Kirjoittaja Aihe: Alberto ja Enrique Breccia  (Luettu 3180 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Alberto ja Enrique Breccia
« : 28.05.2021 klo 15:56:52 »
Alberto Breccia ja poikansa Enrique ovat kiistatta sarjakuvan suuria mestareja.

Olen katsonut viime aikoina Breccian haastattelua ja työskentelyä ja eräällä niistä vanha mestari käsittelee partaveistä ja mainitsee käyttävänsä tarpeen mukaan saippuaa sivuilla.

Koska en ole lukenut Brecciaa koskevaa kirjallisuutta, minulle järisyttävä oivallus oli hänen kertoessaan lapsena aloittaneensa hiilellä (siis ihan poltetun puun hiilen palasillla) ja totta vieköön, kun sen kuulee niin kyllä ne 50-luvun alkupuolen työt tosiaan vaikuttavat erityisesti kasvojen ääriviivojen tapauksessa sellaisilta hiilipiirroksen pyyhkäisyiltä!

Carlos Trillon ja Guillermo Saccomanon mukaan (Historieta Argentina, Récord, 1980) kuvaa Breccian todellisen uran alkaneen 1957 hänen siirryttyään jo aiemmin tiivistä yhteistyötä tehneen Héctor Oesterheldin perustamaan kustantamoon Frontera. Käsikirjoitusten lisäksi entistä suurempi taiteellinen vapaus loivat tilaa Breccian kehittää myöhemmän tyylinsä.

Breccia kuvitti poikansa Enriquen kanssa Oesterheldin kirjoittaman teoksen Vida del Che Guevara (1968) siten, että toinen teki menneisyyteen sijoittuvat ja toinen nykyhetkeen ajoittuvat sivut. Teos hävitettiin poltettamalla sotilasdiktatuurin johdosta. Sen toimittanut Carlos Pérez teloitettiin kiväärikomppanian edessä 1976. Oesterheld vangittiin 1977 ja häntä uskotaan kohdanneen sama seuraavan vuoden puolella. Taustalla on tietysti suurempi peronistitoimittajien ja vasemmiston militanttien vaino eikä henki yksin sarjakuvien vuoksi heiltä mennyt.

Breccia ei myöskään joutunut töistään vaikeuksiin, poliittisesti hän oli anarkisti joka ei koskaan edes äänestänyt ja Enrique liittyi Guardia de Hierroon, joka oli sotilasjunttaa myötäillyt uusperonistinen oikeistolaita.

Trillo ja Saccomano ovat melkoisia veijareita, koska he aloittivat El Eternautan vuoden 1969 tynkäversion kokoelmajulkaisun julkaisemalla esipuheen, joka kokosi Brecciaa haukkuvia lukijakirjeitä sekä kustantaja Carlos Fontanarrosan sarjan päätteeksi julkaisemansa kirjoituksen, jossa toteaa päätösnumerossa katuvansa annettuaan tilan Breccian ”käsittämättömälle” taiteelle. Trillo ja Saccomano toteavat siihen, että näin loppui syntymässä ollut, maanosan tärkein sarjakuva.

Onneksi meillä on tietysti alkuperäinen El Eternauta, jonka 1957–1959 kuvitti Francisco Solano López. Se oli vähällä päätyä Solanon sijaan Breccian kuvittamaksi, mutta Oesterheld valitsi toisin. Breccia oli suuri mies, joka todellisen gentlemannin tavoin videolla 1993 ennen kuolemaansa toteaa kuulleensa Eternautista Oesterheldin kanssa Hugo Prattin kotona ensi kertaa vieraillessaan. Hän toteaa olleensa vain tyytyväinen Solanon puolesta, jonka sanoi olleen häntä suurempi taiteilija.

Talousvaikeuksista kärsineelle Oesterheldin leskelle Breccia palautti Oesterheldiltä ostamansa tekijänoikeudet kaikkiin töihinsä tekemättä asiasta minkäänlaista numeroa huolimatta siitä, että Oesterheld itse oli suhtautunut viimeiset vuodet jäätävästi ystäväänsä Enriquen poliittisesta suuntautumisesta johtuen.
« Viimeksi muokattu: 28.05.2021 klo 15:59:36 kirjoittanut Jarkko Sikiö »

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #1 : 30.05.2021 klo 20:19:31 »
Enrique Breccia kertoo (espanjaksi, kuvanäytteet ovat hienoja) isänsä kanssa kuvittamastaan Che Guevaran viimeisistä vuosista kertovasta teoksestaan Vida del Che (1968). Alberto ja poikansa jakoivat työn keskenään siten, että yksi teki nykyaikaan ja toinen menneisyyteen ajoittuvat kohtaukset.

