Kirjoittaja Aihe: Täytekynät tukossa kun muste kuivunut, samoin Rotringin kynät  (Luettu 2569 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

OM

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 330
Hei piirtäjä toverit,

Ostin kirpputorilta useita sellaisia vanhanaja mustetäytekyniä, joihin saa ostettua pienen muste säiliön, joka heitetään roskikseen kun muste loppuu ja sitten voi laittaa uuden säiliön ja jatkaa piirtämistä tai kirjoittamista.
Nyt tilanne on se, ettei yksikään kynistä toimi kun laitoin uuden mustepatruunan.
Kynät olivat käytettyjä ja huomasin, että lähes kaikissa oli muste kuivunut sisällä olleeseen patruunaan. Huuhtelin vedellä mutta ei mitään vaikutusta. Olin jo niin hermostunut että meinasin heittää kynät mäkeen. Niitä on sentään 12 kpl erilaisia täytekyniä. Ja noiden lisäksi ostin 4 kpl vanhoja Rotriing merkkisiä kyniä, niitä vanhanajan, jossa oli sellainen erittäin ohut pää johon sai myös ostettua mustepatruunoita ja joihinkin kyniin  pystyi kaatamaan suoraan säiliöön mustettakin. Nekin pahuksen moska kynät olivat tukossa ja toimintakyvyttömiä.
Millaisia kikkoja te olette käyttäneet, että saisin mahdollisesti tukkeutuneet kynät toimimaan.

Darth Mika

  • Insinööri
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 5 760
  • Leopard-tankkeja Ukrainaan ja vähän äkkiä!

Aikoinaan, kun olin Teknisen Piirtäjän koulussa, niin ainakin kokeilin Rotringin kynille seuraavaa. Sun pitää yksi säiliö ottaa ihan tyhjäksi. Laitat siihen aika kuumaa vettä...ihan vaan hanasta. Sitten kertakäyttö mukiin pohjalle vettä ja pistä kynän sinne terä edellä. Annat muhia ainakin puoli päivää ja välillä vaihdat vettä kuumempaan. Välillä ravitelet kunnolla sitä, jos vaikka rupeisi kuulumaan naksuntaa.
Tommonen 0.35 mm aika helposti aukeaa. Vähän vaikeempi on 0.18 mm...paksut terät lähtee kyllä auki melkein aina, jos nyt ei ole 15 vuotta muhinut. On kai jokin ainekin kehitelty noihin, jolla saisi sen terän toimimaan.
En muista ihan kaikkia kikkoja, kun siitä on aikaa kun olen piirrellyt taloja tommoisilla kivikautisilla vehkeillä. Nykyään kaikki tehdään Autocadilla.
"Opinions are like assholes, everybody has one" (The Dead Pool, 1988 Clint Eastwood)

STD

  • Jäsen
  • Viestejä: 482
Temperasta saa ostaa sellaista ainetta  joka liottaa tussia. En tiedä toimiiko mustekynille. Taita olla tuo aine jopa rotring-merkkiä.

Markku Myllymäki

  • Lyijykynän jatke
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 814
  • /* You are not expected to understand this. */
Heh. Tuo on se syy, että moni kynä kuolee ennen aikojaan.

Noiden kanssa jonkun aikaa tapeltuani aloin käyttää Pigma Microneita. Kertakäyttöisiä, mutta melko pitkäikäisiä, 2-3 euroa laaki.

Copic:in Multiliner 0.03 on mielenkiintoinen: hyvä jälki ja niin ohut, ettei ohuempaa juuri tarvi. Niihin saa teräosan ja säiliön vaihdettua MUTTA -- säiliö ja terä yhdessa maksavat sen verran, että on miltei yhtä kallista ostaa uusi kynä. Kynäkään ei ole kuin jotain 6-7 euroa, muistaakseni.

Rotringeissa oli toki se teknisen piirtämisen meininki ja ne kaikki lisäosat, mutta sarjakuvanteossa Micron on minulle se juttu. Helppous on arvo sinänsä.

Mutta nyt sivellinrykmentti teloittaa minut harhaoppisena.
When you earnestly believe you can compensate for a lack of skill by doubling your efforts,
there's no end to what you can't do.

