Kirjoittaja Aihe: Alberto ja Enrique Breccia  (Luettu 3175 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #15 : 07.09.2021 klo 18:09:19 »
Moogin pettämätön sarjakuvasivu listaa Alberto Breccian Suomessa julkaistut sarjakuvat.

Tarkistin pikaisesti ja paitsi kuvanäytteet ovat selvästi tunnistettavia täsmäävät myös Fleetwayn kirjanpidon mukaan. Kunnioitettavaa työtä tuon sivun eteen on kyllä tehty, miten ihmeessä nuo on saatu aikanaan niin pikkutarkasti kohdalleen.

Sen huomioiden ei ole lainkaan kritiikkiä huomauttaa, että Battler Britton -tarina lienee virhe, koska se ei täsmää sen enempää Fleetwayn antamiin tietoihin, fanien kaivamiin listoihin kuin lukemiini Breccian omiin muistikuviin. Sen verran elotonta viiva on, että en usko sitä suoralta kädeltä Breccian tekemäksi.

Huimaa jälkeä nuo sarjat ovat aivan nimettömiksi hanttihommiksi, sittenhän Breccia jätti Mort Cinderin vuoksi paremmin palkatut brittikustantajien työt.

Janne

  • Tex-fanaatikko sekä muun lännen viihteen suurkuluttaja!
  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 6 818
  • Hornan kekäleet!
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #16 : 08.09.2021 klo 20:45:37 »
Sen huomioiden ei ole lainkaan kritiikkiä huomauttaa, että Battler Britton -tarina lienee virhe,

Kannattaa pistää palautetta sivustolle, mikäli olet varma asiastasi. Sillä tavalla saadaan koko ajan entistä täsmällisempää tietoa.
"Tex-tieteen yli-morisco"

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #17 : 08.09.2021 klo 21:06:17 »
Kannattaa pistää palautetta sivustolle, mikäli olet varma asiastasi. Sillä tavalla saadaan koko ajan entistä täsmällisempää tietoa.

Totta kai, mutta täytyy palata asiaan parempana aikana. Tällä hetkellä tuo Fleetway-tuotanto on pelkkä sivujuonne, jonka kirjasin enempi huomiona ylös. Sen sijaan nuo Breccian lännentarinat taitavat olla aika arvostettuja, niitähän on uusintajulkaistu monesti ja jokin High Noon -tyyppinen 10 parasta länkkäriä -kokoelmassa vuodelta 2008 taisi olla peräti kolme Breccian lännensarjaa. Täytyy ihan laskea, että montako niitä kaikkineen oli, saako edes kymmentä täyteen jos laittaisi kaikki rinnakkain.

Lisäksi täytyy muistaa, että kaikki ei aina ole niin suoraviivaista ja esim. Francisco Solano Lópezin takana oli oikeasti kokonainen studio eli suurempi joukko argentiinalaisia. Virallisessa historiassa työt ovat Solanon nimissä ja allekirjoituksia ei töissä ole. Kaiken lisäksi samassa sarjassa saattoi olla useampi takana niin, että Tibor José Horvath tykkäsi kovasti lentokoneista, ja luonnollisemmilta osin Julio Sciaffino pystyi jäljittelemään Solanoa niin, ettei tekijöiden sivuja kuuleman mukaan pysty erottamaan silmämääräisesti toisistaan jne.

Secos-Bill

  • Jäsen
  • Viestejä: 995
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #18 : 13.09.2021 klo 22:03:32 »
Tex Willer-suuralbumeista täällä joka toinen on värillinen, joka on koottu kahdesta Romanzi a Fumetti sarjassa julkaistusta tarinasta. Tähän mennessä on julkaistu 10 RAF-osaa, lokakuussa ilmestyvässä albumissa lienee osat 11 ja 12.

Ja sitten vihdoin se tähän ketjuun liittyvä asia: osan 13, nimeltään Snakeman on piirtänyt Enrico Breccia. Julkaistaan Italiassa ensi perjantaina, täällä sitä saadaan varmaan odottaa ensi vuoden syksyyn.
Kansi on kyllä todella kamala.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #19 : 20.09.2021 klo 01:42:44 »
Breccia, El Viejo (Colihue, 2013) on Juan Sasturainin upea haastatteluista koostettu kirja, joka on ehdoton perusteos Breccian faneille.

Koska en kehtaa spämmätä Disney- ja korkkariketjuja tai jättää näin mielenkiintoisia huomioita yleiseen kirjallisuusketjuun, listaan huomioita tässä.

Kirjaa lukiessa täytyy pitää mielessä Breccian sotkeneen osan muistoista keskenään, ja kuten Oscar Massotta jo vuoden 1970 perusteoksessaan valitteli, Breccia saattoi samassa haastattelussa kertoa saman asian kahdella eri tavalla. Tässä kuitenkin tulee kokonaisia haastatteluja suoraan nauhalta ilman tulkintoja, mikä tekee tästä varmasti ”totuudenmukaisimman” kaikista lähteistä.

