Luen manhwaa, Choi Kyu-Sokin seitsemän tarinan kokoelmaa L'amour est une protéine.
Mielikuvituksellista eksistentialistista ahdistusta: nimitarinassa kolme kämppistä tilaavat noutoruokana frittikanaa, ruokalähettinä on antropomorfinen kukko jonka poika on ruokana...
Miljöiden lisäksi myös piirrostyyli vaihtelee sen verran että tätä olisi ihan hyvin voinut sanoa usean tekijän antologiaksi ja olisin uskonut, tai no, tarinoiden tunnelmissa on ehkä suurimmat yhtäläisyydet.
Ei tätä varsinaisesti tehnyt mieli ahmia (eli itse asiassa luin tänään vaan kolme viimeistä tarinaa) mutta kiinnostavaa jälkeä kuitenkin, ehkä tekijää pitää lukea lisää.