Maggy Garrisson

[Mambrinon kypäri]

80 aktiivista äänestäjää oli oikeastaan hieman yllättävän paljon, itse kun olen ajatellut että aktiivisia keskustelijoita Kvaakissa taitaa olla hädin tuskin tusina.

Tämä on  ehkä enemmän sen maan hiljaisten sarjakuva, niiden joille ei ole tarpeen näyttää laajaa populaarikulttuuritietåmystään ja kerrata mihin tehdään metaviittauksia ja miksi päähenkilön nimi yhdistelee Thatcheria ja varuskuntaa vaikka valinnat ovat näennäisesti täysin eri.

Onko normaali Kvaak-keskustelu tosin tuollaista? Bois-Maury-ketjussa on viisi sivua lähinnä kuinka kirjoittajat kertovat miksi pitivät ko. sarjakuvasta.

Monet muut esim. tän eurosarjisalueen aktiiviset keskusteluketjut on enempi vanhoja klassikkoja tai muita sarjakuvia joilla on vakiintunut lukijakunta joka jaksaa niistä keskustella.

[Curtvile]

Onko normaali Kvaak-keskustelu tosin tuollaista? Bois-Maury-ketjussa on viisi sivua lähinnä kuinka kirjoittajat kertovat miksi pitivät ko. sarjakuvasta.

Kärjistävä esimerkki osaltani, mutta siviilielämässä olen tuon besserwisseröinnin olevan yksi syy miksi moni ei kvaakkiin kirjoita
"kun sitten joku tulee ja selittää kaksi sivua miksi kantani 'tykkäsin' on ihan väärin koska xxx on matkinyt suoraan yyy:tä ja niin poiespäin"
Mikä ei toki vastaa todeliisuutta sekään.


Ja kun todella monelle riittäisi ihan  että jostain voi vain "peukuttaa" tai "tykätä" siihen meidän alusta ei oikein sovellu.

itselle sarjakuva on iso osa elämää joten siitä puhuminen on vain luontaista, mutta vaikka sitä pidetään kulttuurisesti uutena ilmiönä(minusta ikivanha), niin moni arastelee ylipäätään edes jonkun asian hehkuttamista vaikka pitäisikin.

Itselle Maggy oli miellyttävä lukukokemuksena ja hyvin lähestyttävä. Mielestäni kuitenkin enemmän aikuisväestölle aukeava juttu.
Ei ylenmääräisen seksin, väkivallan tai kiroilun takia vaan maailmankuvan ja viipyilevän rytminsä ja sen että tässä ei oikeistaan ole kyse vain niistä pienistä voitoista vaan siitä että tappiot ja häviöt ovat tavallista pienempiä.

Kokonaisuus oli äärimmäisen hallittu ilman kuoliaaksi hinkkausta käsikirjoituksessa tai piirroksessa.

[Reima Mäkinen]

Maggy Garrison on anti-Natasha.

Osuva huomio, varsinkin piirtäjän suoriutumisen osalta. Maggy Ei todellakaan ollut kuoliaaksi hinkattu ja hyvä niin.

Olen kyllä aistivinani että tämä on yleinen trendi. Laajasti fanitettua ja suurta mainetta niittävää sarjakuvaa voidaan nykyään tehdä todella heppoisin avuin tai vaihtoehtoisesti rohkeasti vaivoja säästäen. Puhun siis visuaalisuudesta. Ideat, idealismit (ks. vartalonmuoto) ja samaistuminen on nykysarjakuvassa pääosassa. Eikä siinä mitään, se on hyvä että on hyviä ja koskettavia käsikirjoituksia sekä ideoita ja tarinoita, jotka vetoavat aikuisiinkin lukijoihin. Hyvin harvoin, tuskin koskaan, näitä kuitenkaan enää nykyään näkee yhdistyneenä brilianttiin kuvitukseen. Vanhassa ns. genresarjakuvassa, tietynlainen piirtäjien käsityöläisyys ja ammattiylpeys nosti esiin aivan erilaisia sarjakuvantekijälahjakkuuksia kuin nykyaika. Henkilökohtaisesti vain tykkään eniten sarjakuvista, joissa sekä piirtäjä, että käsikirjoittaja pyrkivät tarjoamaan parastaan. Tietokone ja muu tekninen kehitys mahdollistaa nykyään myös keskittymisen väritykseen aivan eri tavalla kuin ennen. Silti suuressa osassa sarjakuvia, myös Maggyssa, mennään yli siitä missä aita on matalin.