* Alberto Breccia oli Uruguain kansalainen, vaikka monessa lähteessä hänen väitetään olevan argentiinalainen. Latinalainen Amerikka on ollut varsin edistyksellinen mm. siinä suhteessa, että maasta toiseen on voinut matkustaa ja asettua työskentelemään ja asumaan hyvin vapaamuotoisesti. Lisäksi kaksoiskansalaisuuden suhteen maanosa on ollut varsin edistyksellinen. Siitä syystä asia yllätti minutkin.

* Humberto Breccian uskotaan yleisesti olleen Alberton peitenimi (kuvitukset kirjassa Fuga de Shanghai, 1949). Humberto oli kuitenkin Alberton vanhin, nyrkkeilyä harrastanut teurastajaveli, jonka hän kuvasi piirtäneen. Kirjassa on kuvanäyte, ja vaikka asiaa ei täsmennetä sanoisin että veli oli tosiaan asialla.

* Alberto Breccialla oli serkku, jonka nimi oli... Alberto Breccia. Argentiinan Córdobassa asunut serkku oli mainospiirtäjä.

* S. 77. Breccia kuvitti Pinokkio-kirjan Las aventuras de Pinocho (Editorial Abril, 1949), jonka kansi ja sisäsivujen kuvitukset ovat hänen työtään. Tiesin kyllä, että kustantajalla oli Disney-lisenssi 1940-luvulta lähtien ja Pato Donald (Aku Ankka) oli kuvauksista päätellen perinteinen lastenlehti, jossa sarjakuvien lisäksi oli kuvitettuja tarinoita. Breccian en tiennyt koskaan Disney-juttuja kuvittaneen. Sittemmin Mikki Hiiri esiintyi Breccian töissä varsin kriittisessä valossa.

* S. 97 Breccia mainitsee kollegansa, joka auttoi piirtämään univormuja Britanniaan lähteneeseen sotasarjaan. Hän ei muista nimeä, mutta muistaa hänellä olleen saksalainen sukunimi ja hän olisi muuttanut myöhemmin Venezuelaan. Tämä ei täsmää keneenkään, mutta asiayhteydestä ymmärtää kyseessä olleen Fleetway-sarjojen sijaan Hugo Prattin luoma Ernie Pike, ja kuvauksesta päätellen kyseinen kuvittaja on siten David Haupt (jonka Breccia muistaa nimeltä jo s. 109). Toisessa yhteydessä Breccia manasi, ettei aseiden tarvitse olla joka pulttia myöten oikein, koska mielikuvitusase tappaa sarjakuvassa yhtä tehokkaasti kuin referenssiä käyttäen piirretty.

* S. 108 Breccia kertoo saaneensa raivokohtauksen José Muñosia kohtaan, koska joutui korjaamaan tämän Englantiin lähetettyä työtä. Olisiko mahdollista, että nuori taiteilija teki luonnoksia Breccian Fleetway-töihin, koska muutoinhan se ei käy järkeen. Sittemmin hän totesi välittäneensä Horacio Lalian ja Ricardo Luis "Lucho" Oliveran töitä ilman komissiota Englantiin. Olisiko näistä joku mahdollisesti Fleetwayn kirjanpidossa mennyt Breccian nimiin, pikainen googlaus kertoo Lalian toimittaneen työnsä Francisco Solano Lópezin kautta vuodesta 1966 alkaen ja tuossa yhteydessä puhutaan tapahtumista muutamaa vuotta aiemmin.

* S. 108 D’Amin veljistä toinen oli Lontoossa ja toinen Milanossa. Italiassa asuvien taiteilijoiden työt Fleetwaylle toimitti siis Eurostudios.

* S. 112–113 Breccia kertoo, että Korkkarin 64 sivua piirrettiin yhdelle ainoalle arkille (melkoinen arkki?), siten että jokainen arkin ruutu vastasi yhtä sivua. Hän manasi töihinsä tehdyn amatöörimäisiä korjauksia Britanniassa.

* S. 117: Suunnitteli tekevänsä Fleetwaylle töitä Josep Toutainin kuvitustoimisto Selecciones Ilustradas kautta, mutta lopulta ei ole selvyyttä että saiko kylläkseen Breccia briteistä vai britit Brecciasta.

* S. 147 Breccia luettelee käsikirjoittajia, jotka työstivät hänelle Eurostudiosin kautta Englannissa 1960-luvulla julkaistuja töitä. Hän mainitsee aloittaneensa kautensa IDA:ssa aikana, mikä tarkoittaa 1966 jälkeen, mutta muistelee silti kyseessä olleen 1970-luvun alku. Tässä saattaa olla jokin sekaannus, mutta kuitenkin samassa käsitellään ensimmäisiä Italiaan tehtyjä sarjoja 1970-luvun alussa. Tähän täytyy palata joskus tarkemmin, koska tämä napsahtaa samankuuloisesti Enriquen haastatteluissaan mainitsemien yksityiskohtien kanssa yhteen.

