Sarjakuvaväen vuoden tärkeimpiä myyntitapahtumia on peruttu ja peruuteltu pandemian vuoksi valtavasti, ja lisää samaa maata on tulossa.
Siitä syystä sarjakuvia tulee viimeistään nyt oppia myymään ja markkinoimaan netissä, keskittää joukkorahoituksen kaltaisiin uusiin mahdollisuuksiin, sekä laajentaa ostajakuntaa siihen kansanosaan, jolla pandemia ei ole kurjistanut taloutta vaan päinvastoin kohentanut sitä. Sarjakuvaa ostavan yleisön on myös aika oppia ostamaan sarjakuvaa joukkorahoituksella sekä netistä aivan ylipäänsä.
Eternautti
Osana KVAAK Kirjan projektia Eternautti osallistuin teoksen suomentamisen lisäksi sen promoamiseen. Tämä viesti on vähän itsekeskeinen, koska se on kamppiksen aikana naputeltuja muistiinpanoja. Se siis ei kerro, mitä koko kampanjatiimi teki (sitä tiimi purkaa vielä keskenään), vaan pelkästään mitä minun päässäni ja some-tililläni tapahtui.
Tässä mielestäni tärkeää on, että sarjakuvan myynnistä ja markkinoinnista keskustellaan avoimesti ja koska minä en aio sekaantua kustannusmaailmaan, voin jakaa kokemukseni sellaisen idealismin voimin, että toivon mukaan tästä ainakin syntyy mietteitä ihmisten päässä vaikka ei välttämättä keskustelua foorumilla.
Samoja huomioita voi tehdä ihan eri somen kanavista, joten tämä on vain hyvän tahdon osoituksena tehty kooste. Viesti ei ole case study -tyyppinen, vaan kaikessa yksinkertaisuudessaan kirjasin vähän ylös mitä tein, mitä kokemuksia ja ajatuksia tekemiseen liittyi sekä yleistä jäsentämätöntä tajunnanvirtaa. Tämä oli ehkä pimeässä haparointia, mutta siksi juuri se on tärkeää. Kokemukset jaettuani seuraavan samoja miettivän lähtötaso ei ole enää miinuksen puolella.
Omalta osaltaan kampanjan avainhenkilöt (minä olin tässä lähinnä freelancerina) tekee samaa ammattimaisemmalla otteella. Se on timanttinen tiimi, jonka vaskoolissa on kultahippuja niin, että pienimpiä ei enää huomaakaan. Jos jollakulla on mahdollisuus olla tekemisessä tulevaisuudessa mukana, suosittelen!
Mistä kaikki lähti
Olin Dropsie-projektin aikaan niin kiireinen, että tuskin ehdin seurata koko projektia syrjäsilmällä, lähinnä olin äimistynyt sen syntyessä ja onnellinen sen menestyessä. Sitä enemmän äimistyneen onnellinen olin päästessäni kerran elämässäni mukaan tällaiseen projektiin.
Kun olin Eternautin jo suomentaa ja kuvitellut oman osani lähes päättyneen, ehdin vetää henkeä jääden miettimään että mitä "me" (eli KVAAK Kirjan fiksut ja pätevät ihmiset sekä minä, onneton ja kurja freelancer) oikein ollaan tekemässä.
KVAAK Kirja lienee eräänlainen henkireikä, että edes jotain tärkeimmistä sarjakuvista saadaan ulos. Se siis on olemassa siksi, että sarjakuvaa ei julkaista riittävästi, mikä tarkoittaa ettei sitä osteta, mikä puolestaan herättää kysymyksen, että miksi ja KENEN VIKA, kuka on syyllinen?
Kun on käynyt mielessään kustantajien ja harrastajien kaikki puolet, tulee mieleen että mitä jos vikaa ei ole kenessäkään.
Käänteisesti, voiko asialle tehdä jotain. Ihan vain yksi ihminen. Kokeillaan.
