Kirjoittaja Aihe: Apurahoista  (Luettu 18983 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Gekko

  • Uusi jäsen
  • Viestejä: 5
Apurahoista
« : 13.10.2016 klo 14:29:22 »
En löytänyt yleistä apuraha-keskustelua tai muutakaan sopivaa keskustelua kysymykselleni, joten perustin uuden.

Kysymys apurahalla työskentelystä ja työttömyysturvasta:

En ole koskaan hakenut apurahoja, mutta nyt tarjottiin projektia, johon voisin sitä hakea.

Jos haen apurahaa mutta en sitä saa, voinko silti ottaa projektin vastaan? Kysyin asiaa työkkäristä ja sanoivat, että jos ilmoitan työskentelyn olevan sivutoimista ja että olen työskentelyn aikana edelleen valmis vastaanottamaan kokoaikatyötä, oikeus työttömyysturvaan ei katkea. Mutta antoi ymmärtää, että on aika suuri riski siihen, että katsovat silti että työskentelyni olisi päätoimista.

Uskallanko siis aloittaa työskentelyn projektin parissa, ilmoittamatta asiasta TE-toimistoon? Tuskin kukaan tällaiseen kehottaa, enkä välittäisi toimia näin. Mutta projekti kestäisi useamman kuukauden, enkä haluaisi myöskään joutua tilanteeseen jossa olen ilman työttömyysturvaa tai apurahaa tämän ajan, kun muista töistä ei ole mitään varmuutta. Kokemuksia, mielipiteitä?

Curtvile

  • Ylläpitäjä
  • ****
  • Viestejä: 15 865
Vs: Apurahoista
« Vastaus #1 : 13.10.2016 klo 16:24:59 »

Jos haen apurahaa mutta en sitä saa, voinko silti ottaa projektin vastaan? Kysyin asiaa työkkäristä ja sanoivat, että jos ilmoitan työskentelyn olevan sivutoimista ja että olen työskentelyn aikana edelleen valmis vastaanottamaan kokoaikatyötä, oikeus työttömyysturvaan ei katkea. Mutta antoi ymmärtää, että on aika suuri riski siihen, että katsovat silti että työskentelyni olisi päätoimista.

Uskallanko siis aloittaa työskentelyn projektin parissa, ilmoittamatta asiasta TE-toimistoon? Tuskin kukaan tällaiseen kehottaa, enkä välittäisi toimia näin. Mutta projekti kestäisi useamman kuukauden, enkä haluaisi myöskään joutua tilanteeseen jossa olen ilman työttömyysturvaa tai apurahaa tämän ajan, kun muista töistä ei ole mitään varmuutta. Kokemuksia, mielipiteitä?


eipä ole moisesta kokemusta, mutta en lähtisi jättämään ilmoittamatta TE-toimistolle. En usko että on ns. kosher veto.

Sinuna tekisin erittäin selkeäksi että apuraha ON sivutoimista ja tulo jää maksimissaan pariinsataan euroon per kuukausi ja tähtää työllistymiseen eli ilman apurahalla tehtävää sivutoimisuutta et ainakaan työllisty.

Myönnän että omat kokemukset virakilijoiden kanssa muistuttavat Kafkan tuotantoa (ilmoitettiin ex-vaimon kanssa tulojen pienenemisestä, saatiin ilmoitus että lapsen kotihoidentuki oman ilmoituksen perusteella lakkautettu. Korjaantui samaan puhelinsoitolla, mutta osoittaa että Franz Kafka oli optimisti) siltikin lähtisin juuri sillä periaatteella liikkeelle: apuraha on sivutoiminen tulonlähde ja sen avulla pyrit pääsemään graafisen alan töihin.
saamaan julkaisun jonka avulla voit lisätä portfoliota ja hakea laajemmin töitä.

Tietty jos suoraan sanovat että apuraha pudottaa työttömyysturvalta  esim. tehden sinusta yrittäjän(joka ei kuulu työttömysturvan piiriin) riski on nähdäkseni turhan iso.


Gekko

  • Uusi jäsen
  • Viestejä: 5
Vs: Apurahoista
« Vastaus #2 : 14.10.2016 klo 21:29:41 »
Kiitos, mutta joko ymmärsin vastauksen väärin tai Curtvile ymmärsi kysymykseni vähän väärin.