Argentiinan sotilasjuntta hävitti julkaisun lehtihyllyiltä ja painosta. Sen toimittanut Carlos Pérez kohtasi loppunsa kiväärikomppanian teloittamana toukokuussa 1976 ja käsikirjoittaja Héctor Oesterheldin uskotaan kuolleen varhain vuoden 1978 puolella.

Osin tästä syystä opus on legendaarinen ja levisi piraattijulkaisuina mm. Francon Espanjassa. Hieman väsyneen oloisena Enrique oikoo vanhoja väärinkäsityksiä siitä, että julkaisu olisi vaikuttanut käsikirjoittajan kohtaloon. Oesterheld oli vasemmiston militantti ja peronistitoimittaja, ja Argentiinassa "likaisen sodan" ts. vuosien 1976–1983 aikana kumpikin yksin olisi ollut vaarallista.

Sarjakuvaväen perättömiin uskomuksiin Enrique suhtautuu ärtyneesti painottaen niiden "vievän arvon Oesterheldin ja tyttäriensä uhraukselta".

Sitä en tiennyt, ettei julkaisua ole koskaan sallittu Kuubassa. Sen sijaan olen useissa yhteyksissä lukenut Oesterheldin kritiikin Enriquea kohtaan (maaseudun väestö oli hänen mielestään kuvattu kasvoiltaan liian "brutaalisti"), mutta sen sijaan en muista vastausta ("en minä piirrä mitään länkkäriä, missä kaikki ovat siloposkia")...
« Viimeksi muokattu: 30.05.2021 klo 20:34:10 kirjoittanut Jarkko Sikiö »

Sampsa Kuukasjärvi

  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 4 828
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #2 : 01.06.2021 klo 20:21:41 »
Kiitos, Jarkko: hyödyllistä ja kiinnostavaa taustatietoa täällä Suomessa vähän tuntemattomammista, mutta kansainvälisesti hyvin vaikutusvaltaisista tekijöistä. Alberto Breccian piirrosjälkeä on saatettu nähdä suomenkielisessä Agentti 13 -lehdessä.

A. Breccia muuten vilahtaa kolmella sivulla Ken Parker -tarinassa Sankarien maa (La terra degli eroi), joka on julkaistu paksussa pokkarissa. Skannaan tähän sivun, jolla häntä näkyy eniten ja jolla hän tapaa Kenin käsikirjoittajan Giancarlo Berardin (seuraavalla sivulla hän tapaa myös Kenin piirtäjän Ivo Milazzon). Kyseisessä erikoisessa tarinassa Ken seikkailee tekijöidensä kanssa, ja siinä esiintyy myös useita kuuluisia edesmenneitä näyttelijöitä, elokuvaohjaajia ja sarjakuvasankareita.

En olisi itse tunnistanut hahmoa Brecciaksi pelkän Alberto-nimen perusteella. Hänen esiintymisensä mainitseminen osui googletellessa silmiini italialaiselta nettisivulta, jota valitettavasti en enää löydä sekä portugalinkielisestä blogista täällä. Tarkistin vielä kuvahaustakin, että kyseessä tosiaan on oikea Alberto.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #3 : 01.06.2021 klo 20:58:09 »
A. Breccia muuten vilahtaa kolmella sivulla Ken Parker -tarinassa Sankarien maa (La terra degli eroi), joka on julkaistu paksussa pokkarissa.

Kiitos myös sinulle! Kuka tietää, mistä suomalaisista julkaisuista Brecciaa löytyy, niin kiinnostaa kovasti.

Mort Cinder -sarjan päähenkilöä ei vaimonsa juuri menettänyt Breccia kyennyt luomaan ja pyysi Oesterheldiä siirtämään tämän ensiesiintymisen vasta toiseen numeroon. Lopulta Breccia perusti hahmon ulkonäön omaan peilikuvaansa. Ennastaan surumielinen hahmo näyttää tämän jälkeen sydäntäsärkevältä.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #4 : 20.06.2021 klo 00:24:23 »
Fantagraphics on julkaissut viime vuosina varsin mukavasti Alberto Brecciaa.

Alberto Breccia Library -sarjasta ei kannessa näy merkintää, mutta järjestyksessään ensimmäisenä julkaistu Mort Cinder on 1960-luvun ensimmäisten vuosien tuotantoa, sen toinen puolestaan lähes tarkkaan kaksikymmentä vuotta myöhemmin julkaistu Perramus ja kolmas on The Eternaut 1969. Arvatkaa alkuperäinen julkaisuvuosi.

Sanatonta Draculaa ei ilmeisesti lasketa enää sarjaan, ainakin Fantan sivuilla se on erillään kyseisestä sarjasta. En itse sitä tunne, mutta kyse on Perramusta edeltävästä teoksesta.

