Ihmiset ovat herkkinä aina kun joku kotijumala kuolee. Sitten ei kestetä yhtään poikkipuolen sanaa.
Tässä tulee kuitenkin todistettua se, ettei sarjakuva ole yhtä tasapaksua makkaraa, vaan sitä on montaa laatua kuten musiikkiakin tai kirjallisuutta, elokuvia ja niin edelleen. Ei ole pakko tykätä supersantereista vaikka sarjakuvista muuten pitäisikin. Kaikki "taide" on lopulta viihdettä ja kaikki "viihde" taidetta. Ajankuluksi kun odotellaan että keskimääräinen 80 vuoden mittainen tuomiomme tällä planeetalla päättyisi.
Stan Leelläkin oli monta kertaa itsetutkiskelun paikka. Kun menestys tuli, hän oli kirjoittanut ja toimittanut sarjakuvia jo 20 vuotta. Tasapaksulta näytti ja rahat olivat loppumassa, mutta vaimo usutti että vielä kerran. Tai usutti siis virallisen kaanonin mukaan.
Menestys siis tuli. Mutta ei Leekään rahoissa kylpenyt, suurin osa hahmojen tuotoista meni Marvelin omistajille, johtokunnalle, sijoittajille. Stan oli vain maan mainio markkinamies, joka kauppasi itseään kaikkialle ja toivoi että supergubbet jotenkin paukauttaisivat hänet tähtien sekaan, tv- ja elokuvapuolelle missä se oikea raha liikkui.
Pari viimeistä vuotta olivat aika karmeita juttujen ja videopätkien perusteella. Yli ysikymppisellä käyvät tosiystävät vähiin jo ihan luonnollisista syistä. Mutta olipa Lieber Lee millainen kaiken-hamuaja tahansa eläessään, se vaihe on hänen maineensa kohdalla ohitse.
