Condorito, Mampato (ja muut Chilen sarjakuvat)

[Jarkko Sikiö]

Kvaak esittelee Condoriton, Chilen suosituimman sarjakuvan!

Condorito on kotimaansa tärkeimmäin sankarin lisäksi maanosansa menestyneimpiä sarjakuvia jääden toiseksi vain Argentiinan Mafaldalle.

Condoritoa tuotetaan vuosittain tuhatkunta pilakuvaa, strippiä ja, sivun tai kahden, lyhyttarinoita. Sanomalehtien lisäksi Condoritoa esitetään lehtinä ja kaikkia kootaan vuosittain, vuosikymmenittäin ja muuten vain kokoelmajulkaisuihin.

Condorito on menestyksestään huolimatta kadunmies. Siivekkään tapaa useimmiten pienten katukioskien lehtihyllyllä. Sarjakuvakaupoissa niitä löytyy korkeintaan syrjäisimmistä nurkasta ja kysyttäessä asiakkaalle lähinnä tuhahdetaan.

Käytettyjen kirjojen sekä valtavien, korttelien mittaisten, loputtomia myyntipöytiä sisäänsä sulkevat hallimyymälät ovat se todellinen aarreaitta paitsi Condoriton, myös yleisemmin sarjakuvan ystäville. Toisaalta nämä hallit eivät ole turistialueilla, eikä tottumattoman kannata niitä ilman paikallista apua suunnata.

Vanhimmissa, 50-luvun lyhyttarinoissa on samaa charmia kuin aikansa amerikkalaissarjoissa. Uusimmat ovat puolestaan siistiytyneet pahimpiin törkyilyvuosiin nähden. Erityisesti 90-lukua kannattaa välttää, mutta tätä ennen ja jälkeen löytyy monia rimanalituksia.

Condorito ei ollut helppo pala esitellä niin, että sarjalle tekee samalla oikeutta, kun sen pyrkii taustoittamaan ja kuvaamaan myös oikeassa valossa.

Ensi alkuun Condoriton kanssa saa pyöritellä silmiään. Osan huumorista voisi kuvitella löytävän miestenlehden sivuilta. Chilessä moni sanoo oppineensa lukemaan Condoritoa tavaten. Kuulostaako tutulta?

Oivaltavimmillaan Condorito puolestaan iskee nerokkaasti, kommentoi ympäröivää yhteiskuntaa monitasoisesti tai ainakin onnistuu esittämään asiansa monitasoisen törkeästi.

Matkustaja-aluksen kapteeni Condorito toteaa, että alus täynnä saksalaisia ja chileläisiä matkustajia on pelastettava kehoittamalla näitä hyppäämään mereen. Kun miehistö soutaa kapteenia turvaan – matkustajien siis räpiköidessä hyisessä meressä – he kysyvät päälliköltään, kuinka hän onnistui houkuttelemaan kaikki veden varaan. Condorito toteaa, että saksalaisille hän sanoi kyseessä olevan käsky ja chileläisiä hän puolestaan ehdottomasti kielsi hyppäämästä.

Tämä on mielestäni aivan hillittömän hauska, monellakin tapaa. Olen minä toisaalta jo asunut Chilessä viitisen vuotta.

Kulttuurille altistumattoman on alussa vaikea hoksata paitsi sanaleikkejä ja viittauksia, myös alla piilevää, kulttuurisidonnaista huumoria. Huumori aukenee aivan toisella tasolla vasta, kun tuntee Chileä ja sen kansalaisia. Condoriton huumori, sen enempää kuin hahmo itse, ei Mafaldan tavoin ole yleismaailmallista.

Sarjaa edustaa Yhdysvalloissa Universal Press Syndicate (jonka hymistelyesittelyn voi nolostella täältä), mutta sekään tarjoaa Condoritoa vain espanjaksi.

Euroopassa tietääkseni vain Italiassa on oltu suopeita Condoritolle. Espanjassa perinteisesti katsellaan nenänvartta pitkin kaikkea Etelä-Amerikasta tulevaa, mikä on sääli. Condorito on saavuttanut rajansa, oman kulttuuripiirin ulkopuolella sille ei ole markkinoita.

[Jarkko Sikiö]

Otetaan vielä mihinkään liittymätön näyte ajankohtaisesta huumorista 50-luvun lopulta.

Tunnistatte varmasti kyseisen laulun...

