Kirjoittaja Aihe: Helsingin sarjakuvafestivaalit, Suvilahti 7.–8.9.2019  (Luettu 9752 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

echramath

  • Suomen Hakki Hamsteri -kerhon puheenjohtaja
  • Jäsen
  • Viestejä: 3 392
Vs: Helsingin sarjakuvafestivaalit, Suvilahti 7.–8.9.2019
« Vastaus #30 : 01.10.2019 klo 21:24:05 »
Minkä takia muuten Suomen sarjakuvaseura liputtaa festareilla niin vahvasti marginaalisarjakuvan puolesta??

Saisikohan sitten enemmän sellaista kotimaisin voimin tehtyä sarjakuvaohjelmaa, joka käsittelisi mainstreamia, vaikka ei sitten tekijöitä saadakaan paikalle? Vähän tietysti tulee mieleen, kun aikanaan telttafestareilla oli se länkkäriteema, ja Tex Willerin suosiosta huolimatta siellä oli niin vähän porukkaa, että minäkin seurueineni päädyin mukaan tietokilpailuun, vaikka aika amatöörejä olimmekin.

Joku sellainen tietokilpailu toki voisikin olla hauska, jossa aivan älyttömät jonkun sarjakuvan alan megatietäjät mittelisivät ja osaisivat kertoa, missä Hämähäkkimieslehden numerossa Professori Kalmari ensimmäisen kerran esiintyi. Tämmöisiä sarjisvisoja tietysti onkin kai, mutta ne ovat lähtökohtaisesti tarkoitettu osallistuville joukkueille, ajattelin sellaista tv-visailun formaatilla menevää, haluan-vastata-nappaineen kaikkineen olevaa, missä on vähän osallistujia ja enempiä yleisöä. Sellainen lapulle vastausten kirjoittelu ja supina on ihan julmetun tylsää ohjelmaa, vaikka sitäkin Tampere kupliissa on yritetty.
I've got 99 problems, but luftballons ain't one. // comixblag

Darth Mika

  • Insinööri
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 5 740
  • Leopard-tankkeja Ukrainaan ja vähän äkkiä!
Vs: Helsingin sarjakuvafestivaalit, Suvilahti 7.–8.9.2019
« Vastaus #31 : 01.10.2019 klo 22:36:20 »

Turun sarjakuvakaupan sarjisvisahan kattaa koko sarjakuvagenren. Siinä olisi kaikille jotain. Jos joku muistaa Kolmosvisan, Reijo Salmisen ja Jyrki Otilan. Vähän samanlaisella konseptilla voisi mennä. Voisi olla ihan hyväkin katsojamagneetti. Sitten voittaja saisi sarjakuvatietomestari tittelin tai jotain sinne päin. Karsinta voisi olla lauantaina ja sunnuntaina finaali. Kyllä tosta hyvä tulisi.
"Opinions are like assholes, everybody has one" (The Dead Pool, 1988 Clint Eastwood)

VesaK

  • Jäsen
  • Viestejä: 15 556
  • Kuka mitä häh?
Vs: Helsingin sarjakuvafestivaalit, Suvilahti 7.–8.9.2019
« Vastaus #32 : 02.10.2019 klo 01:32:49 »
Onkohan Suomessa moisia nippelitiedon hallitsijoita?

On meitä muutama.
“Like millions of Americans, I grew up with ‘Peanuts.’ But I never outgrew it.”
- Barack Obama

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 777
Vs: Helsingin sarjakuvafestivaalit, Suvilahti 7.–8.9.2019
« Vastaus #33 : 02.10.2019 klo 08:53:11 »
Osa meistä on ollut mm. Comicquizissa ja tuon edellä mainitun tavoin on saatu se voitettua Suomeenkin...
Mutta nyt paitsi mennään taaksepäin, se sarjisvisa on pidetty jo ainakin kertaalleen festareilla aikoinaan myös pahasti ohi aiheesta.

Toki, festareilla on marginaalisarjakuvaa.
Niin kuuluukin. Ja valtavirtaa.
Koska sinne tulee molempien faneja ja osa ei muuten koskaan tarttuisi ennakkoluuloistaan johtuen niihin.
Ihan molemmin puolin.

Jos ei ole ollenkaan valtavirtaa ollaan pahasti metsässä, jos ei ollenkaan marginaalia ihan yhtä metsähallinnossa sijaitaan.
Olen ollut ymmärtävinäni että vieraiden kohdalla budjetti asettaa reunaehdot, joka vuosi ei voi tuoda Ranskan, Japanin ja USAn suurimpia nykynimiä, kaikkien rakastamia klassikko taiteilijoita ja nousevia suuruisia koko skaalalla.
Joskus pitää myös valita niistä jotka tulevat rakkaudesta lajiin ja joilla ei ole päällekkäisiä tilaisuuksia.

