Ei, kyllä se on objektiivinen totuus. Amerikkalaisen elokuvateollisuuden tuotteet on silkka tuubaa, mutta sitä voi olla vähän vaikea hahmottaa kun vertailukohtaa ei oikein ole. 
paitsi eurooppalainen, aasialainen ja afrikkalainen elokuvateollisuus jotka ovat verrokkeja amerikkalaiselle.
Lause joka ottaa yhden sektorin koko taiteellisen puolen, joka ei sarjakuvien tavoin katoa mihinkään vaikka kyseessä olisikin massatuotantotuote, ja väittää sitä kokonaan objektiivisen totuuden mukaan roskaksi tai tuubaksi ei ole sisäistänyt mitä termi "objektiivinen totuus" tarkoittaa vaan käyttää sitä pönkittämään olemassaolevaa tai kuvitteellista arvovaltaansa.
Niistä ei tarvitse pitää, se on kokonaan toinen asia. Itse olen sangen vilpitön myös siinä mitä vihaan ja inhoan.
En esimerkiksi siedä disneyn ankka sarjakuvia laisinkaan mutta tajuan niiden valtavan painoarvon mm. Suomen sarjakuvakentässä.
Se että ovat minusta luokatonta paskaa ei tee niistä objektiivisesti katsoen luokatonta paskaa ja kykenen silti hahmottamaan niiden arvon siinä että opettavan sarjakuvan lukumetodin jo monennelleko sukupolvellle lukijoita.
Sarjakuvista on tehty kökköjäkin elokuvia mutta niistäkin valtaosa ennen nykyhetkeä, eikä yksin amerikkalaisella puolen.
Pekka ja Pätkä sekä Vihtori ja Klaara ovat tämän maan antia sarjakuvasovitusten rintamalla ja niissäkin ongelmakohdat ovat kun poiketaan lähdemateriaalista.
Ne jotka ovat elokuvina onnistuneita mutta poikkeavat sarjakuvasta johon pohjaavat ovat nähdäkseni vähemmistö, ei normi.
Näidenkin saamassa vihassa on sen sijaan mainitsemasi ongelmavyyhti taustalla, eletään mystisesti käsityksessä että ilman maailmalla lipputulomenestyksiä tahkoavia sarjakuvafilmatisointeja elokuvissa olisi enemmän variaatiota ja enemmän vakavasti otettavaa aikuisten draamaa "oikeine" kysymyksineen.
Sitten kun alkaa tivat ovatko katsoneet unkarilaisen Idan tai Most Violent Yearin tai Locken tai ihan minkä vaan joka on julkaistu on vastauksena yhdeksän kertaa kymmenestä tyhjä katse kuin puhuisin hepreaa.
Kiertomallia toki sovitetaan elokuviinkin täysin järjettömästi ja siinäkin ongelma on runkojärjestelmässä joka ei edes näytä tai mahdollista klassikkojen näkemistä koska eivät ole uusia, yleensä vedoten juurikin logistiikkaan joka digitaalisaation myötä ei edes ole ongelma(ennen kelan jäädessä jonnekin brittein saarten ja mantereen väliin oli ongelma, nykyisin jos elokuvakovo on rahdissa sen voi ymmärtääkseni siirtää suojatulla yhteydelläkin hätätapauksessa)
mutta niin kauan kuin nähdään ongelmana ylhäältä päin eikä edes yritetä korjata luotua rakennenvirhettä vaan syytetään tekijöitä ja kustantajia yksinomaan siirrytään hetki hetkeltä lähemmäs musiikkialaa.
Isot studiot tienaavat joka tapauksessa ja ihan pienimmät ja keskisuuret elävät jos fanit ostavat merchandiseakin, varsinaisella päätyöllä ei elä ja se:
niin elinkaari on lyhyt ja niin sen pitääkin olla kun kyse on kertakäyttöviihteestä.
joku kaunis päivä joku tajuaa katsoa koko yhteiskuntaa ja näkee kuinka monen työ on jäänne ajalta ennen muinoin ja työn elinkaari suhteutetaan koska kertakäyttöistä sekin on.
Sen jälkeen haikaillaan näitä työttömyyslukuja.
Markkinatalous on toimiva malli muttei tähtää humaaniin tai kehittyvään vaan ainoastaan voittoon.
Sarjakuvalla on se etu että sillä on ketjussa aiemmin mainittuja toimijoita jotka yrittävät rakentaa rinnakkaista toimivampaa mallia josta hyötyvät kauppiaiden lisäksi niin lukijat, keräilijät, kuin tekijätkin.
Itse toivon että pyristely onnistuu ja pyrin auttamaan asiassa sikäli kun voin.