Arvatkaa myös, montako ruutua tarvittiin, että päästiin tähän loppuhuipennukseen saakka.

Ruutuja on, ei yksi, ei kaksi, vaan

(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)

yhdeksän ruutua, eli sivulla on kaikkiaan 11 ruutua!

[Jarkko Sikiö]

Kaikkien menestyssarjojen tavoin Condoritoon liittyy salaliittoteorioita, kuinka hahmon alkuperäinen luoja ei olisikaan idean isä.

Condoriton tapauksessa nämä puheet voidaan kuitata pelkkänä höpönä yksinkertaisesti, koska kaikki salaliittoteorioihin liitetyt nimet ovat asian kiistäneet.

Tällä sivulla valotetaan kuitenkin, mitä salaliittoja harrastajat ovat ideoineet ja millä perusteella. Pepo itse sopisi Waltin rinnalle "kuin kaksi marjaa" -kuvapariin.

[Jarkko Sikiö]

Chilen sarjakuvahistoriaan voi tutustua viikonloppuna Lyonissa ja ensi viikolla Brysselissä.

Tämän linkin (sivu espanjaksi, näyttelymateriaali ranskaksi) takaa aukeava sivu kannattaa rullata alas saakka, koska siinä näkee kuinka diktatuurin loppuvuosina pahin pelko oli jo väistymässä.

Erityisesti tuo puun ja kuoren välissä -sanontaa mukaileva "miekan ja kieltäytymisen välissä" on kiintoisa, pilapiirtäjät kun monesti välttivät Pinochetin itsensä kuvaamista. Maan kuuluisin pilapiirtäjä Hervé ei sotilasdiktatuurin aikaan kuvannut tätä koskaan saappaita enempää.

Diktatuurin päättymisestä kertova elokuva on suositeltava, vaikkei maan historia kiinnostaisikaan.

Kun Twitterissä kyseltiin kuvanäytteitä Cabrochico-lehdestä, niin jaetaan tämä lehden historiaa ja tekijöitä käsittelevä blogi-teksti (espanjaksi).

Olennaisin tiivistettynä, hieman myös toisesta yhteydestä lukemaani yhdistellen, kuuluu seuraavasti.

Cabrochico sai alkunsa vasemmistohallituksen aikana. Siitä yhtäällä sanotaan, ettei se varsinaisesti ollut poliittinen julkaisu, mutta toisaalta sen sarjoissa nähdään varsin läpinäkyvää poliittista sanomaa.

Toisaalta sitäkin pohditaan, että fantasia- ja tieteissarjat ihan yleisemminkin tapaavat kritisoida omaa aikaansa, mikä on aikaa ja paikkaa vaihtamalla helpompaa.

Tätä samaa on sanottu myös maan rakastetuimmasta sarjasta, Mampatosta, jonka tekijä oikeistohallituksen aikaan kielsi sarjan olevan vasemmistolainen ja sittemmin kertoi sen olleen korostetun vasemmistolainen.

Itse näen tämän niin, että sarjoja voi lukea oikealta ja vasemmalta eri tavoin. Mampaton osalta sanoisin, että sotilasdiktatuurin aikana oli parempi myötäillä ja vanhoilla päivillään voi yhtä hyvin ottaa vastaan vähän suurempaa kunniaa kuin kuuluisikaan.

Joka tapauksessa Mampaton tavoin Cabrochico kustantajineen sai sotilashallinnon vihat niskoilleen. Kuitenkin juuri Cabrochico-lehteä hävitettiin enemmän vapaaehtoisesti ja varmuuden vuoksi kuin sitä valtion taholta tehtiin määrätietoisesti.

Vanhempien kerrotaan tuhonneen lastensa lehtiä 1973 siinä pelossa, ettei kotiin jäänyt mitään "marxistiseksi propagandaksi tulkittavaa kirjallisuutta", varmuuden vuoksi sanottua sanatarkasti lainaten.

Tätä pidän uskottavana, koska tuho oli aikanaan niin täydellinen, ettei lehtiä löydä edes halutessaan. Kansalliskirjastollakaan ei ollut sitä kokoelmissaan ennen kuin se sai ostettua täydellisen 70-numeroa kattavan kokoelman keräilijältä 2000-luvun puolella.

Mampaton avustajat pakenivat maasta, käsittääkseni kuka minnekin. Sen sijaan Cabrochicon tekijät ilmeisesti pakenivat joukolla Argentiinaan, koska heidän ansiostaan naapurivaltion kustantaja (Publisa) saattoi polkaista pystyyn uuden lastenlehden Pif-Paf (täällä asiasta enemmän).