Juan Sasturainin kirjoittama Perramus on Breccian merkittävimpiä töitä, joka syntyi Argentiinan viimeisen sotilasjuntan otteen jo alkaessa livetä. Sisältö on sen verran raskasta, että oli pakko siirtää syrjään, kun aikanaan sitä koetin lukea. Oli pakko muutaman raskaamman opuksen jälkeen lukea väliin jotain hilpeämpää. Ellei käsikirjoitus olisi riittävän raskasta ja Sasturainin ääni synkkääkin synkeämpi, tarinan hahmoilla on pääkallo pään paikalla.

Petteri Oja

  • Juudas itselleen
  • Jäsen
  • Viestejä: 8 146
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #5 : 21.06.2021 klo 15:00:45 »
Kyllä Dracula lasketaan mukaan sarjaan. "This is the first painted, full-color entry in Fantagraphics' artist-focused Alberto Breccia Library" kerrotaan Fantan sivuilla. Itselläni on tuo ranskalaisena versiona, mutta eiköhän Fantankin kirja tule hommattua.

Perramus on melkoinen lukukokemus. Huimimpia lukemiani sarjakuvia. Mutta ei tosiaan mikään helppo kirja. Siinä on mm. suoria viittauksia Oesterheldin perheen kohtaloon.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #6 : 23.06.2021 klo 21:30:44 »
Kyllä Dracula lasketaan mukaan sarjaan.

Kiitos, menikin ilmeisesti kuvaus ohi silmien. Oli nimittäin mennyt myös koko Dracula, koska sitä ei ole listattu vielä Fantan koontisivulla.

Tuli ihan tarkistettua, eikö Enriquen töitä ole käännetty lainkaan englanniksi. Vida del Che on käännetty kymmenen vuotta sitten.

Kuvittelisi, että Enriquen töistä saisi vastaavan julkaisusarjan. Alvar Mayor, La Soldadera ja Los Días del Gitano olisivat kaikki sopivankokoisia.

Kyseessä olisi vähän Toppin töitä helpommin sulateltavia, mutta eksotiikan nälkään oikein mahtavaa seikkailusarjakuvaa, mustavalkoisen sarjakuvan mestariteoksia kaikki. Siinäkin mielessä kutittava julkaisupäätös, että solahtaisi varmaan samaan ostajakuntaan sinne Punaparran ja Alixin suuntaan, mutta voisi väkevämpänä materiaalina iskeä kipinää paremminkin. Vai olisiko sittenkin liian hurjaa, onhan siinä päitä seipäiden jatkeina ja kaunistelematonta ihmiskuvausta.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #7 : 10.08.2021 klo 21:25:38 »
Alberto Breccia on lisätty ainoana latinalaisen Amerikan edustajana Eisner Hall of Fameen.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #8 : 22.08.2021 klo 02:48:12 »
Breccia ei myöskään joutunut töistään vaikeuksiin, poliittisesti hän oli anarkisti joka ei koskaan edes äänestänyt ja Enrique liittyi Guardia de Hierroon, joka oli sotilasjunttaa myötäillyt uusperonistinen oikeistolaita.

Vida del Che (joka toisinaan esiintyy muodossa "La vida del Ché", joka olisi kieliopillisesti oikein ja lähempänä nykypäivää ytimekkäämmin muodossa "Che") ei aiheuttanut konkreettisia vaikeuksia, mutta Breccian nuorin tytär Patricia kertoi heidän olleen pakko muuttaa useammaksi kuukaudeksi pois kotoaan lähiympäristön uhkausten vuoksi. Hän kertoo myös isänsä ja veljensä Enriquen polttaneen taustamateriaalin pihallaan.

Sen sijaan samassa haastattelussa Patricia oikoi virheellistä tarinaa, jonka mukaan isänsä olisi polttanut Vito Nervion originaalisivut. Tuota tarinaa olen ihmetellyt, koska Breccia oli aina vihainen kustantajille, jotka pitivät hänen originaalinsa uransa alkuaikoina ja jotka päätyivät kovaan hintaan myöhemmin eurooppalaisille keräilijöille.

Kyse oli siis siitä, että haastattelija sekoitti Vito Nervion ja Vida del Chen. On siinä melkoista työtä, että haastattelija voi sekoittaa kaksi tapahtumaa niin täysin että syntyy aivan vaihtoehtoinen todellisuus tapahtumien kulusta.

Sitä minä olenkin aivan viime aikoina ihmetellyt, että miksi ihmeessä joku virheellinen tieto voi elää vuosikymmeniä vain siitä syystä, että se on jossain kirjallisessa muodossa ja se on moneen kertaan jo haastateltavien osalta korjattu. Tämä sen tietysti selittää, että ellei kaiva kaikkia kiistämisiä monesta lähteestä esiin, on parempi pitäytyä siinä kirjallisessa lähteessä.