Jos saisin apurahan, totta kai ilmoittaisin siitä kuten kuuluukin. Apurahansaaja ei kuulu työttömyysturvan piiriin, eli apurahakauden ajaksi työttömyysturva katkeaa. (Apurahaa ei käsittääkseni sovitella työttömyysturvan kanssa, korjatkaa jos olen väärässä).

Kysymykseni koski siis tilannetta jossa EN saisi apurahaa hakemisesta huolimatta. Kuuluuko asia TE-toimistolle lainkaan, jos työskentelen sivutoimisesti projektin parissa, josta en saa palkkioita ennen kuin joskus tulevaisuudessa (lopputuote on kirja)? Jos silloin vielä olisin työttömyysturvan piirissä, tietysti ilmoittaisin ne tulot sitten jos niitä on.

No tää on enemmänkin asiaa omasta työstä + työttömyysturvasta eikä apurahasta, mutta joo. Tyhmä olo kysellä tällaisia, mutta apu ois tarpeen pikaisesti.  :-\

J Lehto

  • Ulvova molopää
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 709
Vs: Apurahoista
« Vastaus #3 : 14.10.2016 klo 23:03:27 »
Itse asiassa aika kinkkinen kysymys. Jos siis palkkio
tullaan maksamaan takautuvasti, niin millä perusteella sitten
voidaan arvioida työsuorituksen olevan osa- tai kokopäivätyötä,
tai itse asiassa mihin mahdollinen työtulo sitten perustuu.

Itse EHKÄ tekisin niin että jos tää on joku ihan frendien kanssa tehtävä
proggis, josta mahdollisesti koituu joskus tuloja, niin ilmoittelisin
työkkäriin asiasta vasta sitten jos kyseinen kassavirta oikeasti joskus
realisoituu.(Huom. En suosittele mitään! KAIKKI mahdolliset disclaimerit
tähän kohtaan!)

Jos taas tähän liittyy jotain sopimuksia niin sitten juttu
on vähän komplisoituneempi.  Meillähän on näitä laskutusosuuskuntia,
joita en itse ole kokeillut, välillä ovat hallinnon hampaissa ja väliin näköjään
eivät. Kannattaisko tämmösessä tapauksessa?


Edit. Korjailin typoja. Specsavers my ass
« Viimeksi muokattu: 14.10.2016 klo 23:07:24 kirjoittanut J Lehto »

Merrot

  • Nyt niin tuota jumalauta
  • Jäsen
  • Viestejä: 334
Vs: Apurahoista
« Vastaus #4 : 14.10.2016 klo 23:13:59 »
Jos mahdollista tee näin: Sovi suullisesti olevasi projektissa mukana, ja tee tarvittavat hommat kuten on sovittu. Pidä kuitenkin huoli, ettet jätä asiasta mitään kirjallisia dokumentteja (raportointimeilejä tms.), jotka voisivat joutua vääriin käsiin. Eli siis hyväksytät työsi näyttämällä ne paikan päällä muille projektissa mukana oleville. Mitään tästä et ilmoita TE-toimistoon, vaan jatkat töiden hakemista kuten ennenkin.

Kun oma osuutesi työstä on tehty, teette lopussa juuri ennen projektin valmistumista kirjallisen sopimuksen, jossa sinulle luvataan työstäsi palkkio. Vasta sopimuksen tehtyäsi olet töissä, ja sinulla on velvollisuus ilmoittaa asiasta. Siihen saakka homma on pelkkää harrastelua. Apurahahakemukseen ei kyllä tällöin kannata laittaa nimeäsi, sillä se on eittämättä todiste, jota voidaan käyttää sinua vastaan. Ellette sitten merkitse hakemukseen että olet mukana vasta aivan projektin lopussa. On täysin uskottavaa, että oma osuutesi työstä tapahtui esim. viimeisen kahden viikon aikana.

Tietenkin tässä on se riski, että muut projektissa olevat vetävätkin lopussa sinulta maton alta, eivätkä otakaan sinua ja töitäsi mukaan.

Jotenkin näin. Tietenkin kaikki tämä pelailu tapahtuu omalla vastuullasi.

Merrot

  • Nyt niin tuota jumalauta
  • Jäsen
  • Viestejä: 334
Vs: Apurahoista
« Vastaus #5 : 14.10.2016 klo 23:27:21 »
Muista myös, että TE-toimiston virkailijoiden logiikka on seuraava (uskallan väittää näin): Jos teet ilmoituksen, mutta TE-toimisto ei reagoi asiaan riittävän jämerästi, voi ilmoituksen vastaanottanut virkailija joutua asiasta myöhemmin pinteeseen. Tästä syystä, pelatakseen tilanteen omalta kannaltaan varman päälle, virkailija ennemmin tulkitsee asiat tiukimman kautta.