Tekijöiden pakeneminen oli kova isku maan sarjakuvakulttuurille, joka tänään on näivettynyttä ja espanjalaiskustantajien tuontisarjakuvan varjossa.

EDIT: Tämä kuuluu mielestäni propagandaketjun sijaan tänne, koska vaikka Cabrochicoa muistellaan erityisesti sen fantasia- ja tieteissarjojen ansiosta, oli se kuitenkin pääosin huumorijulkaisu.

[Jarkko Sikiö]

Cristian Eric Díaz Castro on koostanut maansa koko sarjakuvahistorian pikkutarkasti. Sen verran merkittävästä miehestä on kyse, että hänellä on Tebeosferassa peräti oma sivu.

Cabrochicon yhteyteen hän on kirjoittanut seuraavaa:

"Lehden toimittajan sosiologi Patricio Garcían mukaan lehti pyrkii rikkomaan sen vieraantumisen ja negatiivisen vaikutuksen prosessin, jonka järjestelmä aiheuttaa lasten mielille. Sen prosessin joka rohkaisee omaksumaan rahan tavoittelemisen, laiskuuden ja uskon maagisten olentojen, keijukaisten ja tonttujen, olemassa oloon.

Lehden erikoisuuksiin lukeutuvat anti-sadut, jotka osoittavat klassisten satuolentojen todellisen rikollisen luonteen, kuten saapasjalkakissan, sarjakuvat kuten El caleuche espacial kuvittajanaan Santiago Peñailillo (sarja kertoo maan asukkaiden matkasta eri planeetoille, sekä siitä kuinka he menestyvät keskellä sosiaalista kriisiä) sekä pienimuotoinen yhteistyö argentiinalaisen Oskin kanssa."

Kuvaus on tosiaan melko ideologisesti värittynyttä. Kääntäessä pyrin säilyttämään sen vinksahtaneen sävyn, vaikka teki kuinka mieli oikaista ajatuksen juoksua.

Chilen omassa huutonetissä on muutama kappale hajanumero myynnissä.

Kvaakissa ei piraattilinkkejä jaeta, mutta jos huomioidaan että sotilashallinto päätti kustantajan toiminnan ja ajoi tekijät pakoon vuosikymmeniä sitten, niin ei tämän blogin jakamista voi rikoksena pitää.

Harrastajayhteisö ei edes yhteisvoimin kyennyt kokoamaan tuonne kuin vajaat puolet lehden 70 numerosta.

Eivät nuo tarinat ole kovin hyviä ole vaikka espanjaa sujuvasti lukisi. Kannen perusteella bongasin Pääsiäissaarijutun, joka on huono kaikin mahdollisin tavoin.

[Jarkko Sikiö]

Kvaak esittelee Mampaton, Chilen rakastetuimman sarjakuvan!

Jos Condorito vastaa Aku Ankkaa, Mampato on Chilen oma Muumit. Kansainvälistä suosiota se ei koskaan tule saavuttamaan. Themo oli taidokas piirtäjä, mutta työtahti oli armoton ja kiire on toisinaan ollut niin paha, että kuvitus on kauniisti sanoen luonnosmaista. Kuvitus esim. myöhemmissä lehdissä, kun aikaa on ollut enemmän käytössä, on aivan toista tasoa. Hän myös palasi niissä korjailemaan vanhoja töitään.

Mampaton luonut Oskar kopioi varsin rumasti Asterixia. Themo on siihen viaton, eikä ollut mielissään Oskarin vielä palatessa sarjan pariin myöhemmin. Kyseinen tarinakaan ei olisi ilmeisesti saanut entisöityä ja uudelleenväritettyä albumijulkaisua ilman Oskarin pojan työtä sen eteen.

Sarjan yhteydessä on käsiteltävä myös sotilasvallankaappausta. Tähän liittyen on monta hurjaa juttua, mutta niitä tarpemmin penkoessa osa osoittautuu pelkiksi jutuiksi, toisista ei saa totuutta ulos. Sama ihminen on yhden suulla sotilasjuntan kätyri, toisella suulla sen uhri jonka läheisten henkeä uhattiin.

Osa jutuista näyttää vetoavan kahtia jakautuneen maan oikea-vasen-narratiiviin, mitä toisinaan sovitetaan ulkoa pakotetusti, kuten Pepon ja Themon vastakkainasettelu.