* S. 180 kertoo, että jostain syystä vuonna 1980 häntä ei kutsuttu Luccan sarjakuvafestivaaleille, vaikka muina vuosina kutsu oli aina tullut. Vuonna 1980 festivaalien teema oli Argentiina ja myös Enrique oli kutsuttujen joukossa.

* S. 203 Breccia toteaa piirtäneensä kalkkiliidulla isänsä teurastamon sisäseiniin. Videolla vuodelta 1993 hän kertoo oppineensa piirtämään puuhiilellä, ja tähän viitataan myös kirjassa.

* S. 213 kertoi, että Enrique oli ”aina läsnä” ja auttoi ideoidensa lisäksi Mort Cinderin ja Eternautti 1969:n kanssa ”ratkaisemaan juttuja”, ja jatkoi seuraavassa lauseessa olleensa Enriquelle ”velkaa monen menestyksensä tapauksessa”. Lopulta Breccia alkoi työskentelemään yksin vasta vuodesta 1978 lähtien.

Kirjassa on ikäviä puutteita ja peräti virheitä:

* Haastattelu on annettu 1987 ja kirja on julkaistu 2013. Juan Sasturain pyytelee alussa anteeksi, että osa nauhoista oli ehtinyt tuhoutua. Harmillisesti Vito Nerviota koskeva osuus on siis jouduttu kopioimaan Trillon ja Saccomannon vuoden 1982 opuksesta. Suuri harmi, mutta ei auta harmitella. Sen sijaan s. 118 onneksi käsitellään Vito Nervion viimeistä tarinaa, koska sarjan viimeiset vaiheet ovat alkua vaikeammat selvittää. Samoin Alberton kuvaus viimeisestä tarinasta ja kuvanäytteeksi liitetty, päivätty palkkakuitti kustantajalta antaa selvyyden sarjan loppuajoista.

* Sen sijaan loppuun lisätty listaus on annettu avustajan käsiin ja on sekä virheellinen, että puutteellinen ja sen koostaja pyytelee sitä anteeksi itsekin. Ensimmäinen julkaistu strippihahmo oli kiinalaisetsivä Mu-Fa vuonna 1939 ja se on jopa kirjan kuvateksteissä oikein, mutta listaan heti mokattu. Don Urbano, toinen humoristinen koskaan julkaistuista strippihahmoista puuttuu täysin eikä vuonna 1987 antamassaan haastattelussa sitä taiteilija itsekään muista. Sen hän on aikaisemmin kuvannut syntyneen hyvin tarkasti ja siitä on olemassa signeeratut kuvanäytteet ja julkaisu tiedetään vuorenvarmasti, joten kaksi ensimmäistä koskaan julkaistua huumoristrippihahmoa on mokattu heti alkuun. Se on hirmu iso harmi paitsi siksi, että tarvitsin kirjaa itse referenssiksi ja lopulta siihen ei täysin uskaltanut muiltakaan osin luottaa.

*  Kuvanäytteessä aukeaman kokoinen juttu Brecciasta on ilmoitettu vuodelle 1954, mutta sen toinen sivu (jota ei ole kirjassa) on päivätty vuodelle 1958 (mikä käy ilmi myös sen sivun kuvanäytteistä, koska siinä on Breccian vasta 1958 luoma hahmo ja sen osalta myöhempi vuosi on oikea, koska Breccia usein kertoi hupaisaa tarinaa, miten hän loi sen aivan viime tingassa.

* Hugo Prattiin Breccia tutustui 1955 ja italialaistaiteilija opetti lyhyen aikaa taidekoulussa vuodesta 1957 lähtien (vedin tämän ulkomuistista). Kirjassa koulun yhteydessä on kuva Prattista vuodelta 1954, mikä ilman tautatietoja hieman hämää koska hän ei kuitenkaan ole toisella sivulla vuonna 1954 listattujen opettajien joukossa. Tämä tietysti selittyy, että hän aloitti vasta myöhemmin.

* Sivulla 162 kuvateksti kertoo sarjan vuonna 1962 olevan Breccian ensimmäinen Patoruzito-lehdessä julkaistu, vaikka lehdessä julkaistiin Breccian töitä 1940-luvun puolivälistä ja peräti Vito Nervio oli yksi niistä.