Toki ennenkin oikaistiin, kun tehtiin vauhdilla. Aina on julkaistu sotkuisia huumoripläjäyksiä, mutta erityisesti nykymeininki tuntuu epäreilulta niitä kohtaan, jotka vielä jaksavat miettiä kuvakulmia, "kamera-ajoja" ja piirtää taustoja. Miksi vaivautua moiseen, kun yleisölle riittää vähempikin? Ehkä kyse on luonnonvalinnasta? Nopeat syövät hitaat, myös taiteessa.
Tämmöisiä ajatuksia herättää Maggy Garrisonin ohella myös mm. koipeliiniehdokkaat, Saga sekä Pahispomo ja kissat.

[Curtvile]

Tajuan mitä Reima ajaa takaa, en vaan osaa yhdistää sitä Maggyyn.

Minusta tässä juurikin on mietityt kamera-ajot, kuvakulmat ja taustat eli se käsityöläisyys paistaisi läpi mutta tarinan ehdoilla.

Itsellä on monesti ollut kriittinen suhtautuminen moniin euro/Bd-alueen seikkailusarjakuviin siitä että niissähän on kuvitus niin paljon edellä käsikirjoitusta.
On taustoja, referenssiä ja huoliteltua anatomiaa ihmisillä ja eläimillä, kulkuneuvot, laitteet, varusteet ja miljööt viimeisen päälle.
Ja perus f-luokan juoni jonka hahmoista ei piittaa lain,

Totta kai jonkun mielestä Maggy Garrisoniin pätee just sama tai piirros on kömpelöä heidän makuunsa. Makuasioista ei voi kuin kiistellä, mutta itsestä kuvitus oli käsi kädessä kerronnan kanssa.

Mainitsemaasi trendiä en kiistä, monesti kaikessa mennään helpointa tietä ajattelematta asiaa sen pidemmälle. Ollut pitkään tapana mielestäni.

Tietty tässä voidaan todeta että toinen tykkää tyttärestä toinen äidistä. Itse pidin  tässä piirroksesta  siinä missä tarinastakin enkä yksin kaavan rikkomisen ja "sosiaalisen idealismin" takia. Ne olivat plussaa kun on lukenut paljon mutta eivät minulle ainakaan se ratkaiseva kriteeri.

Kolahti täällä, mutta toki eihän kaiken kuulukaan miellyttää kaikkia.

[VesaK]

Maggy G:ssä on samaa fiilistä kuin työväenluokan oloja kuvaavissa brittifilmeissä. Ks. vaikka Mike Leighin tuotanto.

Trondheimilla on hyvä ote arjesta ja eläytymiskykyä, hänen kirjoittamiinsa hahmoihin on helppo samaistua, olivat nämä sitten ihmisolioita, pupuja tai avaruustyyppejä.

Kaikki MG:n hahmot eivät olleet sitä miltä aluksi vaikuttivat, ja vaikka varsinaisen juonen villakoiran ytimen punainen lanka olikin aika irrelevantti, niin tämän luki hyvin mielellään. Yksityiskohtia joihin palata löytyy myös mukavasti. 

[Timo Ronkainen]

Maggy Garrissonhan on mitä taitavimmin piirretty. Tekijä vain ei turhia briljeeraa.

Timo

[Reima Mäkinen]

Missään sarjakuvassa en ole nähnyt lähellekään yhtä paljon kopioituja ruutujen taustoja. Niitä on kymmeniä, liki sata? (aika monta sivua siis...) En vain ole tottunut moiseen, enkä varmaan koskaan opi pitämään ratkaisusta. Siitä tuossa oli kysymys.