Sotilasvallankaappaus päätti monen tekijän elannon. Isabel Allende pakeni maasta uskoen henkensä olleen uhattuna. Sen sijaan moni lähti maasta yksinkertaisesti elannon perään. Themo valitsi toisin ja eli vaatimattomasti aina viimeisiin vuosiinsa. Kustannussopimus 1996 lähtien paransi hänen taloudellista tilannettaan, mutta animaatioelokuvasta hän ei saanut tuottoja lainkaan.

Viimeisen elinvuoden aikana Themo vaikutti katkeroituneelta, ja hänen antamansa lausunnot sotilashallinnon uhmaajana – jotka saivat huomiota Chilen päivälehdissä – voi sivuuttaa. Hänen elämänkertansa kirjoittajan mukaan Themo ei pitänyt poliittisesta kannastaan diktatuurin aikana ääntä vaan sopeutui.

On sekin totta, että Mampaton omisti Chilen rikkaimpiin lukeutunut mediamoguli, joka tuki voimakkaasti Pinochetia. Silti vallankaappauksella ei ollut tekemistä kansallispäivän kunniaksi julkaistulla epäonnisella numerolla, joka ilmestyi lehtihyllyille muutama päivä vallankaappauksen jälkeen. Tämä käy selväksi kahta numeroa myöhemmin (numerossa 196) julkaistusta selityksestä. Ei omistajaa koskaan näyttänyt kiinnostavan, mitä Mampatossa tehtiin.

Themo paheksui Flash Gordonin ja Mustanaamion realistisesti kuvattua väkivaltaa ja provokatiivisia, liian seksikkäitä naisia. Tämä kuulostaa hassulta, mutta Themolla oli hyvin yleviä periaatteita lastenkulttuurin osalta. On mahdoton olla tuntematta sympatiaa tekijää kohtaan, kun hänen haastattelujaan lukee vuosikymmenten ajalta.

Themo paneutui aina syvälti kuvaamiensa kulttuureihin. Valaidenpyyntiä kuvaava tarina on verisyydessään niin hurja, että se tuntuu lähes pahalta lukea aikuisestakin.

[Reima Mäkinen]

Mielenkiintoinen artikkeli. Hieman kuitenkin kärsii hajanaisuudesta eikä missään edes sanota suoraan kuka tai mikä tämä Mampato oli?! Oletuksena siis että se oli tuo pieneltä aikuiselta näyttävä poika. Poika siis koska ollaan lasten sarjakuvassa. Entäs tuo nainen (joka asu paljastaa osittain rinnan?!), ilmeisesti se on sitten se Rena. Tämä keskusteluosion teksti selventää hieman. Kuitenkin keskittyminen joko itse sarjaan, piirtäjään tai poliittisten taustatapahtumien esittelyyn olisi jäntevöittänyt huomattavasti, varsinkin kun on noin lyhyt artikkeli.

Kaikenlainen kopiointi ja ylipäätään yritykset kansallisiin sarjakuvatuotantoihin, niiden nousut ja tuhot, on kyllä mielenkiintoinen ja loputtomasti tulkintamahdollisuuksia tarjoava aihe. Samoihin teemoihin keskittyy mm. hongkong-sarjakuvan historia. Kun maailma toipui toisesta maailmansodasta, syntyi eri puolilla mitä mielikuvituksellisempia sarjakuvalegendoja. Sitten jossain 80-90 luvulle tultaessa nämä viimeistään hiipuivat kun tekijänoikeuksista alettiin pitää tarkempaa kirjaa. Tähän kun vielä tosiaan lisää sen että Väli- ja Etelä-Amerikan väkirikkaat maat ovat olleet myös niin sanotusti hallinnollisesti värikkäitä...

[Jarkko Sikiö]

Mielenkiintoinen artikkeli. Hieman kuitenkin kärsii hajanaisuudesta eikä missään edes sanota suoraan kuka tai mikä tämä Mampato oli?!

Kiitos palautteesta. Olihan siinä aineksia kahteen artikkeliin, mutta sarja ei lopulta itsessään ole järin kiinnostava (ilman historian kontekstia).

Chilessä se toki nostalgian ja erityisesti elokuvan ansiosta on erityisasemassa. Se saa nostetta myös voimistuvasta kansallistunteesta.

Tekijästä on elämäkertaa ja sarja itsessään on ollut tutkimuksen kohteena.

