Voi olla että Thunbergille tulee aika paljon postia nykyään, mahtaako kaikkea ehtiä lukea. Kokeilla toki voi.
Julkisuudessa esiintyvää henkilöä voi satunnaisesti käyttää vaikkapa pilapiirroksissa tai sarjakuvissa, ellei nyt sitten ihan liian pitkälle mennä eli rikoslain puolelle. Se, että on julkisuudessa esillä antaa siihen hiukan vapaammat kädet, kuin että olisi joku yksityishenkilö jonka asioita reposteltaisiin pilakuvissa. Mutta tämä siis siinä tapauksessa, jos vaikkapa Thunbergia kommentoidaan satunnaisesti pilapiirroksessa tms. Jos alkaisit tehdä strippisarjakuvaa jossa hän olisi pääosassa, tilanne olisi varmaankin toinen. Silloin mentäisiin ehkä yli jostain rajasta, eli sarjakuva nojaisi jo aivan liikaa henkilöön ja ratsastaisi vain hänen maineellaan. Tosin, onhan tunnetuista henkilöistä tehty elämäkertasarjakuviakin, osa varmaan ilman lupaakin.
Mutta mainonta on sitten myös eri asia kuin taiteeksi tai vaikka kuvajournalismiksi luettavat pilapiirrokset tms. Esimerkiksi Thunbergin persoonaa olisi nyt erittäin houkuttelevaa käyttää monenlaisten asioiden mainostamiseen, mutta se on minusta lupaa kysymättä ongelmallista. Vaikka kyse olisi Thunbergin mahdollisesti kannattamakin asia, niin raja kaupalliseen hyödyntämiseen on häilyvä. "Luonnonsuojelua edistävä tuote" voi silti olla valmistajalle kannattava bisnes ja tunnetun henkilön käyttäminen sen mainonnassa voi olla pulmallista. Sattumanvaraisena esimerkkinä voi miettiä haluaisiko laittaa mainokseen vaikka Cheekin tai Kimi Räikkösen pelkäämättä puhelua asianajajalta.