Itseni tuntemat myyjätahot olivat suht tyytyväisiä miten kauppa kävi, mutta tätä toki kannattaa kehittää.
Tapahtumapaikka on kuitenkin ihan Helsingin keskustaa eikä teltta jonka Suomen sään kestokyky on siinä ja tässä.
Pääsymaksuttomaksi tapahtumaksi taso on mielestäni kova, Finnconien tavoin.

Petteri Oja

  • Juudas itselleen
  • Jäsen
  • Viestejä: 8 145
Vs: Helsingin sarjakuvafestivaalit, Suvilahti 7.–8.9.2019
« Vastaus #34 : 02.10.2019 klo 10:53:47 »
Mutta nyt paitsi mennään taaksepäin, se sarjisvisa on pidetty jo ainakin kertaalleen festareilla aikoinaan myös pahasti ohi aiheesta.

Vastahan kymmenen vuotta sitten oli Sarjistietäjä-visa festareilla. Minä ja Curt voitettiin, minkä hän vaatimattomana miehenä jätti mainitsematta.

Darth Mika

  • Insinööri
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 5 740
  • Leopard-tankkeja Ukrainaan ja vähän äkkiä!
Vs: Helsingin sarjakuvafestivaalit, Suvilahti 7.–8.9.2019
« Vastaus #35 : 02.10.2019 klo 11:40:42 »
Tapahtumapaikka on kuitenkin ihan Helsingin keskustaa eikä teltta jonka Suomen sään kestokyky on siinä ja tässä.
Kattilahalli ei ole Helsingin keskustaa.
Wikipedia määrittelee Helsingin keskustan näin:

Lainaus
Helsingin ydinkeskusta sijaitsee päärautatieaseman ympäristössä, jonne suuri osa keskustan palveluista on keskittynyt. Tavallisimmin siihen luetaan kuuluvaksi Kluuvin kaupunginosa Kaisaniemen puistoa lukuun ottamatta sekä Kampin kaupunginosan itäisimmät ja pohjoisimmat korttelit. Täten sen rajoina voi suunnilleen pitää etelässä Bulevardia ja Esplanadin puistoa, idässä Unioninkatua, pohjoisessa Kaisaniemen puiston eteläreunaa, josta se jatkuu päärautatieaseman, Sanomatalon ja Kiasman pohjoispuolitse Rautatiekaduille, sekä lännessä ehkä Fredrikinkatua, jolloin Kampin keskus olisi osa ydinkeskustaa. Helsingin ydinkeskustan vain 2 km² laajuinen alue on yhä yritystoiminnan ja työpaikkojen ehdoton keskittymä. Sen itälaidalla sijaitsee myös Helsingin yliopiston keskustakampus. Keskustassa sijaitsee koko Helsingin seudun työpaikoista kymmenen prosenttia ja toimistotyöpaikoista lähes puolet.[1]

Kattilahalli ei siis ole Helsingin keskustaa. Kattilahalli on ongelmallinen sarjakuvafestivaalien pitopaikka. Kävijämäärä ei ole tarpeeksi suuri, kun sinne tulee vain ne, jotka tietävät tapahtumasta ja matkustavat sinne varta vasten. Sinne ei ns."eksy" ulkopuolisia, niin kuin Lasipalatsin ja Kansalaistorin sarjisfestareilla. Muutenkin Kattilahalli on paikka, jossa ei ole ihmisiä...näkeehän se jo Redistä...eihän sielläkään käy ihmisiä, vaikka labyrinttinen kauppakeskus sinne rakennettiinkin.
Tietysti on kiva päästä sisätiloihin teltoista, mutta jotenkin itse tykkäsin myös siitä telttafestareista, vaikka sinne mahtuikin vähemmän myyjiä ja pöytiä.
Olen jo moneen kertaan sanonut, että parasta sarjisfestareille olisi saada päästä Oodin sisälle pitämään sarjisfestareita. Paikkana ihan täydellinen jo ihan kulttuurin puolesta. Oodiin "eksyisi" ihmisiä ihan mielenkiinnon takia. Ruokapaikkojen määrä ja laatu pomppaisi 10-kertaisesti. Haastattelut voitaisiin tehdä ilman häiriöitä tai taustamelua, oltaisiin suojassa säältä.
Sarjakuvaseuralta kyselin asiaa ja he ilmoittivat paikan olevan liian kallis. Ehkäpä siitä voisi kuitenkin neuvotella...toisihan se kirjastollekin näkyvyyttä ja kiinnostavaa ohjelmaa.
"Opinions are like assholes, everybody has one" (The Dead Pool, 1988 Clint Eastwood)