Lehteen ja tekijään liittyy valtavasti hurjia määriä tarinoita, joista moni osoittautuu penkomalla perättömäksi. Usean takana ovat vanhat kaunat, jotka ovat toistuneet ja hurjistuneet harrastajien suussa.

Artikkelikuvassa ei näy kuvateksti, mutta hahmot ovat Mampaton lisäksi luolamies Ogú nuijineen ja Rena-tyttö tulevaisuudesta. Kirjoitin lyhyesti Mampato-sanan merkityksestä ja sankarista ystävineen myös artikkelissa.

Mampato-lehden ensimmäisen numeron muut sarjat olivat William Vancen ja Yved Duvallin Howard Flynn sekä Tower Comics -sarjat Tippy Teen ja Wally Woodin luoma NoMan.

Sarjakuvia oli myöhemmin vähemmän kuin alussa ja ne näyttivät painottuvan eurooppalaiseen. Ihan tarkalleen sanoakseen pitäisi kahlata yli 400 numeron sisällysluettelo, mutta nekin ovat kuvatiedostoina (esim. tuo artikkeliin liittämäni numeron 201 kansi mainostaa, että lehdessä on edeltävien 50 numeron sisällysluettelo).

Lehden parissa on työskennellyt kaikkiaan tusinan verran kotimaisia taiteilijoita, mutta osa on esim. tehnyt vain kuvituksia ja sarjakuvissa on mukana mm. satujen sovituksia.

[Reima Mäkinen]

Artikkelikuvassa ei näy kuvateksti, mutta hahmot ovat Mampaton lisäksi luolamies Ogú nuijineen ja Rena-tyttö tulevaisuudesta. Kirjoitin lyhyesti Mampato-sanan merkityksestä ja sankarista ystävineen myös artikkelissa.

Mampato-lehden ensimmäisen numeron muut sarjat olivat

Omiaan sekoittamaan tuokin että lehden ja hamon nimi on sama. Ehkä mielenkiintoisinta näin piirtäjälle oli se mitä kerroit Lobosista. Että hän koki realistisen tyylin vaatimukset hieman ahdistavaksi lähti sen vuoksi pottunokkaisempaan bd-tyyliin. Myös nuo kuvanäytteet ovat juuri tyylin ansiosta todella mielenkiintoisia. Mutta siihen aikaan se kiirekin oli niin tavallista. Oikeastaan normi oli että sarjat vain huiskitaan kasaan, miten ehditään. Oli aika pitkä sellainen kausi, että  graafisesti upeimmat sarjat ilmestyivät sanomalehdissä, muu piirtämistyö oli liian kiireistä (ehkä nyt just jotakin Spirou ja Tintin -lehtiä lukuun ottamatta. Aatella jos tuo Pimpin olisi tullut yhtä suosituksi kuin Tintin, kuinkahan nimi olisi suomennettu?   

[Jarkko Sikiö]

Ehkä mielenkiintoisinta näin piirtäjälle oli se mitä kerroit Lobosista. Että hän koki realistisen tyylin vaatimukset hieman ahdistavaksi lähti sen vuoksi pottunokkaisempaan bd-tyyliin.

Osan työkuormasta tekijä otti aina itse niskoilleen. Omissa lehdissään mukana oli vastuu koko julkaisusta. Mampato-lehdessä Themo väritti itse tarinansa.

Koska albumijulkaisut on entisöinnin yhteydessä väritetty digitaalisesti, tutustuin tästä syystä juuri Mampato-lehden versioihin.

En suuresti verrannut eri versiota, mutta niistä on kuitenkin sivukohtaisia vertailuja olemassa. Osa sivuista on tehty uudestaan, mutta useinkaan muutokset eivät ole niin suuria. Olisiko kyse toisinaan ollut avustajien osuudesta, vaikka hän oli ostanut julkaisuoikeudet.

Itseäni eniten kiinnostanut Pääsiäissaarelle sijoittuva tarina on mielestäni kuvitukseltaan tekijänsä heikointa antia. Cucalón-lehdessä se ei näytä merkittävästi kohentuneen, mitä sitä hieman silmäilin. Värit ovat kuitenkin menneet jo tuolloin uusiksi.

Lobos on parheimmillaan näissä Mampatoa seuranneiden lehtien tarinoissa samalla tasolla kuin eurooppalaiset mestarit. Usein sen näkee eläimissä ja taustoissa, jotka ovat niissä vähemmän tyyliteltyjä kuin sankarit itse.