J Lehto

  • Ulvova molopää
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 709
Vs: Apurahoista
« Vastaus #6 : 15.10.2016 klo 00:01:40 »

Onko sulla Merrot kokemusta peräti sieltä tiskin
toisella puolella olemisesta? Vai onko kyse siitä että
oot parkkiintunut samankaltasissa liemissä kun missä
Gekko nyt on?

Merrot

  • Nyt niin tuota jumalauta
  • Jäsen
  • Viestejä: 334
Vs: Apurahoista
« Vastaus #7 : 15.10.2016 klo 00:24:29 »
Ei ole kokemusta mistään. Neuvoni ovat täysin arvotonta spekulointia.
 

J Lehto

  • Ulvova molopää
  • Jäsen
  • Viestejä: 1 709
Vs: Apurahoista
« Vastaus #8 : 15.10.2016 klo 01:07:14 »
Ok  :) Olemme samalla viivalla kaikki

Sini L

  • Jäsen
  • Viestejä: 48
Vs: Apurahoista
« Vastaus #9 : 15.10.2016 klo 11:53:00 »
Olet oikeassa, ettei apurahaa sovitella, sillä yleensä henkilökohtaiset apurahat haetaan kuukausityöskentelyyn, tietenkin on erikseen työryhmä-apurahat, mutta apurahan suuruus vaikuttaa tähän samoin kuin apurahalla työskentelyn kesto. Tietenkin sovittelua voi yrittää, jos työn kesto olisi alle 2 viikkoa ja 80% työajasta (ansiosidonnainen), mutta yleensä apurahat ovat "kokopäiväisiä". Mutta tähän vaikuttaa ne säännökset mitä kyseisellä apurahasäätiöllä olisi ja minkälaisia summia nostaisit..

Mikäli päätät toteuttaa työn ilman sen hetkistä palkkaa, suosittelen tekemään kyseisen projektin tuottajan kanssa tekijänoikeussopimuksen. Kyseisessä sopimuksessa määritellään taloudelliset tekijänoikeutesi ja mikäli teos julkaistaan, niin sinulla on mustaa valkoisella mikä on osuutesi tuloista. Näin ei tule kummallekaan osapuolelle epäselvyyksiä eikä sinua pystytä viilaamaan linssiin etkä joudu tappelemaan saatavista tuloista myöhemmin.

Luovalla alalla on todella yleistä nämä ns. talkootyöllä tehtävät työt, joidenka tarkoituksena on työllistyä. Ja myöhemmin luvataan tuloja (jos niitä tulee). Suosittelen tekemään sopimuksen aina tehdystä työstä, oli kyseessä palkallinen tai ei. Näin on selvää kaikille missä seisotaan ja mikä jokaisen osuus on projektissa.

Gekko

  • Uusi jäsen
  • Viestejä: 5
Vs: Apurahoista
« Vastaus #10 : 09.11.2016 klo 19:57:45 »
Hm, kiitos vastauksista. Pitää katsoa miten tässä olisi järkevintä toimia. Päätös haenko apurahaa vai en pitää tehdä ihan viimeistään parin päivän sisällä ja moni asia on vielä epäselvä, joten ihan kohta paniikki.

Siis lisää tyhmiä kysymyksiä:

Onko järkeä hakea apurahaa ollenkaan, jos apuraha jäisi pienemmäksi kuin työttömyysturva vastaavalta ajalta?

Jos saa esimerkiksi osa-aikaisia töitä, niin työttömyysturva sovitellaan, jolloin on kannattavaa ottaa työ vastaan. Apurahan kanssa sovittelua ei tehdä, eli apurahalla olisin useamman kuukauden huomattavasti pienemmillä tuloilla.

Kuinka väärin olisi aloittaa tällainen sivutoiminen / osa-aikainen omalla työllä työllistyminen (ilman että on hakenut tai saanut apurahaa) ja työskennellä sen parissa samalla kun saa työttömyysturvaa?