Tavoitteet
Otaksuin, että Dropsie Avenue menestyi loistavasti siksi, että se oli Will Eisner, mikä lienee totta. Laskin tästä suoraan pois 20% siitä, ettei julkaista jotain amerikkalaista ja toiset 20% koska Eternautti on peräisin latinalaisesta Amerikasta. Lähtöoletus oli, että Eternautti epäonnistuu.
Otin lähtökohdaksi tavoittaa kaikki sarjakuvia ostavat suomalaislukijat. Tämä ei siis tarkoita ainoastaan aktiivista, sarjakuvamaailmaa seuraavaa harrastajakuntaa, vaan kaikkia lukemista, pelaamista ja populaarikulttuuria harrastavia ihmisiä. Tahdoin kynsiini eritoten sen kuluttajan, jolla on rahaa ostaa mutta ei aikaa tai kiinnostusta seurata ja harrastaa.
Kustantajan verkkosivuilla vierailu, julkaisukalenterin seuraaminen ja Kvaakiin kirjautuminen ovat kaikki paitsi aktiivista tiedon hakemista, joten silloin – KÄÄK sentään – peli on jo menetetty. Eternautti olisi nostettava potentiaalisen lukijakunnan silmille ilman että näiden olisi tikkua ristiin laittaminen, siis sen viidakkorummun ohitse joka sarjakuvaväen kesken kuuluu ja joka myy joka tapauksessa niille, jotka Eternautin ostaisivat joka tapauksessa.
OLetin, että se onnistuu tekemällä pohjatyö kunnolla. Tämä tarkoittaisi sitä, että saatettaisiin tieto julkaisusta oikean lukijasegmentin silmille sekä ylläpidetään liekkiä niin kauan, että ammattitaitoisempi joukkue ottaa homman haltuun. Done deal.
Kuinka tavoitteisiin päästäisiin (Käytäntö vs. tavoitteet)
Eternautin käännös oli minulle kunnia-asia. Siitä ei voisi, ei saisi, enkä missään nimessä lähtisi karsimaan. Siispä tein käännöksen viimeistelyn kunnolla ja markkinoinnin opiskelematta. En siis tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä voidakseni tehdä kaiken toisin.
Miksi pitäisi tehdä kaikki toisin? Koska monessa työssä toimialan ulkopuolelta palkattu tulee mukaan olematta tietoinen yleisesti hyväksytyistä totuuksista ja sitten tämä sama ulkopuolinen vetäisee usein vahingossa kaikkien edelle jälkeen päin katsottuna kuin vahingossa.
Harmaa aavistus oli, että Eternautin kaltaisen pienen projektin onnistunut joukkorahoitus vaatii kovimman markkinointiponnistuksen ennen joukkorahoituksen alkamista. Tavoitteet täyttyvät ensi metreillä ja sitten vasta joku megalomaaninen tietokoneroolipeli heilauttaa näkyvästi häntää loppumetreillä. Tätä hännänheilautusta en uskonut Eternautille tulevan. Heti ensimmäisen päivän lopuksi siis tietäisimme onnistuisimmeko vai jäisikö rima väpättämään kuukauden päästä.
Lopulta (kymmenen sekuntia asiaa pohdittuani) totesin, että heitän lantapaakkuja joka suuntaan ja katson, minne tarttuu kiinni. Ei se vaikeaa voi olla.
Summasin asian mielessäni, että Eternautti ihmisten silmille keinolla millä hyvänsä ja mieluusti mahdollisimman usein. Tämä tarkoitti sitä, että tuotin substanssia fiksujen tilien jaettavaksi, mutta myös paljon meteliä shitpostauksen ystäville ja katsoin jälkeenpäin että miten roiskui.
Tarkoituksella miinoitin mahdollisimman kattavasti sopivia Twitterin hakusanoja kuin Suomenlahtea aikanaan. En tiedä vieläkään kuinka paljon se auttoi, mutta hei, sekin lasketaan jos osuu vahingossa.
Koska mikä tahansa visio on parempi kuin ei visiota ollenkaan, niin "valmis on parempi kuin täydellinen" ja sillä eteenpäin.
