Uusi Valerian luettu. Tuli mieleen tällainen juhlavertaus:
Ensimmäiset noin 20 vuottansa Valerian-sarja edusti aika-avaruuden parhaita bileitä. Sitten tunnelma alkoi pikku hiljaa notkahdella, ja 2000-luvun puolella tunnelma muuttui aika ankeaksi. Aika-avaajan kohdalla oli jo paha olo ja ilmiselvää, että olisi pitänyt osata poistua juhlista jo paljon aiemmin.
2010-luvulla julkaistut lyhyiden tarinoiden kokoelmat olivat krapulapäivän katkeransuloisia hetkiä, jolloin kyynel silmässä muisteltiin sitä, kuinka kivaa juhlissa parhaimmillaan oli.
Tämä uusi albumi on uskalias yritys järjestää ihan uudet juhlat. Hetkittäin on ihan kivaa, mutta mieltä kalvaa kyllä epäilys, että kannattiko tänne sittenkään tulla.
Kiinnostavinta tässä on se, onko tämä nyt ihan oikeasti viimeinen Valerian, vai onko Pierre Christin testamenttaamassa oikeuden käyttää hahmojaan Virginie Augustinille. Ja jos on, kuka tarinoita jatkossa kirjoittaisi?