Olenhan minä näissä eri maanosien sarjakuvatoimittajien koostamissa haastatteluissa ennenkin havainnut aivan hölynpölyä, mutta en olisi uskonut että ihan täyttä soopaa voi kirjoittaa haastateltavan suuhun, kun sanottava on laitettu sitaatteihin.

Eipä siinä mitään, käy niitä ihan rehellisiä vahinkoja myös liikenteessä. Olen ihaillut viime päivinä Brecciaan liittyen sivua, jossa "koulukunta" on käännetty "kouluksi" ja samassa tekstissä on muutenkin vedetty tekstiä sanalla sanoen luovasti kääntäen.

On tietysti akateemikoissakin hirmuisesti eroja, Juan Sasturain pystyy näköjään vetämään täysin virheittä ulkomuististaan, että mitä tapahtui vuonna 1939 ja missä järjestyksessä. Harrastajat ovat innokkaasti kaivaneet päinvastaisia todisteita muinaisista julkaisuista, mutta eivät kuitenkaan ole ymmärtäneet uusintajulkaisun käsitettä tai sitäkään, että joku sarja on voinut hypätä yhden lehden sivuilta toiseen. Sekin tietysti on kaksi eri asiaa, että milloin joku on tehty ja milloin se on julkaistu. Tulipa opittua se, että vaikka Sasturain on sellainen velmu, ei hänen sanojaan kannata toiste epäillä koska siinä menee vain omaa aikaa tuntikaupalla hukkaan.
« Viimeksi muokattu: 22.08.2021 klo 02:54:22 kirjoittanut Jarkko Sikiö »

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #9 : 23.08.2021 klo 16:30:28 »
Eternautti 1969 on viimein paljastettu, eli kyseessä on pitkään salassa pidetty ja armottomasti vihjailtu, Eternautin joukkorahoituskampanjaan osallistuneille ilmainen lisäkirja.

Kirja käsittääkseni tulee myöhemmin alkuperäisen Eternautin tavoin myyntiin myös aivan normaalisti, joten ei ole tarve surkutella aivan mahdottomasti vaikka kampanja ampaisi taivaisiin aivan nenän edestä. KVAAK Kirja pitää tästä tarkemmin ajan tasalla, joten seuratkaa virallisia tiedotteita.

Kirjoitin teokseen liittyen lyhyesti taustoja Twitterissä.

Kova oli elämä Alberto Breccialla, ja sen käänteistä saisi koko illan elokuvan. Olen vasta raivaamassa tietäni tarujen muodostaman viidakon syvyyksissä kohti sellaista keskeisintä elämän ydintä, mitä ihmisestä voi enää jälkeenpäin muodostaa kun tekijä itse kertoo sen eri tavoin ja lastenkin muistikuvat menevät ristiin keskenään.

Tästä jossain muodossa tulee jotain jännittävää jossain muodossa. Tavoitteena on tuottaa lisäsisältöä itse kirjaan, mutta näin tulee käymään vain jos sisältö arvioidaan korkeatasoisemmaksi kuin kansainvälisiltä areenoilta ostettava valmismateriaali.

Jos tämä rima ei ylity, niin sitten tulee vapaamuotoisemmin varmaan Kvaakin etusivulle jotain. Ja jos ylittyy, niin leikepöydälle kasaantuu monenmoista jännää, joka on mukava julkaista sähköisenä sitä virallisempaa paperisisältöä täydentävänä lisänä.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #10 : 27.08.2021 klo 20:52:11 »
Nélida Fernándezin kanssa Alberto Breccia sai kolme lasta. Enrique (s. 1945) on isänsä tavoin kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu sarjakuvataiteilija.

Cristina (1951–2021) oli kunnioitettu lastentarinoistaan sekä laajasta tuotannostaan satujen, näytelmien ja kirjallisuuden klassikkojen sovittajana yhteistyössä aviomiehensä Norberto Buscaglian (1945–2008) kanssa. Alberto Breccia teki niin ikään vävynsä kanssa yhteistyötä.

Patricia (s. 1955) on kotimaansa Argentiinan lisäksi arvostettu taiteilija erityisesti Italissa.

Kiinnostava yksityiskohta on, että vaikka vanhemmistaan Breccia ei puhu kovinkaan vuolassanaisesti, hän mainitsee isänsä olleen kreoli. Lisäksi Patricia luonnehtii isoäitinsä niin ikään olleen kreoli.

Käytännössä vuodesta 1947 yli vuosikymmenen Breccia työsti etsiväsarjaa Vito Nervio, jonka päähenkilö oli niin ikään kreoli. Breccia ei kuitenkaan luonut kyseistä etsivää, joten tästä ei voi päätellä suoraan mitään.

