onko tulossa muita sw kirjoja viellä? ainakin pari näin jossain mainoksessa
Perego ist da legend.

Gothicus

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 788
Vs: Star Wars
« Vastaus #73 : 12.02.2009 klo 07:37:15 »
Minä ostin tuon saman lehden jo pari vuotta sitten mutta sillä oli erilaiset kannet... Hmm onko tulossa muita sw kirjoja viellä? ainakin pari näin jossain mainoksessa
On niitä tulossa. Niistä on ollut puhetta tässä viestiketjussakin. Siellä ostamasi Imperiumi-lehden viimeisellä sivulla on lisäksi mainos tulevista julkaisuista. Vilkaisepas vaikka sieltä.
"Ihminen on ihmiselle kettu."

Bard

  • Jäsen
  • Viestejä: 32
Vs: Star Wars
« Vastaus #74 : 12.02.2009 klo 18:00:15 »
Tänään tuli ite hauettua tuo Imperiumin eka osa ja eilen lähti ennakkotilaukseen ne kaksi tulevaa Luke Skywalker kokoelmaa readme.fi sivustolta.

Tarkoitus on muutenkin divareita kierrellessä bongailla SW sarjakuvia aina kun mahdollista ja Fantasiapeleistä käytävä kanssa hakemassa lisää sarjakuvia.
KABLAM!