Keskeiset havainnot
1.) Voimakas ensireaktio syttyy voimakkaasti ja sammuu nopeasti.
Ensireaktio oli positiivinen ja voimakkuudessaan yllättävä. Kenties Netflixin myötä Eternautti tunnettiin jo paremmin kuin luulin, ja KVAAK Kirjaa rakastettiin Dropsien ansiosta enemmän kuin kuvittelin.
Ensireaktio myös hiipuu nopeasti. Tämä kuuluu asiaan, mutta alas mentiin voimakkaammin kuin odotin. Ehkä suomalainen ei jaksa toistoa ja tuputusta, on liian arka uskaltaakseen korkeintaan tykätä, mutta ei jakaa tai kommentoida. Algoritmit hoitavat lopun.
En tiedä, enkä selvittänyt koska sanoinhan, ettei tämä ole mikään case study.
2.) Eternautti oli fiksu valinta
Teoksen nimen kääntäminen Eternautiksi onnistui erityisesti markkinoinnillisessa mielessä. Eternautti jää helposti mieleen, se yhdistyy alkuperäisteokseen ja kaiken lisäksi sana itse on uniikki. Oli tarpeen vain sopia risuaidan käytöstä (#Eternautti) ja sen avulla oli helppo ottaa "tila haltuun" eli Google tarjosi tunnisteen heti hakutulosten kärkeen, täytti hakutulokset halutuilla kuvilla ja myös itse tuotettu sisältö Kvaak-artikkelin muodossa nousi heti silmille ym.
Timon tekemä kansikuva oli aivan mahtava. Sukellusmaski on yksinkertainen ja huomiota herättävä muoto Twitter-virrassa. Ensi kertaa sen virrassa nähdessäni logo leikkautui pois, joten pikapikaa leikkaamaan Twitter-postaukseen sopiva kuva (1200px x 675 px) ja informoimaan asia tiimille.
Logon nousemista ruudulle ei kannata aliarvioida jatkossakaan. Jos kansikuva ei ole yksinkertainen, niin logo yksin voi toimia tai sitten pitäisi laittaa jokin yksinkertainen muoto (esim. Aurinko/Kuu tms. mikä vain liittyy teokseen).
Kuvia ei totta vie kannata aliarvioida, esimerkiksi pelkkää hypeä varten voisi olla hyvä tehdä muutama someen sopiva markkinointikuva.
3.) Ei kannata aliarvioida perusteita
Käytännössä eniten toivottiin ihan perustietoa siitä, mikä julkaisu oikeastaan on, missä se on julkaistu, milloin, millaisessa muodossa jne.
Tämän annan ihan huomion arvoisena vinkkinä ja täytyy ehdottomasti pitää itse mielessä. Se saattaa tuntua selvältä, mutta minua henkilökohtaisesti tämä puoli vähiten sarjakuvissa innostaa.
Kuitenkin somen tarjoamilla mittareilla tämä perustrivia kiinnosti varsin vähän. Sen sijaan ilahduin kuinka mielenkiintoisena ensimmäistä Kvaak-artikkelia pidettiin, koska se on sitten sitä puolta mikä taas päinvastoin minua aivan erityisesti sarjakuvissa kiinnostaa eli mikä on teoksen painoarvo, kuinka se paitsi heijastaa yhteiskuntaa myös heijastuu ulospäin ja mikä siitä tekee välittämisen arvoisen.
Kannattaa siis painaa mieleen, että vaikka triviaa vaadittiin niin tätä yhteiskunnallista merkitystä luettiin.
Käytännössä molemmille on tilausta, mutta ehkä kuitenkin päinvastaisessa järjestyksessä. Seuraavalla kerralla tekisin samoin, eli tarjoaisin sen kaikkein kiinnostavimman ja korkealentoisimman heti alkuun ja perusteet vasta sen jälkeen. Tämä ihan siitä syystä, että ensireaktion voimakkuus tehostuu.
4.) Sarjakuvan markkinointi, edes somessa on kovaa hommaa.