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 859
Vs: Helsingin sarjakuvafestivaalit, Suvilahti 7.–8.9.2019
« Vastaus #36 : 02.10.2019 klo 12:06:17 »
Sarjakuvavisailuja on toki nähty erinäisillä festareilla. Itse muistan osallistuneeni kerran Kemissä (mitäpä sitä ei olisi tullut Kemissä kerran kokeiltua). Kuplissa oli myös alkuvuosina ainakin muutaman kerran. Siellä myös pokkasin ainoan voittoni tällä saralla. Palkintona muistaakseni karkkia ja vapaavalintainen banaani-albumi.

Tänä vuonna en paljon ottanut Festareilla videota, mutta sen verran sentään että sain jonkin moisen vlogin kasaan. Eli aiheena myyntipöydän kanssa toteutuneet myynnit ja hieman yleisemmin omakustantajan budjetoinnit.
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 777
Vs: Helsingin sarjakuvafestivaalit, Suvilahti 7.–8.9.2019
« Vastaus #37 : 02.10.2019 klo 15:42:44 »
Kattilahalli ei ole Helsingin keskustaa.
Wikipedia määrittelee Helsingin keskustan näin:

Kattilahalli ei siis ole Helsingin keskustaa. Kattilahalli on ongelmallinen sarjakuvafestivaalien pitopaikka. Kävijämäärä ei ole tarpeeksi suuri, kun sinne tulee vain ne, jotka tietävät tapahtumasta ja matkustavat sinne varta vasten. Sinne ei ns."eksy" ulkopuolisia, niin kuin Lasipalatsin ja Kansalaistorin sarjisfestareilla. Muutenkin Kattilahalli on paikka, jossa ei ole ihmisiä...näkeehän se jo Redistä...eihän sielläkään käy ihmisiä, vaikka labyrinttinen kauppakeskus sinne rakennettiinkin.

Ja loppuSuomi määrittelee  helsingin keskustan seuraavasti:

Sijaitsee kehä kolmosen sisäpuolella, käyt jos on jokin ennalta tiedetty syy.

Tapahtumaan eksyvien määrä se se vasta marginaalinen onkin.
Myönnän etten kysynyt joka myyjältä mutta heistä valtaosa mainitsi myynnin pysyneen samana tai kasvaneen Suvilahteen siirtymisen myötä.

Oodi on ihan ok, muttei sen kummempia ja tila myös asettaa rajoitteita kuten  kirjastoissa kirjasto kymppi mukaanluettuna aina.

Jos halutaan lisää kävijöitä tarvitaan panostusta ohjelmaan kuten vieraat laajalla skaalalla sekä ikuista kotimaamme ongelmaa, tiedotusta.

Itse näen että tärkeintä on hyvä ohjelma ja tarjonta, sijainti on toissijaista. Glorian ruuhkia en kaipaa enkä pogoilua teltoilta kirjaston kymppiin ja musiikkitaloon ja taisi joskus tennarissa olla jotain jonka silti skippasin kun ei ollut tarpeeksi kiinnostava siirtymistä varten.

Tässä kyllä itsekin neppailen: sarjakuvia harrastavan festareilla tulee käytyä aika säännöllisesti koska tiedän niistä jo vuosien takaa. Suvilahti on itselle ihan yhtä hankalien kulkuyhteyksien takana kuin Lasipalatsin aukio.
Suurimmalle osalle kaikki alkaa siitä minä päivänä on kiinnostavaa ohjelmaa, onko silloin töitä vai ei, mistä saa joko parkkipaikan tai sopivan junan tai bussin helsinskiin ja onko muuta samaan aikaan.

Ilmaisuus auttaa mutta omien ja sarjakuvaa harrastavien tuttujen kohdalla määrittävä asia  ei ole sijainti vaan yhtälö. Itsellä on muita syitä käydä ko kaupungissa mutta yksin sarjisfestarit/finncon/R&A ? Aika harvoin ja yksinomaan jos on jotain minkä takia muutoin pitää lähteä paljon hkiä kauemmas.

Toni

  • Jäsen
  • Viestejä: 1 726
  • Tähtivaeltaja Sarjakuvaneuvos Rakkaudesta Kirjaan
Vs: Helsingin sarjakuvafestivaalit, Suvilahti 7.–8.9.2019
« Vastaus #38 : 02.10.2019 klo 16:53:34 »
Niillä on palautelomake ja kilpailu täällä:
https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLScarcsVYWreo63kpvn-7CWrq2QRr1NF3kHKVqh-IpZqZX-mtw/viewform

Tänne kantsii tosiaan käydä antamassa kaivattua palautetta. Kvaakissa huutelu tuskin toimii yhtä tehokkaasti.

