Carlos Trillon ja Guillermo Saccomannon monia päiviä kestäneet Alberto Breccian haastattelumaratonit kirjaansa varten 1980-luvulla on useimpien akateemikkojen sivuuttama opus, koska – kuten kaksikko itsekin kirjassaan myöntää, yhteistyökumppaneina he ovat hieman jäävejä sitä kirjoittamaan – mutta kuitenkin opuksessa on paljon sellaista, minkä voi halutessaan muista lähteistä tarkistaa. Opus on luotettavampi kuin Breccian omat, viimeisten vuosien jo hieman värittyneet haastattelut, mutta toisaalta muistikuvat eivät ole niin teräviä kuin vielä aiempina vuosikymmeninä.
Breccia antoi haastattelun matkoillaan Barcelonassa 1973, joka osaltaan on yhtenevä monen kirjassa esitetyn yksityiskohdan kanssa. Sen sijaan aikanaan kohteliaisuuteen kuului, että kotimaassa ei asioita sanottu niin suoraan, mutta ulkomailla sitten vähän otettiin kunnia toistenkin tekemisistä. Se oli ikään kuin tapa markkinoida itseään aikana, jolloin jokin pienilevikkinen julkaisu ei levinnyt maan rajojen yli kuten se nykypäivänä internetin ansiosta tekee.
Haastattelussa kuitenkin mielenkiintoisin osuus liittyy ketjun aiheeseen, eli sarjakuvaan Eternautti 1969.
Breccia on monessa yhteydessä todennut Oesterheldin olleen ylisanainen (mikä nyt on aivan kiistämätön tosiasia). Tähän liittyen hän on monesti kuvannut Oesterheldia (joka oli mieltynyt sanelemaan tarinansa nauhurille, mistä sihteeri sen siirsi paperille) loistavaksi tarinankertojaksi ja huonoksi käsikirjoittajaksi. Tarkemmalla tasolla hän on ylistänyt Oesterheldin ihmiskuvaa ja moittinut hänen tapaansa aloittaa sarjat.
Oesterheldin leski, Elsa Sánchez kertoi Oesterheldin lähes muuttaneen Breccian kotiin voidakseen toteuttaa Eternautti 1969:n tiiviissä yhteistyössä. Hänen kuvauksensa mukaan miehensä ramppasi jatkuvasti keittiön pöydän äärestä yläkertaan, jossa Breccia työskenteli. Tämän olen olettanut johtuneen siitä, että Breccia oli "ohjaksissa". Tähän viittaa myös, että aloitusta lukuun ottamatta (joka kuulostaa Mort Cinderiltä masentavuudessaan) Eternautti 1969 ei kuulosta lainkaan käsikirjoittajalta, vaan on erittäin kylmä, toteava ja peräti lukijalle haastava.
Breccia on myös todennut Oesterheldin ylisanaisuuden johtaneen siihen, että kuvittajan tuli ennemmin tulkita käsikirjoitusta kuin siirtää sitä sellaisenaan.
Linkittämässäni haastattelussa Breccia kuvaa Oesterheldin tavanneen kirjoittaa ymmärtämättä ettei sivuille millään mahdu kaikkea ja kuvasi "leikanneensa ja leikanneensa" Oesterheldin käsikirjoituksia. Tämän hän myös konkreettisesti sanoo tehneensä Eternautti 1969:n sivuille.
Kun Eternautti 1969 sitten tyrmättiin Argentiinassa lukijoiden toimesta, Oesterheld muuttui tuttavapiirinsä mukaan sulkeutuneeksi. Hän ei koskaan syyttänyt julkisuudessa Brecciaa, mutta eräässä toisessa yhteydessä Breccia toteaa heidän välillään olleen pitkiä "vihamielisyyden kausia". Huolimatta siitä, että yhteistyö katkesi vasta runsasta vuotta myöhemmin, kuvittelen Eternautti 1969:n olleen määräävämpi tekijä kuin Breccian tai poikansa Enriquen poliittiset mielipiteet.
Käytännössä Breccia näki Oesterheldin viimeisen kerran 1975 viitaten välirikon johtuneen poliittisista näkemyseroista, mutta Oesterheld kuitenkin tiedetään olleen samoihin aikoihin aloitteentekijä ehdottaen alkuperäisen Eternautin kuvittaneelle Solano Lópezille Eternautin toisen osan, Segunda parten piirtämistä. Solano oli oikeistossa ja vastusti peronismia, mikä sijoitti hänet poliittisella kartalla aivan toiseen laitaan. Breccia asetti itsensä vasemmalle ja vastusti peronisteja. Toisaalta Solanon pojista Gabriel oli vasemmiston aktiivi ja Enrique Breccia puolestaan kannatti aktiivisesti oikeistoa.
EDIT: Korjattu kohta, jossa kodit menivät sekaisin.