Sarjakuvan reproaminen

[T.Kokkila]

Kupliissa tosiaan Ilpo Koskela haastatteli mua ja Pertti Jarlaa pian tulevasta Poika Vesannon Saku Sämpylä, Eetu ja Riku -kirjasta.

Restauroinnista puhuttiin, mutta en nyt termiä ole sen tarkemmin analysoinut. Tässä kirjassa varsinkin Eetu ja Riku -sarjan kohdalla jouduttiin miettimään missä muodossa se julkaistaan. Sarjakuvat on skannattu vuoden 1931 Aamulehden arkistokappaleista, joissa paperi on kellastunutta, haurasta ja osin repeillyttäkin vuosikymmenien käytön jäljiltä. Näköispainos olisi tarkoittanut myös paperin värin ja hataran painojäljen toistamista.

Päädyimme viilaamaan Vesannon viivan esiin mahdollisimman hyvin. Eli paperi on valkoista ja viiva mustaa. Mustissa pinnoissa oli paljon suttua, niitä tummennettiin ja korjailtiin. Samoin ladonta tehtiin uusiksi. Alkuperäinen oli tehty kirjapainossa, ja oli hyvin vaihtelevaa. Välillä tekstejä ei oltu viitsitty juuri asemoida ja rivijaot oli miten sattuu. Tekstit olivat usein ihan eri muotoisia ja kokoisia kuin puhekuplat, ja myös epäselviä. Uudet tekstit ovat suunnilleen saman tyylisiä, mutta hiukan isompia ja paremmin asemoituja. Minä ja Jarla teimme homman suunnilleen puoliksi.

Lopullisen tuloksen näkee toki vasta kun kirja tulee painosta. Siinä on myös pieni artikkeli sarjan entisöinnistä ynnä muuta pikkukivaa.

[Timo Ronkainen]

Harmi että ne Ami Hauhion originaalit jotka tuolloin olivat käytössä, ovat nyt hävinneet.

Harmillista. Mikä selittää, että ne ensin löytyivät ja sitten katosivat? (tämä ei ole syyttelyä vaan ihmettelyä). Jäivät Pellervon arkistoihin? Siirtyivät jonnekin muualle? Nythän meillä olis tää sarjakuvamuseohankekin.

Timo

[T.Kokkila]

Harmillista. Mikä selittää, että ne ensin löytyivät ja sitten katosivat? (tämä ei ole syyttelyä vaan ihmettelyä). Jäivät Pellervon arkistoihin? Siirtyivät jonnekin muualle? Nythän meillä olis tää sarjakuvamuseohankekin.

Timo

Juu, näin on käynyt. Pitelin niitä originaaleja kädessäni 1980-luvun alussa Seinäjoella. Ne reprottiin albumia varten, muutama kävi näyttelyssä Seinäjoen taidehallissa, ja ne palautettiin Pellervolle. Sieltä niitä ei enää löytynyt kun parin vuoden takaista näyttelyä kokosin. Eivät lehdessä tienneet missä edes voisivat olla.

On toki mahdollista että ovat silti jossakin arkistojen kätköissä, tai kenties Kalevi Haikon jäämistössä. Hän niitä Seinäjoelle tarjosi, toimi Pellervon toimitussihteerinä tms siihen aikaan. Haiko oli populaarikulttuurin puolestapuhuja monilla tavoin, harmi että hänen perikunnastaan ei taida olla kenelläkään mitään tietoa.

Arkistoista ja keräilijöiltä saattaa toki yhä löytyä kaikenlaista, siitä on todiste tulevassa Saku Sämpylä -kirjassakin.

[Reima Mäkinen]

Näköispainos olisi tarkoittanut myös paperin värin ja hataran painojäljen toistamista.