Siellä saa esittää myös vierastoiveita ensi vuodelle.
« Viimeksi muokattu: 02.10.2019 klo 16:55:38 kirjoittanut Toni »
https://tahtivaeltajablogi.com – Ilman on paha elää!

Veli Loponen

  • Isoveli
  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 11 043
  • <><
Vs: Helsingin sarjakuvafestivaalit, Suvilahti 7.–8.9.2019
« Vastaus #39 : 02.10.2019 klo 18:17:06 »
Mikan kanssa samaa mieltä. Ei Kattilahalli ole keskustaa eikä sinne eksy kovinkaan montaa satunnaista kulkijaa. Oodin tienoo olisi edelleenparas alue. Viime kesänäkin siinä oli jos minkämoista tapahtumaa. Sarjakuvafestarit olisivat oiva lisä.
Silloin olisi oikeasti keskustassa, lähellä rautatieasemaa ja Oodin vuoksi väkeäkin muutenkin vaan paljon.
Perry Rhodan ei polta tupakkaa!
http://www.veliloponen.com/sarjakuva

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 859
Vs: Helsingin sarjakuvafestivaalit, Suvilahti 7.–8.9.2019
« Vastaus #40 : 02.10.2019 klo 18:28:39 »
Tänään oli just lehdessä juttua siitä että Kansalaistorilla haisee (viemäri). Siis siellä Oodin nurkalla. Kyseiseen turistirysään ei ole vielä ollut mitään asiaa, joten en osaa arvioida sen soveltuvuutta. Jossain vaiheessa, vuosi sitten kysyin että saisiko sinne laittaa näyttelyn. Vastattiin vain että ei meillä ole tiloja näyttelylle. Leffateatterihan kai Oodissa on,mutta noin muuten kuvataide tai edes kirjat ei liene paikan painopistealueita. Niin että se on sit ihan sama vaikka jonnekin Tennarin tai rautatieaseman nurkille yrittäisi päästä.
Tuo on toki turhaa spekulointia, sillä tuskin se paikka siitä miksikään vaihtuu. Mielestäni syytä kyllä olisi, sillä mitään kunnon lavaohjelmaa tuonne ei näytä saavan järkättyä (ei ole tilaa, tekniikkaa eikä akustiikkaa). Kattilahallin ja Tiivistämön väliä ravatessa jopa aiempien festarien hajasijoittelut vaikuttivat toimivammilta.
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson

Darth Mika

  • Insinööri
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 5 740
  • Leopard-tankkeja Ukrainaan ja vähän äkkiä!
Vs: Helsingin sarjakuvafestivaalit, Suvilahti 7.–8.9.2019
« Vastaus #41 : 02.10.2019 klo 19:25:48 »
Tänään oli just lehdessä juttua siitä että Kansalaistorilla haisee (viemäri). Siis siellä Oodin nurkalla. Kyseiseen turistirysään ei ole vielä ollut mitään asiaa, joten en osaa arvioida sen soveltuvuutta. Jossain vaiheessa, vuosi sitten kysyin että saisiko sinne laittaa näyttelyn. Vastattiin vain että ei meillä ole tiloja näyttelylle. Leffateatterihan kai Oodissa on,mutta noin muuten kuvataide tai edes kirjat ei liene paikan painopistealueita. Niin että se on sit ihan sama vaikka jonnekin Tennarin tai rautatieaseman nurkille yrittäisi päästä.
Tuo on toki turhaa spekulointia, sillä tuskin se paikka siitä miksikään vaihtuu. Mielestäni syytä kyllä olisi, sillä mitään kunnon lavaohjelmaa tuonne ei näytä saavan järkättyä (ei ole tilaa, tekniikkaa eikä akustiikkaa). Kattilahallin ja Tiivistämön väliä ravatessa jopa aiempien festarien hajasijoittelut vaikuttivat toimivammilta.

Mä olen jutellut Oodin kirjatonhoitajien kanssa tai millä virallisella nimellä kirjasto tätejä ja setiä nyt kutsutaan...olisivat tosi mielellään ottamassa sarjisfestarit Oodiin. 2.krs on niitä tyhjillään olevia kokoustiloja aika paljon. On pienempää ja isompaa ja aika isoakin huonetta.  1krs saa mahtumaan kanssa paljon pöytiä kun tiivistää ja kyllä sinne 3. kerrokseenkin saadaan mahtumaan. Siellä on kaksi isoa katsomotilaa...Regina ja 1 krs väliseinällä eristettävä iso alue jossa nousevat istumapaikat. Oikeasti tuonne mahtuisi ihan hyvin ja jos on hieno päivä, niin katoksen allekin saisi toimintaa. Mielikuvitus on vain rajana.