STD

  • Jäsen
  • Viestejä: 482
Lähinnä teloitan sinut siitä, että et mitenkään vastannut ketjun aloittajan selkeään kysymykseen vaan koit tarpeelliseksi alkaa höpöttämään "minä sitä ja minä tätä" .

Markku Myllymäki

  • Lyijykynän jatke
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 814
  • /* You are not expected to understand this. */
Lähinnä teloitan sinut siitä, että et mitenkään vastannut ketjun aloittajan selkeään kysymykseen vaan koit tarpeelliseksi alkaa höpöttämään "minä sitä ja minä tätä" .

Anteeksi. Parannan tapani.
When you earnestly believe you can compensate for a lack of skill by doubling your efforts,
there's no end to what you can't do.

OM

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 330

Kiitti vinkeistä teille. Täytyy mennä ostamaan tuollaista vahvempaa tököttiä kuin pelkkä vesi. Olisihan se hienoa saada nuo muuten hienon näköiset vanhat täytekynät ja Rotringit kans kuntoon, että niillä vois piirtää ja kirjoittaa.
Näköjään kuivuminen on noille täytekynille kovin tuhoisaa.

Darth Mika

  • Insinööri
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 5 760
  • Leopard-tankkeja Ukrainaan ja vähän äkkiä!
Kiitti vinkeistä teille. Täytyy mennä ostamaan tuollaista vahvempaa tököttiä kuin pelkkä vesi. Olisihan se hienoa saada nuo muuten hienon näköiset vanhat täytekynät ja Rotringit kans kuntoon, että niillä vois piirtää ja kirjoittaa.
Näköjään kuivuminen on noille täytekynille kovin tuhoisaa.
Kyniä pitää käyttää, muuten niiden päät kuivuu. Sama juttu oli ennen printtereissä, jos ei tulostanut mitään pitkään aikaan, niin tulostuspäät menivät tukkoon, kun väriaine kuivui sinne.
Piirrä niin maan persteellisen paljon tusseilla ja vaihtele tusseja, että jokainen kynä saa aimo annoksen piirroksia osakseen. Ei tartte kun mustetta täyttää vaan ja avot.
"Opinions are like assholes, everybody has one" (The Dead Pool, 1988 Clint Eastwood)

STD

  • Jäsen
  • Viestejä: 482
Kannattanee myös surutta tyhjentää tussi pois kynästä, jos tietää että ei aio käyttää sitä lähiaikoina. Muutama pisara tussia lienee paljon halvempaa kuin tuo puhdistusaine. Ja ei ole mitään takeita että se liuotusaine liuottaa kaikki tukokset.

Darth Mika

  • Insinööri
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 5 760
  • Leopard-tankkeja Ukrainaan ja vähän äkkiä!
OHJE ROTRING RAPIDOGRAPH KYNÄN KORJAAMISEEN OSA 1

Päätinpä sitten itse kokeilla kuinka tuommoinen Rotring Rapidograph kynän saisi korjattua, jos sen musteet on jämähtäneet jo aikoja sitten.
Löysin omat Rotring kynäni…olivat todella hyvin piilotettu. Olen luultavasti käyttänyt näitä viimeksi vuonna 1999 Ammattikorkeakoulussa, kun opiskelin rakennusinsinööriksi. Elikkä musteet ovat muhineet yli 20 vuotta. Lähteeköhän nuo vielä pelittämään…saas nähdä.

KOHTA 1
Ensiksi availe kynä osiin. Katso kuvaa 1
Kyseessä siis Rotring Rapidograph 0,35 mm kynä. Lähdetään Kuva 1 vasemmalta oikealle. Tuppiosa (ruskea), syöttökansi (keltainen), teräosa (keltainen), mustesäiliö (väritön) ja kynän runko (ruskea).
Kierrä ns. syöttökansi irti sekä kynän runko…näin sinulle jää teräosa ja mustesäilö jäljelle. Nyt tuleekin vähän kinkkisempi juttu. tuo teräosa pitäisi saada irti tuosta mustesäilöstä. Koska minun kynäni on saanut kuivua yli 20 vuotta ja muste on todella jämähtänyt kiinni, niin tuon avaamiseen tarttee vähän ronskimpia otteita.