Kreoli ei maanosassa tarkoita välttämättä tummahipiäistä lainkaan, vaan todennäköisimmin ulkomaalaistaustaista. Sanojen merkitys myös vaihtelee, täällä ihmiset käyttävät toisistaan suomalaisen korvaan hupsun epäsopivalta kuulostavaa "mestitsiä" viittaamaan yhtä lailla vaikka saksalaisiin sukujuuriin.

Breccian äiti oli italian kansalainen, mikä muodosti ongelman toisen maailmansodan syttyessä, kun Brasilia luokitteli italialaiset vihollisiksi, mikä jostain käsittämättömästä syystä vaikeutti maasta poistumista. Kuvauksestaan ja muita tiedonpaloja yhdistelemällä päättelin perheen lahjoneen rajavartijat.

Uransa alussa, 1930-luvun lopussa Breccia muisteli kustantajan käyttäneen leivinpaperia ominaisuuksiltaan muistuttanutta paperia, joka rullautumisen estämiseksi oli Breccian mukaan asetettava neljää painoa käyttäen (yksi joka nurkkaan) aloilleen. Siitä huolimatta se Breccian mukaan tahtoi rullautua, ja hän totesi sen sopineen hyvin sillä parhainkaan mestari ei sen kanssa pystynyt tekemään kuin kelvotonta jälkeä, mikä tasoitti eroa aloittelijoihin, jotka puolestaan eivät hyvällä paperilla olisi pystyneet korkealaatuiseen jälkeen.

Breccia kuvasi nuorena sekoittaneensa omat temperavärit maalatakseen maisemia. Suuri haaste Breccian haastattelujen kanssa on koettaa niksauttaa pää sellaiseen asentoon, että hänestä piirtäminen ja maalaaminen ovat kaksi eri asiaa, joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa paitsi ettei voi olla hyvä maalaaja, ellei osaa piirtää.
« Viimeksi muokattu: 27.08.2021 klo 20:56:01 kirjoittanut Jarkko Sikiö »

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #11 : 28.08.2021 klo 18:43:49 »
En ole koskaan hikoillut faktantarkistusten kanssa niin kovasti kuin Alberto Brecciaa koskien, enkä vastavuoroisesti ole nauranut sitä tehdessäni niin kovin.

Breccia ei myöskään joutunut töistään vaikeuksiin, poliittisesti hän oli anarkisti joka ei koskaan edes äänestänyt ja Enrique liittyi Guardia de Hierroon, joka oli sotilasjunttaa myötäillyt uusperonistinen oikeistolaita.

Breccian nuorin tytär Patricia kertoi turvallisuuspalvelun miehen kyläilystä Vida del Chen jouduttua sensuurin kynsiin, mikä kuulosti vakuuttavalta, mutta ei täsmännyt muun kerrotun kanssa.

Koko totuus oli, että Argentiinan turvallisuuspalvelu todellakin kävi Breccialla kylässä ja luokitteli hänet "kumoukselliseksi", mikä olisi todellakin voinut olla vakava juttu vajaa kymmentä vuotta myöhemmin, ellei...

...Vida del Chen olisi ostanut joku Yhdysvaltain suurlähetystöstä, ja amerikkalaiset ehdottivat Breccialle Kennedyn elämäkerran kuvittamista. Se ei koskaan toteutunut, mutta tapahtuneen ansiosta oman maan armeija tahtoi Breccian työstävän sarjakuvan "Argentiinan armeijan historian", joka olisi jaettu jokaiselle sotilaalle. Breccia tietysti ajatteli, että tämä kerralla kuittaa hänen kaikki taloushuolensa ja kysyi työstään niin kovaa hintaa, ettei myöskään se koskaan toteutunut.

Sitä ei juttu kerro, että revittiinkö Brecciaa koskeva sivu turvallisuuspalvelun arkistosta, mutta tarina ainakin selittää miksi Breccia ei julkisen paheksunnan vaimennuttua ja pommiuhkien lakattua koskaan ollut huolissaan asiasta.

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #12 : 03.09.2021 klo 17:00:57 »
Useissa lähteissä, kuten Fantan julkaisemassa Perramuksen lisämateriaalissa, viitataan Juan Sasturainille ja Alberto Breccialle myönnettyyn "Amnesty Internationalin ihmisoikeuspalkintoon". Kun tätä lähtee kaivelemaan, sama summittainen viittaus toistuu ihan vakavissa kirjallisuuslähteissä ja oikeassa lehdistössä.

Le Soir -lehden uutisesta selviää, että Amnesty International myönsi Sasturainille ja Breccialle vuoden 1989 La Flamme d'or-tunnustuksen (englanniksi se tunnetaan Golden Flame -palkintona) Perramuksen perusteella Brysselissä vuonna 1988.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun palkinto myönnettiin sarjakuvalle, ja kyse on Amnestyn jakamista palkinnoista vähäisemmin brändätty ts. se varmaan on enempi symbolinen kuin rahanjakotilaisuus. Jos palkinnon painoarvoa punnitaan sen mukaan, ketkä sen ovat ansainneet, niin tunnustuksen ovat vastaanottaneet mm. kirjailijat Mario Benedetti (1987) ja virolainen Jaan Kross (1990).

