Katsotaanko kuvia länsimaissa sitten pitempään kuin muualla?
Tuo taiteen katsominen länsimaissa on osaltaan perusteltavissa tarkkailemalla tapaa, jolla taidetta (perinteinen maalaustaide) laitetaan meillä esille, ripustetaan gallerioihin, näyttelyihin ja seinille. Valokuviin suhtaudutaan puolestaan eri tavalla, tavanomaisessa visuaalisessa virrassa kuva saa osakseen vain lyhyen huomion, vaikka sen sommitteluun olisi panostettu ja sisältöön olisi ladattu asiaa monen maalauksen veroisesti.
Valokuvaan liittyy kai myös se (mielestäni edelleen ajankohtainen) huoli kuvanlukutaidosta. Keskivertokansalainen erittelee harvoin tietoisesti eteen tulevaa kuvainformaatiota. Tekstiä tarkastellaan huomattavasti analyyttisemmin ja väitteet kyseenalaistetaan. Siksi mm. mainonnassa (valo)kuva on monesti tehokkaampi mielikuvan luoja, se hyväksytään melko yksioikoisesti.
Sarjakuvan luku käsittää oikeastaan molemmat tapahtumat. Yksittäisen kuvan koodauksen ja montaasin.
Niin vaikka tiukasti ajateltuna noita ei pysty erottelemaan toisistaan, koska montaasin myötä yksittäisen kuvan sisältö on aina suhteessa siihen rinnastuviin kuviin. Yksittäistä kuvaa ei saa analysoida "yksittäisenä kuvana". (väljä analogia: elokuvan filmiruutua ei saa analysoida valokuvana) No, käytännössähän tuota tietenkin tapahtuu, koska yksittäiseen kuvaan ladataan sisältöä joka on sieltä eriteltävissä, vaikka kuva esitettäisiin erillään muista...
Tekijän tyylistä lienee taas kai kyse; toiset käyttävät enemmän klassisen kuvataiteen sääntöjä ja symboliikkaa hyväkseen, toiset nojaavat vahvemmin montaasiin. Tällainen on mielestäni nähtävissä kun tutkitaan eri tekijöiden ilmaisua. (Sivuhuomio: huumoristrippisarjakuva nojautuu kai pääosin montaasiin, sillä yksittäinen kuva ei useinkaan sisällä jännitettä saati avaimia, joilla idea avautuu. Vitsiin vaaditaan ideaalitapauksessa kaikki kuvat ja kaikki teksti.)
Tämä suhde yksittäisen kuvan lataamisen ja montaasin käytön välillä lienee yksi niistä vahvimmista työkaluista joita tekijä voi käyttää rytmiä rakentaessaan. Tässä siirrytään pois pelkän "piirrostyylin" (pelkistetty-realistinen) tai tekstisisällön vaikutuspiiristä. Esimerkiksi realistisella piirrostyylillä voidaan tehdä kuvia, joihin on ladattu vain vähän asiaa, pelkistettyyn kuvaan kyetään sisällyttämään piilomerkityksiä, symboleja ym. mukavaa. Jollain tavalla lukijalle pitää välittää ymmärrys siitä miten paljon katsottavaa, eriteltävää kuvassa loppujen lopuksi on. Ja tässä taas piilee probleema: millä viestität lukijalle kuvan "katsomisvaatimukset".