The Essential Guide to Comic Book Lettering (2021) on Nate Piekosin perusteos lukijalle, joka suunnittelee sarjakuvien tekstauksesta/latomisesta ammattia itselleen. Sen verran amerikkalaislähtöinen ja käytännön oppikirjamainen teos on kyseessä, ettei edes kaltaiseni hardcore-lukija jaksa lukea opusta kaikilta osin. Kuitenkin opas tarjoaa myös helposti sulatettavassa muodossa olevaa sarjakuvasivistystä, ja saa väistämättä kunnioittamaan hieman enemmän työtä, joka kirjoittajan itsensäkin mukaan on usein näkymätöntä.
Nate Piekos ei soittanut kelloja, mutta kirjaa lukiessani muistin huomanneeni kirjoittajan käytännön ohjeita Twitterissä joskus muinoin. Kirjansa mukaan tekijä vaikuttaa ns. hyvältä tyypiltä, ja tekijän ansioksi on laskettava, että opus sivuaa rehellisesti alan varjopuolia, vaikka enempi yleisvire on peruspositiivinen ja katse muutoinkin positiivisissa jutuissa.
Ohjelmiin ja mallipohjiin liittyvät teknisemmät osuudet tulee kylmästi loikittua yli. Osa ammattilaisen viisauksista liittyen vaikkapa fontin koon valintaan ovat perusiinnostavia, mutta ei niin järisyttävää asiasisällön suhteen. Sen sijaan moni yksityiskohta vaikkapa puhekuplien häntien oikeaoppisesta suunnittelusta oli minulle täysin uutta ja usein kulmakarvani nousivat pienistä lisäsivistyksen rippusista. Satunnaisen rivin voi puristaa kokoon (100% > 94%) niin, että esim. tekstin ja kuplan reunan suhde pysyy eri riveillä samana ilman, että silmä havaitsee kokoon puristamista. On se jännä. Usein myös jokin täysin visuaalisena asiana hahmottamani juttu voi oikeasti ollakin sellainen, että siinä on taustalla jotain ajatusta. Ja joskus kyse on vain siitä, mikä näyttää hyvältä silmälle. Osa asioista tehdään myös kustantajakohtaisesti "talon tavalla".
Osaltaan sinne tänne ripoteltuihin pullanmuruihin kuuluu monenmoinen historiatieto, jossa tekijä selittää juurta jaksain, miksi sarjakuvat perinteisesti tekstattiin suurella ja kuinka aikanaan tekstattiin käsin. Lisäksi Piekos jakaa mielenkiintoisia kulissien takaisia juttuja kuten, että aloitteleva tekstaaja saa sivulta USD 10-15 ja kokenut USD 15-25 per sivu. Kuitenkaan nimitasolla ei paljoa sanota, muistetaan lähinnä kertoa miten tärkeää on verkostoitua, toimia myös paineen alla kuten ammattilaiset ja pysyä erossa myrkyllisistä työkavereista.
Kirja tietenkin keskittyy nykytilaan, joten lähtöoletus on työn tekeminen tietokoneella ja työn sisältävän mm. puhekuplien muodon suunnittelun. Tärkeää on ns. "negatiivisen tilan" eli puhekupliin jäävän valkoisen tilan eliminointi. Tällainen visuaalinen puoli on perin mielenkiintoista, ja tekijä mm. havainnollistaa, kuinka sama teksti näyttää täysin erilaiselta paitsi fontista, myös puhekuplan muodosta ja reunoista riippuen. Samaan asiaan palataan tekstilaatikoiden kanssa. Usein tärkeää on yhteispeli kuvituksen ml. värityksen kanssa.
Kursivointiin liittyvä osuus oli johdonmukaista, mutta en suuremmin ollut sääntöjä koskaan rekisteröinyt – ja kirja siihen antaakin sanattomassa muodossaan vastauksen. Olipa nimittäin vaikea esimerkeistäkään erottaa kursivoitua tekstiä normitekstistä eroon. Sanoisin, että kursivoituna tuollainen jenkkiperusfontti tuskin erottuu normiasustaan. Tavanomaisimmillaan kursivoitu teksti on korostettua eli lihavoitua tekstiä. Ja siksi lihavoitu teksti on lähes aina kursivoitua. Hassua, että vaikka asian periaatteessa tietää se silti kuulostaa uudelta knoppitiedolta, kun se näin oikein aukaistaan. Käytännönläheisyydessään ja havainnollisuudessaan opas rulaa alusta loppuun.
