Tulipa sitten luettua tämäkin ja hiukan hämmentynyt olo tästä jäi. Piirrokset olivat todella taidokkaita ja vaivaa on nähty, mitä pitää arvostaa. Mutta tuollainen hyperrealismi tarkkoine yksityiskohtineen saa kuvat jähmettymään. Ei ollut minkäänlaista liikkeen tuntua.
Henkilöt olivat tunnistettavia ja ilmeikkäitä, mutta taas tuo hyperrealismi tökki hiukan. Jäi jotenkin vaikutelma, että Leimu on pyytänyt lähipiiriään valokuvattavaksi ja sitten käyttänyt niitä ruutuja tehdessään.
Sitten se varsinainen ongelma: käsikirjoitus.
Jos poistetaan kaikki merkityksettömien sivuhenkilöiden kohtaamiset, niin tarina voitaisiin kertoa muutamalla sivulla. Siinä ei ole käytännössä mitään juonta. Myöskään nuo kohdatut sivuhenkilöt eivät tuo tarinaan oikeastaan mitään. Vilahtavat parilla sivulla, eivätkä ehdi kehittyä miksikään. Unikohtaukset ovat pelkkää täytettä, ehkä tekosyitä piirtää jotain erikoisempaa. Ja sitten tarina tuntuu loppuvan kesken. Aivan kuin Leimu olisi piirtänyt tarinaa ilman käsikirjoitusta ja sitten jossain vaiheessa päättänyt, että eiköhän tämä ollut tässä.
Replikoinnissa oli myös omat ongelmansa, erityisesti yritykset humoristisiin heittoihin. Ehkä se oli tarkoituksellista, sillä useimmilla ihmisillä tilannetta keventämään tarkoitettu vitsailu tosiaan on äärimmäisen epähauskaa ja tässä hyvät vitsit olisivat jotenkin olleet väärässä paikassa.
Yhteenvetona, Leimu on teknisesti todella taitava, mutta hiukan kuivakka piirtäjä. Mutta seuraavan tarinan käsikirjoitus kannattaa antaa jonkun muun tehtäväksi. Piirtämiseen käytettyyn vaivaan nähden tämä oli ihan liian nopealukuinen, tuli hiukan huono omatunto, kun ei tullut käytettyä siihen enempää aikaa.