Kiintoisa juttu tuo Amnestyn organisaatio, tuo siis on Belgian maaosaston myöntämä, mutta se annetaan AI-tasolla ts. ei maakohtaisesti. Sen takana on jokin aliorganisaatio Culture et Droits de l'homme, joka tapasi järjestää ainakin joskus saman nimistä pippaloa vuosittain. Tunnustus jaetaan aina seuraavalle vuodelle, eli esim. Benedetti sai sen 1986 vuodelle 1987. Ei mikään ihme, että näissä menee kaikki faktat sekaisin, kun selvittämälläkään ei meinaa pysyä kärryillä.

Siihen ei enää riittänyt into, että olisin jaksanut selvittää mistä vuodesta ja mihin vuoteen palkintoa on jaettu. Tällaisista pitäisi aina olla jossain täysiä listoja, mistä voi laiska luntata.

EDIT: Eipä vain Kross voittanutkaan koskaan Nobelin kirjallisuuspalkintoa. Ehdolla oli niin monesti, että kuvittelin voittaneen.
« Viimeksi muokattu: 03.09.2021 klo 17:10:01 kirjoittanut Jarkko Sikiö »

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #13 : 05.09.2021 klo 02:21:49 »
Huikea tuo Perramus, juuri luin sen alkuperäisen El piloto del olvido -kokonaisuuden. Perramus kasvoi lopulta neliosaiseksi, joten tuo lukemani osa on siis ensimmäinen neljännes.

Breccia on tässä aivan mestarillinen ja Juan Sasturain ei jää askeltakaan jälkeen. En meinannut mitenkään päästä niistä synkistä alkusivuista eteenpäin, mutta sen ylitettyään tämä potkaisee kuin muuli. Tarinan sivuilla esiintyy mm. Jorge Luis Borges, joka oli katkera sivuuttamisestaan Nobel-palkintojen yhteydessä. Wikipediasta kurkistin yksityiskohtia, ja siinä spekuloitiin asian liittyneen mahdollisesti siihen, että hän otti vastaan naapurimaan diktaattorilta Pinochetilta jonkin tunnustuksen.

Breccia usein kertoi luoneensa sarjojensa päähenkilöille kirveellä veistetyt kasvot ("cara de lata") pyrkien tarkoituksella tekemään kasvoista lähes piirteettömät. Tämä liittyi siihen, että usein kertojan sijaan tarinan tärkeimmät henkilöt olivat ohimeneviä sivuhahmoja (ts. kertoja oli hieman persoonaton statisti kuten esim. Neil Gaimanin Sandman). Breccian hahmoista avaruusolento Sherlock Time on ääriesimerkki tällaisista piirteettömistä kasvoista. Perramus on puolestaan Clint Eastwoodin tapainen kivikasvo ja päähenkilöä jopa verrataan näyttelijään tarinan sivuilla.

Onhan tämä aivan huimaa luettavaa, kun Argentiinan historia on sattuneesta syystä hyvin muistissa, kuolemanpartio Triple A on Perramuksen sivuilla Triple V, jonka merkki mukailee Volkswagenin logoa. Tässä melkein pitäisi olla tekijöiltä jokin kommenttiraita mukana, en ole aivan varma mitä sillä halutaan sanoa muuta kuin ehkä summittain viitataan ulkomaiseen rahaan, jolla tuettiin oikeistoa latinalaisessa Amerikassa enemmänkin.

Sen sijaan Perramuksen kaveri on lihanpakkaaja. Breccian isällä oli lihanjalostusyritys Uruguayssä, jonka konkurssin myötä muutti Argentiinaan. Breccia aloitti teini-iässä isänsä teurastamossa, joka oli tarkemmin konkreettisesti lihanpakkaamo.
« Viimeksi muokattu: 05.09.2021 klo 02:23:48 kirjoittanut Jarkko Sikiö »

Jarkko Sikiö

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 8 083
Vs: Alberto ja Enrique Breccia
« Vastaus #14 : 05.09.2021 klo 21:35:58 »
Enrique Breccia on yhtä kiehtova hahmo kuin isänsä, jonka kanssa hänen välinsä olivat hieman tulehtuneet. Jopa siinä määrin, että Gonzalo Santosin haastattelumatka Italiaan paisui kirjaksi "Mi padre y yo: Conversaciones con Enrique Breccia" (Santiago Arcos, 2020).

Kirjan kansi on Enriquen itsensä taidetta, ja siinä hänen isänsä on abstrakti, myrskypilven kaltainen, piirteetön hahmo, jota poikansa ei uskalla katsoa silmiin.

