.. hahmot ikonisoituvat lukijan päässä. Tapahtuu samanlainen ilmiö kuin kirjallisuutta lukiessa, että sanoja paperilla olevat henkilöt muuttuvat ykskaks todellisiksi. Tätä ei tapahdu kovin realistisen piirrosjäljen yhteydessä. .. //
.. synnyttääkö tarina elämyksen, joka oikeuttaa teoksen olemassaolon. .. //
.. niin haittaako, jos taide on komeaa? Ehkäpä se nimenomaan haittaa. ..
Niin no, eikös sarjakuvien jokseenkin perinteinen taakka ole sen kepeisyys ja taasen sitten epärealistiuus? Kyllähän
Aku Ankastakin löytää humanismin pro gradun aineita jos hakemalla hakee ja trikoosankareiden pelehtimisestä eskapismin juuret ..
Mutta tuo tienviitta tai kulmakivi
Maus olisi ehkä puuduttavaa luentaa jos jälki olisi hiukankin realistisempaa. Aihe ehkä sovittaa pelkistetyn tyyliin tarinaan itsestään. Ja taasen Will Eisnerin eeppiset tarinat ei ehkä olisi soveltuvia ennen mainitulla tyylillä?
Tuo OK´n mainittu ilmiö piirrosjäljen pelkistämisestä on tosiaan outo mutta viehättävä .. osaammeko samaistua helpommin hahmohin jos he ovat ´ei´–realistisia? Piileekö siinä esim.
Tintin suosio, tahraton hahmo jossa ei ole yhtään pahetta tai minkäänlaista särmää, joka kuitenkin voi olla kaikki ´me´? (Niin, siis Hergén kertojan kykyjä unohtamatta)
Taasen, vaikka kuinka ihailen Koiviston
Mämmilää (ja yleensä tapen tyyliä) niin joskus kuvat on ´yliladattuja´ .. t.s. niistä löytää niin paljon yksityiskohtaista infoa että se hidastaa lukuprosessia. Jäänkin ihmetteleen tekijän tarkkuutta ja taitavuutta.
Luulisin myös että jos tosissaan aikoo pitempää tarinaa takomaan ja hiomaan olisi ehkä järkevää kysäistä –mikä tyyli tähän sopii? .. Oma valintani olisi varmasti hiukakon pelkistettyä.
Vaikka en ole Villen
Sade´tta lukenut, paljon muita kuitenkin, niin hänen tyylistään pidän. Sopivan letkäeää ja joustavaa ilman että mennee kokonaan epärealistiseksi. Luulisin siten sopivaa pitkään juttuun niinkö
sade.
Mutta jos pistetään realismiskaalalle pykäliä ylöspäin niin vastaavasti 200 sivua
Valeriania tai
Blueberryä putkeen? .. aika luku-urakkaa se olisi.
Jos nyt vertailee sitten kirjallisuuteen, joka ehkä on vaativampi laji kuin sarjakuva. Tekijä antaa sanojen avulla lukijalle mielikuvia ja teos ns. syntyy vasta lukuprosessissa. Kirja ei ole mitään ilman lukijaansa, tulkitsijaansa joka joutuu syventymään tekstiin pystyäkseen tajutakseen sen sanoman.
Sarjakuvissa taas luikija tulkitsee samalla tekstin ja kuvien tai pelkistettyjen ikonien sanomaa .. joka voi jo avautua pelkkien kuvien avulla.
Onko häväistävä väite että jälkimmäinen voi olla jossain mielessä vaativampi laji?
´Less is more´ .. jos taidolla osaat pelkistää kuvaa ja tekstiä niin lukijalle avautuu maailmankaikkeus ..
-- j --