* Kirjan kunniaksi on kuitenkin todettava, että vaikka Breccia ei kaikkea muista oikein päin, vieressä on usein kuvanäyte, joka kertoo oikean asianlaidan. Osa on vähän hassuja, ja saavat lähinnä hymyilemään. Huolimatta siitä, että Breccialla oli kauniisti sanottuna valikoiva muisti, ei ”El Viejo” (vanhus oli jo 1950-luvulla käytetty lempinimi, vaikka hän oli vasta 10 vuotta useimpia kollegojaan vanhempi ts. tuskin nelikymppinen) kaikkea muista oikein päin.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #20 : 22.09.2021 klo 01:24:24 »
* S. 213 kertoi, että Enrique oli ”aina läsnä” ja auttoi ideoidensa lisäksi Mort Cinderin ja Eternautti 1969:n kanssa ”ratkaisemaan juttuja”, ja jatkoi seuraavassa lauseessa olleensa Enriquelle ”velkaa monen menestyksensä tapauksessa”. Lopulta Breccia alkoi työskentelemään yksin vasta vuodesta 1978 lähtien.

Hieman ihmettelin, että Enriquen kertoma on hyväksytty (hieman vaatimattomammassa muodossa), jos tämän parempaa lausuntoa ei asiassa ole. Tieto Enriquen panoksesta Eternautti 1969:n tapauksessa on nimittäin niin Fierron kuin Norman tekijäesittelyissä ja ihan hyväksyttynä tosiasiana alan lehdistössä.

Käytyäni kaivamaan asiaa, niin Juan Sasturain on vahvistanut jo kirjan julkaisun yhteydessä Breccian kuvanneen yksityiskohdat ja Enriquen panos Eternautti 1969:n tapauksessa oli merkittävä. Enrique itse on kertonut sekoittaneensa tervaa ja kaikkea muutakin kokeiluja varten.

Tietenkin Breccian perheen sisällä tuosta on ristivetoa, mutta vaikka Sasturain periaatteessa on pienesti velmu ja myös julkaissut Fierron kautta Enriquen töitä on hän kuitenkin kiistatta Argentiinan sarjakuvan korkein auktoriteetti. Tämä sen asian siis ratkaisee.

Hieman voisi kritisoida, että Mi padre y yo -kirjan yhteydessä asia on tuotu ikään kuin uutena paljastuksena esiin, mutta ymmärrän asian uutuuskirjan rummuttamisen suhteen.

EDIT: Kaivoin Enriquen työläältä kuulostavan kuvauksen tervan erottamisesta heinäkuulta. Siinä vaiheessa pahin itsekorostus on jo antanut tietä, ilmeisesti vanha mies on jo rauhoittunut huomatessaan saaneensa tukea kertomilleen yksityiskohdille.
« Viimeksi muokattu: 22.09.2021 klo 05:15:05 kirjoittanut Jarkko Sikiö »

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #21 : 22.09.2021 klo 23:19:08 »
Uskomatonta kyllä, mutta kun ensin on tutkinut Enriquen tekniikkaa Vida del Chen lisäksi hänen myöhemmässä Guerra della Pampa -sarjassa, löytää sen jälkeen varsin helposti Enriquen työn eroon hänen isänsä osuudesta nelisivuisessa tarinassa Borman lo vio así.

Viimeinen on virallisesti isän ja pojan yhteistyö, joka on julkaistu Gente-lehdessä tammikuussa 1969. Tänään vaikeasti enää mistään saatava lyhyttarina on kokonaisuudessaan kirjassa Oesterheld en primera persona (jota en sivumennen suosittele kenellekään).

Kun tämän jälkeen ottaa Eternautti 1969:n esiin, niin eikö vain sivun 32 viimeisessä ruudussa se Enriquen käyttämä raapetekniikka oikein lyö kasvoille. Koko sivu varmaan onkin Enriquen jälkeä ja periaatteessa sivut, jotka niin ikään voivat olla Enriquen työtä ovat siitä eteenpäin 36, 39–40, 43 ja siitä välistä kaksi ensimmäistä ruutua sivuilla 42 ja 44. Sitä en sitten mene varmaksi sanomaan, miten terva sivuilla näkyy, Alberto Breccia käytti myös usein ns. "likaista vettä" aivan kuten kollaasitekniikkaa. Sen tarkemmin on vaikea arvailla, koska se kokeellisuus oli (muusta yhteydestä luettuna) perheessä niin villiä, että plansseja jopa pakastettiin jonkin tietyn vaikutelmaan aikaansaamiseksi.

Sampsa Kuukasjärvi

  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 4 826
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #22 : 25.09.2021 klo 12:31:40 »
Kova oli elämä Alberto Breccialla, ja sen käänteistä saisi koko illan elokuvan. Olen vasta raivaamassa tietäni tarujen muodostaman viidakon syvyyksissä kohti sellaista keskeisintä elämän ydintä, mitä ihmisestä voi enää jälkeenpäin muodostaa kun tekijä itse kertoo sen eri tavoin ja lastenkin muistikuvat menevät ristiin keskenään.

Jarkko: Nämä taustoituksesi sarjakuvantekijöistä ja sarjoista ovat arvokkaita. Iso kiitos sinulle, kun esittelet meille lähteitä, jotka ovat Suomessa ja englantikeskeisessä maailmassa lähes tuntemattomia  – ja jopa analysoit niiden luotettavuutta ja korjaat niiden asiavirheitä! Jännää myös, että vaikutit ensin olevan sitä mieltä, että Enrique ei olisi osallistunut Eternautti 1969:n tekoon, mutta nyt löysit siitä hänen todennäköisiä sivujaan.

