Gail Simonen Twitter on loistava esimerkki onnistuneesta sarjakuvan sissimarkkinoinnista. Gail osaa trollata sopivan hassusti, niin että se tasapainottelee koko ajan ärsytyskynnystä lähellä. Harrastajat lähtevät hassuttelemaan ja paheentumaan, kukin tavallaan.
Siinä on myös osuva esimerkki siitä, kuinka tekijä markkinoi omaa persoonallisuuttaan. Sarjakuvista on tullut viimeistään digialustoille bulkkia, kuten musiikista Spotifyssä, joten somessa tuodaan omaa itseään esille voimakkaammin kuin myytäviä tuotteita. Samalla esille pääsee jotenkin sellaisen rehellisyyden ja tarkoituksellisen tyhmyyden tasapainoisella yhdistelmällä. Sanoisin, että vielä jälkikäteen tuollainen tunne syntyi Eternautin somekampanjasta, että se oli tasapainottelua rehellisen innostuneisuuden ja tarkoituksellisen hassuttelun välillä, mihin yleisö vastaa tunteikkaasti.
Seuraan Suomen kirjatwitteriä, jossa minun mielestäni kirjailijat eivät lainkaan pääse esiin. Joko tehdään koko ajan tikusta asiaa tai sitten kirjoitetaan aivan liian vakavia, aivan liian älykkäästi. En usko, että kukaan pääsee älykkyydellä esiin, vaikka tietysti on aina niitä esiin pistäviä nauloja, jotka tahdotaan lyödä muiden tasolle.
Some ehkä tuhosi kerralla internetin alkuaikojen illuusion ihmisten ja mielipiteidensä tasa-arvoisuudesta. Some ei ole yhteisöllinen, kuten alkuaikoina uutisryhmät ja myöhemmin keskustelufoorumit. Some päinvastoin on yksilöllisyyttä korostava.
Somessa edelleen tärkein kaikista on se, joka esiintyy televisiossa, pelaa jalkapalloa tai muutoin tienaa miljoonia. Somen omista julkkiksista nousee kerma esiin niiden muodossa, jotka ovat mielipidevaikuttajia, influenssereja. Sellaiset ammattilaispersoonat, jotka pystyvät olemaan täysipäiväisesti somessa. Sellaiseen ei pysty tekijä kaiken tekemisen ohessa. Siitä syystä influenssereille jo maksetaan melkoisia summia rahaa mainostamisesta, joka tapahtuu peitetymmin tai ainakin keinoin, joista kaikkia mainoksen kohteet eivät tunnista mainostamiseksi.
Tämä influensserien joukko myy somessa miljoonia. Sen sijaan vaikkapa sarjakuva Suomessa on niin ruohonjuuritason juttu, että sen kanssa on vaikea päässään kuvitella pystyykö se vai eikö se pysty pääsemään esiin ruohonkorsien tasalla. Sanoisin, että tuo kirjatwitter sen kertoo. Sieltä kuuluvat riemunkiljahdukset tai pettymyksen parkaisut kertovat varmaan, minne suuntaan sarjakuvamarkkinointi teoriassa voi somessa mennä.
Veikkaan, että Gail Simonen harkittu hassuttelu, tavoiteltu tyhmyys vetää paremmin kuin mikään, mitä vaikkapa Suomen kirjatwitterissä näkyy.