En ole vielä lukenut sitä, koska tällä hetkellä keskeisin osuus löytyy haastattelujen muodossa, mutta kansi kuvannee sisältöä. Kirja varsinaisesti sai alkunsa Enriquen tuhahduksesta, että "isäni oli vampyyri". Hän Santosin mukaan sitkeästi väisti tarkentamasta, mistä oli kyse mutta lopulta tulvaportit aukesivat.

Alberto Breccia ei koskaan käyttänyt avustajia, mutta lapsensa toki kaikki olivat eläviä malleja isälleen. Sen sijaan vuonna 1989 antamassaan haastattelussa hän mainitsee tehneensä työtä poikansa kanssa paljon ennen Vida del Chetä. Täysin luotettavana ei Breccian muistia enää 1980-luvulla voinut pitää, ja tuossa samassa haastattelussa Breccia sekoittaa täysin Vito Nervion ja Mort Cinderin.

Kuitenkin Enrique viimeisen vuoden ajan on syyttänyt isäänsä kuvitustensa myymisestä omissa nimissään. Konkreettisemmin hän kertoo Mort Cinderin ensimmäisen tarinan sivulayoutin ja taustojen olevan hänen kokonaan tekemänsä.

Alberto Breccia kuvasi Mort Cinderin syntyä siten, että hän oli taiteilijana täysin lamautunut, eikä pystynyt kehittämään päähenkilölle kasvoja. Sen sijaan hän pyysi Oesterheldiä lykkäämään kertojan esittämistä toiseen jaksoon. Ensimmäisessä jaksossa hän käytti omaa peilikuvaansa ja lopulta päähenkilö sai Horacio Lalian kasvot.

Ulkopuolinen ei voi mennä isän ja pojan väliin sanomaan, miten asiat ovat todella olleet ja vielä vähemmän näitä huutoäänestyksellä päätetään, mutta ensimmäinen Mort Cinderin jakso todella poikkeaa taustoiltaan täysin muusta sarjasta ollen realistisesti piirretty ja yksityiskohtainen. Siltä osin olen taipuvainen uskomaan Enriquen sanaa. Mort Cinderin tapauksessa Enrique sanoo, ettei edelleen tahdo nimeään sarjan yhteyteen, mutta loukkaantuneensa syvästi ettei saanut isältään koskaan tunnustusta tekemästään työstä. Tässä täytyy toki ymmärtää lauseen liittyvän isä-poika-suhteeseen myös laajemmin.

Sen sijaan hämmästyttävämpi väite on, että oman arvionsa mukaan 40% opuksesta Eternautti 1969 olisi lähtöisin Enriquen käsistä, ei ainoastaan taustojen vaan myös hahmojen osalta ja peräti kokonaisia sivuja. Tuoreella videolla paukauttaa kylmästi, että kaikki kyseisen työn kokeellisuus on hänen työtään ja jos et usko, niin et sitten. Haastattelija viisaasti vaihtaa aihetta.

Toisessa yhteydessä Enrique toteaa, ettei hänen perheensä tiennyt asiasta. Tässä yhteydessä toteamus varmaan viittaa siihen, että hänen siskonsa Patricia on joskus julkisesti todennut, ettei kaikki veljensä sanoma isäänsä liittyen pidä paikkaansa vaikka syvempiä riitoja väistääkseen diplomaattisesti jatkoikin,veljensä eläneen läpi eri elämänvaiheen isänsä henkilöhistoriassa.

Toisaalta Enrique on osoittanut Mort Cinderin ruudut ihan sormella, mutta ei Eternautti 1969:n tapauksessa ole niin tehnyt. Se ei tarkoita, etteikö asia voisi olla totta, mutta Vida del Chen tekoaikaan Enrique vielä asui kotonaan (1968), julkaisun viivästymisestä johtuen se päätyi kioskeille juuri vuodenvaihteeessa seuraavan vuoden puolella ja 10. tammikuuta se jo lehdistössä tuomittiin ja sitten se jo diktatuurin toimesta poltettiin.

Enrique muutti omilleen hieman sen jälkeen, en tiedä tarkalleen, missä kuussa Breccia tyttärineen muutti pois kotoaan, mutta Patrician mukaan "pakomatka" kesti neljä kuukautta. Koska Eternautti 1969 julkaistiin toukokuusta syyskuuhun, olen kuvitellut perheen vain olleen vähäisiä aikoja Oesterheldin kotona.

Oesterheld kertoi kustantajan kaksi-kolme kertaa soittaneen painostaakseen Brecciaa muuttamaan kuvitustaan, mihin tämä ei jääräpäisesti suostunut (olen olettanut tämän tapahtuneen Oesterheldien kotona, koska Patrician mukaan isällään ei ollut 1970-luvun taitteessa enää varaa edes lankapuhelimeen).