Eipä taida tuokaan termi olla aivan yksiselitteinen.  Itse ymmärrän, että näköispainos pyrkisi olemaan lähelle sen näköinen kuin alkuperäinen oli ilmestyessään. Kuitenkin  reprottavaan kappaleeseen mahdollisesti vuosien vieriessä ilmaantuneet viat, joita ei pysty korjaamaan. Esim. puuttuvat palat, kohdat joista ei tiedetä mitä kuvassa on ollut.
Näköispainos vaurioituneesta sarjasta ei välttis ole kovin hyvä idea, kuten Kokkila tuossa edellä selitti.
Ja se tekstaus tosiaan on tärkeä juttu ja sen kanssa julkaisijat joutuvat oikeastaan eniten jumppaamaan, sanoisin. Koltan perinnössä Kokkila tekstasi ladonnat uusiksi ja ratkaisu oli sen ajan mukaan ihan kelvollinen, nykytekniikalla originaaleista skannattu Koltan perintö ilmestyisi hyvin erilaisena. Jos suoraan sanotaan 70-luvun repron tuottama rasteri ei todellakaan hivele silmää.

Ja kyllähän "Koltan" vieläkin jotenkin pystyisi tekemään reproamalla Pellervo-lehdistä. Pellervon 50-luvun kivipaintotekniikka(?) ei toistanut kaikkia Hauhion originaalien harmaasävyjä, mutta toisaalta piirtäjä lienee tiennyt tämän ja ainakin jossain määrin ottanut huomioon(?).
Tähän liittyy se vanha sanonta ja käsitys siitä että sarjakuvassa originaali ei niinkään merkitse vaan työ on valmis (valmiin/halutun näköinen) vasta painettuna.

[Timo Ronkainen]

Kuten tuolla jo ekalla sivulla sanoin: "tosin mielestäni oikea fac simile olis täysin alkuperäisillä tavoilla ja alkuperäisiä painolevyjä tai filmejä käyttäen tehty painos."
Tuohon tekis mieli lisätä vieläpä että alkuperäisen kaltaiselle paperille painettu.

Timo

[Reima Mäkinen]

Mihin unohtui alkuperäiset värit. Mut vaihtelihan se aikoinaan lopullinen jälki myös painoksen sisällä. Että itse en menisi hifistelyssä aivan noin pitkälle.

[Timo Ronkainen]

Mihin unohtui alkuperäiset värit.

Heh, jos ensimmäisistä Akuista haluais oikeat kunnon deluxe-näkkärit, pitäisi käyttää kivipainoa sekä niitä alkuperäisiä ja ehkä myrkyllisiä värejä. Jonkun pitäis valmistaa sitten painoaihiot wanhalla menetelmällä.

Timo

[Petri Aarnio]

Timo. Perustuihan litografia(kin) CMYK-värierotteluun? Olikos kivipainanta ns. suora- vai epäsuora painomenetelmä? Olikos siinä filmit? Tarkkuus siinä varmaan oli huonompi kuin offsetissä.

[Reima Mäkinen]

Alkuun kivipainon "originaalit" ja varsinkin isoimmat sellaiset, kuten julisteet tehtiin käsin kivelle piirtämällä, mutta sitten jossain aika aikaisessa vaiheessa keksittiin miten kuvan pystyy myös valottamaan kivelle filmiltä eli kalvolta. Suoraa jatkoa, tai pikemminkin käyristettävää jatkoa kivipainolle on offset, jossa valotus tehtiin painopellille. Tästä painosylinterin avulla saatiin aikaan sitten myös se rotaatio. (Semmoisten isojen kivien liikuttelu ja käyttö on ymmärrettävästi hankalaa.) Molemmissa väriä ottavat pinnat poikkeavat rasvaisuudeltaan valkoiseksi jäävistä.