Hävettää kysellä tällaisia, mutta en oikein osaa ajatella asiaa selkeästi. Jos kyseessä olisi työ tai projekti, josta saan normaalisti palkkaa työskennellessäni, olisi asia selvä eli tietysti ilmoittaisin työllistymisestä ihan normaalisti. Mutta kun kyseessä on palkaton projekti josta saa palkkion sitten joskus, kun työ on valmis, eli joskus yli vuoden päästä aikaisintaan. Kaikesta työnteosta pitäisi virallisesti ilmoittaa, kyllä. Mutta miten ihmiset oikeasti toimii tällaisessa tilanteessa, mikä on järkevää?


Doc Lomapäivä

  • Jäsen
  • Viestejä: 2 816
Vs: Apurahoista
« Vastaus #11 : 10.11.2016 klo 09:18:58 »
Onko järkeä hakea apurahaa ollenkaan, jos apuraha jäisi pienemmäksi kuin työttömyysturva vastaavalta ajalta?
Kannattaa aina hakea tarpeeksi isoa summaa että sillä elää. Jos pelkäät että saat hakemaasi summaa pienemmän apurahan voit perua apurahan (tai ainakin pitäisi voida). Kelalle voit väittää olleesi apurahalla vain esim. kuukauden vaikka työprojekti olisi oikeasti pitempi.

Haet ilmeisesti valtion apurahaa joten en tiedä miten ne ilmoittaa apurahat, mutta jos haet jonkin pienemmän organisaation apurahoja - saat vain pari tonnia ja se on veroton apuraha - se ei näy Kelalle. Näin ainakin oli vielä pari vuotta sitten.

Kuinka väärin olisi aloittaa tällainen sivutoiminen / osa-aikainen omalla työllä työllistyminen (ilman että on hakenut tai saanut apurahaa) ja työskennellä sen parissa samalla kun saa työttömyysturvaa?
Kuinka väärin, eli tarkoitat voidaanko sinua rangaista siitä. Kaikki on luvallista jos ei jää kiinni. Jos kaikki freelancerit menisivät pilkun mukaan me makaisimme kaikki kortistossa. Tekisin kuten Merrot aiemmin ehdotti.

kyseessä on palkaton projekti josta saa palkkion sitten joskus, kun työ on valmis, eli joskus yli vuoden päästä aikaisintaan. Kaikesta työnteosta pitäisi virallisesti ilmoittaa, kyllä. Mutta miten ihmiset oikeasti toimii tällaisessa tilanteessa, mikä on järkevää?
Ei se ihmisten vika ole että lainsäädäntö ei ota huomioon heidän asemaansa. Ei muuta kuin merkkaat työtunnit Kelan lappuun vasta sitten kun olet saanut palkkiokuitin, viis siitä montako tuntia oikeasti teit.

Ymmärsinhän oikein että teet projektin kotoa käsin etkä kyseisessä firmassa? Koska firmassa työskennellessä tulee vastaan työnantajat vakuutusasiat yms.

Lurker

  • Valvoja
  • ***
  • Viestejä: 17 082
Vs: Apurahoista
« Vastaus #12 : 25.03.2019 klo 20:20:00 »
Sarjakuva- ja kuvitustaiteen kohdeapurahat vuodelle 2019
25.03.2019


Kohdeapurahoja jaettiin yhteensä 205 000 euroa. Apurahan sai 47 sarjakuvataiteilijaa tai kuvittajaa. Hakemuksia tuli 121.

Sarjakuva- ja kuvitustaiteen apurahat:
Ahonen Jussi-Pekka, Tampere, 4 000 €
Sarjakuvakonseptin kehittämiseen

Ahtinen Lauri, Oulu, 4 000 €
Työskentelyyn

Ekebom Terhi, Helsinki, 3 500 €
Kuvitusteoksen toteuttamiseen

Erkintalo Jenni, Helsinki, 5 000 €
Kuvitustyöhön

Ermilä Suvi, Helsinki, 6 000 €
Työskentelyyn

Hagelberg Matti, Helsinki, 5 000 €
Näyttelykuluihin

Huhtala Hannele, Helsinki, 8 500 €
Työryhmälle (6 hengelle) sarjakuvalehden tekemiseen