Pienenä miinuksena sinulla on lauseenvastikkeissa ja muissa ilmaisuissa välillä huolimattomuuksia ja epäselvyyksiä. Lukija joutuu raapimaan päätään. En ihan ymmärtänyt esimerkiksi tätä kappaletta:

Carlos Trillon ja Guillermo Saccomanon mukaan (Historieta Argentina, Récord, 1980) kuvaa Breccian todellisen uran alkaneen 1957 hänen siirryttyään jo aiemmin tiivistä yhteistyötä tehneen Héctor Oesterheldin perustamaan kustantamoon Frontera. Käsikirjoitusten lisäksi entistä suurempi taiteellinen vapaus loivat tilaa Breccian kehittää myöhemmän tyylinsä.

Siis oliko A. Breccia tehnyt jo aiemmin, ennen Fronteran aikaa, yhteistyötä Oesterheldin kanssa? Olivatko Oesterheldin käsikirjoitukset kunnianhimoisempia kuin Breccian aiemmin saamien töiden käsikset, vai oliko Breccia joutunut tätä ennen myös itse kirjoittamaan tarinat, mikä vei hänen paukkujaan pois taiteelta, vai miten Oesterheldin käsikirjoitukset vaikuttivat Breccian piirrostyylin kehittämiseen? Muualla kirjoitit, että Oesterheldin käsikirjoitukset nimenomaan eivät olleet vapaita, vaan ne olivat tarkkoja ja ylisanaisia.

Vain 51-sivuisesta Eternautti 1969:stä:

Trillo ja Saccomano ovat melkoisia veijareita, koska he aloittivat El Eternautan vuoden 1969 tynkäversion kokoelmajulkaisun julkaisemalla esipuheen, joka kokosi Brecciaa haukkuvia lukijakirjeitä sekä kustantaja Carlos Fontanarrosan sarjan päätteeksi julkaisemansa kirjoituksen, jossa toteaa päätösnumerossa katuvansa annettuaan tilan Breccian ”käsittämättömälle” taiteelle. Trillo ja Saccomano toteavat siihen, että näin loppui syntymässä ollut, maanosan tärkein sarjakuva.

Lopulta kustantaja suostui Oesterheldin ehdotukseen päättää tarina 15 sivussa. Tämä tarkoittaa sitä, että sivu 36 olisi viimeinen "normaalivauhdilla" valmistuneista sivuista, mikä on huomattavasti aikaisemmin kuin olen itse sen haarukoinut olevan, koska siinä vaiheessa tarina kulkee vielä pitkään omalla painollaan ja veto lähtee päälle vasta myöhemmin.

Jäikö Eternautti 1969 siis lyhyeksi siksi että Gente-lehden lukijat eivät pitäneet sen kokeellisesta taiteesta? Poliittisia syitäkö ei ollut, siis mikäli sarjan allegoria tunnistettiin? Kerroit toisaalla, että sotilasjuntta poltti Vida del Che -kirjaa vähän ennen, jo vuoden 1969 alussa.

Toimiiko typistetty tarina mielestäsi, Jarkko, silti kokonaisuutena, eli se ei jää töksähtäen kesken?

Olihan tuo Eternautti 1969:n kokeellinen ja näyttävä taide reippaasti edellä aikaansa. Netissä näkemieni kuvanäytteiden perusteella se hätkähdyttää edelleen.

Breccia kuvitti poikansa Enriquen kanssa Oesterheldin kirjoittaman teoksen Vida del Che Guevara (1968) siten, että toinen teki menneisyyteen sijoittuvat ja toinen nykyhetkeen ajoittuvat sivut. Teos hävitettiin poltettamalla sotilasdiktatuurin johdosta.

Viimeisen lauseen voi irrallisena luettuna joku ymmärtää väärin niin, että teos tuhottiin sen takia että siinä oli aiheena sotilasdiktatuuri. Tällaista pientä hiomista näissä huippukiinnostavissa ja antoisissa teksteissä olisi.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #23 : 25.09.2021 klo 14:38:03 »
Jarkko: Nämä taustoituksesi sarjakuvantekijöistä ja sarjoista ovat arvokkaita. Iso kiitos sinulle, kun esittelet meille lähteitä, jotka ovat Suomessa ja englantikeskeisessä maailmassa lähes tuntemattomia  – ja jopa analysoit niiden luotettavuutta ja korjaat niiden asiavirheitä! Jännää myös, että vaikutit ensin olevan sitä mieltä, että Enrique ei olisi osallistunut Eternautti 1969:n tekoon, mutta nyt löysit siitä hänen todennäköisiä sivujaan.