Kyllä muuallakin voisi olla tilaa kuin Oodissa, mutta oikeasti Helsingin keskustassa se pitäisi olla ja lähellä joukkoliikenteen solmukohtaa, jossa ihmisiä menee ja kulkee PALJON...

Itse kun kyselin tuolla Kattilahallissa, että onko ollut ihmisiä ja itsekin kyllä huomasin saman. Ei ollut paljon...ehkä se sateen ennustukset vähän haittasi asiaa.
Myynti ehkä kävi, jos paikalla olivat todelliset ostajat ja sarjakuvaharrastajat...olivathan ne juuri saaneet veronpalautuksia, joten ehkä oli enemmän rahaa tuhlattavaksi.

Mutta Kattilahalli ja Tiivistämö on oikeasti huonoja paikkoja pitää haastatteluja...niin paljon on sitä häiriöääntä siellä...noi haastattelut pitäisi ehdottomasti saada jonnekin eristettyä. Menkää sinne Tamperetaloon katsomaan ja oppikaa...kuinka hienosti siellä on homma hoidettu.

Ja se haju on vain hetkellistä siellä Oodissa...joku viemäri vain hajonnut...joten siitä ei kannata hermostua. Se tullaan korjaamaan.

Lainaus
Ja loppuSuomi määrittelee  helsingin keskustan seuraavasti:

Sijaitsee kehä kolmosen sisäpuolella, käyt jos on jokin ennalta tiedetty syy.

Mitä aikaisempii mielipiteisiin tulee Helsingin keskustasta, niin en viitsi tässä sanoa mitkä on oikeata Stadia ja mitkä Helsingin maalaiskuntaa...itse ainakin asun Helsingin nukkuvassa maalaislähiössä eli Kannelmäessä.
Joidenkin mielestä Stadia on vain ne paikat jossa kulkee ratikka, toisen mielestä Hakaniemen Pitkäsilta ja Töölön tulli erottaa stadin ja Hesa (niin kuin maalaiset Helsinkiä kutsuu).
Näissä on monta eri kantaa ja näkemystä...tuo wikipedia määrite on ihan hyvä virallinen kanta.
Naurattaa tuo kehä 3 ja Helsingin keskusta...sama kuin Manhattan ja New Jersey olisi New Yorkin keskustaa.
« Viimeksi muokattu: 02.10.2019 klo 19:28:31 kirjoittanut Darth Mika »
"Opinions are like assholes, everybody has one" (The Dead Pool, 1988 Clint Eastwood)

Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 19 277
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Vs: Helsingin sarjakuvafestivaalit, Suvilahti 7.–8.9.2019
« Vastaus #42 : 02.10.2019 klo 19:40:11 »
Helsingin keskusta rajautuu Töölönlahteen, Kaisaniemenlahteen, Mannerheimintiehen, Kaisaniemenkatuun ja Kaivokatuun. Niiden sisälle se jää. Kaikki muu on jotain ihme böndee.  ;D

Timo

Darth Mika

  • Insinööri
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 5 740
  • Leopard-tankkeja Ukrainaan ja vähän äkkiä!
Vs: Helsingin sarjakuvafestivaalit, Suvilahti 7.–8.9.2019
« Vastaus #43 : 02.10.2019 klo 19:52:45 »
Helsingin keskusta rajautuu Töölönlahteen, Kaisaniemenlahteen, Mannerheimintiehen, Kaisaniemenkatuun ja Kaivokatuun. Niiden sisälle se jää. Kaikki muu on jotain ihme böndee.  ;D

Timo
Aika kaukana tuo sinun keskustasi...Mannerheimintiekin menee aika kaukana...loppuu Hakamäentien ja Vihdintien risteykseen.
"Opinions are like assholes, everybody has one" (The Dead Pool, 1988 Clint Eastwood)

Timo Ronkainen

  • professionaali amatööri, sarjakuvaneuvos
  • Toimittaja
  • *
  • Viestejä: 19 277
  • "Ja rangaistus on greippi!"
Vs: Helsingin sarjakuvafestivaalit, Suvilahti 7.–8.9.2019
« Vastaus #44 : 02.10.2019 klo 21:01:12 »
Vitsin selittäminen ei ole koskaan hyvä asia, mutta piirretään.  ;)

Timo