Lisäksi tuli mieleen, että Trondheimin tikku-ukkokässäri on kuvakokoineen, sen enempää miettimättä siirretty suoraan lopulliseen. Simppelillä (trondheim-tyylillä) taustat on kuitenkin helpompi tehdä yksilölliseksi. Samalla koko sarjakuva pysyy "elävänä". (Vaikka Trondheimilla hänen omissa sarjakuvissaaan ne taustat ole välttämättä yhtä vaivattomasti syntyneet kuin hahmot.)
Kuten Koipeliini-ketjussa mainitsin, tämä asia alkoi muakin häiritä vasta puolen välin tienoilla kun kässärin jännite hapertui.

[ Tertsi, multa saisit sen vaikka het lainaan.  ]

[Timo Ronkainen]

Missään sarjakuvassa en ole nähnyt lähellekään yhtä paljon kopioituja ruutujen taustoja. Niitä on kymmeniä, liki sata?

Ai niin, toi kun kuvakulma pysyy samana useamman ruudun ajan, niin tausta on kopsattu. Ilmeisesti tää koko juttu on piirretty digitaalisesti(?). Minä tekisin ihan samalla tavalla. Miksi tuhlata voimiaan.

Timo

[Curtvile]

Missään sarjakuvassa en ole nähnyt lähellekään yhtä paljon kopioituja ruutujen taustoja. Niitä on kymmeniä, liki sata? (aika monta sivua siis...) En vain ole tottunut moiseen, enkä varmaan koskaan opi pitämään ratkaisusta. Siitä tuossa oli kysymys.

....
Kuten Koipeliini-ketjussa mainitsin, tämä asia alkoi muakin häiritä vasta puolen välin tienoilla kun kässärin jännite hapertui.

Ikävä tuollaista suoraa kopiota on lukea. Semmonen etäännyttää todellisuuden illuusiosta, vähän samalla tavalla kuin vaikkapa pikseliviiva. Hitsi, tässähän rupeaa jo odottamaan ihan tosissaan, että sais albumin luettavaksi.

selasin muutamaan otteeseen luetun Maggyn käsittääkseni ongelman.
En löytänyt sitä.
Totta monet taustoista ovat liki identtisiä, mutta niin keskimäärin taustat tapaavat olla ilman purkutöitä, sotia ja suuronnettomuuksia todellisuudessakin.

Kun se operatiivinen sana on minulle tausta. Silloin harvoin kun vaivaudun piirtämään nakkaan taustoille tyystin paskat jos eivät vie tarinaa eteenpäin. Valkoinen tai musta ajaa saman asian.

 Silloin kun niillä on tarinallinen pointti avata hahmojakin tyyliin: "tämä hahmo on rikas" "tämä hahmo on köyhä" "normaalissa talossa ei muuten ole BDSMsalia" "näille on normaalia että talossa on BDSMsaleja" "tämä hahmo on selkeästi eri kulttuurista kuin muut" ja "Tajuttomuuden/matkan aikana lokaatio on vaihtunut" "tässä paikassa lattiassa on pudotus seuraavan kahden kerroksen läpi"
niin taustat on ok.

Mutta nähdä niihin vaivaa? Ymmärtäisin jos kyseessä olisi sarjakuva nimeltä Brighton tai London joka keskittyisi paikkaan, mutta kun nimi on Maggy Garrison niin fokus on henkilöissä, ei taustoissa.

Niin kauan kun taustalla olevasta ovesta(tjs) ei tule sisään ihastusta tai uhkaa sillä taustalla ei ole väliä.

ehkä ongelma on että lähestymme ihan eri perspektiiveistä: minua vetää tässä tarina ja sen hahmot. miljöö on riittävän uskottava, kun se on esitelty se jää taustaksi.

Silloin jos haluan lukea arkkitehtoonisesti tarkkaa sarjakuvaa luen Francois Schuitenia tai Geof Darrowta.

Mutta on varmaan lähestymiskysymyskin, minulle piirros on tärkeä mutta tarina on tärkein. Sitä ei voi kertoa ilman toimivaa kuvaa, mutta kun kuvat Maggyssä mielestäin toimivat.