Analogisina menetelminä kivipainon ja offsetin tarkkuus on tietenkin periaatteessa "ääretön", mutta värien kohdistus ja sen filmin valmistaminen ja paperin ominaisuudet tietenkin luovat rajoitteita. Nelivärisarjankin värejä linee myös sekoiteltu paljon silmämääräisesti eri painoissa, paperikohtaisesti ja muuten. Väritökötin annostelu painovaiheessa ei tietenkään ole yhtä tarkaa kuin vaikka laserin tai mustesuihkun eli tämäkin vaikuttaa siihen mikä on pienin mahsdollinen rasteripiste ja ohuin mahdollinen viiva. Että onhan tässä muuttujia.  Ja siksi painojälki vaihtelikin niin paljon painoksen sisällä. Just sarjakuvien ja sanomalehtien kanssa ei painoissa juuri jaksettu hifistellä. 

[Timo Ronkainen]

Niin, en minä tiedä onko ne ekat Akut oikeasti ihan litografialla sentään painettu, mutta "Sanoma Oy:n laakapaino" niissä takakannessa lukee. Kivipaino on toki myös laakapainomenetelmä, mutta luulisin, että kyse on ehkä laakaoffsetista.

Timo

[Petri Aarnio]

Juu offsettia itsekin veikkaisin.

Lievänä off-the-topicina kerron kun aikoinaan yritin jamaikalaisessa levynkannessa tapahtunutta CMYK kanavien epäsynkkaa korjata kanavien kautta. En onnistunut siinä koska en onnistunut skannauksen jäljiltä käsittelemään RGB > CMYK kuvaa alkuperäisen värien mukaiseksi siten että simppelisti kanavia siirtämällä uudelleenkohdistus olisi käynyt toteen. Onhan matkassa toki muutakin mutkaa. Koska offset-värit ovat läpikuultavia niin kyllähän siirtely olisi jättänyt jälkensä. Hauska ajatuskoe silti.

Vähän samaan tapaan kuin rasteripisteen olemus. 60-luvun sarjakuvassa näkyvä rasteripiste on kuvallinen alkio. 2000-luvulla uudelleen tehtäessä kyseinen piste on vain estetiikkaa - sen sisältä löytyy pienempi rasteripiste. Tarzanissa taajuusmoduloitu sellainen.

Kuullostaa muuten monimutkaisemmalta näin selittäessä kun oikeasti on;-)

[Petri Aarnio]

Jos menee ylläpidon mielestä ohi aiheen saa siirtää.

Pusailin vuosikertoihin kannet.

Title aiheuttaa spekulaatiota siitä mitä julkaisuissa on haettu. Lehtihän kulki vuodet 1969 - 1976 Tarzanin poika nimellä ja muuttui Korakiksi vuosiksi 1977 - 1978 - mutta ilmeisesti palasi 1979 - 1981 alkuperäiseen Tarzanin poika nimikkeeseen.

[Lurker]

Jos menee ylläpidon mielestä ohi aiheen saa siirtää.
--

Päinvastoin, aivan fantastisia projekteja. Ja Tarzan-kuume tässä nousee itse kullakin...

[STD]

Lainasin äskettäin kirjastosta hiljattain ilmestyneet englanninkieliset Korakit. Painojälki on sellasta, että en olisi valmis maksamaan niistä mitään. Aika hassua, että kirjastossa opuksia pikaisesti selatessa painatus näytti olevan ihan ok. Mutta kun alkoi lukea...

[ekku]

Jos menee ylläpidon mielestä ohi aiheen saa siirtää.

Pusailin vuosikertoihin kannet.

Title aiheuttaa spekulaatiota siitä mitä julkaisuissa on haettu. Lehtihän kulki vuodet 1969 - 1976 Tarzanin poika nimellä ja muuttui Korakiksi vuosiksi 1977 - 1978 - mutta ilmeisesti palasi 1979 - 1981 alkuperäiseen Tarzanin poika nimikkeeseen.

Noin tyylikkäät kannet kävisivät myös mahdollisiin Tarzanin poika-julkaisuihin Manningin ajoilta, joita Like voisi kustantaa normiTarzanin oheen. Lienee maku asia mutta omaan korvaan tuo "Tarzanin poika" tuntuu muikeammalta kuin toki asiallinen "Korak". Makunsa kullakin.

Ekku