Suurin opetus on, että jos meinaa meteliä pitää, niin siihen täytyy koota joukko joka vuorottelee ja ennen kaikkea toistaa ja vahvistaa viestiä. Suomenkielinen Twitter on sen verran pieni, että siihen riittää kourallinen ihmisiä. Tykkää, jakaa, kommentoi ja toistaa tätä sykliä vaikka keskenään. Kun keskustelua syntyy, sitä jatketaan. Sen sijaan yksi ihminen on vähän kuin yhdellä kädellä taputtaminen. On pakko paukuttaa nyrkillä pöytää. Siitä tulee ääntä, mutta se ei kuulosta yhtä hyvältä.
Rummuttaminen vaatii aluksi intensiivistä eli kovaa ja sinnikästä pärisyttämistä, hellittää ei saa. Vasta viikko korvat ja silmät täyteen melua ja meteliä antoi pieniä merkkejä siitä, että hiipien viesti alkoi tavoittaa perinteisen sarjakuvakuplan ulkopuolella sitä lukijakuntaa, minkä tahdoin saavuttaa. Teknologia-alaa, opettajia, kunnallispoliitikkoja. Tässä kohden paitsi alkoi veto jo loppua. Epäilin ärsytyskynnyksen ylittämisen olevan niin kovan työn takana, että en siihen yksin pystyisi, onhan tilini Twitter-rahvasta.
Ärsytyskynnys on siis se raja, että rummuttaminen paitsi menee omasta kuplasta läpi myös oma kupla kyllästyy. Odotin kahden tapahtuvan samoissa kohdin, mutta yllätyin ensimerkkien ensimmäisestä tulleen runsaan viikon rummuttamisen jälkeen ja seuraavan tapahtuneen vasta muutama päivä myöhemmin. Tämä oli jonkinlainen taitekohta, sillä luulin kovimman työn olevan takana. Luulin tietysti väärin, mutta siitä myöhemmin.
Käytännön tasolla:
* Tähän menee enemmän aikaa kuin voisi arvioida, joten aikaa olisi ehdottomasti pitänyt varata ihan kunnolla.
* Kaikki julkaistava pitäisi tehdä valmiiksi ja julkaiseminen on sitten vasta se piste i-kirjaimen päällle. Ei tätä voinutkaan hoitaa vasemmalla kädellä.
* Shitpostaus menee Twitterin tilastojen mukaan läpi ihmisten näytöille helposti, suhde on uskomaton 1:5 vastaavaan "älykkääseen" postaamiseen nähden. Classy ja trashy eivät sekoitu järin hyvin, mutta edes hieman täydentävät toisiaan. Sanoisin, että jos nyt aloittaisin niin keskittäisin alkuun kaiken fiksumman ja vasta loppuun painottaisin kieli poskella -meininkiä hard sellin väliin. Jos opus olisi vaikka huumoria, niin sitten pelkkää shitpostaamista alusta loppuun.
* Ei tartte auttaa. Eikä suomalainen auta. Se on amerikkalaisissa hienoa, että nämä tarttuvat heitettyihin koukkuihin tarjoten auliisti vetoapua. Suomessa vastaavasta ei jäänyt muuta kuin ruskea raita kieleen, enkä alun pettymystä enempää asiaan panostanut. Suomessa on ehkä pienet piirit ja kenties niihin ei tahdota laskea lisäväkeä, en tiedä, koska kuten sanoin ei tämä ole mikään case study.
5.) Hyötysuhde on hirmuisen pieni... mutta kumulatiivinen efekti suuri.
En minä tätä työkseni tekisi. Tuotos-panos-suhde on epätoivoisen pieni eikä käytännön, mitattavia tuloksia saavuta lyhyessä ajassa.
Olen siinä mielessä vanhaa maailmaa, että ainoa oikea mittari on taalat taskussa. Twitterin näkyvyys, suurta tai pientä, ei reaalimaailmassa ole aiemmin näyttänyt juurikaan tehoavan. Sen sijaan internetin voimaan, yhteisöllisyysteen totta kai uskon, ja tämä tuli jollain tavalla nyt voimistetussa muodossa mukaan.