Tavutuksesta annettu esimerkki on melko nokkela, siinä havainnollistetaan tilanne, jossa tavutus on paras mahdollinen vaihtoehto. Ja tässä ei tosiaan ole kysymys käännössarjakuvasta, jossa se voisi olla käytännön pakko vaan siitä, että tekstille paras kuplan muoto vaatii tavuttamista. Kuitenkin inho tavuttamista kohtaan näyttää kumpuavan siitä, että englanniksi sanojen tavuttaminen (kirjassa esimerkkinä "inconsequentially" tuottaa vaikeasti hahmotettavia pätkiä, toisin kuin sivuhuomiona suomeksi, jossa mm. yhdyssanojen tavuttaminen tuottaa kaksi helposti hahmotettavaa pätkää). Tällaisissa jutuissa näkyy paitsi teräksinen ammattitaito, myös kyky välittää tietoa maallikolle helposti sisäistettävässä muodossa.
Hupaisia ja varmaan aloittelevalle ammattilaiselle elintärkeitä juttuja on myös, kuinka hanskataan tilanne silloin, kun kuvittaja on mokannut ja ensimmäisenä puhuu viimeisenä oikealla, ei siis laitimmaisena vasemmalla oleva hahmo.
Kiintoisaa on ehkä se, kuinka ammattilaisnäkemys vaikkapa em. negatiivisesta tilasta näyttää olevan jossain määrin yhtenevä Yhdysvalloissa ja Suomessa, sen vähän mitä olen asiaan itse törmännyt. Sekin on kiintoisaa, kuinka paljon ammattikunnan sisällä mieltymykset toisaalta myös poikkeavat, ja tässä suhteessa kirjassa myös erotaan usein havainnollisten esimerkkien kanssa kirjoittajan omat mieltymykset muista alalla vallalla olevista käytännöistä. Jos tätä puhekuplien valkoista tilaa käyttää esimerkkinä, niin kirjoittaja on mieltynyt pilvimäisiin, pyöreisiin kupliin, jossa teksti keskitetään keskelle (vs. tasaaminen vasempaan laitaan), mutta huomauttaa käyttävänsä tapauskohtaisesti myös kulmikkaampia muotoja, jotka eliminoivat tehokkaammin kuplan sisältä tyhjän valkoisen. Olisiko oman silmän mieltymys ensimmäiseen lähtöisin siitä, että kirjoittajan mukaan osa tekstaajista ei missään tapauksessa käytä tällaisia kulmikkaampia puhekuplia.
Opuksen huonoihin puoliin kuuluu, että loppua kohden on vasemmalla kädellä vedettyjä kappaleita mm. laskuttamiseen liittyen, Omien fonttien suunnittelemisen kirjoittaja toteaa olevan niin suuri aihe, ettei se mahtuisi kunnolla käsiteltynä pelkkään kappaleeseen. Oma kiinnostus ei enää riittänyt ääniefektienkään suunnitteluun, mutta hyvä kysymys on, kuuluuko huutomerkki ääniefektin perään vai ei (osan mukaan kuuluu, osan mukaan ei, ja tekstaaja voi olla eri mieltä käsikirjoittajan kanssa).
Kirja on keskimäärin kevyttä luettavaa, siitä on helppo hyppiä teknisempi osuus ylitse, ja kirja sopii mainiosti luettavaksi myös lyhyissä pätkissä. Harrastajana pidin kirjaa periaatteessa mielenkiintoisena, mutta epäilen olisiko ammattilaisen katseella tässä paljoakaan uutta. Saatan opuksen yksinkertaisuudestaan johtuen kuvitella tämän sopivan nollatasolta liikkeelle lähdettäessä, Suomessa voisin kuvitella asiasisällön olevan hyödyllistä aloittelevalle tekijälle, joka puurtaa kaiken alusta loppuun yksin.
Tämän luettuaan myös nousee hiki otsalle jo sen miettimisestä, kuinka paljon on käännössarjakuvan latojan hikoiltava työnsä eteen. Siinähän puhekuplat ovat valmiina, ja kääntäjän työ ei välttämättä sovi lainkaan valmiille sivuille tai kääntäjä on omassa päässään kuvitellut asiat pieleen.
