Sarjakuvan reproaminen

[Reima Mäkinen]

Minusta entisöinti on erinomainen paitsi, ettei kyse ole anglismista myös siitä syystä, että sana kertoo heti, mikä on toiminnan tavoite.

Toki reproduktio sopii hieman kuin musiikin puolella puhutaan remasteroinnista.

Sen sijaan digitaalinen korjailu ei juuri synnytä mielikuvia ja retusointia vastustan juuri em. viestissä mainitsemastani syystä, eli moni mieltää retusoivansa valokuvia.

Retusoinnin liittäminen pelkästään valokuviin on kyllä hyvin nuori ilmiö. Ja jos kontekstina on vielä sarjakuvat...

Entisöinti hämää koska siinä lähtökohtana on paperijulkaisu (tai paperioriginaali) eikä tarkoituskaan ole tuottaa lähellekään vastaavaa, vaan digiversio, jonka ulkonnäkö on riippuvainen mm. katsojan laitteesta.

Remasterointi itse asiassa sopisi jotenkin sarjakuviinkin, sehän tarkoittaa ikään kuin uuden alkuperäisen tuottamista mahdollisesti monistettavaksi.

[Jarkko Sikiö]

Saku Sämpylä mainittiin jo sisällöntuotannon puolella, hyvä että muistit mainita myös täällä.

Huomatkaa muuten sana restaurointi ohjelmakuvauksessa. Kieli on, miten sitä käytetään.

Maan mies Marsissa unohtui minulta aivan täysin, kyllähän näitä varmaan alkaisi Suomestakin nousemaan kun joukolla kaivettaisiin.

[Avalkis]

Maan mies Marsissa on tosiaan erinomainen esimerkki. Sekä Suomi-scifi sarjakuvakuriositeettina että restauroituna painoksena (2011).

Sillä alkuperäisessä albumijulkaisussa (1947) oli ruudut erikoisesti saksiten sommiteltu "all over the place" ja ilmeisesti lyhennettykin. Vaikka panoraama-formaatista sarjiksissa muuten erityisesti tykkäänkin.

Kyseisessä Zum Teufelin uusintajulkaisussa on tehty kaikki oikein, mukaan lukien mielenkiintoiset artikkelit. Ne lisäävät kokonaisteoksen mielenkiintoa ja arvoa huomattavasti, kuten myös bonus-sarjakuva Lentävä lautanen sekä näytteet muista aiheisiin liittyvistä töistä.

Oliko muuten Mars-tarinan Isku-lehtien julkaisu mustavalkoinen kuten kirjassa? 1947-albumin sarjis painettiin vihreällä musteella.

[Petri Aarnio]

Aloin pohdiskella asiaa toisin päin.
Mitäs jos esim. Gold Key Tarzaneiden alkuperäiset painofilkat olisivat jostakin putkahtaneet esille? Silloinhan vasta digitointiprosessi olisi oollut erikoinen:
• Skannaus sisään 1200dpi bitmapeina.
• Filkkojen yhdistäminen ja värjäys indesignissa.
Moireen mahdollisuus oln huomattava. Onkohan tämmöistä tehty?

[Jarkko Sikiö]

Onkohan tämmöistä tehty?

En osaa vastata, joten kirjoitan asian vierestä.

Rick Keenen aikoihin vielä entisöinnin suorittaja teki kaikki työvaiheet alusta lähtien. Sen sijaan myöhemmin alalle siirtyneet kuvaavat hyvinkin yksityiskohtaisesti myöhempiä työvaiheita, mutta tuskin sanalla mainitsevat, mistä ja miten ne sivut ovat alkuperäisesti digitaaliseen muotoon päätyneet. Tästä arvelisin, että skannattu materiaali toimitetaan jossain digitaalisessa muodossa entisöinnin tekijälle.

Sen tiedän, että DC osti valtavan määrän digitointia (painofilmien kuvaaminen) Warnerin alihankkijalta. Tämä minua ihmetyttää vaikkapa Giordanon viivaa tarkastellessa, materiaali kun on selvästi skannattu lehdestä eikä mistään painofilmeistä.

Täällä muuten Keene kertoo, kuinka hän aloitti uransa ja täällä puolestaan millaisia välineitä ja tekniikoita hänellä alkuvaiheessa oli käytössään. Skannerit olivat tuohon aikaan melkoisia tykkejä...

[Jarkko Sikiö]

En tiedä, olisiko tästä ollut jo mainita toisessa ketjussa, mutta tässä blogikirjoituksessa kuvataan, kuinka Muumeja konservoidaan Ateneumissa.

[Timo Ronkainen]

Oliko muuten Mars-tarinan Isku-lehtien julkaisu mustavalkoinen kuten kirjassa? 1947-albumin sarjis painettiin vihreällä musteella.

Juu, ihan normimustalla oli painettu lehteen. Albumi on kyllä todella outo tapaus.
Monta vuotta tuon alkuperäisversion uusintapainosta odottelin turhaan, sitten piti tehdä itse. 

Timo

[Reima Mäkinen]

Kotimaisiin projekteihin vaaditaan rahan lisäksi myös sitä että matsku olisi sen arvoista. Tehty on mm. Professori Itikainen näköispainos vai oliko se sittenkin originaaleista... Herra Kerhonen, ja sitten tietenkin AB:n julkaisema Amerikalainen kuvakirja. Yhtään näistä en omista, mutta kaksi edellistä ovat mustavalkoisia (onko Itikainen painettu väreissä?) ja Amerikalainen taas alunperin 3-väripainatus. Ilmeisesti myös Sarjatulta! kirjan kanssa on jouduttu jotain kuvia korjailemaan, en tiiä, onko tästä ollut selvitystä missään.