Kiitos, Sampsa, on mukava että nämä kiinnostavat. Koetan panostaa jatkossa enemmän myös Kvaakin juttuihin, monesti tulee naputeltua näitä kaiken muun hulinan keskellä eikä ajatus ole täysin mukana. Vasta eilen mietin, että mitä tälle ketjulle tulisi tehdä, kun tuli niin sekavaa asiaa ja salapoliisityötä pitkät pätkät,  ehkä pitäisi koostaa kaikki selkeämmin yhteen ja poistaa sitten alkuperäiset.

Etusivulla kuitenkin julkaistaan myöhemmin artikkeli sekä isästä että pojasta. Molemmista löytyy kulmia kohottavaa asiaa.

Alberto Breccian urasta tulee myös tiukasti asiassa pysyvä esittely kirjaan (Kvaakiin henkilöesittely vähän rönsyilevämmin).

Breccian tapauksessa minua yllätti kuinka paljon ristiriitaista ja virheellistä tietoa on olemassa. Osa selittyy näin:
* Breccia ei muistanut enää myöhempinä vuosina asioita oikein.
* Breccia teki elämänsä aikana monenlaista vilunkipeliä, jota oli tarve peitellä.
* Samasta jutusta on useampi ristiriitainen versio perheenjäsenten ja em. syystä jopa Breccian itsensä suulla.
* Breccia romantisoi työläismenneisyytensä ja kertoi tosiasioita tavalla, jotka kuulostivat keksityiltä (ja koska puhui monesti palturia niitäkin alkoi epäillä).
* Argentiinalaisten malli on käänteinen jenkkeihin verrattuna, eli piirtäjä oli yleensä nimetön avustaja, koska vain näkyvä jälki (tussit) merkitsivät.
* Breccian ajatukset ovat melkoisen eksentrisiä ja kun haastattelijat ovat yrittäneet päästä niihin kiinni, mestari sitten murahti jonkun loppukaneetin vain laittaakseen pisteen keskustelulle, ja ne sitten lähtivät kiertämään puolitotuuksina ihan "koviin" kirjallisuuslähteisiin.

Vastaan listana kysymyksiisi:
* Breccia tapasi Oesterheldin ja Prattin vasta 1955 jälkimmäisen legendaarisissa rymyjuhlissa. Sitä ennen hän oli kuvittanut jotain lastentarinoita, mutta ei siis ollut tekemisissä (Breccia työskenteli kotoaan käsin).
* Pratt sanoi Breccialle 1958 kuuluisasti vähän rumasti. Tämä otti Brecciaa pattiin niin kovin, että muodosti osasyyn aloittaa yhteistyö Oesterheldin kanssa, jonka käsikirjoituksien Pratt sanoi olevan parempia kuin muilla. Sherlock Timen ensimmäinen tarina teki vaikutuksen (ja on todella hyvä, vasta eilen luin sen itse). Toinen syy oli tietysti, että britit rekrytoivat käytännössä koko maan ykköstaiteilijat Eurooppaan eivätkä kustantajat enää pärjänneet Meksikosta tulevan halpatuotannon kanssa.
* Eternautti 1969 on samaan aikaan tynkäversio, jota Argentiinassa yleisö vihasi, mutta myös huikea mestariteos, jota Italiassa rakastettiin. Se muutti koko Breccian elämän (ja on muuten 50 sivua, sori sekoilu).
* Eternautti ja Eternautti 1969 ovat itsenäisiä teoksia, mutta kuitenkin saman tarinan kaksi eri versioita, niitä voi peilata toisiaan vasten ja molempien lukukokemuksesta tulee vielä huikeampi sillä tavoin. Tarkempaa analyysiä kirjoissa.
* Eternautti 1969 on minun mielestäni ehkä jopa alkuperäistä huikeampi kokemus, mutta onhan se alkuperäinen toki 350 sivua ja jälkimmäinen 50 sivua. Ja lopussa se typistäminen ehkä lukijaa jopa vaivaa kovasti, kun tietää mistä on kyse. Italiassa ei tiedetty ja siksi sitä katsottiin kuten kuuluukin, huikean hienona, oman taidemuotonsa edustajana. Itse olen italialaisten päädyssä tässä suhteessa.
* En uskonut aluksi Enriquea, mutta väitteensä on kuitenkin yleisesti hyväksytty. Tämä kummastutti, kunnes menin asiassa pohjalle saakka ja lopulta Enriquen varhaistöihin tutustuminen auttoi ja omat silmät kertoivat miten asia on. Kun opus on käsissä, muistuta ja laitan vaikka kuvanäytteitä perusteluineen (siis muista töistä).
* Vida del Che tuhottiin muista syistä. Irtolehdet ja materiaali tuhottiin lehtipisteistä ja painosta, originaalit haettiin kustantajalta. Breccia poltti Chehen ja Evitaan liittyvää materiaalia.