Huitula Kristian, Tampere, 4 000 €
Sarjakuvateoksen valmistamiseen

Hänninen Petri, Tampere, 3 000 €
Sarjakuvateoksen käsikirjoittamiseen

Härkönen Mariko, Hyvinkää, 6 000 €
Työryhmälle (3) lastenkirjan toteuttamiseen

Iivanainen Susanna, Helsinki, 4 000 €
Kuvitustyöhön

Jormalainen Emmi, Helsinki, 2 000 €
Painokuluihin

Jäntti Riikka, Helsinki, 3 000 €
Työskentelyyn

Järvi Joonas, Helsinki, 6 000 €
Työskentelyyn

Kallio Pauli, Tampere, 5 000 €
työryhmälle (2) työskentelyyn

Karsikas Ilja, Helsinki, 6 000 €
Kuvitustyöhön

Kesänen Susanna, Helsinki, 3 000 €
Sarjakuvan toteuttamiseen

Savolainen Salla Vihti, 6 000 €
Kuvitustyöhön

Koskela Ilpo, Oulu, 6 000 €
Työskentelyyn

Kukkonen Janne, Turku, 2 500 €
Työskentelyyn

Latva-Nikkola Jarno, Tampere, 2 500 €
Kuvakirjan valmistamiseen

Leka Kaisa, Porvoo, 4 000 €
Sarjakuvateoksen toteuttamiseen

Lindman Mervi, Espoo, 3 000 €
Kuvitustyöhön

Louhi Aino, Tampere, 4 500 €
Kuvitustyöhön

Markkula Jonna, Jyväskylä, 2 000 €
Kuvitustyöhön

Matilainen Jesse, Helsinki, 4 000 €
Sarjakuva-albumin valmistamiseen

Mäkimurto Lauri, Tampere, 4 000 €
Sarjakuva-albumin tekemiseen

Niemensivu Reetta, Lahti, 6 000 €
Työskentelyyn

Nissen Hans, Hämeenlinna, 3500 €
Työskentelyyn

Nygård Marjo, Seinäjoki, 4 000 €
Kuvakirjan valmistamiseen

Närhi Kati, Helsinki, 4 000 €
Sarjakuvakirjan tekemiseen

Partanen Ilona, Helsinki, 5 000 €
Käsikirjoitus- ja kuvitustyöhön

Penna Virpi, Lahti, 5 000 €
Kirjoitus- ja kuvitustyöhön

Pöyliö Okko, Helsinki, 4 000 €
Työskentelyyn

Rantanen Miissa, Helsinki, 5 000 €
Sarjakuvateoksen tekemiseen

Rimpilä Lasse, Oulu, 3 000 €
Värityskirjan toteuttamiseen

Rintanen Viivi, Helsinki, 4 000 €
Sarjakuvateoksen viimeistelyyn

Ruohonen Hannamari, Vårdö, 6 000 €
Työskentelyyn

Saari Anu, Helsinki, 4 000 €
Kuvitustyöhön

Sihvonen Kari, Helsinki, 4 000 €
Sarjakuva-albumin valmistamiseen

Takalo Tiitu, Tampere, 4 000 €
Työryhmälle (2 henkilöä) seinäkalenterihankkeen toteuttamiseen

Tiainen Tuomas, Helsinki, 6 000 €
Työskentelyyn

Tolvanen Pirita, Helsinki, 3 000 €
Kuvitustyöhön

Virtanen Leena, Helsinki, 8 000 €
Työryhmälle (2) sarjakuvateoksen valmistamiseen

Vähämäki Amanda, Helsinki, 2 000 €
Sarjakuvajulkaisun painokustannuksiin

Väyrynen Mikko, Helsinki, 4 000 €
Sarjakuva-albumin valmistamiseen

Yrjölä Sakke, Helsinki, 4 000 €
Kuvitustyöhön

Reima Mäkinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 9 939
Vs: Apurahoista
« Vastaus #13 : 27.10.2021 klo 10:45:20 »
Paljon olen kitissyt eri paikoissa apurahameiningeistä, mutta joskus niistä on jotain hyvääkin sanottavaa. Tai ainakin mielenkiintoista. Toivottavasti. Sain juuri päätökseen kolmiosaiseksi muodostuneen videosarjan, joka kertoo residenssin ja siihen liittyvän työskentelystipendin hyödyntelemisestä sarjisprojektissa.

Eka osa (5 ja 1/2 minuuttia), jossa kerron mistä tässä oikein on kyse.
Toka osa (9 ja 1/2 minuuttia), kertoo residenssistä, joka oli mielenkiintoinen paikka.
Kolmas osa (noin 7 minuuttia) jossa residenssissä työskentely jatkuu.

Nämä on siis edelleen jatkoa Mannerheimin tulikaste kirjan tekemisestä kertovaan videopäiväkirja -sarjaan.
"Facts are meaningless. You can use facts to prove anything that's even remotely true." Homer Simpson