Twitter oli siinä isossa osassa ja ehdottomasti somen sissimarkkinoinnin ykköskanava.
* Kun oli herätetty huomiota, niin tämähän kävikin päinvastoin kovemmaksi eikä helpommaksi. Silloin nimittäin ei tarvinnut puskea niin voimakkaasti, mutta hiljainen liekki vaatii hurjasti enemmän aikaa ja vaivaa. Ensinnäkin läsnäolo on kuluttavaa, mutta se vaaditaan yksinkertaisesti siksi, että tuottaakseen sitä hiljaista liekkiä täytyy tuottaa hirmuisesti paljon muutakin lisää yksinkertaisesti koska mainostamista täytyy pehmentää ennen kuin puristetaan hard sell ulos. Eli ei suinkaan pehmennetä vähentämällä sitä, vaan lisätään muuta siihen ympärille. Ja hard sell tulee vasta sitten, kun kampanja näyttää sitä vaativan. Eternautti ei ehtinyt lainkaan hard sell -vaiheeseen, vaan se oli myynyt tankin täyteen ennen sitä.
* Käytännössä kaikesta mökäämisestä 1/20 vie siihen asiaan, mitä oikeasti tahdoin edistää eli Eternautista kiinnostumiseen. Jösses.
* Usein sisältöä enemmän sitä tarkastelleet olivat kiinnostuneita sanojan profiilista kuin siitä risuaidalla merkitystä asiasta. Väärä suunta, mutta ymmärrän.
* Käytin 10 sekuntia hetken mielijohteesta LinkedIn-postaukseen ja sieltä tuli pari tukijaa heti vaikka kaikilla mittareilla mentiin murto-osalla siitä, mitä Twitterissä saavutetaan. On ehkä niin, että yhden kanavan liikakäytön sijaan pitäisi levittäytyä kuitenkin mahdollisimman moneen kanavaan, levittää ennemmin kuin syventää.
* Twitter-rahvaana oli pakko käyttää alustan hiljaiset hetket hyödyksi, mennä mölyämään kun muut olivat poissa. Sunnuntaina ei yleensä liikahda lehtikään, mutta nyt liikahti. LinkedIn:ssä perjantai-ilta tuotti ehdottomasti paremman tuloksen kuin arkipäivä.
6.) Sarjakuvat ja pelit liittyvät jotenkin toisiinsa
Tein pientä pistokoetta selvittääkseni, mistä tulee vastakaikua. Heti ensimmäisillä puikkauksilla oli selvä, että vaikka kirjatwitterin puolella on monia blogin pitäjiä, jotka paitsi harrastavat aktiivisesti sarjakuvia myös kirjoittavat niistä ja tulivat mukaan kampanjaan, niin siellä ei syntynyt paljon näkyvää reaktiota. Sen sijaan kääntämistä käsittelevä juttu oli kirjatwitterin puolella ihan pikku hitti, mutta hieman kummallisesti sarjakuvaväki ei siitä tykännyt yhtään. Ehkä se oli liian high societyä sillä puolella.
Sen sijaan pelaaajatwitter oli pirteän positiivinen kaiken aikaa ja melkein kaikelle. Sieltä tuli myös positiivista vastakaikua monin verroin sarjispiirejä enemmän. Kenties sarjakuvaa lukevaa yleisöä löytyy pelaajista runsaasti tai sitten siellä puolella ei katsota sarjakuvaa yläpositiosta vaan tunnetaan asteittaista sielujen sympatiaa, onhan peliharrastusta myös poljettu korkea- ja valtakulttuurin puolelta. Tästä tein kyselyn, ensimmäisen Twitterissä koskaan, ja se meni mielestäni mukavasti ja sitä oli myös kiva tehdä. Sen neljän vuorokauden ikkuna oli kyllä tuplasti liian pitkä, kaksi päivää riitti pumppaamaan oman kuplan tyhjiin.