EDIT: Unohtui vastata, että Atlántida konservatiivijulkaisijana hieman nikotteli käsikirjoituksen kanssa (Breccian muistelujen mukaan), joten kun kuvitus sai täystyrmäyksen se sitten varmaan vain ratkaisi asian. Kuvitus virallisesti sai syyn niskoilleen, ja Breccian toinen vaimo kertoi julkisen tuomion ahdistaneen Brecciaa.
« Viimeksi muokattu: 25.09.2021 klo 15:13:17 kirjoittanut Jarkko Sikiö »

Sampsa Kuukasjärvi

  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 4 826
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #24 : 26.09.2021 klo 11:24:15 »
Kiitos vastauksista!

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #25 : 27.09.2021 klo 02:24:51 »
Tänä viikonloppuna luin viimein Sherlock Timea ja Mort Cinderiä lukemalla.

Sherlock Timen ensimmäinen tarina on kyllä huikean hyvä, ei mikään ihme että Alberto Breccia sanoi ihastuneensa siihen. Toista tarinaa pidemmälle en sitä lukenut. Kauhu toimii, mutta scifipuoli on aika 50-lukulaista hömppää. Luen toki vielä joku päivä sen vähän, mitä sarjaa on tehty. Siinä näkyy kyllä myöhemmin se kehityspolku taiteilijana, mikä johti sitten Mort Cinderiin.

Mort Cinderissä on paljon samaa kuin Eternautissa, mutta pidän toistaiseksi vielä mölyt mahassani paljastamatta edes spoileritägin takana, mitkä ne yhteneväisyydet ovat. Sen verran ilmeisistä jutuista on kyse, että minua hieman kummeksutti ne löytäessäni, ettei niitä ole useammin sarjan yhteydessä mainittu.

Los ojos de plomo -tarinakokonaisuudessa (eli eräänlaisten introsivujen jälkeen alkava tarina) Enrique kertoi auttaneensa taustoja ja hyvin voin tämän uskoa, koska hän, toisin kuin isänsä tuona kautena, oli ekspressionisti. Sen sijaan sitten myöhemmin ei enää Enriquesta ole jälkeäkään, se on ihan puhdasta Alberto Brecciaa, valon ja varjon mestaria, itseään.

Kiintoisaa kyllä, Alberto Breccian kohdalla on aika vähälle huomiolle jäänyt hänen oman poikansa vaikutus uran aikana, vaikka se lopulta on ollut merkittävä.

Sekä Sherlock Time että Mort Cinder kyllä kirkkaasti paljastavat, että miksi Héctor Oesterheld on Argentiinassa niin tavattoman arvostettu. Eternautista tuttua ylisanaisuutta ei ole lainkaan. Sarja on ihan mahdottoman tiukkaa, kovatasoista kerrontaa ja sanoisinko että kun vielä suhteuttaa mitä muuta maailmalla tuohon aikaan tehtiin, niin ei kalpene arvostetuimpienkaan sarjakuvien rinnalla, katsoi mille mantereelle tahansa. Tämä kyllä herättää kysymyksen, että kuinka paljon on mahdollista Breccian vaikuttaa, koska yhteistyö Solanon kanssa on aivan eri tuotantoa. Onhan se mahdollista, että Breccia asetti jotain reunaehtoja tilankäytön suhteen, Solano oli kuuleman mukaan yleensä sopeutuvaista sorttia.

Sen sijaan pitää kesken kaiken jo pitää huilitaukoa Mort Cinderin kanssa. Olihan kustantajalla kovat talousvaikeudet niskoissa, mihin sarja lopulta sitten myös päättyi, mutta tekstaaja vaihtuu vähän väliä. Jopa kesken tarinaa voi Andrés Martín (jonka tekstaus miellyttää omaa silmääni kovin) vaihtua toiseen. Eikä kyse nyt ole mistään pienistä, vaan Martínin huipultaan terävä a-kirjain muuttuu sellaiseen kulmikkaaseen "riemukaareen" ja usein ylös katsova s-kirjain vaihtuu alaspäin taipuvaan koukkuun. Ei olekaan näin pahaa tullut aiemmin vastaan mahdollisesti koskaan. Tekstauksen vaihtelu peräti vaikuttaa tarinasta nauttimiseen.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #26 : 28.09.2021 klo 16:50:18 »
Enrique Breccia teki lankonsa nimellä (Norberto Buscaglia) sarjaa Spy 13. Tekijä itse muistaa tehneensä sitä vuodesta 1972 kahdeksan vuoden ajan, mutta jossain ulkoisissa lähteissä mainitaan haarukan olevan 1973–1976.

On mahdollista, että tuo typistetympi haarukka pitää paikkansa, vaikka tekijä kertoi vetäneensä Fleetwaylle 64-sivuisen (Suomessa lehdessä Agentti 13, myöhemmin vain Agentti) viikossa ts. oli melkoisen nopea, niin vuodesta 1976 tuli jo sitten kunnianhimoisempia sarjoja. Jossain on mainittu John Steele, mutta en tiedä pitääkö se paikkansa. Tästä on haastatteluissakin kyselty, mutta jo kahdeksankymppinen tekijä vain tuhahtaa, ettei niistä ole mitään muistikuvia jäänyt.