Harmi etten lehtiä penkoessani laittanut muistiin julkaisua, mutta parin sivun verran hän ilmeisesti ihan pilan päiten teki sarjaa Uderzo-tyylillä sivuhahmojen designiä myöten. Oli varmaan saanut kyllikseen kaikesta kritiikistä, mitä vertaaminen Asterixiin aiheutti.

Themo loi uransa aikana muitankin sarjakuvahahmoja sekä käynnisti julkaisuja ennen ja jälkeen Mampaton, joita on nyt koostettu komeiksi integraaleiksi. Tekijän arvostus on vasta nousussa.

Tämä on sääli, sillä eläessään hän tunsi jääneensä arvostuksesta paitsi. On riipivää lukea, kuinka hän kuvasi oman lapsensa verranneen häntä kaveriensa menestyneisiin vanhempiin, ja olleen ylpeä tämän viimein ymmärrettyä hänen painoarvonsa omalla alallaan. Viimeisenä elinvuotenaan hän kuulosti katkeralta.

Hänen poikansa mukaan Themo liikuttui kyyneliin nähdessään animaation. Tuotoista hän jäi paitsi, mutta oli kuitenkin avustajana kunnes riitautui tekijöiden kanssa.

Mampato-lehti oli melkoinen tulonlähde, koska siitä saaneilla rahoilla hän hankki talon. Kun viimeinen lehti, Cucalón, päättyi sekin talousvaikeuksiin hän vetäytyi sinne (talo oli Santiagon ulkopuolella) keuhkojensa olleen jo tuolloin huonossa kunnossa. Kuolinsyy oli lopulta keuhkojen pettäminen. Itsestään hän teki pottunokkaversion, mutta koskaan tupakkaa hän ei suuhunsa piirtänyt.

Toisinaan Lobos vaikutti ristiriitaiselta, mutta olen tullut siihen lopputulokseen, että hän vain erotti jyrkästi aikuisten maailman lasten maailmasta. Siten realistinen ja sarjakuvamainen väkivalta olivat kaksi asiaa.

[Reima Mäkinen]

Eli kuitenkin 84 vuotiaaksi. Aika hyvin jos vain istuu, piirtää ja poltaa! Kuulostaa että Lobos oli vähän saman tyylinen dynamo omassa maassaan kuin joku Jije, Coscinny, Tezuka, Wong tai Kirby. Se on kuitenkin mieletön vaikutus mikä yhdellä energisellä ja lahjakkaalla tyypillä voi skeneen olla.

[Jarkko Sikiö]

Eli kuitenkin 84 vuotiaaksi. Aika hyvin jos vain istuu, piirtää ja poltaa! Kuulostaa että Lobos oli vähän saman tyylinen dynamo omassa maassaan kuin joku Jije, Coscinny, Tezuka, Wong tai Kirby. Se on kuitenkin mieletön vaikutus mikä yhdellä energisellä ja lahjakkaalla tyypillä voi skeneen olla.

Olen aina miettinyt, miten historia olisi voinut mennä toisin. Armstrong tahtoi Themon kehittämään Mampaton päähenkilön, joka oli kuuluisa jo tuolloin, mutta Themon muista kiireistä johtuen hänen oli palkattava siihen Oskar. Themo kävi toimeen siten, että kolmas numero oli hänen käsialaansa.

Tuosta Oskarin Asterix-sidoksesta muodostui sarjalle suuri painolasti.

Themo oli aina sitä mieltä, etteivät mainospanostusten puuttuessa lukijat löytäneet niitä myöhempiä julkaisuja kuin sattumalta. Julkaisut ilmestyivät myös epäsäännöllisesti.

Viimeinen lehti ilmestyi useamman vuoden, koska hän sai kerättyä riittävästi pääomaa yritykselle. Tosin toinen lehti siihen rinnalle oli mielestäni jo melkoinen yritys, mutta ilmeisesti hän tahtoi myös työllistää muita piirtäjiä. Cucalónin idea oli julkaista Themon tuotantoa koko uran ajalta.

Hieman nuo myöhemmät lehdet olivat myös vanhanaikaisia ilmestyessään, mutta Lobos ei luopunut koskaan ylevistä valistustavoitteistaan. Cucalónissa hän selostaa, miksi hevonen ravatessaan sanoo "koppotikoo". Hienoja sivuja.