Kässärin jännitteen hapertumista en myöskään hahmota, koska teos piti otteessaan kautta linjan.
Mutta toisaalta paitsi että luen sarjakuvia niin tekopuolella minä tosiaan ennemmin kirjoitan käsiksiä ja jätän piirtämisen niitä lihaksia treenaammille tahoille.

[Curtvile]

Ja vaikka siis kokonaisuus teki vaikutuksen ja siitä oli aiemmin jo kaikuja niin sivu 28 on liki itsenäinen kokonaisuus joka avaa Maggyn persoonaa merkittävästi ainakin itselle.

On niitä tavan sankareita ja sitten niitä joiden moraalissa on liikumavaraa.  Olisi heikoimpi ilman tuota sivua okli sen sisältämästä moraalista mitä mieltä hyvänsä.

kunniamainita sivujen 16 ja 17 siirtymästä.

[Toni]

Koska Maggy on nyt herättänyt Kvaakissa niin kiivasta keskustelua heitin Tähtivaeltajan lyhyehkön arvostelun nyt myös blogin puolelle, josta se on helpompi lukea - ja sain pari kuvituskuvaakin messiin:

http://tahtivaeltajablogi.com/2018/01/11/sarjakuvat-maggy-garrisson-1-hymyile-vahan-maggy/

Ja mua ei tuo toisteisuus häiritse, vaan ihailen sitä kerronnallisena tehokeinona, kuten arviosta voi lukea.

[Veli Loponen]

Ei tuo taustojen toistaminen Tähtivaeltaja-blogin kuvaesimerkkien perusteella mikään paha ole. Ruutujen kopioinnin on kuitenkin amerikkalainen Howard Chaykin vienyt ihan omille sfääreilleen. Sen nykysarjat ovat käytännössä koottu aika pitkälle Chaykinin itse piirtämistä clip art -kuvista. Kierrättää armottomasti taustoja, esineitä ja hahmoja. Eikä se ole kopioimista laiskuuden vuoksi, sillä lopputuloksen perusteella väittäisiin, että joutuu näkemään aika paljonkin vaivaa ruutujen eteen, vaikka ei niitä piirräkään kokonaan.

[Mambrinon kypäri]

Maggya en ole (vielä) lukenut joten nimenomaisesta tapauksesta en sano (vielä) mitään.

Yleisesti  jaan Reiman ja SkTV:n näkemyksen että ruutujen sisältöjen (taustojen tai muuten) toistaminen on etäännyttävää kun sen huomaa [1]. Hieman tulee olo kuin oltaisiin napsittu animaatioelokuvasta peräkkäisiä ruutuja. Lukijana mielestäni lähes aina parempia vaihtoehtoja olisivat:

a) Viitteellisemmin piirretty tausta, ehkä suorastaan yksivärinen tms ratkaisu (Kuten Curtvile kuvasi miten omissa töissään tekee.) En tunne terminologiaa tarpeeksi, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan. Tällöin suora copypaste ei häiritsisi yhtä paljon, mutta oikeastaan en usko että siihen tekijä kokisi tarvetta.

b) Jos toisaalta halutaan yksityiskohtaisia taustoja (vaikka koska tavoitellaan yhteneväistä visuaalista tyyliä) ja tarkoitus on kuvakerronnalla korostaa että tilanne on staattinen (hahmot eivät juurikaan liiku keskustelun aikana mutta keskustelu etenee), käytetään sitten yhtä kuvaa ja kuvataan keskustelun kulku useilla kuplilla.

Sarjakuvassa tarina ja hahmot ovat minullekin tärkeitä, mutta sarjakuva on myös visuaalinen taidekokemus, ja luulen etten ole tässä yksin: pelkillä painetuilla sarjakuvakäsikirjoituksilla ei ole kovasti menekkiä.

[1] Mieleen tulee ainakin mm .Hugo-äänestyspaketissa ollut Marjorie Liun ja Sana Takedan Monstress, jossa kierrätettiin välillä ruutuja suorastaan raivostuttavan töksähtelevästi, erityisen raivostuttavasti koska muuten pidin sarjakuvan visuaalisesta puolesta.