Lopulta kustantaja suostui Oesterheldin ehdotukseen päättää tarina 15 sivussa. Tämä tarkoittaa sitä, että sivu 36 olisi viimeinen "normaalivauhdilla" valmistuneista sivuista, mikä on huomattavasti aikaisemmin kuin olen itse sen haarukoinut olevan, koska siinä vaiheessa tarina kulkee vielä pitkään omalla painollaan ja veto lähtee päälle vasta myöhemmin.

Enriquen väitteeseen osallistumisestaan työhön myös Eternautti 1969:n osalta voi suhtautua hieman varoen, koska Patricia on kertonut veljensä vain toimineen elävänä mallina siskoineen.

Kaivoin uudelleen Oesterheldin lesken Elsa Sánchezin muistelmateosta Los Oesterheld ja hänen kotiinsa sijoittuva muistikuva olikin Breccian kotoa (välillä on vaikea pysyä kärryillä, koska "casa de Beccar" viittaa Oesterheldin kotiin ja "casa de Haedo" Breccian kotiin).

Siinä sanatarkasti muistellaan, että:

"Mientras Héctor escribía a mano en la mesa de la cocina, Breccia y su hijo avanzaban con las ilustraciones en la planta alta."

Eli Oesterheld teki töitä (Breccian) keittiön pöydän ääressä sillä aikaa kun "Breccia ja hänen poikansa" edistivät työtä yläkerrassa. Tämä näyttäisi tukevan Enriquen kertomaa, mutta samassa yhteydessä mainitaan, että kustantaja tarvitsi äkkiä jonkun paikkaamaan aukkoa Gente-lehdessä ja Oesterheld ja Breccia tarttuivat rahapulassa tilaisuuteen. Koska "totuus" asiassa tuskin tulee koskaan julki, pitäisin itse tätä uskottavimpana selityksenä ts. Enrique on toiminut isänsä avustajana 1969, mutta todennäköisesti rooli oli suurempi muissa kuvitustöissä jotka sitten mahdollisesti menivätkin isänsä nimissä eteenpäin. Tämä selittäisi muistikuvien lisäksi sen, miksi Enrique ei pysty osoittamaan tekemiään sivuja Eternautti 1969:n sivuilta (hän vain mainitsee, että joku Italiassa tuli hänen luokseen ja kysyi sormella osoittaen oliko se-ja-se ruutu hänen työtään) vaikka Mort Cinderin tapauksessa näin tekee.

Sattumalta kun ensimmäinen Eternautti 1969 sivu julkaistiin Gente-lehdessä, alkoi samana päivänä Cordobazona tunnettu kapina. Atlántida oli kuitenkin konservatiivikustantaja, joka tuomitsi sen ja siihen ei taas vakioväkeen kuulunut Enrique "Jarito" Walker suostunut, vaan irtisanoutui. Hänestä tuli pian peronistitoimittaja, joka monen kollegansa tavoin kohtasi loppunsa 1976.

Mitä tästä Enriquen jutusta nyt voi eniten sanoa kuin, että pitkään ihminen kantaa haavoja sisällään.

EDIT: Gonzalo Santos oli kirjaansa liittyen umpitylsässä podcast-jaksossa, joka löytyy espanjaksi mm. Spotifystä. Kirjan tekoaikana Cristina oli vielä elossa, joten suoraan ei kaikkea voi yhdistää Patriciaan, mutta Santosin mukaan perheenjäsenet eivät tahtoneet kirjaan sellaisia kohtia, jotka olivat ristiriidassa Enriquen kanssa. Siitä syystä Santosin oli muokattava alkuperäisideaansa ja rajattava kirja koskemaan Enriquea. Kiintoisin kohta liittyy Eternautti 1969:n (Spotify näyttää kohdassa olevan kokonaisuudesta 22 min. jäljellä), koska hänen mukaansa kaikki siihen liittyvä oli pienintä yksityiskohtaa myöten kirjoitettu valmiiksi ja lopulta hänen oli pakko kirjoittaa se uudestaan Enriquen totuutta vastaavaksi. Santos olisi ilmeisesti tahtonut siihen toisen, hänen nimeämättä jättävän perheenjäsenen kuvauksen, mutta tämä (oletettavasti Patricia, joka on aikanaan kuvannut sen syntyä ja kommentoinut olleensa siskonsa ja veljensä kanssa eläviä malleja) pakotti Santosin valitsemaan näin. Hieman rivien välistä kuulostaa kuin mainittu henkilö olisi uhannut, ettei mitään hänen sanomaansa saa kirjassa käyttää jos Santos laittaa hänen sanansa Enriquen sanaa vastaan.
« Viimeksi muokattu: 06.09.2021 klo 17:58:00 kirjoittanut Jarkko Sikiö »