7.) Twitter ja Facebook
Eternautin kampanjan lähtökohdaksi otin, etten ryhdy paisuttamaan some-presenssiä, vaan pyrin kohdentamaan ponnistukset mahdollisimman kohdennetusti sille sarjakuvia ostavalle yleisölle, joka todennäköisimmin tarttuu opukseen. Jos joku reagoi minun juttuihini, lisäsin seurattavien joukkoon riippumatta seurattiinko etiketin mukaan takaisin.
Twitterissä julkaisin "tunnelmaketjua", jossa oli näytteitä käännöksestä. Mielestäni tämä oli erinomaisen hyvä idea ja "ilmainen" eli se syntyi nollatyömäärällä, mutta toivoin sen olevan tehokkaampi. Hyvä ja asiallinen se mielestäni oli. Tämän kuvittelisin olevan ehkä hiotummassa muodossa toteutettuna onnistunut idea. Olisi ehkä ollut parempi vetää tätä niin, että ketjun sijaan näytteitä olisi yhdistänyt vähintään kansikuva ja mahdollisesti joku oma tunniste. En tahtonut kuitenkaan spämmätä #Eternautti-tunnistetta ihan tappiin saakka, koska pidin sen käytettävyyttä ja keskeisimmän sisällön löydettävyyttä tärkeänä.
Lisäksi ei se aivan ilmainen ollutkaan, koska tekstinäytteet tuli kopioitua oikolukua varten tulostetusta PDF-tiedostosta ja sitten siivotessa meni välimerkkejä ja tietysti ruudusta toiseen meneviä monologeja yhdistellessä olisi myös pitänyt niitäkin lisätä (alkuteoksessa näissä on kolme pistettä ilmaisemaan tekstin jatkumista ruudusta toiseen). En näitä jäänyt murehtimaan, vaan oletin että mikäli joku virheitä huomaa niin käsittää lopputuotteen olevan vielä syntymässä. Joku kovemman itsekritiikin harrastaja voisi nämä viilata kohdilleen.
Twitter olikin muutoin vaikea alusta, kun tavoitteena oli koettaa luoda selkeitä ketjuja. Lopulta pyynnöstä kokosin Twitterissä jakamani trivian myös Facebookin postauksiksi, mikä lopulta nosti luettavuutta. Jos tämän tekisi ammattimaisesti, niin sitten pitäisi näitä kirjoittaa muutoin vartissa ja ulkomuistista faktojen mennessä oikein vain suurimman osan aikaa ja tajunnanvirran lisäksi pitäisi kerran ainakin lukea läpi. En häpeä kirjoitusvirheitä, mutta joku muu niin saattaa tehdä.
8.) Kvaak
Tämä nyt on aivan selvä markkinointiväline, koska merkittävä osa opuksen mahdollisista ostajista seuraa tätä vähintään syrjäsilmällä ja muutkin osaavat sinne tulla.
Projektitiimi totesi, että kannattaisi myös Kvaakissa julkaistava artikkeli olla samaa tasoa kuin kirjaan tulevat ja ihan ammattilainen jopa tarjoutui katsomaan ne läpi, mutta lopulta julkistus yllätti ihan housut kintuissa. Olen itse sitä mieltä, että ilmaiselta ei paljoa voi vaatia ja sitä paitsi tässäkin "valmis on aina parempi kuin täydellinen", mutta ehkä joku muu tahtoisi tehdä saman vähemmän Alfred E. Neuman -henkisesti. What, Me Worry?
Koska ylijäämämateriaalista ei millään syntynyt yhtä artikkelia, niin tein sitten kaksi. Toinen tulee ihan vain hyvää mieltä tuomaan riippumatta siitä, onko osallistunut kampanjaan. Kampanjaan osallistuneille se kuitenkin on tarkoitettu sellaisena epävirallisena ja henkilökohtaisena digivastikkeena.
Aihe: Sarjakuvan sissimarkkinointi (Luettu 1788 kertaa)