Mielenkiintoisia vanhoja olisi ainakin Hauhion ja Wendelinin sarjat Seurassa, ehkä myös jotkut Rudof Koivun työt, mutta vaikea näistä on mitään julkaisua kasata. Koivun Sadepisarajuttuhan on uudelleenjulkaistu ja melko kämäsin värein. Siltä pohjalta voisi löytyä mielenkiintoisia projekteja (ja järkevän kokoisia) jollekin asian harrastajalle, esim. Koivun jollekin pankille tekemä eläinsarja, nimeä en nyt muista. Kolmivärisyys toisi sitten mukanaan vielä mukavan lisähaasteen.

[Petri Aarnio]

Nonnih. Nyt on tullut sidottua vanhat vuosikerrat uusvanhoihin kansiin. Ei mennyt vuosien takainen kirjansidontakurssi sekään hukkaan. Muistin kluutin merkityksen vaikka ekat kappaleet lehtiä liimasinkin puuliimalla pahviin. Tuloksena oli pitävä sidos joka ei elä niin kuin tulisi. Kontaktiliima ajaa asian paljon paremmin puhumattakaan oikeasta kirjansidontaliimasta jota en vielä ole hankkinut.
Hidasta puuhaa ja tekemällä oppii.

[Petri Aarnio]

https://www.bleedingcool.com/2017/03/11/honestly-care-art/
Michael Kellerehin puhetta sarjakuvan restauroinnista.

[Gothicus]

On kyllä hienoja kansia. Petrin viestejä lukiessa toivon aina yllättävää uutista uudesta julkaisuun tulevasta Tarzan tms. projektista.

[Timo Ronkainen]

Muistin kluutin merkityksen vaikka ekat kappaleet lehtiä liimasinkin puuliimalla pahviin. Tuloksena oli pitävä sidos joka ei elä niin kuin tulisi. Kontaktiliima ajaa asian paljon paremmin puhumattakaan oikeasta kirjansidontaliimasta jota en vielä ole hankkinut.

Menee nyt vähään ohi aiheen, mutta...
Itse muutamaan projektiini olen käyttänyt ihan erikeeperiä, lehdet kankaaseen vaan liimattuna. Oheinen työ varmaan kohta 20 vuoden takaa, ja kunnossa on pysynyt. Kansipaperi ihan itse marmoroitua paperia. Selkä kloottia.

Timo

[Petri Aarnio]

Kiitos Cothicus arvonannosta. Katsotaan mitä tuleva tuo tullessaan.

Timolle. Hyvältä ja kestävältä näyttää..

[MTT]

https://www.bleedingcool.com/2017/03/11/honestly-care-art/
Michael Kellerehin puhetta sarjakuvan restauroinnista.

Kelleherin digitaalinen restaurointi on kyllä hienoa jälkeä. Mulla on nuo Kellustrationin kaksi ensimmäistä Pikku Nemo julistetta (nythän Kickstarteissa on seuraavat julisteet). Voin hyvin ymmärtää että ne ovat lähellä sitä mitä täydellisellä painotekniikalla olisi vuosisadan alussa voitu saada aikaan, jos sellaista olisi ollut. Tuo on kuitenkin todella aikaavievää hommaa ammattilaiseltakin ja vaikkakin hienoa siitä puuttuu ajan patina. Julisteina ja pieninä annoksina toki todella hienoja,

Melkein enemmin kuitenkin pidän Peter Marescan tavasta restauroida vanhoja sarjakuvia. Hänen Sunday Pressin Pikku Nemot ja Krazy Kat ovat julmetun hienoja kirjoja. Näissä on tarkoituksella jätetty hieman sanomalehden kellastuneisuutta ja rosoisuutta näkyville. Tuntuu oikeasti lukiessa että ajatuksetkin siirtyvät sata vuotta taaksepäin.

[Reima Mäkinen]

Katselin tuossa Jarkko Viljasen "valokuvien pelastuskirjaa" ja tuli taas tämä ketju mieleen.
Viljasen termistö on selkeää suomea. Reproaminen on jäljennyskuvausta, ja sitä seuraa jälkikäsittely. Restaurointi-sana on varattu vanhojen filmioriginaalien säilyttämiseen tähtäävien toimenpiteiden kuvaamiseen.

Jäljennyskuvaus sisältää luonnollisesti mm. valkotasapainon määrittelyä ja vaikkapa HDR -kuvauksen. Jälkikäsittely taas on värien säätöä, roskien poistoa, ja mahdollisten repeämien korjailua.

Sarjakuvan kanssa uusintapainokset (paperille tai digitaalisena) ovat tietenkin myös mukana.

Ketjussa ei taida olla mainittu Seinäjoen sarjakuvaseuran Koltan perintöä. Siitä näkee hyvin miten ala on kehittynyt. Sekä reproaminen että painotekniikka. Harmi että ne Ami Hauhion originaalit jotka tuolloin olivat käytössä, ovat nyt hävinneet.

Olin kuulemassa (vain osittain) Tampere Kupliissa (tässä ketjussakin mainitusta) Poika Vesannon sarjisten elvyttämiskeskustelusta. Valitettavasti en saanut sitä taltioitua. Seuraavan kerran aiheesta pamistaan kai reilun parin viikon päästä Porissa, kun juhlava kirjanen festareille ilmestyy.