KOHTA 2: Katso kuvaa 2
Etsi jostain vähän tylsä puukko tai muu terävä esine ja pistä se terä tuon kynän teräosan ja mustesäiliön väliin ja ala pikku hiljaa työntämään teräosaa poispäin mustesäiliöstä. Se voi olla todella tiukassa, joten kärsivällisyyttä tarvitaan.
Kun olet saanut teräosan irti mustesäiliöstä, niin sitten kylppäriin ja lavuaarin luo. Suihkuta kuumaa vettä mustesäiliön sisälle paineella. Sieltä alkaa mustejäämät pulpahdella pois. Sama juttu myös teräosalle. Muista ravistella molempia osia aina välillä ja jatka tätä niin kauhan kunnes mitään mustejätöksiä ei enää poistu.

Ohje jatkuu…
"Opinions are like assholes, everybody has one" (The Dead Pool, 1988 Clint Eastwood)

Darth Mika

  • Insinööri
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 5 760
  • Leopard-tankkeja Ukrainaan ja vähän äkkiä!
Vs: Täytekynät tukossa kun muste kuivunut, samoin Rotringin kynät
« Vastaus #10 : 04.03.2020 klo 11:33:29 »
OHJE ROTRING RAPIDOGRAPH KYNÄN KORJAAMISEEN OSA 2

KOHTA 3: Katso kuvaa 3
Sitten otat kertakäyttömukin ja laitat sinne kuumaa vettä ja upotat teräosan ja säiliön sinne.
Nyt anna niiden muhia vedessä ainakin vuorokausi…mielellään useampi. Vaihda välillä vesi kuumempaan. Muista myös ravistella molempia osia aina välillä. Voit myös suihkuttaa niitä käsisuihkulla jos viitsit.
Kun osat ovat muhineet tarpeeksi, niin voit kokeilla niiden toimivuutta. Mustesäiliön pitäisi olla nyt tyhjä…pieniä mustetahroja säiliön pinnalla voi olla…niistä ei tarvitse välittää. Mustesäiliön sisällä on semmoinen pieni tattimainen tai pyöreä esine. Kun ravistat säiliötä niin sen pitäisi pitää naksuntaa, jonka tekee se pieni pallukka siellä sisällä. Myös teräosasta pitäisi kuulua loksahtelua, kun sitä ravistelee. Jos molemmista kuuluu ääntä, niin olet saanut putsattua kynäsi.

KOHTA 4: Katso kuvaa 4
Apteekista voi ostaa tommoisen ruiskun ja tuo terä on ns. lehmäterä tai kinkun suolauksessa käytetty terä. Hyvin varustetuista apteekeista pitäisi löytyä (ainakin Kauppakeskus Kaaren Apteekista). Tuo neula maksoi minulla 0,08 € ja ruiskuosa 0,72€. Toivottavasti siellä Apteekissa ei ajatelleet, että siinä huumehörhö osti isoa huumepiikkiä itselleen.
Sitten vain piikki mustepulloon ja hörppäset sieltä vähän mustetta ruiskuun ja työnnät tuon ruiskun terän sinne mustesäilön melkein pohjaan asti ja ruiskutat musteen sisään, mutta varovasti ja tämä toimenpide sitten kanssa lavuaarin päällä…tulee varmasti sotkua.

KOHTA 5: Katso kuvaa 5
Sitten vain kokoat kaikki osat yhteen ja ravistelet kynää taas voimakkaasti. Ainakin minulla kynä lähti toimimaan heti. No piirros on kyllä ihan hirveetä katseltavaa, kun en ole mikään piirtelijä.

Näköjään myös 20 vuotta vanhan kynän saa toimimaan. Kynäthän maksavat uutena aika paljon, joten tässähän vain säästää rahaa vaikka uusiin sarjakuviin.

« Viimeksi muokattu: 04.03.2020 klo 13:51:37 kirjoittanut Darth Mika »
"Opinions are like assholes, everybody has one" (The Dead Pool, 1988 Clint Eastwood)

Iivari2019

  • Jäsen
  • Viestejä: 44
Vs: Täytekynät tukossa kun muste kuivunut, samoin Rotringin kynät
« Vastaus #11 : 16.09.2020 klo 15:49:57 »
Ebaysta saa myös Rotringin tavaraa. Musteitten kanssa on vaan syytä olla tarkkana kun ainakin kertakäyttöpatruunat voivat olla vanhuuttaan kuivia.