Sitä en sitten tiedä, miten nuo muistikuvat pitivät muutoin paikkansa, Moogin arkistosta katsoin, että Suomessa yhdessä Agentti 13 -julkaisussa on ollut kolmisen tarinaa ts. ovatko tänne saakka tulleet lehdet olleet sitten alkuunkaan oikeaa sarjaa vai olisivatko mielikuvatkin sekoittuneet.

Ei noista alkuperäisistäkään numeroista näytä olevan ulkomaan indeksoijilla tietoa, tuskin olivat kovin iloissaan briteissä Enriquen vetäneen nenästä. Tämän selittäminen olisi kovempi työ, mutta taustat tulevat etusivulle vielä jossain vaiheessa tämän vuoden aikana.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #27 : 24.10.2021 klo 17:04:44 »


Etusivulla on lupaamani artikkeli Alberto Brecciasta. Juttu syventää Eternautti 1969:n lisämateriaaleissa julkaistavaa artikkelia Brecciasta, ja teksti on siitä syystä hieman tarkoituksella sellaista silppua, jolle ei ollut tilaa paperilla.

Tavoitteena on lieventää odotuksen tuskaa, joten minkäänlaisia spoilereita ei ole tarpeen pelätä.
« Viimeksi muokattu: 24.10.2021 klo 22:14:26 kirjoittanut Jarkko Sikiö »

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #28 : 21.11.2021 klo 17:40:26 »
Humautin etusivulle Enrique Brecciaa käsittelevän artikkelin.



Täyttä kuvaa vielä 2000-luvulle saakka yksityiselämästään vaitonaisesta taiteilijasta ei ole yhden kirjan perusteella mahdollista muodostaa. Silminnähden vanhus nauttii ihmisten järkyttämisestä, ja moni tuittupäisesti laukaistu lausunto vaikuttaa epäluotettavalta. Kohukirjaksi luokiteltu uutuusopus päättyy sekin eräänlaiseen jälkinäytökseen, jossa tekijä nostaa esiin myös parempia muistoja isästään. Työssään hän on kuvannut isäänsä yhtä usein kovassa kuin lämpimässä valossa. Kuvia tarkastellessa tulee mieleen hänen sukunimensä etymologia (Breccia > breksia > broken).

Henkilökohtaisesti minua kiinnostaa Enriquen tuotannossa alkuperäiskansojen kuvaus sekä kuinka tätä kuvastoa käsitellään kansallismielisissä yhteyksissä. Syyskuussa istuin katsomaan saman päivän aikana kaikki Chilen lukuisista perinnetansseista yhteen putkeen. Esityksiä katsoessa on jännittävää tarkastella paitsi yhteyksiä eri vähemmistökansojen musiikissa ja pukeutumisessa myös vanhan pohjalta syntyneitä moderneja yhdistelmiä. On silmiäavaavaa, kuinka paljon maan historia näkyy kulttuurin muodossa. Espanjalaisvalloittajat asettuivat alavammille, hedelmällisille seuduille ja kyseisillä alueilla ovat juurikin espanjalaisvaikutteet syrjäyttäneet paikallisvärin. Samalla vähäisempien taloudellisten intressien kohteena olleiden seutujen, siis pohjoisten vuoristokansojen ja eteläkärjen saarten pirstomat alueet ovat säilyttäneet paljon omaa kulttuuriaan. Kun vuoristokansojen kulttuureissa näkee yhtäläisyyksiä, ovat Argentiinan Patagoniaa nuolevien seutujen kansojen tavat varsin eksoottisia elämyksiä. Onhan sekin toki komeaa, kun ratsusaappaat kiiltää, palmikot on viimeistä hiuskarvaa myöten laitettu ja pianoa paukutetaan kuin rumpua ikään.

Tämä aasinsilta sallittakoon, koska Enrique Breccian tapauksessa sain pohtia äkkivääriä mielipiteitä siltä kantilta, kuinka menneisyys kaikuu nykypäivässä, asenteissa ja eri väestöryhmien välisissä suhteissa. Kovin yksinkertaisia nämä usein yksinkertaistetut kysymykset eivät ole. Siksi myös artikkeli maalaa lavealla pensselillä paitsi asiasta, myös asian vierestä. Toivottavasti nautitte jutun lukemisesta!

Sampsa Kuukasjärvi

  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 4 826
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #29 : 22.11.2021 klo 17:36:46 »
Jarkko: kiitos erittäin muhkeasta tietopaketista! Tuossa on valtavasti minulle uutta tietoa, johon varmasti tulen palaamaan myöhemmin kun luen Breccioiden töitä.