[Reima Mäkinen]

selasin muutamaan otteeseen luetun Maggyn käsittääkseni ongelman.
En löytänyt sitä.

Kuten mainitsin, minuakin asia alkoi häiritä vasta kun kässäri ei luonut tarpeeksi jännitettä tai muuten vain keskittyminen herpaantui. (Tapahtui siinä kohtauksessa kun roistot pyrkivät Maggyn asuntoon ja keittiö toistettiin staattisena) Toinen syy siihen miksi huomio kiinnittyi asiaan on se että alpparissa hahmot ovat paljon ns. kokokuvassa. Ja elokuvatermein kuvakokojen vaihtelu on maltillisempaa kuin mihin olen sarjiksissa tottunut.

Silloin kun niillä on tarinallinen pointti avata hahmojakin tyyliin: "tämä hahmo on rikas" "tämä hahmo on köyhä" "normaalissa talossa ei muuten ole BDSMsalia" "näille on normaalia että talossa on BDSMsaleja" "tämä hahmo on selkeästi eri kulttuurista kuin muut" ja "Tajuttomuuden/matkan aikana lokaatio on vaihtunut" "tässä paikassa lattiassa on pudotus seuraavan kahden kerroksen läpi"
niin taustat on ok.

Kuten ketjussa on aiemmin todettu. Jotkut, niinku minä, kokevat että teknien kopiointi etäännyttää. Tässä tapauksessa näen hahmot näyttelemässä kulississa eivät ns. omassa maailmassaan. Ero on toki samaa luokka kuin jos videossa tai elokuvassa kuvataan paikallaan pysyvää/kuollutta kohdetta tai kuvaa samasta kohteesta. Se on pieni ero, mutta jostain syystä silmä ja aivot sen rekisteröivät (ja hakevat pienen pieniä muutoksia, merkkejä elämästä?). Ehkä tästä tulee sarjakuvan normia, on tullutkin jo ainakin ameriikassa viimeisten parin kymmenen vuoden aikana. Mutta minua se edelleen häiritsee. Sekä nettisarjiksissa että supersankaripuolella kopiointi hyväksytään muitta mutkitta tuotannollisista syistä. ...ja totta kai, koska idea on kuitenkin tärkein. Ihan sama miten se on kuvitettu.
 

Mutta nähdä niihin vaivaa?

Niinpä, miksi ylipäätään piirtää realistisesti kun saman voisi kertoa tikku-ukoilla. Tai oikeastaan pelkällä tekstillä. Ihan turhahan se on koko ajan piirtää niitä hahmoja sinne jos vain lukija tietää kuka kulloinkin puhuu... No, kärjistäminen sikseen. Nostin asian esiin vain koska 1) tämä nyt valittiin koipeliiniksi, 2) koska olen pidempään miettinyt asiaa ja vähän sitä mieltä, että piirtäjäkunta on tietokoneiden käytön myötä laiskistunut. Sekä henkisesti että ihan tuloksia tarkastellen. Miksi vaivaitua opettelemaan tekstausta tai sivellintä/terää kun fontit on keksitty ja piirrosohjelman säädöillä saa hyvässä lykyssä viivan hieman huolellisemman näköiseksi? jnpp.

Kopiokoneen käytöstä on muuten Kvaakissa oma keskustelu.

Maggyn piirtäjä näkee muuten kyllä vaivaa elävöittääkseen digipiirrostaan. Esim kannessa näkyy semmoisia monistettuja tuhruja (Lieneekö oikein Fotarin brushi?), ikään kuin luomassa huoletonta teiteellista vaikutelmaa.

[Timo Ronkainen]

Ennenvanhaan kopioitiin taustat valopöydän läpi eikä mallista piirtämällä, kuten ennen valopöytiä.

Mutta toki tuo copypastaus joskus vaivaa, kuten itseasiassa juuri Tähtivaeltajan sivuilla olevassa näytepalassa. Kova tuuli heiluttaa kaulaliinoja ja hiuksia, mutta ei taustan viirejä ja lippuja. Myönnettäköön, etten tuota huomannut eka lukukerralla. Olisi pitänyt vähän muuttaa noitten asentoa.

Timo